Helmikuun aikana blogi pysyi hyvinkin hiljaisena, johtuen töiden määrästä sekä yo-kirjoitusten lähestymisestä. Liikuntaa ei kuitenkaan arjesta puuttunut.
Ystävänpäivän tienoilla osallistuin ystäväni Hannan kanssa Icebugin winter run -juoksutapahtumaan. Harvat ne suostuu tuolla tavoin lähtemään parin viikon varoajalla juoksemaan 10km jäiselle reitille :D
Itse treenasin tapahtumaan 8km ja rennompina päivinä 6km treenilenkeillä. Halusin jättää 10km matkan vasta itse tapahtumaan. Näin säilyi jännitys loppuun asti :D Tavoiteajaksi asetin tunnin, eli 10km/h keskinopeuden.
Tapahtuma järjestettiin Olympiastadionin ympäristössä. Paikanpäälle saavuttaessa saimme vähän oheistuotteita ilmoittautuessa, muun muassa valotikkuja joilla sai koristaa itsensä kuten haluaa. "Kisanumerot" rintaan ja ei muuta kun lähtöviivalle.
Vihdoin pääsimme matkaan. Reitti oli 3,3km pitkä lenkki, joka kierrettiin kolmesti. Ensimmäinen kierros meni vähän tutustuessa reittiin ja pikkuhiljaa ihmismassa alkoi levittäytymään. Reitti sisälsi jyrkkiä, teeman mukaisesti jäisiä mäkiä, sekä toki myös tasaista pätkää. Canicrossista tuttu juoksutekniikka oli eduksi alamäissä, ja Icebugin juoksukengät mahdolliostivat sen, että pystyin päästelemään hyvin massasta ohi alamäkien kohdalla.
Vikalla kierroksella alkoi tuntumaan jo reisissä, mutta päätin kiristää silti vielä vähän tahtia päästäkseni varmasti tavoitteeseen. Maaliin tullessa otin viimeisen spurtin muutamakymmentä metriä ja vihdoin maali! Ja mikä parasta, kello näytti aikaa 56.50! Alitin tunnin!
Viralliseksi ajaksi tuli 0.56.48 ja naisista saavuin 31. maaliin. Maalissa tarjoiltiin palauttavaa juotavaa ja pikkuhiljaa olo alkoi kohenemaan, niin kuvittelin. Juoksujen jälkeen söimme tarjottavan keittoruuan ja kuuntelimme palkintojenjaon. Kun siitä sitten oli aika taas nousta ja lähteä kotiin, alkoi vatsassani kipu. Autossa istuinkin kotimatkan sikiöasennossa, litkin Activelabin palautusjuoman ja kuulostin suunnilleen siltä kuin olisi synnytys alkamassa... vatsalihakset kramppasikin sitten puolille öin saakka, viiden tunnin jälkeen alkoi helpottamaan jos en liikkunut yhtään :D tiesipähän tehneensä ja antaneensa kaiken!
Seuraavana päivänä olin kuitenkin taas täysin jaloillani eikä vatsakivusta ollut tietoakaan, ja läksin Ohkolaan katsomaan talvikisoja. Samalla kävimme kaverini kanssa hiihtämässä kisan jälkeen treenilenkit. Pääsipä Eka myös osallistumaan lastenluokkaan kicksparkilla :) kaikin puolin mukava viikonloppu!
Tulipahan käytyä! Nyt on kisat takana ja kehon tuntemukset sen mukaiset :D Suursnautseri Podin kanssa 4,1km kickbikellä ja Ekan kanssa 2,4km canicrossia.
Tavoitteina oli Podin kanssa tehdä ehyt suoritus ja olla kaatumatta, Ekan kanssa puolestaan asetin tavoitteeksi vuoden takaisten kisojen tuloksen, ensimmäisen kisatuloksemme (10.10). Se oli vertailukelpoinen, koska kisa käytiin samassa paikassa ja samassa kohtaa treenikautta. Mutta miten tavoitteet täyttyivät?
