Kuluneena viikonloppuna osallistuimme siis Niinu Agility Sportin NAS-Teamin treenileirille. Jestas sentään mikä informaatiotulva! Aivot ihan totaalisolmussa, uskomatonta miten paljon ahaa-elämyksiä voi yhteen viikonloppuun mahtua!
Alla pätkä Tiia Vitikaisen valmentamasta ratatreenistä :) Kuten näkyy, mutkat valui aika paljon etenkin kovemmassa vauhdissa ja omat ajoitukset ovat välillä vähän pielessä, mutta voi juku kun nuo saadaan Ekan kanssa hiottua kuntoon, miten paljon sekunteja saadaankaan pois kisaradoilta!
Yksi treeni, josta jäin älyttömän iloiseksi, oli keppitreeni. Muutama kuukausi taaksepäin, meillä oli keppiongelmia selvästi havaittavissa. Nyt, treenin aikana Eka ei tehnyt yhtäkään keppivirhettä! Haasteeksi kepit osoittivat kohti seinää, niihin tultiin vauhdilla putkesta ja itse otin ohjatessa etäisyyttä sivusuunnassa. Ja se kesti! Lopulta päästiin tilanteeseen, että lähetin Ekan putkesta kepeille muutaman metrin päästä sivusuunnassa, ja pääsin leijeröimään sekä pussin että U-putken kentän toiseen laitaan Ekan tehdessä kepit kiltisti loppuun saakka! Vau! Nyt kyllä pikkupoika yllätti.
Kiteytin leirin oivallusten top5 -listaksi:
5. kuinka riskialtis laji agility on ohjaajan näkökulmasta
Niin! Siinä ihan ihan, ihan oikeasti voi sattua! Omaksi onnekseni ei itselleni ole vielä tullut vammoja, pitää muistaa treenata lihaksia jotka auttavat pysymään kasassa. Lisäksi meidän ihana fysiikkavalmentaja Tiia onnistui kertomaan, kuinka vänkyrä se oma kroppa todellisuudessa onkaan... Mutta kaikki kuitenkin ihan korjattavissa :)
4. kuinka vauhdilla olemme kehittyneet
Eka on oikeasti vasta 2,5v! Ei mitään kiirettä, ja lähes jokaisessa treenissä sain huomata, kuinka hyvin Eka on ikäisekseen kehittynyt. Onnellista! Kaikessa on vielä paljon hiottavaa, mutta tietenkin nuorella koiralla on. Sen lisäksi, että Eka on taitava oppimaan, tuntuu että olen itsekin kuluneen syksyn aikana kehittynyt aika paljon :) sekin on onnellista! Melkein voisin todeta saman kuin Ekasta: kaikessa on vielä paljon hiottavaa, mutta tietenkin nuorella ohjaajalla on. Tosin en pistä nuoruuden piikkiin, koska sehän olisi vallan huijausta. Voi nuorikin olla taitava! :D
3. kuinka monet osa-alueet agilityyn lajina oikeasti vaikuttaa
Sen lisäksi, että ohjaaja tarvitsee hyvää kuntoa ja juoksutekniikkaa, tarvitaan myös koordinaatiota, ketteryyttä, havainnointikykyä liikkeessä, taitoa reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, myös tasapainoa ja vielä paljon muuta. Näiden kaikkien kehittäminen on äärimmäisen mielenkiintoista!
Leirillä mietittiin ja käsiteltiin paljon myös lajin henkistä puolta. Siistiä, että agilityssä kaikella on merkitystä. Sillä, miten suhtaudun treenien tapahtumiin. Sillä, millä mielellä tulen treenaamaan. Sillä, millä mielellä koira tulee treenaamaan. Sillä, miten käsittelen epäonnistumiset. Sillä, miten suhtaudun haasteisiin. Sillä, miten pystyn sietämään painetta. Sillä, miten hyvin muistan radan. Sillä, miten hyvin pystyn luottamaan koiraan. Ja lista jatkuu. Oikeasti, kaikella tuntuu olevan merkitystä! Ja niiden tekijöiden summa on se lopullinen suoritus. Vau!
