Kahden lajin harrastaja: iloa ja haasteita

Tämä kirjoitus on ollut pitkään työn alla ja olen paljon pohtinut itse kyseistä aihetta. Kuinka olen onnistunut innostumaan kahdesta eri lajista niin, että nautin, panostan ja haluan kehittyä niissä molemmissa näin paljon? Erityisesti olen miettinyt, kuinka ihmeessä pystyn jakamaan resurssini kahden lajin kesken niin, että kumpikaan ei kärsi ja pystyn asettamaan tavoitteita ja nostamaan rimaa kummankin lajin osalta.

Kahden lajin harrastamiseen liittyy paljon huomioon otettavaia asioita. Haasteita on paitsi ajan ja rahan käytössä, myös treenien sunnittelussa. Treenien rytmitys ja painotus oikein ei ole aina ihan helppoa. Toki asiassa on myös kääntöpuolia. Kun toisessa lajissa on tauon paikka, saa ajan hyvin hyödynnettyä toisessa lajissa.

Kaikkien lajien harrastamisessa on aina ihan omat juttunsa, siksi keskityn kirjoituksessa vain omiini: agilityyn ja valjakkourheiluun. Periaatteessahan lajeja on enemmän kuin kaksi, valjakkourheiluun kun kuuluu useita lajeja. Ne, mistä olen kiinnostunut eli yhden koiran lajit, ovat juoksu, hiihto, kickbike ja pyöräily. Luulenpa että näistä lajeista osa tulee siirtymään vähän taka-alalle, niin että toisten lajien lajinomaisiin treeneihin on parempi keskittyä. Sitä, mihin lajeihin lopulta päädyn, en vielä tiedä :)

kuva: Mikko Paavola

Rahankäytön haasteita helpottaa se, että valjakkourheilussa ei ole valmennuskausimaksuja. Siinä rahaa kuluu välineiden ja varusteiden hankintaan ja huoltoon, kilpailumatkoihin ja majoituksiin, itse osallistumiseen sekä tietysti koiraan. Kun tarvittavat välineet alkaa löytymään, menot pienenevät kummasti :) Agilityyn kuluu puolestaan jatkuvasti rahaa, mikäli valmentautua haluaa. Lisäksi kisapäiviä on vuosittain selvästi enemmän kuin valjakkourheilussa. Agilityssä ei kuitenkaan ole suuria välineisiin kohdistuvia menoja. Molemmat lajit vaativat lisäksi koiran (toki myös ohjaajan) lihashuoltoa. Niitä menoja minulla toistaiseksi on vasta yhdestä koirasta, sillä en vielä omista toista koiraa valjakkourheilua varten.

Tulevaisuuden rahahaasteita olen pyrkinyt helpottamaan niin, että nyt kun olen viettänyt välivuotta ja pystynyt tekemään enemmän töitä, olen käyttänyt tilaisuuden tehdä suurempia, mutta pitkäkestoisia investointeja valjakkourheilun osalta. Olen hankknut suksia, niiden voiteluvälineitä, maastopyörään lukkopolkimet sekä muita vähän pienempiä juttuja. Agilityssä taas olen hyödyntänyt välivuoden hankkimalla tasokasta valmennusta pääkaupunkiseudulla. Mikäli pääsen syksyllä kouluun, joudun hieman valmennuksesta tinkimään, mutta ainakin saadaan tältä kaudelta paljon oppia niin, että pärjätään jatkossa vähän erilaisella valmentautumissuunnitelmalla.