Emme ehtineet tehdä Podin kanssa kovin montaa treeniä ennen kisaa, ja viimeinenkin treeni mitä tehtiin, näytti suunnilleen tältä...
... ja oma kikkarointini suunnilleen tältä... (tarkoitukseni oli vain ikuistaa, kuinka hienosti Ekan sukulaiskoira Tytti osaa kulkea pyörän vieressä :D)
Jokatapauksessa, treenattu oli :D
"The only bad workout is
the one that didn't happen."
Aamulla klo 9 kisapäivä alkoi rataselostuksella ja sen jälkeen lähdettiin parin muun junnun kanssa kiertämään kisareitti ilman koiria kikkareilla. Hiukan olin kauhuissani yhdestä alamäestä jonka päässä oli mutka, koska siinä oli hienoa hiekkaa mihin renkaat upposivat aika reilusti. Lisäksi kuulin että starttaan luokan viimeisenä, mikä tarkoittaisi mahdollisia ohitustilanteita.
Puolisen tuntia ennen oman luokan alkua alkoi tapani mukaan jännittäminen ja toiminta alkoi muuttumaan älyttömäksi säheltämiseksi ja sinkoamiseksi paikasta toiseen :D Onneksi Podin omistajan, Katrin läsnäolo helpottaa kisapaniikkeja ja saa pääni pysymään kasassa.
Lähtö sujui hienosti, Katri piti Podia ja lähetti matkaan. Podi ampui hyvällä vauhdilla ja vauhdin huuma valtasi mielen. Alku mentiin hyvinkin kovaa, ja hetken kuluttua näin eteemme lähteneen koirakon edellä. Koska Podilla ei ollut vielä paljoa ohitustilanteita kisoissa alla, päätin kokeilla kiihdytystaktiikkaa, vauhdilla ohi. Ja se toimi! Vähän oli ikävä kirittää ylämäkeen kovempaa vauhtia, mutta Podi pääsi hienosti koirakosta ohi. Matka jatkui mukavasti alamäkeen ja Podi veti edelleen hienosti. Hetkeä myöhemmin saavutimme seuraavan koirakon, jonka ohitus sujui myös, joskin jouduin karjumaan vähän lujemmin käskyä ettei Podi jäänyt tutustumaan kisakaveriin. Jokatapauksessa matka jatkui ja huokaisin helpotuksesta. Nyt ei enää luultavasti ohituksia edessä.
Loppumatkasta molemmilla meinasi vauhti vähän hiipua, mutta sain kiritettyä Podin loppumetreille. Viimeisessä alamäessä taisin innostua vähän liikaa, ja laskettelin vetoliinan vähän liian löysälle ja liina kiertyi Podin takajalan ympärille. Jouduin pysähtymään ja oikaisemaan liinan, mutta onneksi olimme jo niin lähellä maalia että Podi kuuli maalissa odottavien ihmisten kannustuksen ja ampaisimme hyvään loppukiriin.
Laitoin kickbiken tankoon videokameran kiinni, mutta se ei ihan pysynyt loppuun asti matkassa vaan valahti kuvaamaan taakse jääviä maisemia vähän lenkin puolenvälin jälkeen :D Tässä kuitenkin alkupätkää, missä näkyi jotain oleellistakin :)
Hetken kuluttua kun jalat taas kantoivat, lähdimme juottamaan Podia ja join itsekin Activelabin palautusjuoma-annoksen ja toivoin, että reisien tärinä ehtii loppua ennen juoksuluokan alkua. Kun hetken ehdin rauhoittua, alkoi myös nälkä tuntumaan - kisa-aamuna kun ei ikinä pysty syömään kunnollista aamupalaa.
Podin kanssa lopputulos oli toinen sija, aika 10.03, keskinopeus reilut 24km/h. Olen tyytyväinen!
Ruokatauko, parisen tuntia lepoa ja muiden suoritusten seurailua sekä Ekan lämmittely starttia varten. Luokkien välissä alkoi oikeassa reidessä sekä penikoissa tuntumaan kipuilua, ja aloin hiukan epäilemään seuraavasta startista selviytymistä.
Kun juoksuluokka alkoi, Eka oli heti äijänä lähdössä matkaan. Väkisin aina vähän huvittaa Ekan asenne vetohommia kohtaan, tuo koko kun ei ihan niin uskottava noissa piireissä ole :D Eka ulvoi ja sekoili katsellessaan edelle lähtevien koirakoiden startteja. En ole sekoiluun suuremmin puuttunut lähtöviivalla, sillä sitä kovemmalla vauhdilla ja innolla pääsemme lopulta matkaan. Pienen koiran kanssa ei myöskään hallintaongelmia pienestä nykimisestä tule :) Niin kauan kun liinat ei mene solmuun lähdössä hillumisen takia, saa Eka intoilla ihan rauhassa.
Vihdoin tuli lähtölaskenta ja pääsimme matkaan. Eka veti tapansa mukaan tasaisen varmasti, kuola lentää mutta jalka nousee. Reitin varrella oli muutama lampi, ja Ekahan rakastaa uimista... Mitä veikkaatte, päätyikö Eka uimaan? Pari ensimmäistä lampea Eka ohitti mallikkaasti parilla lisäkäskyllä. Luulin jo Ekan luovuttaneen uintiehdotusten suhteen, kun pari minuuttia ennen maalia tuo päätti ihan varoittamatta singahtaa ojaan viilentymään... Onneksi se silti veti mennessään, otti vain oloa viilentävän "ajokaistan" :D Ei siinä mitään, ojasta ylös ja eteenpäin. Saatiin hyvä kiri loppuun, ja viimeinen alamäki ennen maalisuoraa saatiin hyvä vauhti ja askel tuntui suorastaan lentävän. Vähän ennen maalia tuntuikin loppukiri jo aika pahalta, ja maaliviivan jälkeen ei muuta voinut kuin vajota maihin keräilemään (jälleen).
Juostessa ei mihinkään saanut kameraa kiinnitettyä, joten Katri kuvasi vain meidän lähdön ja maaliintulon :)
Ekan kanssa lopputulos kolmas sija kolmesta kilpailijasta :D Aika 9.11, eli 59 sekuntia alle tavoiteajan, keskinopeus reilut 15km/h. Olen tyytyväinen!
Huomasinpa juuri, että tulos oli myös parempi kuin ohkolan tulos viime syksyn kisoissa! Tämähän enteilee hyvää, jos homma jatkuu samaa rataa ilman takapakkeja, paranee meillä tulokset jälleen syksyä kohti. Talvisin treenaaminen on haasteellisempaa kuin kesäisin, siksi syyskauden kisoissa tulokset ovat yleensä parempia kuin kevätkaudella. Siistiä!
Superhienot kisakoirat :)
Lopuksi paljon kiitoksia:
Katrille koiran lainasta, kisaseurasta ja ennen kaikkea henkisestä tuesta! Se oli superupee kokemus! :)
Sonarcille tsempistä ja tuesta niin henkisesti kuin konkreettisesti palautusjuomajauheen muodossa!
Tiinalle, meidän luottolihashuoltajalle! Huomasin Ekan olevan jumissa neljä päivää ennen kisoja, ja Tiina ehti hoitaa Ekan kuntoon niin että pääsimme sittenkin starttaamaan! Lisäksi sain myös itse eilen pintapuolisen vyöhyköinnin, mikä helpotti oloa merkittävästi.
Sekä tietty muille junnuille, jotka tarjosivat hyvän seuran ja vastuksen molemmissa luokissa :)
Olen hiljattain saanut sponsoriltani Sonarcilta muutamia tuotteita harrastusten tueksi. Pussillinen chiaa, purkki ruusunmarjarouhetta, treeniliivi, uudet vetokamat, palautusjauhetta Ekalle, ja omani saapuvat toivottavasti pian!
Chian siemenet ovat toistaiseksi menneet omaan mahaani, silloin tällöin lisään sitä myös Ekan kuppiin. Ruusunmarjarouhetta syödään kumpikin. Ekan ruokavalio koostuu pääasiassa raa'asta, mutta tarpeen tullen myös nappulat uppoaa ja kisoista voitetut pussukat syöttelen treeninameina. Ei siis mitään ehdotonta raakadieettiä meillä :) Joka tapauksessa lisät menevät helposti muiden mukana ruokinnassa.
Uusi treeniliivi tuli todellakin tarpeeseen! Onhan minulla yksi, mutta sen olen saanut jouluahjaksi ollessani jotain 13-14-vuotias :D Ei siis mitenkään liian suurta kokoa, mutta mahtui siinä vielä vetoketju kiinni... Arrak Outdoorin liivi on ihanan kevyen tuntuinen päällä, ja sen saa kiristettyä napakaksi niin ettei se lepata matkalla ;)
Tosiaan, vaihdoin treenikamat Manmatista ja Zerosta Non-Stopin
varusteisiin! Hankin vihdoin ne kauan kuolaamani Non-Stopin
"juoksupikkarit", älyttömän mukavat päällä ja ah <3 Toki Ekakin sai
uudet vetovaljaat liinoineen :) Aiemmat valjaat olivat Zero DC:n
lyhytmalliset valjaat, uudet ovat pitkät, eli liinan kiinnitys tulee
hännäntyven kohdalle. Juostessa tuntuu että uusi valjas tasaa enemmän
nykivää tunnetta kuin vanha ja viimeaikoina olen tehnyt huomioita että
Eka aristi hieman kylkiä vanhoilla valjailla tehdyn treenin jälkeen.
Uusilla valjailla aristelu on jäänyt pois.
Sitä monesti äkkiseltään kuvittelee, että juokseminen on ihan yksinkertainen ja edullinen laji joka helppo aloittaa. Toki se sitä varmasti onkin, jos se pysyy oikeasti "tavallisena juoksemisena". Minulla niin ei tietenkään käynyt. Välineurheiluksi menee, etenkin jos siihen ottaa koiran matkaan: täytyy olla vyöt, liinat, valjaat, palkka mukana (meillä palkkaus tapahtuu lelulla), sekä jalassa oikeasti hyvät kengät nilkkoja tukemaan. Lisäksi useimmiten pidän mukana tietty kuulokkeet musiikin kuuntelua varten, joskus myös sykevyötä, sekä puhelimella mittaan yleensä suurpiirteisiä keskinopeuksia ja matkoja sports tracker -sovelluksella. Kun jonain päivänä pelkästään juosten treenaaminen ei enää riittänyt ja vauhtia oli saatava lisää, tuli alle vielä polkupyörä/kickbike (kyllä, molempia oli pakko kokeilla ja molemmat oli pakko saada), mikä vaati jälleen lisää varusteita. Hihna-adapteri tankoon kiinni, sekä vähänkin tuulisemmalla, sateisella tai kuraisella säällä suojalasit on tosi kiva lisä, ellei halua mutamällejä silmiin kun koiran tassut kuopii sitä tehokkaasti edessä. Kypärä puolestaan on tietenkin välttämätön. Että hyvästi vaan "helppo ja halpa vapaa-ajan harrastus".
Vetfoodin BB & recovery balance -jauhe on maistunut Ekalle hyvin, ja sen palautusteho näkyy kyllä selvästi. Ennen kuin alettiin käyttää jauhetta, Eka lepäsi mielellään kokonaisen päivän rankemman treenipäivän jälkeen ja oli selvästi väsynyt. Veltto olisi ehkä hyvä sana kuvaamaan Ekan olemusta silloin :D Nykyisin palautusjauheet popsittuaan se olisi seuraavana päivänä valmis treenaamaan vielä vähän lisää, ja saatetaankin treenipäivää seuraavana päivänä tehdä jokin Ekalle rennompi treeni, kuten käydä portailla tai tekemässä ylämäkitreeni. Ekalle ne on rentoja siksi, koska käytännössä Eka on vapaana ja saa viipottaa miten haluaa sillä aikaa kun itse aherran treeniä ja juoksee vain lämmittelyt ja jäähdyttelyt mukana.
Kevään canicrosskisat lähestyvät hurjaa vauhtia, ensimmäinen koitos häämöttää jo viikon päässä. Kävin tällä viikolla urheilukentällä juoksemassa cooperin voidakseni verrata kuntoani viime kevään kisakauteen. Omat tuntemukseni eivät tosin ihan vastanneet tulosta: luulin olevani jonkin verran huonommassa kunnossa, mutta cooperissa juoksin 300 metriä paremman tuloksen edelliseen verrattuna. Vuosi sitten juoksin 2600 metriä, nyt 2900. Ehkä huono kunto olikin vain pääni sisällä :) Toisaalta, urheilukentällä juokseminen on hyyyvin paljon eriasia kuin canicrossaaminen. Lisäksi tällä kertaa minulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua kahteen luokkaan samoissa kisoissa, joten sekin voi hieman vaikuttaa tulokseen. Pääsin tänään tekemään testitreenin, kun kävimme pienellä porukalla pitämässä yhteistreenin. Kickbike + canicross yhdistelmä toimi kyllä, joskin reisillä kesti yllättävän kauan palautua potkimisesta. Täytyy vain toivoa, että kilpailuun osallistuu paljon väkeä, jotta väliin jää hyvin aikaa palautua :D Tuloksista raportoin reilun viikon kuluttua :)
Talvi oli ja meni. Vaikka hiihtokausi jäikin harmillisen lyhyeksi, ehdimme Ekan kanssa opetella vähän koirahiihdon alkeita. Ja koska meidän harrastamiseen kuuluu kaikenlaisiin tapahtumiin osallistuminen, löysimme tiemme myös elämämme ensimmäisiin hiihtokisoihin Jämille. Kilpailu oli Suomen Palveluskoiraliiton alainen, joten siihen sai osallistua vain puhdasrotuiset koirat. Pääasiassa kisoissa näkyi saksanseisojia ja pk-oikeudet omaavia rotuja. Eka siis erosi hieman joukosta. Ihan sen verran vain, että näin paljon huvittuneita ilmeitä kulkiessani Ekan kanssa, juuri kukaan ei edes tunnistanut rotua, ja lähtötarkastukseen mennessä jouduin vakuuttelemaan tarkastajalle, että kyllä minä aion tällä kääpiöllä startata :D
Kieltämättä vähän koomista ostaa koikkerille SPKL:n kilpailukirja, kun ei saada edes kokeisin osallistua :D
Kilpailuja edeltävänä iltana järjestäjän ja osallistujien kesken alkoi vilkas keskustelu latujen kunnosta ja siitä, joudutaanko kisa perumaan. Olihan ladulla jäisiä kohtia paikkapaikoin, mutta mielestäni se oli kuitenkin hiihdettävässä kunnossa (me nyt ei tosin ihan niin kovaa mentykään mitä ne jotka osasi hiihtää ja joilla oli iso koira edessä). Osa kilpailijoista jätti starttaamatta, osa starttasi. Enempää en asiaan ala enää kantaa ottamaan.
Ennen kilpailua reitin sai käydä kiertämässä ilman koiraa, jotta sitten pahimpiin mutkiin osaisi vähän varautua. Reitti alkoi pitkällä nousulla, mutta sen jälkeen reitillä oli mukavasti myös laskuja. Jyrkin alamäki päätettiin ennen starttaamista sitten vielä karsia reitiltä turvallisuussyistä. Meidän kilpailumatka oli noin 5km.