2. miksi todella harrastan agilityä
Kun mietittiin omia vahvuuksia ja kehitettäviä ominaisuuksia, huomasin ajattelevani itsestäni varsin positiivisesti. Kun eilen illalla olin menossa nukkumaan, ymmärsin, miksi oikein tykkään niin kovasti agilitystä. Juuri ne samat ominaisuudet jotka listasin vahvuuksiksi agilityssä, ovat samoja ominaisuuksia joita luettelisin, jos joku kysyisi yleisesti, mitkä ovat vahvuuksiani elämässä. Tässä lajissa nuo ominaisuudet pääsevät käyttöön, vielä ehkä parhaassa mahdollisessa paketissa!
1. kuinka siistiä on se, mitä agility parhaillaan lajina antaa.
Ja se jos joku, on siistiä. Vähän jopa liikuttavan siistiä. Se tunne on ihan mieletön, kun koira antaa itsestään täydet 100% radalla, itse antaa yhtä paljon, onnistutaan koirakkona, ja näkee että koira vielä nauttii siitä ehkä enemmän kuin mistään. Eihän siitä itsekään voi olla nauttimatta. Itse koen välillä joitakin kohtia radoilla hidastetusti, niin että pystyn kuvailemaan yhtä sekunnin ehkä kymmenesosaa, hyvin tarkasti ja vaihe vaiheelta. Ehdin kokemaan erikseen sen, kuinka esimerkiksi Eka putkesta tullessaan vilkaisee minua silmiin, antaa merkitsevän katseen "mihin-aajoo-tonne-selväpyy" ja sen jälkeen suuntaa katseensa takaisin rataan ja lähtee suorittamaan antamaani ohjetta. Samalla ehdin itse ymmärtää, että koira lukitsi esteen, ja pystyn jättämään sen tekemään ja liikkumaan itse kohti seuraavaa estettä. Videolla sama tapahtuu helposti yhden sekunnin sisällä. Välillä radalla tulee vain järjetön flow, ja joku yksittäinen hieno tilanne voi piirtyä tarkasti mieleen pitkäksikin aikaa. Sen voi ehkä ymmärtää vain ne, jotka ovat itse kokeneet saman :D
Jos agilityä vertaan vaikkapa toiseen lajiini, valjakkourheiluun, agilitykentällä saa kyllä ihan oman luokkansa elämykset ja kiksit, mitä ei ehkä muualta saa! Valjakkolajeissa on sitten ihan oma viehätyksensä. Se kuitenkin liittyy mielestäni enemmän omaan suoritukseen sekä koiran fyysiseen treenaamiseen, kuin samalla tavoin saumattomaan yhteistyöhön koiran kanssa.
Lisäksi agilityn parissa olen tutustunut jo nyt, koko harrastusuran alkutaipaleella, järjettömään määrään ihania ihmisiä ja saanut jopa ystäviä lajin parista. Mainittakoon vielä NAS-teamin valmentajat, jokainen heistä ovat kaikessa energisyydessään, pirteydessään ja omituisuudessaan ihan mielettömiä! Ilo on tehdä koko tuleva kausi heidän kanssaan tiiviisti töitä :)
Sitä, kuinka paljon laji ja kilpaileminen ihmisenä kasvattaa, en ehkä pysty sanoin kuvailemaan. Onneksi korkeimpiin tavotteisiin pääseminen vie paaaljon aikaa, niin matkasta ehtii nauttimaan reilusti. Se jos joku on lajin suurin anti ja todellakin kaiken vaivan arvoista.
Menestys merkitsee aina jonkun muun
mielipidettä sinusta, mutta sillä ei ole
lainkaan merkitystä verrattuna omaan
mielipiteeseesi itsestäsi.
-Jack Lemmon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti