Puolan MM 2017, Szamotuly-Kozle

Valmistautuminen MM-kisoihin sujui mukavasti ja saatiin tehtyä viimeisiä treenejä hyvin suunnitelmieni mukaan. Ennen reissuunlähtöä matka suunniteltiin tarkasti ja teimme kaiken mahdollisen etukäteen, jotta tien päällä tai kisapaikalla ei tulisi suurempia muuttujia. Puolan valuuttaa hankittiin ennen lähtöä, tulostelin ja täytin tarvittavat kaavakkeet valmiiksi, koiralla tietysti rokotukset ja passi kunnossa, pakattiin välineet, varavälineet ja vara-varavälineet mukaan, sekä erilliseen kassiin kaikki matkalla tarvittava. Ostin valmiiksi naposteltavaa pitkää ajomatkaa varten, kävin DNA-liikkeesä varmistamassa, että liittymä toimii ja nettiä voi käyttää myös ulkomailla. Minulla oli tietysti helpompaa siinä mielessä, että matkasimme samalla kokoonpanolla kuin kesällä Tsekkeihin, eli kilpasisko Hannan autolla, ja Hanna huolehti autoon liittyvät asiat, kuten kitkarenkaat alle (Baltiassa talvirengaspakko ja Puolassa nastarenkaat kielletty) ja muita huomioitavia juttuja.

Matkaan lähdettiin kisoja edeltävän viikon sunnuntaina aamulla. Tapasimme satamassa ja matkustimme laivalla Tallinnaan. Siitä alkoi sitten retken ensimmäinen ajorupeama. Sunnuntai sujui mukavasti, ja ajelimme Latviaan Bauskaan yöksi. Seuraavana päivänä ajoimme sitten ajallisesti tuplamäärän, 10 tuntia ja seuraava etappi olikin sitten Puolan Wronkissa Olympic Hotel, missä majoituimme koko viikon. Hotellilta oli matkaa kisapaikalle vajaa puoli tuntia. Maanantai-iltana olimme siis perillä.

Tiistaina aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön ja kävimme hölkällä läheisessä metsässä ilman koiria. Kun polut olivat tuttuja ja jalat vähän vetreämmät, menimme hakemaan koiratkin mukaan ja päästettiin nekin vähän irrottelemaan :) Loppupäivä lepäiltiin ja syötiin hyvin. Hotellin alakerrassa oli pieni ravintola, mistä saatiin helposti ruokaa nenän eteen, ja useimmiten jopa sitä mitä tilattiin :D Puolassa ei ihan kaikki puhu englantia kovin sujuvasti.

Ykä katseli hotellin ikkunasta kun kämppikset tulee kävelyltä :D

Hotellilla oli lisäksi myös spa ja kuntosali. Keskiviikkona käytiin Ykän kanssa metsässä tekemässä muutamat canicross-vedot, ja pääsipä Ykä vielä samassa hotellissa majoittuvan sukulaiskoira Islan kanssa juoksemaan vähän vapaana. Sen jälkeen kävin itse vielä vähän juoksumatolla. Loppupäivä jälleen syötiin ja lepäiltiin.

Torstaina ohjelmassa oli koirien terveystarkastukset kisapaikalla, kilpailuradan läpikävely sekä illalla joukkuepalaveri ja kisojen avajaiset. Noissahan vierähtikin sujuvasti koko päivä. Rataa jouduttiin lyhentämään sekä alusta että lopusta, koska lähtöalue oli kovista sateista johtuen aivan velliä. Myös kilpailureitistä kuulimme paljon kauhutarinoita jo etukäteen, ja kun menimme kävelemään reitin itse koirinemme läpi, koimme helpotuksen :D Juoksijoiden reitille ei sattunut niitä pahimpia mutakkoja, vain yksi mutainen suora radan loppupuolella. Muuten rata oli täysin juostavassa kunnossa, ja eniten pohja vaikuttikin varmasti juuri muihin kuin juoksuluokkiin. Radan pituudeksi tuli siis 3,8km.

Reittikartta. Todelliset lähtö (oik) ja maali (vas) mustilla viivoilla.

Avajaiset

Szamotulyn kylälläkin meitä mainosteltiin :)

Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä. Juoksusarjat kisattiin lauantaina ja sunnuntaina, joten perjantaina keskityimme auttelemaan muita suomalaisia. Aamulla ensin auteltiin 8-koiran sarjassa Vesa-Pekka Lehtomäen koirat viivalle, päivemmällä Ykän kasvattajien koirat kahden koiran sarjassa. Perjantain aikana alkoi itselläkin jo kisafiilis nousemaan ja jo odotin että itsekin päästään Ykän kanssa viivalle. Illalla vielä vähän juoksua ja venyttelyä ja aikaisin nukkumaan.

Maalialue ja tulostaulu

Lauantaina menimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Aamupalalla oli aika hiljaista, kun molemmat vain miettivät tulevaa starttia. Meidän lähtö oli vasta kahden jälkeen iltapäivällä, ja aika tuntui matelevan. Lisäksi lauantaina sateli vähän vettä, joten piti pyrkiä pysymään kuivana ennen omaa starttia. Kilpailujännitystä lisäsi vähän se, että juoksuluokissa oli ilmoitettu olevan dual startit, eli väliaikalähtöjen sijaan startit tapahtuukin kaksi koirakkoa kerrallaan, ja 30 sekunnin välein. 10 minuutissa radalle lähti siis 40 juoksijaa ja koiraa :D Onneksi tiesin jo etukäteen, että Ykä tulee handlaamaan tilanteen, niin hyvin se on oppinut lähdöt ja ohitukset tekemään, ja tuskin edes ehtisi vilkaista toista koiraa.

Lähdön kuvannut Michela Kärkkäinen

Vihdoin starttiin oli enää tunti aikaa ja sai alkaa lämmittelemään. Ykän kasvattaja Niina tuli lämmittelemään Ykän ja itse sain keskittyä omiin lihaksiini. Ennen lähtöä mentiin niin sanotun control zonen läpi, missä järjestäjät katselivat varusteita ja tarkastivat juoksijoilta kengänpohjat, ettei kengissä ole nastoja. Lähtöalueella oli mahtava tunnelma, kun monta kymmentä koiraa ja juoksijaa odottivat lähtövuoroaan. Kun tuli se oma vuoro astua viivalle, Ykä hiljeni ja lopetti tempomisen. Tajusin vasta jälkeenpäin videolta miten hienosti se tämänkin lähtötilanteen otti. Järjestäjä piti kättä lähtijän olkapäällä, ja vasta kun käsi nousi siitä, sai lähteä liikkeelle. Sillä tavoin saatiin vältettyä pienetkin varaslähdöt. Kun lähtölupa tuli, Ykä lähti hienosti eteenpäin ja päästiin samaan aikaan lähteneen edelle. Sitten ei muuta kun laputtamaan karkuun! Koska kilpailureitillä oli pitkiä suoria, tiedettiin että niissä näkyy kyllä edelle lähteneiden selkiä, mitä oli hyvä lähteä kirimään kiinni. Kun pitkä suora tuli, näinkin heti useamman juoksijan edellä. Ykä veti määrätietoisesti eteenpäin ja pyrki kaikista ohi yksi kerrallaan. Onnistuimmekin ohittamaan pisimmällä suoralla kolme koirakkoa, ja kun käännyimme sille mutaisimmalle pätkälle, saatiin vielä neljäskin kiinni. Annoin koko matkan ajan Ykän valita linjat ja myötäilin vain sen perässä ja keskityin juoksemiseen. Lopulta enää loppukiri maaliin. Maalissa olin todella tyytyväinen suoritukseen. Ykä 1 vuotta, toimi näin isoissa kisoissa kuin ajatus! Olin etukäteen jutellut Ykälle, että lupaan kyllä katsoa sormien läpi jos kisassa tapahtuu jotain pieniä hölmöilyjä, vaan ei tapahtunut :D Maalilta lähdettiin ripeästi jäähdyttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Myöhemmin kun kuulin sjoitukseni olevan 25./48, olin hieman pettynyt. Koko juoksu oli tuntunut niin hyvältä, että toivoin hiukan korkeampaa sijoitusta. Kuitenkin myöhemmin tuloslistoja katsellessa, näin keskinopeuden olleen 18,6km/h. Se on meidän tähänastinen ennätys muutenkin, joten totesin että pystyimme parhaimpaamme ja sijoitukseni oli se mikä meille kuului.

"Sä olit ihan paras!" Sanoin maalissa <3
Kuva: @cambrno

Kisan jälkeen painuimme takaisin kämpille suihkuun, syömään ja vähän pakkailemaan. Seuraavana päivänä olisi edessä jo kotimatka.

Viimeisenä kilpailupäivänä ei enää aamulla jännittänyt yhtä paljon. Lisäksi sää oli kirkkaampi eikä vettäkään satanut. Syötiin rauhassa ja pakattiin auto, kirjauduttiin hotellilta ja ajeltiin kisapaikalle. Toisen päivän startit juostiin tavalliseen tapaan väliaikalähdöillä puolen minuutin välein. Onnistuin saamaan paikat hyvin lämpimäksi ja tuntui että juoksu kulki väsyneiksi jaloiksi hyvin. Lähdimme ottamaan edelle lähtenyttä unkarilaista kiinni, mutta nyt se olisi varmasti vaikeampaa, koska lähtölista oli eilien päivän tuloslista. Suorilla näin hänet edessäni, mutta hyvää vauhtia tallasi karkuun. Kuitenkin mutaisella suoralla näin hänen saavuttaneen toisen edelle lähteneen, mutta unkarilaisen koira ei juossutkaan ohi vaan jäi seurustelemaan toisen juoksijan koiran kanssa. Silloin alettiinkin saamaan heitä molempia kiinni, kun ei kummankaan koirat enää oikeen vetäneet. Juuri kun olimme heidän kannoilla, tuli viimeinen oikea mutka. Koska Ykä näki toiset mutkan takaa, pätti juniori vähän oikaista, ja juoksikin käännöksestä kertovan kyltin toiselta puolen, ja minä kiljuen toiselta puolen :D Onneksi kyltissä oli muovinen varsi, ja se jousti ja lämähti vain minua reiteen, mutta matka jatkui ja vauhti säilyi. Pian mutkan jälkeen kuulinkin töminää selän takaa, ja hetkessä takaa juoksi minun perään lähtenyt ohi. Ykä juoksi hienosti eteenpäin ottamatta kontaktia toiseen koiraan, joten pistin menemään jarruttamatta itse vaihtua ohituksesta huolimatta. Tästä saimmekin hyvän peesin, jonka perässä juoksimme kahdesta leikkivästä koirasta ohi. unkarilaisen koira kävi vielä Ykän naamalla vähän pyytelemässä sitäkin leikkimään, ja hetken jo ajattelin, että ollaanko mekin kohta solmussa. Mutta mitä tekee Ykä, pistää silmiä vähän kiinni, kääntää päätä pois ja puskee väkisin ohi! Sitten alkoi jo jalat painamaan, mutta päästiinpä vielä hyvin maaliin. Voi miten tyytyväinen olin Ykän toimintaan! Yksi ratakyltti sinne tänne, kun koira toimi hienosti vaikeissakin tilanteissa. Lisäksi heti maalissa joukkueenjohtaja Maku tuli kertomaan, että sijoitus nousi kahdella. Jes! Paransimme omaa aikaa 14sekuntia, ja keskinopeus oli 18,9km/h.

Voi mikä lihaskimppu <3

Jäähdyttelyt, vaatteiden vaihto, evästelyt ja koirille lääkintäleimat (ekinokokkoosilääkitys joka vaaditaan Suomeen palatessa, ei siis mitään vakavaa :D ) passeihin, ja sen jälkeen suuntasimme takaisin kohti Tallinnaa. Ihmeellistä, kuinka kivuttomasti tämä sunnuntain ajo sujuikaan, eikä väsy painanut suuremmin vielä loppumatkastakaan. Pysähdyimme Puolassa Suwalkissa kesältä tutussa hotellissa muutamaksi tunniksi yöllä, otettiin pikasuihkut ja nukuttiin hetki, sen jälkeen jatkettiin matkaa. Maanantaina ehdittiin ajoissa Tallinnaan ja iltalaivalla Helsinkiin. Kuinka ihanaa olikaan päästä omaan sänkyyn nukkumaan!

Kotona ollaan palauteltu rauhassa, tai ainakin Ykä on, kun minä jatkoin puolen päivän lepäämisen jälkeen jo tiistaina töitä. Ollaan käyty rauhallisilla ja pitkillä hölkkä- ja kävelylenkeillä, ja vähän agilityleikeissäkin :) Lisäksi kasvattaja ilmoitti, että on järjestänyt Ykälle ilmaisen hieronnan palautumista auttamaan <3 Iso kiitos Niina/Canin Care!

Väsyneet ja onnelliset
Kuva: IFSS/Kauko Ruokolainen

Kiitokset myös Sonarc Ky, sekä kaikki kauden urakassa auttaneet. Joka suunnasta on tuntunut tulevan apua ja kannustusta.

Tästä(kin) reissusta puhutaan vielä pitkään, ja kokemuksena jää varmasti ikuisesti mieleen.
Nyt katseet on suunnattu jo vuoden päähän, kun Ruotsissa kilpaillaan sulanmaan EM-kilpailut. Kenties pääsemme seuraavan kerran siellä haistelemaan isojen kisojen tunnelmaa :)

Syksyn kuulumiset - kohti MM-kisoja!

Treenikausi Ykän kanssa jatkuu. Valjakkourheilijoiden liitolta tuli varmistus, että olemme maajoukkueessa ja lähdössä reilun kahden viikon päästä Puolaan MM-kisoihin! Mahtava juttu päästä nuoren koiran kanssa hankkimaan kokemusta isoista kisakarkeloista.

Mekin saimme etelässä ihastella jo ensilumen valkeutta :)
Tulkoon talvi pysyvästi sitten kun on juoksukausi paketissa ;)

Muistin tänään tilanteen vuoden takaa, kun Ykä oli 5kk vanha, takajalka paketissa ja eläinlääkäri jutteli murtuneen varpaan amputoinnista. Silloin mietin, että on kyllä yksi erävoitto jo itsessään saada tuo kasvava ja huolettoman itsetuhoinen pentu isona kisakuntoon ja viivalle. No, nyt sitä ollaan jo maajoukkueessa! Ihan mahtavaa että kaikki kääntyi parhain päin ja kaikki tämän eteen tehty työ tuotti tulosta.

Lokakuussa oli mitä ihanimpia kelejä treenata! Koska työpäiväni on kaksiosainen ja olen päiväsaikaan vapaalla, ollaan päästy tekemään treenejä valoisaan aikaan. Kaupungissa kun asumme, lenkkipoluilla tulee vastaan jos jonkinlaista lenkkeilijää, ja olemme kyllä kääntäneet tämän "haitan" röyhkeän esimerkillisesti hyödyksemme. Ohitukset alkaa olla jo hyvällä mallilla, ei enää jarrutella enempää kuin tilanne vaatii vaikka tulisi mikä räksyttävä pikkukoira vastaan. Ja jos ohitus ei mene ihan haluamallani tavalla, olen pokkana pyytänyt ohikulkijaa odottamaan hetkosen, niin ottaisimme uuden yrityksen. Kikkari ympäri, vähän matkaa takaisinpäin, uusi lähtö ja useimmiten varsin mallikas ohitus. Kiittelen aina kernaasti näiden tilanteiden jälkeen, eikä yleensä kellään jää asiasta mitään hampaankoloon. Näin on mukava jatkaa treeniä, ja saamme ohitustilanteesta suurimman hyödyn irti.

Toinen asia, mihin olen kiinnittänyt huomiota treenikauden edetessä, että vaikka Ykä odottaa hienosti lähtölupaa, se on oppinut tavan kääntää katseensa taaksepäin kohti minua. Aloimme kitkemään tätä pois, ja lisäsin lähtökriteeriin katseen siirtämisen eteenpäin. Pikkuhiljaa fokus menosuuntaan alkaa löytyä. Tämä on ehkä tärkeämpi asia agilityn puolella, mutta onhan se koiralle johdonmukaista opettaa lähdöt samalla kaavalla molempiin lajeihin.

Näiden lisäksi suuntia ollaan treenattu muuttelemalla reittiä jokaisessa treenissä, jotta näen, osaako Ykä oikeasti suunnat vai muistaako sen vain, mistä ollaan ennenkin käännytty.

Koostin videon yhdestä treenistä kauniina lokakuisena päivänä. Matka 4,5km pätkissä vedettynä, kikkarilla vauhtia kokoajan jarrutellen. Siinä juuri lähdöissä on nähtävissä tämä katseen kääntämisasia. Nautin kyllä ihan täysillä jokaisesta oman koiran kanssa tehdystä treenistä, näitä hetkiä ei voita mikään :)

Pääasiassa olemme siis treenanneet noin 25km/h keskinoupeudella, koska juoksussa ei sen kovempaa tarvitse juosta kuin ehkä lähdössä ;) Yhden treenin teimme kuitenkin kovempaa, kun sovittiin ystävän kanssa treenitreffit uudelle reitille, joka oli kivan mutkainen. Halusin kokeilla ajaa sen lujaa ja katsoa mihin omat ajotaidot riittää. No, tuohon aikaan ei vielä ne Ykän suunnat olleet niin varmat, joten helpossa kohtaa sitten Ykä päättikin "oikaista" vasemman kautta, samalla kun minä jatkoin suoraan. Korjasi kuitenkin kilttinä poikana, vaan ei tullut ajatelleeksi ettei voi kiertää minua selän takaa :D Nurinhan siinä mentiin että mätkähti. Mutta eihän se mitään, onneksi tuli videolle! Kaatuminen näyttää vähän pahalta, mutta en saanut edes mustelmaa tällistä, ihme kyllä. Pää ei pariin päivään kääntynyt, ja GoPron kypäräpidike piti liimailla uudelleen kiinni, mutta siinäpä ne. Huomaa vielä videon lopussa Ykän suhtautuminen asiaan! Tyyppi seisoo ja odottaa että muija keräilee itsensä kasaan ja voidaan jatkaa reeniä :D Tykkään kyllä Ykän asenteesta <3

Koska treenikauden edetessä Ykälle on kertynyt kokoajan tasaisesi lisää lihasmassaa varsinkin lapojen alueelle, on meillä ollut myös säännöllisesti tapetilla sopivien valjaiden etsiminen. Heinäkuussa muistaakseni ostin sitten yhdet, syyskuussa toiset ja tällä viikolla hankin sitten jo kolmannet. Nyt varmaan ollaan jo siinä valjaskoossa, mikä sopii sitten jatkossakin. Jälleen valjaskriisiltä pelasti Sonarcin sponsoritiimi. Epätoivoisena kyselin, josko olisi varastossa sitä yhtä jäljellä olevaa mallia, jota ei oltu vielä kokeiltu, ja voi mikä tuuri, oli! Ja vielä parempi tuuri oli, että ne istuivat Ykän päälle :) Nyt enää treeneihin testiin, jotta voin olla varma valjaan sopivuudesta. Mukaan lähti siis uudet Non-Stop Combined -valjaat sopivaksi säädettynä, sekä vieläpä Puolaan mukaan otettavaksi varavyö ja uusi liina, sekä Naturis-herkkuja. Kiitokset jälleen <3

No nyt ei jää ainakaan varusteista kiinni!

Vetotreenien ja vapaajuoksulenkkien ohessa ollaan käyty vähän touhuilemassa agilityhallillakin. Itseasiassa aksahommat on jo sillä lailla kivalla mallilla, että päätettiin osallistua oman seuran järjestämiin möllikisoihin! Ajatuksena oli opetella kisatilannetta ja hioa lähtöjä, jos siinä olisi jotain ongelmaa. Mutta mitä tekee Ykä, no nollan! :D Toki vain ensimmäiseltä radalta, toisella radalla tuli sitten pari rimaa alas. Rimat olivat 35cm korkeudessa, Ykä on treenissä hypännyt viimeajat 40cm. Lähtöihin olin todella tyytyväinen, ensimmäisessä startissa vielä haukahteli ja kohelsi vähän, mutta sen jälkeen tilanne tuli tutuksi ja Ykä "keksi" mukavan keskittyneen ja rauhallisen tavan toimia. Lähdöt toimivat ihan niinkuin treeneissäkin, kun sen istumaan jätin niin siellä se pysyi kunnes lähtölupa tuli. Kisoissa havahduin siihen, että Ykä on kohta 1,5v joten ehkä se voisi alkaa hyppimään jo korkeampiakin esteitä :D Ryhdyimme sitten tuumasta toimeen ja aloitimme hyppytekniikkatreenit tällä viikolla. Alla episten radat.

Tässä vielä video jonka kuvasin itselleni mielenkiinnosta, kuinka poijaat kykenevät kääntymään itsenäisellä hypyllä. Rima molemmilla 40cm, ja oli hauska huomata, että Ykä kykeni tuolla estekorkeudella yhtä tiukkaan käännökseen kuin Eka.

Tosiaan, olenpa unohtanut mainita, että rykäisimme Ykän kanssa elo-syyskuussa näytelmähommatkin alta pois, kun käytiin muutaman kerran mätsäreissä opettelemassa kauniisti ravaamista ja seisomista, menestyttiin sillä saralla yllättävän hyvin, jopa voitettiin yksi show. Sitten käytiin syyskuussa Porvoossa ihan virallisessa näyttelyssä, saatiin EH ja olimme tyytyväisiä :D Olimme yhtä mieltä siitä, että jatketaan vaan mielummin näissä vähän vauhdikkaammissa hommissa, ja palataan näihin näytelmäasioihin ehkä sitten joskus taas.

Nyt puserretaan meidän ensimmäinen canicrosskausi kunnialla loppuun, 20 päivän päästä ollaan MM-kisaviivalla!

Canicrossin SM 2017

Ykän kanssa kausi on sujunut suhteellisen mutkattomasti. Aloittelimme syksyyn tähtäävän treenikauden vähän Tsekin leirin jälkeen, mikä tarkoitti Ykälle varsinaisia vetotreenejä ja minulle treenien tehon kasvua. Tietysti työt asettivat omat haasteensa molempien treenien ja lepojen suunnitteluun, mutta mielestäni onnistuin kyllä ihan hyvin.

23.9. Aloitimme kilpailukauden Janakkalassa. Koska kilpailu oli Ykän ensimmäinen, ilmoittauduin harrastesarjaan lyhyemmälle matkalle. Startti sujui hyvin ja Ykä veti koko matkan hienosti liina kireällä ja keskittyi vain eteenpäin menemiseen. Jes!
Matka oli siis 3km, aika 10:13 eli keskinopeus 17,6km/h Sijoituksemme oli 3.

Seuraavalla viikolla kisattiin Jämillä 30.9. Siellä kisattiin naisten sarjassa, jossa kilpailijoita oli vain kolme. Lähdimme ensimmäisinä, eli Ykä lähti juoksemaan niin sanotusti tyhjiin. Vaan eipä se näyttänyt tuottavan ongelmia, niinkuin ei saisikaan. Oma juoksu tuntui hyvältä ja saatiin vielä loppumatkan nousuun hyvät loppukirit.

Matka 4,2km, aika 13:35, keskinopeus 18,6km/h ja luokkavoitto. Taisi olla paras kisatulokseni ikinä :)

Viime viikonloppuna koitti sitten se kauan odotettu kisa, SM2017 Ohkolassa. Lauantaina henkilökohtainen matka, sunnuntaina joukkueviesti. Kisa alkoi jännittää jo edellisenä iltana, ja aamulla silmät oli auki jo ennen kun kello soi. Oli kyllä mukavaa lähteä koitokseen kotoa, kun kisat olivat poikkeuksellisesti vain vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa.

Meille oli jälleen arvottu ensimmäinen lähtöpaikka, joten taas lähdettiin juoksemaan lähinnä muita karkuun, kun kiinniotettavia ei edellä ollut. Lähtöpaikka sopi meille varsin hyvin, ja voimatkin saatiin jaettua tasaisesti koko matkalle, kun ei alussa tarvinnut rykiä kenenkään perään. Jälleen Ykä teki töitä varmasti ja päättäväisesti, ja minä sain keskittyä omaan juoksuuni. Aina jaksan olla siitä yhtä iloinen ja yllättynyt, kun herra nyt kuitenkin on vasta sen yhden vuoden vanha. Olen joka startissa ollut henkisesti valmis katsomaan vähän sormien läpi, jos se jotain siellä kisassa hölmöilisi.

Maaliin tultiin vielä ihan hyvällä vauhdilla, ja sitten vain odoteltiin muita saapuvaksi. Netissä oli hyvin toimiva online tulospalvelu, mistä pian jo näimmekin sijoittuneemme kolmansiksi! Kärkeen jäi 13 sekunnin ero.

Kuva Arto Ketola

Matka oli siis 3,7km, aika 12:21, keskinopeus 18,0km/h ja sijoitus 3.


Sunnuntain viestiin lähdimme koko joukkue antamaan kaikkemme. Viestissä juostaan 3x2,2km yhteislähdöllä, ja vaihtoalueelle tullessa koira irrotetaan vyöstä, annetaan koira avustajalle ja juostaan ilman koiraa lähtöalueelle lähettämään seuraava matkaan. Lähtölistalta pystyi vähän aavistamaan, että kolmen kärki tulee olemaan aika tiivis ensimmäisen osuuden jälkeen.

Lähtö meni meidän joukkueessa juosseelta Hannalta hyvin, hän pääsi lähdössä juoksemaan kärkeen, ja koko matkan oli mennyt kärkiporukassa. 400 metriä ennen vaihtoon tuloa kuulutettiin kolmen saapuvan joukkueen numerot, joista yksi oli meidän. Asetuimme valmiiksi lähtöalueelle, vilkaisin viereeni: Ari Rastas ja Jani Tikkanen. Päätin, että roikkuisin peesissä viimeiseen saakka. Hanna saapui vaihtoon kolmantena, ja miehet ehtivät lähteä hetkeä ennen minua. Pinkaisin äkkiä perään, ja yritin saavuttaa heitä mahdollisimman paljon ennen ensimmäistä jyrkähköä nousua. Paahdoimme Ykän kanssa perässä ja onnistuimmekin pitämään kärjen koko matkan ajan näkyvissä. Vaihtoalueelle tullessa olimme edelleen kolmantena, tässä vaiheessa 14 sekuntia kärkeä perässä. Ykää oli koppaamassa sille tuttu Tuomas, ja vaihto sujuikin ongelmitta. Lähetettyäni ankkurimme Markon matkaan, jäin itse odottelemaan Tanjaa lähtöalueelle, sillä hän lainasi viestiin Ekaa :) Hetken aikaa maaliin tulon jälkeen oksetti, mutta onneksi ei mahassa ollut mitään mitä oksentaa. Ainakin tiesin ettei matkalle jäänyt enää parannettavaa. Koppasin Ekan, ja samaan aikaan kärki juoksikin jo kohti maaliviivaa. Ensimmäisenä Matti Laaksonen UVUn joukkueesta, ja hiukan hänen perässään meidän Marko! Hopeaa! Alla on kisajärjestäjän tekemä video jossa myös meidän maaliintulot :)

Pikainen tiimikuva ennenkun Marko lähti jo seuraavaan kohteeseen :)

Kauden tavotteisiin pyrkimisessä on auttanut sponsorini Sonarc ky sekä Canin Care. Sonarcilta olen saanut tukea ja apua muun muassa valjashuolissa, he ovat pitäneet huolta myös treenistä palautumisesta HMB&Power palautusjauheen avulla. Canin Care on puolestaan auttanut Ykän ruokinnan suunnittelussa ja toteutuksessa, ja ruokinnan tueksi saimme myös Nutrolin Sport -öljyn. Suuret kiitokset avusta!

 Nyt siirretäänkin katseet kohti Puolaa ja MM-kisoja, mihin nyt jo alan uskoa lähteväni. Treenit jatkuu ja vielä ainakin yhdet kisat käydään juoksemassa ennen sitä. Toivotaan, että kausi jatkuu yhtä sujuvasti kuin tähänkin asti, ja Puolassa päästään sitten marraskuussa jälleen omaan parhaaseen tulokseemme.

Ekan agilitykausi 2016-17

Lyhykäinen tiivistys kuluneesta agilitykaudesta Ekan kanssa:

Aloiteltiin Ekan kanssa kisakausi vasta joulukuussa, valjakkourheilun sulanmaankauden jälkeen. Sitä ennen hiottiin juoksu-A:ta kuntoon, ja itse keskityin canicross kilpailuihin.

Kun sitten alettiin taas kisailemaan, juostiin ensimmäisissä kisoissa neljä nollaa, ja sitä seuraavissa kisoissa tehtiin tuplanolla. Kaikki radat tuntuivat hyvältä ja Eka toimi kuten treeneissä, joskin edelleen jäi vielä paikkoja mistä saada vähän aikaa pois.

Pian näiden kisojen jälkeen saimme vielä hyppy- ja agilitysertit peräkkäisistä kisoista. Agilitysertin jälkeen otimme vielä toisen nollavoiton. Kaikki tuntui toimivan edelleen kivasti.

Näiden kisojen jälkeen Ekan vire alkoi heittelemään joka startissa erilaiseksi. Joskus se kiljui lähdössä niin, että epäilin jo välillä, pysyykö se lähdössä käskyyn saakka, vaikkei ikinä ole lähdöstä varastanutkaan. Sitten kentälle syöksyi raivopää joka otti ihmeellisiä kieltoja eikä malttanut tehdä keppejä tai kontaktejakaan aina kunnolla. Seuraavalla radalla, saattoikin tilanne olla aivan päinvastainen: Eka näytti siltä ettei edes tajunnut olevansa agilityradalla ennen radan puoltaväliä, vaan vilkuili kaikkea ympärillä tapahtuvaa, eikä taaskaan ollut yhtään oma itsensä. Usein jos oli vielä kolmas rata, se saattoi mennä taas ihan normaalin hyvässä vireessä. En vieläkään ole keksinyt, mistä nämä vireen heittelyt johtuivat. Treeneissä kuitenkin Eka kulki koko kauden ajan tasaisen varmasti, eikä siellä ollut mitään vastaavia tilanteita.

Kevään aikana pyrin käymään suhteellisen tasaisesti kisoissa, valitsin kisoja noin joka toiselle viikonlopulle, jotta Eka saisi kisoihin rutiinin, ja vireongelmat helpottaisi. Vaan eivät tuntuneet helpottavan. Kuitenkin teimme joka kisoissa yleensä vähintään yhden nollan, vaikka Eka ei toiminut täysin tutulla tavalla. Toukokuussa teimme vielä yhden voittonollankin, ja saimme toisen agilitysertin. Ja edelleen treenit kulkivat hyvin.

SM-kisoissa kesäkuussa juoksin perjantaina kansallisissa kisoissa ja lauantaina NAS:in joukkueessa lainakoiralla, espanjanvesikoira Arpalla, kun hänen ohjaajansa loukkaantui viikko ennen kilpailua. Lisäksi juoksin Ekan kanssa samassa joukkueessa, sekä sunnuntaina yksilökisan.

Joukkueemme sai hylätyn tuloksen, mutta Eka kulki ihan kivasti silloin, helteestä huolimatta.

Sunnuntaina Ekan kanssa yksilökisan karsintaradalla Eka teki älyttömän kivasti töitä, ja yhtäkkiä kulki paljon kovempaa kuin ennen, joten olin muutamassa kohdassa myöhässä ohjauksissa. Jokatapauksessa teimme nollan, ja pääsimme finaaliradalle!

Finaaliradalla kuitenkin kävi jälleen tämä koko kauden vaivannut tilanne. Eka ilmeisesti haistoi lähtökarsinassa kiimaisen nartun, eikä sitten kulkenutkaan radalla. Harmitti kyllä aika paljon. Rata olisi ollut täysin suoritettavissa. SM-kisojen jälkeen aloin pohtimaan Ekan kastroimista, kerta narttujen hajut sekoittavat noin pahasti pään. Siksi, että olisi kivempaa harrastaa, mutta myös siksi, että nuo tilanteet ovat varmasti myös Ekalle itselleen stressaavia.

Kauden viimeinen koitos oli vielä maajoukkuekarsinnat, mihin päätettiin lähteä opettelemaan tätä lähtökarsinassa odottamista ja isojen kisojen tunnelmaa. Ensimmäinen rata sujui Ekan puolesta tyydyttävästi, lähti liikkeelle hieman hitaan tuntuisesti, mutta mokattuani itse yhden välistävedon, jouduimme poistumaan kentältä. Karsinnoissa ei siis saa jäädä juoksemaan hyllytettyä rataa loppuun, kun päivät ovat muutenkin pitkiä, niin näin kilpailu pysyy paremmin aikataulussa. Jokatapauksessa jäi hyvä mieli, että lähtö toimi. Seuraavalla radalla ei sitten enää toiminutkaan. En taas tiedä mikä oli toisin, sillä jälleen Eka lähti matalassa vireessä liikkeelle, eikä kiihdyttänyt edes laukalle, jotta ehti haistella hajut matkalla. Tämän päivän jälkeen ajatus kastroimisesta vahvistui. Ajankohdasta en tiedä, ehkä joskus syksyllä. Jokatapauksessa en tiedä haluanko enää lähteä tarjoilemaan Ekalle näitä tilanteita lisää, ehkä aloitamme seuraavan kisakauden vasta kastroinnin jälkeen.

Jokatapauksessa oli hienoa päästä seuraamaan karsintoja paikanpäällä, fiinaaleissa nähtiin toinen toistaan hienompia suorituksia :) SM-kisoistakin jäi se ensimmäisen radan onnistuminen päällimmäisenä mieleen.

Kokonaisuudessaan kausi ei kuitenkaan ihan huono ollut, vaikkakin aika laskujohteinen. Onhan Eka nyt yksien sertien päässä molemmista valionarvoista :) Nollaprosentti koko kaudelta 40%.

Nyt Eka viettää kesälomaa, käy uimassa, vähän canicrossailemassa ja lepäilee, ja syksyllä jatketaan edelleen A-esteen hiomista sekä käännöstreenejä, eikä kiirehditä kisakentille ennen kun se tuntuu hyvältä idealta.

Ykä 1v - vuosi täynnä vauhtia

Kesäkuussa Ykä täytti yhden vuoden. Nyt myös Ykän saapumisesta on vuosi. Sanotaan, että ensimmäinen vuosi koiranpennun kasvatuksessa on raskain. Todella toivon, että tämä on totta. Muistellaanpas vähän kulunutta vuotta.

Pian Ykän tulon jälkeen muutimme kerrostaloon. Täälläpä sisäsiistiksi opetteleminen on ollut vähän erilaista, kuin esim Ekan pentuaikana maatalouskoulun asuntolassa eläessä. Nyt ulos vasta pitikin kiirehtiä, jotta ehdittiin oikeasti ulos saakka. Lisäksi yöpissatukset piti tehdä hiljaa naapureita häiritsemättä. Yksin jäämisen opetteluun päätin panostaa, sillä ajoitin kesälomani pennun saapumisen mukaan, ja minulla oli mahdollisuus päättää, kuinka pitkiä aikoja olin poissa kotoa. Aloitimme minuutista, ja aluksi pidensin aikaa vain minuutti kerrallaan. Päätin, että niin kauan kun se osaa käyttäytyä, jätän sen mieluummin vapaaksi asuntoon, kuin häkkiin. No, tänäpäivänä hän viettää yksinolonsa siellä häkissä.. :D

Pentuaikana pyrittiin käymään paljon erilaissa paikoissa. Treenihallilla Ekan treenien yhteydessä, työpaikallani navetassa, rautatieasemallakin käytiin ruokailemassa. Jalkapallokentän reunalla katseltiin junnujen pelejä, autoiltiin, tehtiin metsäretkiä. Tänäpäivänä voin kiittää itseäni vaivannäöstä silloin, kun nyt olisi jo todella hankalaa viedä täysikasvuista rohjaketta paikkaan, johon häntä itseään pelottaa mennä :D

Neljän kuukauden iässä Ykällä murtui varvas, mikä johti reilun kahden kuukauden lepoon ja jalan paketointiin. Tuo oli kyllä raskasta aikaa sekä koiralle että omistajalle. Onneksi kaikista kauhuskenaarioista ja amputaatiokeskusteluista huolimatta selvisimme levolla ja kolmella röntgenkäynnillä. Viimeisen lepoviikon Ykä vietti hoidossa ystäväni Katrin luona, kun itse olin Englannissa kisareissussa. Voi sitä onnen määrää kun pääsimme koko syksyn levon jälkeen ensimmäistä kertaa juoksemaan vapaana! En ehkä ikinä unohda sitä päivää. Vaiheittaisen rasituksen lisäilyn jälkeen oltiin taas takaisin lenkkipoluilla, niin kävellen kuin pyöräillenkin.

Pentuaikana opeteltiin tuhottoman paljon valmistavia taitoja niin valjakkourheilua, agilityä, kuin tokoakin varten - ja vähän turhia hassuttelujuttujakin. Kävimme myös nosework -kurssin, ja Ykä oppi taitavaksi haistelijaksi. Tietysti kaiken touhun lisäksi myös löhöillään ja lässytellään sohvanpohjalla iltaisin :)

Kuvat yllä: Pipsa Louhio

Tuttavien lasten kanssa Ykä on myös saanut touhuta, ja aika kivasti leikeissä on käyttäytynytkin. Muun muassa lääkärin tarkastukseen ja teekutsuille hän on päässyt osallistumaan :)

Ykä ja sisko Kia <3

Kuva: Kaisa Jalava

Kolttosten ja kohelluksen lisäksi Ykä on ollut kyllä hullun hauska kaveri, yhdenlainen hassutteleva riemuidiootti siinä missä omistajansakin, ja joka päivä tykkään siitä enemmän ja enemmän. Nykyään jo ihan tuntuu siltä, että elämä sen kanssa alkaa kokonaisuudessaan helpottumaan, ja nyt päästään jo nauttimaan vetotreenaamisestakin. Kaikessa mitä ollaan treenattu, Ykä on näyttänyt erinomaista toimintakykyä sekä työintoa. Jännää nähdä, mitä tapahtuu kun päästään tekemään pidempiä vetotreenejä ja selviää millainen sen vetopää todella on.

Pieni kainaloinen :)

Kuva: Katri Piirilä

 

Everyone thinks they have the best dog.
And none of them are wrong. 

- W.R. Purche

Kuva: Kaisa Jalava

AgiCross Kemp 2017, osa 2

Jatkoa edelliseen kirjoitukseen :)

Tiistaina kilpailimme vielä illalla pareittain agilityradalla niin, että radalla oli vain hyppysiivekkeitä, ja rata tuli kiertää yhdellä kickbikella parin kanssa samaan aikaan. Riemuksemme teimme parini Adélan kanssa nopeimman ajan :)

Yllä hidastettu video Ykän hyppytenkiikkatreenistä.

Päivä 6

Aamu alkoi jälleen klo 7 canicrosstreeneillä, tänään teemana ohittelut. Homma tapahtui niin, että yksi lähti juoksemaan ja pysähtyi noin 50 metrin päähän, sitten seuraava juoksi paikallaan olevasta koirakosta ohi ja pysähtyi jälleen vähän matkan päähän, jonka jälkeen seuraava ohitti molemmat ja pysähtyi taas ja niin edelleen, ja kun kaikki olivat juosseet ohi, lähti jonon viimeinen koirakko juoksemaan jälleen perään ja ohittamaan kaikki. Homma toimi oikein kivasti ja kaikilla oli omat koiransa hallinnassa. Tämän jälkeen tehtiin vielä lähdöt pareittain ja ohiteltiin toisiamme vuorotellen. Tämän vedon jälkeen meidän molemmat koirat olivat niin kuumissaan, että päätimme lopettaa treenit siihen ja tehdä huomisaamuna massastarttitreenin.

Aamupalan jälkeen ohjelmassa oli Smrkm-vuorelle kiipeäminen, mihin varattiin nelisen tuntia aikaa. Koska keli oli liian lämmin jo aamulla, ei meillä jäänyt vaihtoehdoksi kuin jättää koirat kämpille ja lähteä retkelle ilman. Muilla oli koiria matkassa, ja ei kyllä voi kun hämmästellä niiden lämmönsietokykyä. Kaksi tuntia kiivettiin kävellen ylöspäin, ja huipulle päästyämme koirat kävivät maaten eikä edes läähätelleet sen kummemmin. Huipulla kiipesimme näköalatorniin ottamaan selfiet, sillä viikon mittaisessa parikilpailussa sai 5 lisäpistettä jokaisesta someen postatusta kuvasta leirin hashtagilla. :) Huipulta näki kolmen eri maan maisemia: Puolaa, Tsekkejä ja Saksaa. Paluu alas sujui tietysti ripeämmin ja matkalla saatiin katsella mahtavia maisemia.

Loppupäivän aikana nukuimme päiväunet ja lepäilimme, koiria en myöskään ottanut agilitytreeniin liian kuuman sään vuoksi. Lisäksi suunnittelimme paluumatkan ja varasimme hotellit valmiiksi matkanvarrelta.

Päivä 7

Tänään oli vuorossa sitten ne massastarttitreenit. Koska eilen jo klo 7 oli liian kuuma, aloitimme tänään klo 6. Startti sujui mielestämme ihan hyvin, meidän koirat eivät muita lähdössä nähneetkään ja juoksivat aika nopeasti muiden edelle. Teimme toisen samanlaisen lähdön, ja muut pyysivät juoksemaan hitaammin jotta saadaan tehtyä ohitteluja samalla, vaan olipa aika hankalaa hölkötellä hitaasti kun 30kg saksanseisojaa kiskoo täysillä eteen päin :D Kolmas lähtö tehtiin enää palkalle, sillä koirilla alkoi jälleen tulla turhan kuuma.

Tämän treenin jälkeen ehdimme ottaa jo päivän ensimmäiset päiväunet ennen aamiaista, jonka jälkeen oli Ekan agilitytreenin vuoro. Tehtiin ensimmäisellä vedolla puhdas rata, jonka jälkeen hioimme hiukan kääntymisiä ja treenien jälkeen juttelin Jakubin kanssa erilaisista tavoista ohjata käännöksiä.

Tämän jälkeen nukuimme jo päivän toiset päiväunet ja heräsimme lounaalle. Lounaan jälkeen muut lähtivät uittamaan koiria, mutta me olimme päättäneet jo eilen että tänään käydään uudelleen maastopyöräilemässä. Me lähdimme siis sinne ja nappasin Trekin test centeriltä samaisen pyörän alleni ja lähdimme poluille. Tänään poljimme samaa reittiä kuin edellisellä kerralla kun käytiin yhdessä, mutta teimme vielä pienen lisälenkin ja pysähdyimme singletrack centerillä matkan varrella juomassa limut ja ostettiinpa samalla sieltä treenipaidat muistoksi.

Lenkiltä tultua alkoi jälleen parikilpailu, pelasimme peliä nimeltä Kanjam, missä heitetään frisbeetä pyöreään pönttöön, jonka takana toinen parista sai yrittää auttaa lyömällä frisbeetä kädellä. Peli oli meille uusi mutta yllättäen myös minun, maailman huonoimman minkään esineen heittäjän, mielestä oikein hauska. Pärjäsimme taas parini kanssa hyvin, tulimme toisiksi.

Päivällisellä suunnitelmat vähän muuttuivat ja Ykä sai agilitytreenin tilalle mahdollisuuden tehdä yhden kilometrin mittaisen kikkaritreenin samalla lenkillä missä juoksimme canicross-lenkin aiemmin. Kävin vielä kävelemässä reitin ja miettimässä, onnistuisinko ajamaan mutkat kaatumatta. Päätin tarttua tilaisuuteen ja hyvinhän ne mutkat huolista huolimatta menikin. Pellolla maalia kohti ajaessa alkoi vastaan tulla perään lähteneitä koirakoita, joista Ykä juoksi kyllä hienosti ohi, mutta yksi kävi Ykän kyljessä. Onneksi Ykä vain jatkoi matkaansa eteenpäin päätään kääntämättä, joten en myöskään itse huolestunut tilanteesta. Maaliintulo oli jälleen vähän tsekkiläistä takuusähläystä :D Se johtuu osittain aina pienestä kielimuurista treenien vetäjän kanssa.

Päivä 8

Aamu alkoi taas klo 7 vetotreenillä peltolenkillä. Osa meni pyörällä, osa kickbikeilla ja osa juosten. Tällä kertaa meillä oli sovittuna palkkaaja, jotta saisimme laadukkaan ja onnistuneen treenin koirille. Nyt kaikki sujui hyvin, ohitimme yhden pyöräilevän koirakon ja oma juoksu ei tuntunut pahalta.

Aamiaisen jälkeen alkoi agilitytreenit. Eka teki taas hyvää työtä, ja yhdessä hankalassa paikassa tuli jälleen esiin se, kuinka paljon pystyn omalla liikkumisella kompensoimaan Ekan pieniä puutteita. Taas vähän lisää kotiläksyjä tästä, mikä on kyllä kiva juttu :)

Lounaan jälkeen lähdimme kikkaroimaan Vasekin johdolla, kävimme tekemässä pienen lenkin maastopyöräreitillä, ja samalla sovittiin, että käydään huomenna aamulla ajamassa samaa reittiä vähän matkaa koirien kanssa. Olen jo vähän ehtinyt odottaa, että pääsisin tuon tapaiselle kapeammalle polulle ajamaan Ykän kanssa, toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin kuin toivon J Ainakin tämän leirin aikana Ykä on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Takaisin tultua Ykä pääsi tekemään lyhyen agilitytreenin, sillä taas oli todella kuuma. Halusin päästä kokeilemaan ohjatusti käännöksen opettelua nenäkosketuksen avulla, ja tämä jää nyt meille jälleen kotiin harjoiteltavaksi.

Kaikki viikon treenit ovat olleet siinä mielessä todella hyvin järjestetty, että joka päivä kukin on saanut itse päättää mitä treenaa ja mitä ei. Vetotreenien aikataulut on hoidettu hienosti meidän koirien kannalta, sillä ne ovat kärsineet eniten kuumuudesta. Siksi aamutreenejä on aikaistettu ja joitain treenejä siirretty päivältä iltaan. Agilitytreeneihin on voinut halutessaan vain hypätä mukaan. Välillä kun olen kysynyt esim että onko Ykällä tänään agilitytreeniä vai ei, vastaus on ollut ”it’s up to you.” On ollut mukavaa treenailla kun leiriohjelmasta huolimatta on saanut itse päättää omien koirien rasituksen ja antaa lepoa tarvittaessa.

Ennen päivällistä nukuimme taas pitkät päiväunet, ja ruokailun jälkeen ohjelmassa oli leirikilpailun päätöskisa: toinen parista juoksisi helpon ja nopean agilityradan, jonka jälkeen viestin omaisesti toinen canicrossaa agilitykentän ympäri. Kuulosti helpolta, vaan eipä ollut. :D Kovin moni koira ei todellakaan tajunnut tekevänsä vetotreeniä nurmikentällä! Koska minun parilla, Adélalla on beagle, sovimme että juoksen Ykän kanssa canicross-osuuden. Lopulta päädyimme vielä tekemään vaihtarin agilitykoiran kanssa, ja Adéla juoksisi Ekan kanssa radan. Eka lähti hienosti Adélan kanssa liikkeelle, jolloin beaglen vauhtiin tottunut ohjaaja yllättyi vähän vauhdista ja jäi jälkeen ja joutui korjaamaan yhden esteen. Tämän jälkeen Eka juoksi täysillä suoraan maaliin ja oli meidän vuoro lähteä liikkeelle. Kuten moni muukaan, ei Ykäkään ihan oivaltanut canicrossia agilitykentällä. Jokatapauksessa teimme lopputuloksissa toiseksi parhaan ajan. Lisäksi sijoituimme myös kokonaistuloksissa toisiksi :)

Päivä 9

Aamun vetotreeni jännitti varmaan vähän, koska heräsin jo puoli tuntia ennen herätystä. Treenit alkoivat klo 7. Ensin ajoin ehkä kolmantena. Sovimme, että ajetaan reittiä pitkin siihen asti, kunnes näemme Vasekin polun vieressä. Tämän jälkeen sain lähteä takaisin ensimmäisenä, jotta ei tarvinnut pelätä että saisimme jonkun muun kiinni kapealla polulla. Lähdössä Ykä kuumui vähän eteen lähteneistä koirista, mutta saatiin silti tehtyä vielä suht siisti lähtö. Yhdessä mutkassa jarrutin vähän liian vähän ja kikkarin takapyörä meinasi lähteä alta, mutta ei mitään vakavampaa. Muuten ajaminen sujui hyvin ja Ykä laputti menemään ihanan varmasti. Alla video toisesta vedosta takaisin lähtöpaikalle päin. Voi miten mahtava koira minulla on käsissä <3

Koirien huollon ja aamiaisen jälkeen tehtiin vielä agilityä, helppoa eka-luokan rataa. Sovittiin, että jos teen ensimmäisen vedon puhtaasti, Hanna saa juosta Ekan kanssa myös. Ja pienistä rytmitysongelmista huolimatta selvittiin nollana maaliin, ja Hanna sai oman vuoronsa. Koska sää oli jo klo 9 mennessä kovin lämmin, jätimme treenin lyhyeen.

Tämän jälkeen enää pakkailimme tavarat, sanoimme haikeat heipat leirin vetäjille sekä ihanalle translatorillemme, ja suuntasimme vielä lähikaupalle sekä singltrek centerille käyttämään loput korunat. Sen jälkeen matka Puolan halki alkoi. Nyt olemme ajaneet Varsovan ohi ja yövymme hotellissa, ja huomenna jatkamme Latviaan saakka. Maanantai iltana pääsemme vihdoin nukkumaan omaan sänkyyn.

Pojat matkalla kotiin :)

To you Jakub and Vasek, I wanted to say that we really enjoyed this week from the bottom of our hearts. When I came to the camp, I had a one year old beginner sleddog, with only little experience of passings and stuff. Now after the week I believe he will be ready to compete in canicross when the season starts. I'm so proud and happy <3

In agility I got a lot of homework with both dogs, but again I enjoyed every second while training with my dogs. Thank you!

