Surkuhupaisat hiihtokisat

Talvi oli ja meni. Vaikka hiihtokausi jäikin harmillisen lyhyeksi, ehdimme Ekan kanssa opetella vähän koirahiihdon alkeita. Ja koska meidän harrastamiseen kuuluu kaikenlaisiin tapahtumiin osallistuminen, löysimme tiemme myös elämämme ensimmäisiin hiihtokisoihin Jämille. Kilpailu oli Suomen Palveluskoiraliiton alainen, joten siihen sai osallistua vain puhdasrotuiset koirat. Pääasiassa kisoissa näkyi saksanseisojia ja pk-oikeudet omaavia rotuja. Eka siis erosi hieman joukosta. Ihan sen verran vain, että näin paljon huvittuneita ilmeitä kulkiessani Ekan kanssa, juuri kukaan ei edes tunnistanut rotua, ja lähtötarkastukseen mennessä jouduin vakuuttelemaan tarkastajalle, että kyllä minä aion tällä kääpiöllä startata :D

Kieltämättä vähän koomista ostaa
koikkerille SPKL:n kilpailukirja, kun ei
saada edes kokeisin osallistua :D

Kilpailuja edeltävänä iltana järjestäjän ja osallistujien kesken alkoi vilkas keskustelu latujen kunnosta ja siitä, joudutaanko kisa perumaan. Olihan ladulla jäisiä kohtia paikkapaikoin, mutta mielestäni se oli kuitenkin hiihdettävässä kunnossa (me nyt ei tosin ihan niin kovaa mentykään mitä ne jotka osasi hiihtää ja joilla oli iso koira edessä). Osa kilpailijoista jätti starttaamatta, osa starttasi. Enempää en asiaan ala enää kantaa ottamaan.

Ennen kilpailua reitin sai käydä kiertämässä ilman koiraa, jotta sitten pahimpiin mutkiin osaisi vähän varautua. Reitti alkoi pitkällä nousulla, mutta sen jälkeen reitillä oli mukavasti myös laskuja. Jyrkin alamäki päätettiin ennen starttaamista sitten vielä karsia reitiltä turvallisuussyistä. Meidän kilpailumatka oli noin 5km.

Kun meidän vuoro tuli asettua lähtöviivalle, olin kovan jännityksen lisäksi aika innoissaan siitä, että päästään kokeilemaan meille jotain ihan uutta ja olin varma, että kyllä me siitä hengissä selvitään. Liika intoilu sitten kostautuikin noin 400 metriä lähdöstä ollessani keskellä ylämäkeä naamallani. Eka vähän ihmetteli miksi ei mennäkään kun juuri annettiin lupa vetää. Kampesin itseni ylös ja jatkettiin urheasti matkaa :D Olen edelleen hiukan pettynyt, ettei kukaan ilmeisesti sattunut edes vahingossa ikuistamaan tätä meidän "tähtihetkeä" :D Loppumatka menikin oikein mukavasti, Eka veti tosi hienosti. Oikealle kääntyminen oli vähän hakusessa mutta selvittiin siitäkin. Pitkän alamäen aikana oma vauhti kasvoi niin, että Eka juoksi hetken aikaa liina löysällä suksien vieressä. Maksiminopeus tuossa alamäessä huiteli 50km/h hujakoilla (huomhuom! nopeus mitattu Sports trackerilla, eli ei mikään maailman luotettavin mittaus), jos mittaustulos pitää paikkaansa, ei huonosti tuon kokoiselta koiralta :)

Viimeinen kilometri ennen maalia meillä oli hurja hiihtoflow päällä, toisin sanoen tasaista suoraa niin että saatiin jaettua työtä hiukan tasaisemmin. Maaliin tullessa ihmisten huuto kuului jo kauas, ja sekös Ekaa tsemppasi kovasti. Yltäpäältä vaahdossa oleva Eka pääsi maaliin, samoin minä, väsyneenä mutta onnellisena :D Tulokseksi saatiin aika 14.41 ja sijoitus 10/12 :D Keskinopeus siis noin 20km/h, mikä oli meille tosi hyvin! Pieni salainen tavoitteeni oli alittaa 15min aika, ja sekin onnistui! Kaikin puolin hieno kokemus, sää oli mitä mainioin ja ehdottomasti ensivuonna parantamaan aikaa :)

Ekasta ei kyllä epäselväksi jäänyt, antoiko se
kaikkensa vai ei :D Urhea pikkusoturi!

"Respect the training,
honor the commitment,
cherish the results"