Ajan käytön haasteita voisi lähteä purkamaan monella tapaa. Aikaa joutuu jokatapauksessa käyttämään työntekoon ja muuhun elämiseen, mutta lisäksi treenailuun käytettävä aika on jaettava jollain tavoin lajien välillä. Koira vaatisi teknisiä lajiharjoitteita agilityhallilla, mutta itse pitäisi ehtiä juoksulenkille. Mihin suuntaan repeäisin? Näitä asioita helpottaa paljon tapa suunnitella treenit niin, että saan lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Esimerkkinä näin: on maanantai. Tiedän, että keskiviikkona on agilityvalmennus, mikä on Ekan treeniviikon päätreeni, jolloin on oltava hyvässä iskussa ja levänneenä. Tiistaina tehdään siis korkeintaan jotain rentoa. Samoin torstai valmennuksen jälkeen on oltava kevyempi päivä. Siispä käyn tänään hallilla tekemässä tekniikkaharjoitteita tai koiraladulla tekemässä motivoivan, pätkityn vetotreenin. Samalla voin itse tehdä vaikkapa intervallitreenit juosten agilitykentällä, tai hiihtotekniikkaharjoitteita ladulla Ekan vetäessä henkeä tai lämmitellessä. Sitten voin tiistaina tehdä hölkkälenkin, ja Eka saa näin kevyen ja hidasvauhtisen metsälenkin. Keskiviikkona voidaan rauhassa keskittyä valmennukseen. Torstaina Eka saa viettää lepopäivää ja minä voin käydä tekemässä kovempivauhtisen tai pidemmän matkan treenin, missä Ekan valvominen tuottaisi ongelmia ja turhia pysähtelyjä. Loppuviikkoa voidaan sitten suunnitella sen mukaan, onko tulossa kilpailuja tai onko sovittu mahdollisia kimppatreenejä jonkin lajin parissa. Lihaskuntojuttuja on helppo yhdistää joidenkin lenkkien päätteeksi ennen suihkua.

Joskus tietenkin joutuu vähän valitsemaan, kun kaikkea ei voi aina tehdä. Silloin on mietittävä joka kerta erikseen, mikä treeni olisi nyt tärkeämpi juuri siihen hetkeen. Agilityn ja valjakkolajien kilpailukaudet menevät sopivasti vähän ristiin. Agilityn arvokilpailut pidetään kesäkuussa, kun taas valjakkolajien sulanmaan kausi painottuu syys-marraskuuhun ja talvikausi tammi-maaliskuuhun. Agilitykisojahan on juostava jokatapauksessa lähes ympäri vuoden, jotta saadaan tarvittavat tulokset kasaan arvokilpailuja varten. Virallisia agilitykilpailuita kuitenkin järjestetään niin paljon ja ympäri Suomen, ettei niiden sovittamisesta kalenteriin ole kyllä tullut ongelmaa.

Kesäisin, kun lämpötilat estävät koirien kovemmat treenit ulkona, voin keskittyä enemmän itseni treenaamiseen sekä agilityyn viileissä treenihalleissa. Koiran muita treenejä voidaan sitten tehdä uittamalla. Se on sitten mukavaa hommaa ja Ekakin nauttii täysin rinnoin :)

Jos kahteen lajiin keskittyminen nähdään useimmiten kilpailemista vaikeuttavana asiana, on siinä myös etunsa. Esimerkiksi tämän kauden aikana agilityn valmennusryhmässä saamani henkinen valmennus kilpailemiseen on ollut hyvin rinnastettavissa myös valjakkourheiluun, minkä parissa vastaavaa valmennusta ei tarjota lainkaan. Muutenkin agilityssä opittavat koirankoulutus- ja lukutaidot auttavat valjakkourheilussa. Myös toisinpäin, kun treenaan valjakkourheilua varten itseäni juoksemalla, pyöräilemällä, porras- tai mäkitreeneillä ja miten nyt ikinä, näkyy se isona apuna agilitykentällä liikkumiseen ja kiihdyttelyyn :) Agilityssä eri ohjausten opettelu harjoittaa koordinaatiota, mikä puolestaan helpottaa valjakkourheilussa tekniikoiden oppimista. Paljon hyötyjä siis, kaiken hauskan lisäksi! :)