Kun meidän vuoro tuli asettua lähtöviivalle, olin kovan jännityksen lisäksi aika innoissaan siitä, että päästään kokeilemaan meille jotain ihan uutta ja olin varma, että kyllä me siitä hengissä selvitään. Liika intoilu sitten kostautuikin noin 400 metriä lähdöstä ollessani keskellä ylämäkeä naamallani. Eka vähän ihmetteli miksi ei mennäkään kun juuri annettiin lupa vetää. Kampesin itseni ylös ja jatkettiin urheasti matkaa :D Olen edelleen hiukan pettynyt, ettei kukaan ilmeisesti sattunut edes vahingossa ikuistamaan tätä meidän "tähtihetkeä" :D Loppumatka menikin oikein mukavasti, Eka veti tosi hienosti. Oikealle kääntyminen oli vähän hakusessa mutta selvittiin siitäkin. Pitkän alamäen aikana oma vauhti kasvoi niin, että Eka juoksi hetken aikaa liina löysällä suksien vieressä. Maksiminopeus tuossa alamäessä huiteli 50km/h hujakoilla (huomhuom! nopeus mitattu Sports trackerilla, eli ei mikään maailman luotettavin mittaus), jos mittaustulos pitää paikkaansa, ei huonosti tuon kokoiselta koiralta :)
Viimeinen kilometri ennen maalia meillä oli hurja hiihtoflow päällä, toisin sanoen tasaista suoraa niin että saatiin jaettua työtä hiukan tasaisemmin. Maaliin tullessa ihmisten huuto kuului jo kauas, ja sekös Ekaa tsemppasi kovasti. Yltäpäältä vaahdossa oleva Eka pääsi maaliin, samoin minä, väsyneenä mutta onnellisena :D Tulokseksi saatiin aika 14.41 ja sijoitus 10/12 :D Keskinopeus siis noin 20km/h, mikä oli meille tosi hyvin! Pieni salainen tavoitteeni oli alittaa 15min aika, ja sekin onnistui! Kaikin puolin hieno kokemus, sää oli mitä mainioin ja ehdottomasti ensivuonna parantamaan aikaa :)
Ekasta ei kyllä epäselväksi jäänyt, antoiko se kaikkensa vai ei :D Urhea pikkusoturi!
"Respect the training, honor the commitment, cherish the results"
Lauantaina olin ilmoittautunut kolmelle ykkösluokan radalle, ja olin etukäteen vitsaillut juoksevani A-radalta viimeisen LUVAn ja tekeväni loput startit sunnuntaina kakkosissa. No, suureksi yllätyksekseni niin tapahtui! Rata muistutti siitä, että kannattaa aina vääntää loppuun asti, oli se sitten kepeille vienti tai hävettävän myöhässä tehty jokasuuntaan levähtänyt valssi.... :D Lisäksi oma henkinen ongelmani on malttaa tehdä kontaktit pilaamatta niitä. Olen opettanut ajan kanssa alusta asti Ekalle pysäytyskontaktit, ja nyt kisoissa kiirehdin ja sählään aina niin, että Eka juoksee niistä vain vauhdilla läpi... Toisaalta se ei ehkä haittaa, niin kauan kun Eka tekee ne yhtä siististi kuin tällä radalla ja saan niitä aina vahvistettua treenissä.
Sunnuntaina lähdettiin liikkeelle ajatuksella, että mennään kokeilemaan ja pitämään hauskaa. Ensimmäisellä radalla sitten vähän paukkui eilisen sähläyksen tuloksena kontaktit, ja lentokeinu oli liian lähellä. Huomenna suuntana siis treenihalli ja kontaktien palautustreeni. Putkelta otin ihan typerän kiellon, mutta totesinkin jälkeenpäin että ehkä tuon radan touhulla ei nollaa oltaisi ansaittukaan! :D Lisäksi huomasin että kommenttia alkaa tulemaan koiran suunnalta pitkin poikin ratoja enemmän kuin aiemmin, kenties olin itse siihen syypää :D
Sunnuntain "humputtelu" muuttuikin sitten päättäväiseksi "nyt se nolla!" -asenteeksi. Tutustuessa rataan ajattelin jo kolmannella esteellä, että nyt täytyy vääntää hampaat irvessä ettei Eka vedä mutkia suoraksi. Kyllähän se yhden vetikin, ennen keppejä, mutta onneksi sain käännettyä vielä kepeille. Loppusuora oli pelkkää hauskaa! Ja pam, kakkosten ensimmäinen LUVA plakkarissa! Superhieno kisaviikonloppu :)