And special thanks belongs to Kristýna, our official google translator of the week! You made it so much easier to us :)

Jotain kuva ja videomateriaalia on vielä tuloillaan, jaan niitä toki myös vielä myöhemmin kun kuvien ottajat ehtivät niitä laittaa näkyville :)

AgiCrossKemp 2017

Viime syksynä törmäsin facebookissa ihan sattumalta tällaiseen paikallisille suunnattuun leiriin, joka herätti heti mielenkiintoni. Agilityn ja canicrossin yhdistetty treenileiri, mikä sattuma tällaiselle juuri näiden lajien harrastajalle! Jonkin aikaa pohdin asiaa ja punnitsin, olisiko minulla oikeasti mahdollisuus osallistua leirille. Keväällä kuitenkin uskaltauduin laittamaan viestiä leirin järjestäjälle ja hän ilmoitti minut oitis tervetulleeksi mukaan. Tämän jälkeen sain vielä puhuttua toisen suomalaisen canicrossarin, Hannan, mukaan. Englannin EM-kisoissa viime marraskuussa tsekkiläiset pärjäsivät hyvin joka sarjassa, joten myös siksi kiinnostuimme heidän leiristä. Niin alkoi reissun suunnittelu. Mukaan lähti minun molemmat koirat sekä Hannan lyhytkarvainen saksanseisoja Urho.

Alla hieman päiväkirjaa kuluvasta viikosta, jota olen aina iltaisin kirjoitellut.

Päivä 1

Laiva lähti satamasta klo 8.30, tapasimme siellä klo 6.30. Matkatavaratetriksen jälkeen laivamatka Helsingistä Tallinnaan sujui mutkitta, ja koirat rauhoittuivat häkkeihinsä hyvin. Klo 11 pääsimme maihin ja matka Puolaan alkoi. Baltian läpi ajaminen oli todella hidasta, ja vähän väliä jouduimme seisomaan ruuhkissa. Latvian eteläpuolella tuli ensimmäinen matkaväsymys, eikä kannustava kommenttini "enää olis yks maa ajettavaa tälle päivää" paljoa oloa helpottanut. Rajanylitykset nostivat kuitenkin aina vähän tunnelmaa. Puolan puolelta etukäteen varatulle hotellille selviydyimme 12 tunnin ajamisen jälkeen. Siinä kohtaa päivää oli vitsien taso laskenut jo suuresti ja loppumatka oli kyllä todellista taistelua. Hotelli oli kuitenkin siisti ja uni maistui valkoisissa lakanoissa. Koiriin olimme erittäin tyytyväisiä, heidän kanssa oli todella helppo matkustaa eikä kukaan stressannut erityisemmin.

Oli pakko kuvata vähän Latvian tankkauskulttuuria :D Yksi tankkaa väärältä puolelta ja toisella puolella tyypit jätti auton tankille ja lähti syömään, no toinen peruutti viereen sen verran että ylettää tankkaamaan :D

Päivä 2 – Totuuden hetki

Nousimme klo 7 syöttämään ja pissattamaan koirat, ja sen jälkeen käytiin aamupalalla. Tarjolla oli kyllä monenlaista, mutta ei kovin paljoa mitään oikeasti syötävää. Matkaa jatkettiin klo 8.30 aikoihin. Puolan puolella matka taittuikin yllättävän reippaasti, välillä autojen nopeudet tuntuivat hurjilta. Iltapäivästä teimme syömisten suhteen pienen taktisen virheen, kun venytimme lounastaukoa liian pitkälle ja tapahtui pieni nuupahdus ja nälkä ja päänsäryt painoivat. Onneksi matkalle sattui juuri taukopaikka ja pysähdyimme syömään. Välillä taukopaikkoja oli monta lähekkäin, ja välillä meni pitkäkin matka ilman tilaisuutta pitää paussia. Loppumatka sujuikin sitten hienosti. Pitkiä pätkiä moottoritietä, ja viimeiset kymmenet kilometrit reitti oli kapeampaa tietä kauniissa maisemissa. Toisen päivän matka taittui 10 tunnissa.

”We don’t need any luxury”

Nyt jälkeenpäin tämä tilanne jo naurattaa.

No, nythän täällä sitten ollaan. Perille päästyämme leirikeskuksen pitäjä antoi meille huoneen avaimen ja selvitti englanniksi, ettei mökki ole hieno, että älkää pelästykö. Hanna siinä tokaisi, että "it's okay, we don't need any luxury." Mökissä kuitenkin meitä odotti lievä shokki. Jatkossa on varmaan parempi olla sanomatta mitään tuollaista :D Ensisilmäyksellä paikka näyttää hyvin laitosmaiselta paikalta, mutta ehkä tähän tottuu. Alun järkytyksen jälkeen keräilimme itsemme kasaan ja ryhdyimme purkamaan autoa, minkä jälkeen käytiin koirien kanssa pyörähtämässä läheisellä pellolla. Nyt unta kuulaan ja huomenna selviää syömisten ja treenien taso, kun koittaa ensimmäinen leiripäivä.

Päivä 3 – Ensimmäinen leiripäivä

Oli ihanaa nukkua pitkät yöunet ja herätä ilman kelloa. Koirien pissatuksen jälkeen kävimme pienellä aamuhölkällä läheisellä kylällä etsimässä ruokakauppaa. Löydettiin parikin, ja lisäksi infopiste mistä saimme kartat käyttöön. Juoksu tuntui kyllä harvinaisen tahmealta. Lenkin jälkeen suuntasimme sitten ruokakauppaan ostamaan vähän välipaloja.

Lounasaikaan muut leiriläiset alkoivat saapumaan paikalle. Ruokailu oli kyllä yksi päivän jännittävimmistä ohjelmanumeroista; onko ruoka kuinka ravintorikasta/-köyhää, ja voiko sitä ylipäätään syödä. Vastaus on, kyllä voi. Alkuruuaksi tarjottiin jotain minestrone-keiton tapaista, pääruuaksi riisiä, lihaa ja kastiketta. Lounaan jälkeen kokoonnuimme saamaan alkuinfon, leiripaidat sekä teimme esittelykierroksen. Positiivisesti yllättävää oli se, kuinka moni onnistui kertomaan itsestään myös englanniksi. Ihan kun ei vielä tuo tsekin kieli meiltä taivu.

Tänään päästiin tekemään myös leirin ensimmäinen agilitytreeni, missä tehtiin yksinkertaista hyppytekniikkasuoraa ja muuta helpohkoa, jotta kouluttaja Jakub Stybr näki hiukan koirien tasoa. Valitsin treeniin tietysti Ekan. Huomiseksi Jakub bookkasi sekä Ykän että Ekan agilityn koulutusryhmiin, mahtavaa!

Päivällisellä syöminen oli jo huomattavasti helpompaa, eikä astioiden ja ruuan kliinisyys enää huolettanut niin paljoa. Ruokana oli jotain makaronilaatikkoon viittaavaa, sekä jälkkäriksi jotain mokkapalan näköistä. Nam!

Illalla vielä lähdimme Hannan ja seisojien kanssa juoksulenkille, tarkoituksena juosta eräs läheinen maastopyöräreitti. Lämmin ja kostea keli teki kuitenkin koirille reissusta niin raskaan, että jouduimme kääntymään kesken lenkin takaisin. Maisemat ovat kyllä mahtavia, ja treenivaihtoehtona on käytännössä joko ylä- tai alamäki.

Huomenna päivä alkaa klo 6.00 koirien kickbike- ja pyörätreeneillä. Sen jälkeen aamiainen ja sitten agilityhommia. Jossain vaiheessa kisaillaan myös ensimmäinen leirikilpailu.