Kun lähdetään miettimään harrastastamista enemmän elämäntapana, asiana joka on aina arjessa ja ajatuksissa läsnä, voin ehkä mainita, ettei kaikki voi aina sujua kuin elokuvissa. Joskus tulee väkisin vähän takaiskuja, ehkä loukkaantumisia tai muuten vaan treenit eivät suju niinkuin haluaisi eikä tavoitteet tule saavutetuksi. Meillä Ekan kanssa oli vähän tällainen kausi viime vuoden lopusta helmikuulle. Ei sujunut, yhteinen sävel oli ihan hukassa. Eka päätyi lisäksi pienelle saikulle ja pidettiin sitten lepoa ja taukoa koko agilitystä. Kuitenkaan sinä aikana kun motivaatio agilityyn oli matalalla, ei minun tarvinnut potea masennusta siitä niin kovasti, kun saatoin siirtää agilityn mielestäni sivuun ja keskittyä parhaillaan olevaan hiihtokauteen. Tuo tauko teki meille molemmille varmasti hyvää. Kun tuntui ettei sujunut, ei tarvinnut tahkota väkisin. Luulen, että jos olisin silloin harrastanut vain agilityä, olisi tuo aika ollut henkisesti selvästi raskaampaa.

Niin kauan kun nautin harrastamisesta näin paljon ja olen oman terveyteni puolesta näin etuoikeutettu, että pystyn tekemään ihan mitä haluan sekä huomaan treeneissä edistymistä, en aio lähteä karsimaan lajivalikoimaa mistään päästä.

kuva: Mikko Paavola

Norjan tuliaiset, jotain muuta kuin materiaa

Nyt on reissusta kotiuduttu ja univelat kuitattu. Kotiin vietäväksi herkkujen ja muiden tuliaisten lisäksi jäi iso kasa kuvia ja videoita, mutta ennen kaikkea paljon hyviä muistoja ja kokemustakin. Lisäksi tutustuttiin muiden nuorten (ja aikuistenkin) kanssa jälleen vähän lisää, mikä on myös hieno asia :)

Jo saapumispäivänä päädyimme siirtämään paluutamme päivällä, kun aikataulut selvisivät. Musher dinner, eli kilpailijoiden yhteinen illallinen järjestettiin lauantai-iltana, ja siihen halusimme osallistua. Onneksi tulopäivän lykkääminen onnistui hämmästyttävän pienellä vaivalla. Lautan vaihto yhdellä puhelulla, ja majoituksen avaimetkin saatiin ongelmitta palauttaa vasta illansuussa.

Alla muutamia reissun pääkohtia :)

Avajaiset pidettiin torstaina illalla, missä maajoukkueilla oli kulkue ja kilpailujärjestäjät pitivät avajaispuheet, ja sen jälkeen sisällä oli pienet tarjoilut.

Kilpailupäivänä hässäköitiin puoleen päivään saakka, kun kaikilla meillä oli lähdöt saman puolen tunnin sisällä. Pian kisat olivatkin jo meidän porukan osalta ohi. Jälkipuintia ja rauhallista, stressitöntä ajanviettoa loppupäivä :)

Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen ihan tyytyväinen omaan suoritukseeni. Saatiin ehjä suoritus ilman kaatuiluja ja ohitukset sujuivat. Kunhan tässä muutaman kauden ehdin hiihtää niin ehkä se vauhti, voima ja tekniikka alkaa löytymään kovempiinkin keskinopeuksiin :) Nyt meidän keskinopeus oli 25km/h, sama mitä ollaan muissakin kisoissa hiihdelty. Vähän on vielä matkaa kolmenkympin keskinopeuksiin.

Viimeisenä päivänä ennen lähtöä takaisin seurattiin tiiviisti kisapäivän kulkua, kun vuorossa oli yhdistetyn kilpailut. Siinä hiihdettiin kaksi kierrosta, toinen pulkan kanssa jonka jälkeen palattiin stadionille, jätettiin pulkat vaihtoalueelle ja hiihdettiin toinen kierros narulla. Naisilla ja miehillä matka oli muistaakseni 2x7,5km ja nuorilla 2x5km. Lisäksi lähdöt tapahtuivat yhteislähtöinä, mikä teki kisasta myös tapahtumarikkaan. Ihan täpinöissään seurattiin kilpailun kulkua ja juostiin lähtöpaikalta vaihtopaikalle ja sieltä maalin lähelle. Suomi myös pärjäsi hyvin, miehissä Vesa-Pekka Jurvelin hiihti pronssille ja naisissa Maija Nivalalle kultaa! :) Alla video naisten yhdistetyn lähdöstä.

Kun yhdistetyt oli hiihdetty, käytiin vielä ihastelemassa vähän maisemia. Otin Metten mukaan ja lähdettiin Katrin kanssa kävelemään tietä pitkin, joka nousi viereiselle vuorelle. Nähtiin ylhäältä kun kisavaljakot ajoivat alhaalla järvenjäällä :)

Illalla vielä käytiin katsomassa palkintojenjakoa, oli hienoa olla paikalla kun suomalainen Maija Nivala palkittiin korkeimmalla pallilla ja meidän kansallislaulu soitettiin stadionilla. Sen jälkeen oli ohjelmassa vielä musher dinner, hyvää ruokaa ja viimeiset juttutuokiot muiden nuorten kanssa. Sitten olikin aika pakata laukut autoihin ja startata kohti pimeyttä ja pitkiä teitä.

Paluumatka tuntui paljon helpommalta kuin tulomatka, kun reitti oli jo yhteen kertaan kuljettu ja moni risteys oli väsymyksestä huolimatta jäänyt mieleen. Lähdimme illalla yötä myöten ajamaan, ja kuuden aikaan aamulla pidettiin tunnin tauko, kun tuntui ettei silmät enää kertakaikkiaan pysy auki. Katri jäi pelkääjän paikalle tyynyn kanssa jatkamaan uniaan, ja minä hyppäsin ratista takakonttiin Metten viekkuun. Kovahan siinä oli nukkua, mutta ei paljon haitannut. Seitsemän aikaan heräsin kun Ronja toisesta autosta tuli koputtamaan ikkunaan. Pissatettiin koirat ja jatkettiin matkaa. Enää 100km satamaan, ja aikaa reilusti. Matkalla pysähdyttiin pariin kauppahalliin ostelemaan tuliaisia, ja siitäkin huolimatta ehdittiin satamaan tuntia ennen lastaamisen alkua. Loppumatka menikin aika hujauksessa :)

Isot kiitokset reissun onnistumisesta kuuluu koko matkaseurueelle Heli, Ronja, Linda ja Katri, maajoukkueen johtaja Eeva Äijälälle, joka hoiti tehtävänsä älyttömän hyvin! Isälle, joka sponssasi autoon uudet talvirenkaat (ja aika paljon muutakin pitkin vuotta) Norjan kelien varalle. Kaikille jotka tukivat meitä tavalla tai toisella, sekä tietysti Niinalle ja Teemulle, kun lainasitte matkaan koiran ja muutenkin autoitte lähes jokaisessa hädässä mihin pitkin kisakautta jouduinkaan ;)

Maaliviiva ylitetty

Nopsa kisafiilispäivitys :) Hurjan hauska päivä takana!

Aamu sujui hyvin ja ihmeellisen helposti. Koiran juotto, pissatus, aamupala ja kisapaikalle. Sukset tuntui hyvältä kun maajoukkuekaveri Tuomas auttoi niiden laittamisessa :) Ennen kisaa oli kyllä kaiken kaikkiaan luottavainen fiilis.

Klo 10:31,30 oli startti. Kilpailumatka 15km ja jouduttiin Meten kanssa lähtemään luokan neljäntenä. Suomeksi, meistä tuli aika monta koirakkoa ohi :D Oma hiihto tuntui kerrankin tasooni nähden ihan hyvältä, ja Mette juoksi tuttuun tapaansa tasaista vauhtia lähes koko matkan. Reitille mahtui muutama aika hyvä nousu ja jyrkkä mutka, mutta selvittiin maaliin ilman kaatumisia ja suurempia hämminkejä. Aika 35.47, kärkeen väliä 5.55, sijoitus jaettu 16./19. Asettamani tavoitteet eivät olleet kummoiset. Olla kaatumatta ja päästämättä Metteä karkuun, jättää mahdollisimman vähän kaulaa muihin ja saada mahdollisimman paljon ja hyviä kokemuksia tulevia vuosia varten. Kaikki nuo toteutui! Ei siis turha reissu ollenkaan :)

Terveisiä Savalenista!

Talvikausi on hurahtanut vauhdilla ja sen aikana olenkin saanut nauttia reilusti koirahiihdon iloista, haasteista ja tietty myös kivusta. Niin henkisestä kuin fyysisestä, jota maan maistelu eri nopeuksilla voikaan tuottaa :) Kilpailuja olen päässyt kiertämään useammat kauden aikana ja pari seuraavaa viikkoa niitä vielä riittääkin, niistä teen vähän yhteenvetoa jahka ehdin. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, että olen päätynyt "oppipojaksi" Norjaan talvilajien EM-kilpailuihin.

Muutamia muuttujia on matkaan mahtunut, kuten matkaseuran muutokset ja sen jälkeen luokan muutos nuorista aikuisiin. Tämä johti kipailumatkan pitenemiseen 10 kilometristä 15km:iin, mikä puolestaan johti kilpailukoiran vaihtamiseen. Siinä varmasti suurimmat :D Kaikesta huolimatta pääsen starttaamaan ja imemään kaiken mahdollisen opin reissusta irti tulevaisuutta varten.

Mukaan reissuun lähti samaa lajia harrastava ystäväni avuksi. Matka alkoi tiistaina aamusta, kun lähdimme kohti Kouvolaa hakemaan kisakoira Mette kyytiin. Kouvolasta matka jatkui kohti Vaasaa, mistä seilattiin lautalla Ruotsiin. Onneksi sattui kaunis päivä ajella ja tuo matka sujuikin oikein mukavasti. Vaasassa sitten tavattiin loput seurueesta ja matkasimme kahdella autolla sitten loppumatkan :)

Lautta matka tuntui aika paljon pitemmältä mitä olikaan, kun koko paatti heilui ja huojui niin että tavarat eivät meinanneet pysyä pöydillä ja hyllyillä. Koirat majailivat autossa matkan ajan, kovasti huolittiin kuinka siellä pärjäävät ja onko seuraava ohjelmanumero oksennusten siivoilu. Ei onneksi ollut, koirilla oli varmaan ollut paremmat oltavat kuin meillä :)

26,5 tuntia, 1300 km :)

Lautasta päästiin maihin Ruotsin puolella puolen yön aikoihin. Siitä sitten täyttä ajoa Savaleniin saakka, reilut 700km. Koirien pissatus ja matkaan. Siinä sitten kimpassa tajuttiin, että eihän tässä puhelimella navigoida kun nettien hinnat olivat vähän muuta kuin Suomessa :) Onneksi oltiin varauduttu vanhalla kunnon paperiohjeistuksella. Sen varassa sitten suunnistettiin ja ihme kyllä, ei eksytty kertaakaan! Välissä tehtiin nopeita pysähtelyjä, hypättiin vähän haukkaamassa raitista ilmaa, vaihtamassa kuskeja ja pissattamassa koiria. Yön pimeimmät tunnit olivat jo vähän raskaita ajaa, varsinkin kun tiesi että vielä ainakin 7 tuntia matkaa jäljellä. Meidän autossa molemmat ehdimme torkkua parisen tuntia pätkissä matkan aikana, samalla kun piti lueskella karttaa ja tarkkailla opasteita.

Kello 8 aikaan aamulla ylitettiin Norjan raja, jee! Ei enää pitkä matka. Parin tunnin päästä käännyttiinkin jo vuoristotielle ja kurvailtiin upeissa maisemissa kohti majoituspaikkaa. Majoituspaikka on todella viihtyisä, ja naapurissa majoittuukin Jurvelinit ja samassa pihapiirissä paljon muitakin suomalaisia :)

Johan siinä sitten väsytti niin ettei sitä enää edes huomannut. Kuitenkin heti sänkyyn kaaduttua nukahti kummasti noin kolmessa sekunnissa ja taisin herätä vasta 5,5h jälkeen joukkueenjohtajan vierailuun :) Loppuilta ollaan lepäilty ja käyty hoitamassa paperiasiat kuntoon. Huomenna olisi tarkoitus käydä hiihtämässä kisareitti läpi ja seurailla ensimäisten luokkien kilpailuita. :)

Vähän paperisotaa :)

Nyt iltatoimiin ja nukkumaan, että saadaan virkeinä huomisesta kaikki ilo irti.