Päivä 4 – Toinen leiripäivä

Aamu alkoi tosiaan vetotreeneillä. Eilen päätimme ilmeisesti yksissä tuumin ajaa autoilla hieman pidemmälle, missä olisi paremmat treenireitit. Kuulosti kyllä lupaavalta. Hanna pyöräili ja me muut menimme kickbikeillä. Koska meillä oli porukan nopeimmat koirat, olimme ensimmäisenä lähtövuorossa. Ohjeet etukäteen oli, että ohjaaja kikkaroi edelle ja ajetaan noin kilometri, jonka jälkeen pysähdytään ja katsotaan että kaikki ovat mukana. Sen jälkeen uudelleen matkaan ja niin edelleen. Koska Ykä ei ole vielä kovin varma tyhjiin juoksija, sovimme että Hanna ja Urho menevät ensin, sitten me. Koska reittiä ei tosiaan mitenkään käyty katsomassa etukäteen, yllätysyllätys reitillä olikin yhtäkkiä mutkan takana mutainen paikka, missä Hanna meni nurin. Hän päätti palata takaisin ja miettiä mitä tekee seuraavaksi, mutta ei ainakaan menisi kaatuilemaan lisää tuntemattomalle reitille. Ohjaaja Vasek lähti Hannan kanssa autoille, joten jäimme Ykän kanssa vetovastuuseen lopusta treenistä. Tässä vaiheessa myös selvisi, ettei meillä todellakaan ollut suunnitelmaa tästä eteenpäin. Aioimme vain ajaa reittiä jonkin matkaa, ja kääntyä sitten takaisin. Ok, lupasin kokeilla josko Ykä lähtee juoksemaan tyhjiin, ja lähtihän se, ihan älyttömän hienosti! Ajelin jonkin matkaa ja pysäytin, ja muiden tullessa pikkuhiljaa perästä käänsimme suunnan takaisin autolle. Jos ymmärsin oikein erään puujalkaenglantia puhuvan tarinaa, he olisivat normaalisti vain kääntyneet ja ajaneet samaa polkua muita vastaan. Eipä käynyt ensimmäisenä mielessä toimia niin... No, jokatapauksessa käänsin letkan ympäri ja lähdimme takaisin. Jälleen Ykä paineli hienosti kärjessä. Eipä se mitään, tästä treenistä opittiin se, että jatkossa mietitään ihan omalla päällä mitä teemme, ja käymme katsomassa kaikki reitit etukäteen. Tottakai kun muilla on vähän pienemmät koirat kuin meillä, heillä ei vauhdit kasva niin suuriksi kuin meillä joten he eivät ole ihan niin pulassa tuntemattomalla reitillä. Esitimme toiveen saada nähdä reitit aina ennen treeniä, jotta saamme treenistä turvallisemman. Ja jatkossa tosiaan olimme ainoat jotka tarttuivat tilaisuuteen lähteä katsomaan treenirata etukäteen läpi.

Aamiaisen jälkeen Ykällä oli vuorossa agilitytreeniä, hyppytekniikkaa. Niin oli taitava hän, vaikka muita vähän hänen touhuaminen huvittikin J Teimme hyppytekniikkasuoraa, jolla aloitimme Ekankin kanssa eilen. Sen jälkeen kokeilimme toista suoraa, jossa oli erikorkuisia rimoja, ja Ykä olikin taitava kaikessa mitä teki: hyppäämisessä, lähdössä odottamisessa sekä ilman tehtävää koheltamisessa.

Lounaan jälkeen päätimme vuokrata läheiseltä majalta minullekin maastopyörän ja lähteä polkemaan läheisiä hyviä pyöräilyreittejä. Pyörän vuokra maksoi vajaat 400 korunaa, eli 17 euroa. Ja oli kyllä todellakin hyvä idea! Sain alleni uudehkon trekin täysjoustopyörän. Maastot olivat ihan mahtavia, paljon mutkittelevia vauhtipätkiä ja vuorelle mentäessä tietysti myös kunnon hapokas nousu. Pari kertaa oltiin nurinkin, mikä kuuluu tietysti asiaan. Pyörän vuokraaja oli hyvin kiinnostunut meidän sleddogeista ja lupasimme käydä esittelemässä heidät myöhemmin.

Takaisin leirille tullessa kuoriuduttiin mudasta ja valmistauduin Ekan agilitytreeniin. Siinä kohtaa alkoi hiukan satamaan, joten odottelimme ennen kuin aloitimme treenit. Eka teki erittäin hyvin töitä ja rata ei juuri tuottanut ongelmia. Kuumuus on kyllä asia mikä meidän on otettava koirien treeneissä huomioon, kyllä kentillä näke mitkä koirat on Suomesta ja mitkä täältä.

Agilityn jälkeen kävimme päivällisellä, jonka jälkeen järjestettiin parikilpailu agilitykentällä: toinen on ohjaaja ja toinen on koira – sokea koira. Parit arvottiin ensimmäisenä päivänä ja niissä kilpaillaan pitkin viikkoa. Tämän aikana oli mukava huomata, että muutamat leiriläiset uskalsivat puhua enemmän englanniksi, ja meillä molemmilla oli englantia puhuvat ja ymmärtävät parit :)

Sitten oli vielä vuorossa canicross treenit. Tällä kertaa aamusta viisastuneena kävimme kiertämässä reitin etukäteen ja toivomuksemme mukaan lenkki oli pisaran muotoinen, jotta vastaantulijoita ei olisi ihan kamalasti. Taas päädyimme lähtemään ensin ja Urhon aamuisen tilanteen vuoksi lähdimme Ykän kanssa ennen Urhoa. Jälleen Ykä lähti määrätietoisesti juoksemaan enempää kyselemättä. Suuntakäskyt toimi, myös omat väsyneet jalat toimi ainakin ensimmäiset 500 metriä. Sen jälkeen oltiinkin ongelmissa. Pysähdyin ennen loppusuoraa toivoen etten kuole Ykän perään, sen verran sattui. Hanna ja Urho sekä pari muuta tekivät hienot ohitukset meidän ollessa seis, jonka jälkeen selviydyin vielä maaliin hulluna kiskovan Ykän narunjatkeena. Alku ja loppu lenkistä oli pellolla, missä oli märkää ruohoa, joten ennen kuin ehdin maalissa mitään tehdäkään, jalat lähti alta ja olin jo selälläni huohottamassa. Mahtava treeni päivän loppuun.

Illalla ohjaajat ja muut leiriläiset tapaavat ilmeisesti kokoontua juomaan viiniä ja napostelemaan pikkupurtavia, kuten sipsiä, juustoja, paprikaa, vesimelonia yms. Saimme kutsun myös, joten kävimme jutustelemassa hetken ennen kuin väsymys vei voiton.

Päivä 5

Tänään aamu alkoi klo 7.00, koirien dead-weight vetotreenillä. Tästä kuullessamme olimme innoissaan tilaisuudesta ja olimme odottaneet treeniä. Ohjaajan Vaclav Vancuran tapa on vedättää ketjuilla. Teimme ensimmäiset kokeilut tietysti lyhyellä matkalla ja pienehköllä painolla, mikä näkyi ainakin minun koirissani. Molemmilla lähti vauhti vähän lapasesta, mutta hyvä että saivat positiiviset kokemukset. Ensin meistä meni Hanna ja Urho. Tarkoitus oli joko juosta vähän koiran perässä, rinnalla tai edellä, ja jos mahdollista, koira saisi olla irti. Hanna juoksi perässä/rinnalla. Täällä ei ihmisillä ole tapana palkkailla koiria maalissa kuten meillä, mutta päätimme nyt toimia omien tapojen mukaan ja palkata leluilla maaliin. Jälkeen päin ajateltuna oli hyvä, että pidimme oman päämme ja teimme kuten meistä tuntui parhaalta. Itse otin ensin Ekan, halusin itse harjoitella kerran ennen Ykän vuoroa :D Eka sai saman määrän painoa kuin sitä ennen mennyt saman kokoinen koira. Ekapa kuitenkin lähti sellaisella vauhdilla, että sadan metrin jälkeen en enää pysynyt sen mukana juosten. Käskin Ekan pysähtyä ja teimme uuden lähdön takaisin. Maaliin se vasta juoksikin sitten lujaa. Vasekin kommentti Ekasta oli vain "strong dog!" :D Aamun yllättäjä. Sitten oli Ykän vuoro. Ykä näytti heti siltä että tietää mitä aikoo tehdä. Päästin senkin irti ja ajattelin juosta itse vähän edellä. Ilmeisesti Ykällä oli perässään sama paino tai yksi ketju enemmän kuin Urholla. Ykä teki hyvän, hallitun ja räjähtävän lähdön, ja jäin taas auttamatta jälkeen. Vasek juoksi mukana, ja parin sadan metrin jälkeen hän käski pysäyttää koiran. Huusin seis, ja Ykä yllättäen pysähtyi heti ja odotti paikallaan että kävin kääntämässä sen. "Super!" sanoi Vasek :) sitten sama takaisin ja palkalle. Olipa kiva kokemus!

Tämän jälkeen keskutelimme vielä treenaamisesta ja muusta porukalla, ja sen jälkeen lepäilimme vähän aikaa ennen lounasta. Hanna lähti nyt pyöräilemään ja minä kävin hölkällä, kohta alkaa Ekan agilitytreeni.