tiistai 19. lokakuuta 2021

Jämi SM 2021

 Kuluneena viikonloppuna kilpailtiin Jämi-SM 2021. Kyseinen kilpailu on monelle valjakkourheilijalle sulanmaan kauden pääkilpailu ja siihen tiivistyy paljon odotuksia ja jännitystä. Jokainen, joka viivalle on päässyt koiransa kanssa, tietää varmasti tekemänsä työn määrän ja on valmis ottamaan siitä nyt kaiken irti. Kirjoitan tämän tekstin omasta näkökulmastani sekä kokemuksistani viikonlopun tapahtumista.


Kuva: Kimmo Virkki

Perjantaina illasta käytiin ystäväni Katrin sekä Ykän kanssa pyöräilemässä kilpailureitti rauhallisesti läpi. Koska koirat ihan oikeasti muistavat juoksemansa reitit todella hyvin pitkänkin ajan jälkeen ulkoa, kannattaa reitti näyttää koiralle etukäteen jos vain mahdollista. Tänä vuonna reitti oli hieman eri kuin edellisvuosina joten reitin esittely kokeneille koirille oli kyllä tarpeen. Ykä onneksi osaa ravata myös pyörän rinnalla niin, että saatiin vajaa 7km lenkki tehtyä suhteellisen rennosti ja samalla pääsi itse pyörittämään polkimia pitkän ajomatkan jälkeen.

Lauantaina aamusta oli rataselostus ja tuomarin puhuttelu jonka jälkeen lähdettiin polkemaan reitti uudelleen päivänvalossa läpi. Tämän jälkeen pyöräluokkien alkuun oli vielä melko paljon aikaa, joten pystyttiin rauhassa valmistautumaan. Tässä välissä tapahtui sellainen tapahtumien sarja, mikä kuvaa aika hauskasti valjakkourheilijoiden yhteisöä. Lenkillä olin huomannut, että pyörän ohjaustanko on hieman vino ja aloin autolla asiaa sitten pähkäilemään. Ensimmäinen kohdalle sattunut kilpailija huomasi että on jokin tilanne päällä ja kysyi tarvitsenko apua. Itsellä ei juuri sattunut oikean kokoista avainta olemaan, joten kyllä, apu kelpasi. Säädettiin tämän autolla tanko paikalleen ja kiittelin avusta. Samalla yksi kilpakaverini tuli kertomaan, että on ongelmia oman pyöränsä ilmanpaineiden kanssa. Minäpä hilpasin omalle autolleni hakemaan pumppua ja menin auttamaan tässä. Pumppua takaisin viedessä kolmas majoituspaikan naapuri, myöskin samassa luokassa kilpaileva, huikkasi miehensä olevan lähdössä käymään kaupassa ja kysyi, onko meillä sieltä mitään tarpeita. :D Kisassa sitten poljetaan täysillä kilpaa keskenään, mutta on kyllä niin hieno juttu että kilpailun ulkopuolella tunnelma on tämä.

Kilpailun lähestyessä lauantaina hermostutti aika paljon. Ykä onneksi tuntui täysin omalta itseltään ja sen verran yhteistä kokemusta jo on, että tiesin luottaa siihen, että vauhtiin kun päästään niin hyvä siitä tulee. Sagan kasvattajat auttoivat meidät lähdöstä ja vihdoin sai vain polkea pää tyhjänä. Jossain puolenvälin jälkeen aloin nähdä edelle lähteneen Hannan (ja Sagan iskäkoiran Urhon) selkää pidemmillä suoran pätkillä ja aloimme saavuttaa heitä. Siinä tuli pari mutkaa ajettua hieman pelottavankin riskillä, mutta sain ne pelasteltua ihan hyvin. Kumman lie pääkoppaan takaa-ajotilanne vaikuttikaan enemmän, minun vai Ykän :D Riittävän lähellä kun oltiin, huikkasin Hannalle että täällä ollaan ja Hanna junaili meille täydellisen ohitustilanteen. Ohjasi koiran toiseen laitaan ja hidasti juuri sen verran, että koirat hujahti hetkessä toistensa ohi ja vaihtoivat vain pienen katsekontaktin keskenään, tuttuja kun ovat. Rinnalle päästyään tuntui kuin Ykä olisi pistänyt vielä jonkin ylimääräisen vaihteen silmään ja siinä kohtaa omakin jalka tuntui todella hyvältä. Juuri alkoi reitin ainut oikeasti nouseva osuus ja se noustiin mielestäni oikein hyvin ylös. Sitten viimeinen kilometri maaliin. Ykällä on ennenkin ollut haasteita hahmottaa Jämin kisoissa sitä, missä kohtaa on maali ja mihin asti pitää juosta, ja niin tälläkin kertaa. Ykä hidasti ja tipautti raville jo muutama metri ennen maalia kannustuksesta huolimatta. Säännöt sanovat, ettei ihminen saa tulla koiran edellä maaliviivan yli, joten myös minun oli hidastettava vauhtiani ja tultava Ykän rinnalla maaliin. Tässä hävittiin joku sekunti, mutta en nyt antanut sen pilata tunnelmaa. Kisa kokonaisuudessaan meni kuitenkin todella hyvin. Pientä huvitusta aiheutti kun kuultiin, että Katrin kanssa tuloksissa on yhden sekunnin ero, vaikka meillä vahvuudet ovatkin aivan eri asioissa :D

Ekapäivän maalissa :D Kuva: Tanja Ignatius

Kisan jälkeen verkat Ykällle, evästauko minulle ja pikaiset pentupainit Sagalle :) Tämän jälkeen alettiin valmistautumaan pikkuhiljaa Ekan osuuteen lasten koirajuoksuluokassa. Lasten kilpailussa on kyllä aina hauska tunnelma ja sitä on kiva olla seuraamassa. Eka tykkää hurjasti päästessään osallistumaan myös, ja lapsille se on sopivamman kokoinenkin, ettei välttämättä tarvitse edes auttajaa jarruttamaan vauhtia :)

Loppupäivä sisälsi saunomista, pennun kanssa lenkkeilyä, syömistä ja muiden kanssa seurustelua.

Monenlaisia tarinoita kisasuorituksista tuli kuunneltua. Varsinkin etukäteenkin pohdittu hieman kyseenalainen seeding lähtölistoissa puhututti, ja ohituksiakin oli aika monella tullut. Itse ajattelen, että ne kuuluu kilpailuihin ja omalla koiralla niissä ei ole ongelmia, joten suhtautuminen niihin on aika neutraali. Toiset jännittävät niitä enemmänkin, jos oma koira ei ole aivan varma ohittaja. Joka tapauksessa lähtöpaikkojen pitäisi olla jotakuinkin tasavertaisia keskenään, jos seedingiä käytetään. Tässä kilpailussa tuo ei täysin toteutunut, vaan jotkut nopeat koirakot joutuivat lähtemään hitaampien rotujen edustajien perään, jolloin ohitustilanteita tulee selvästi enemmän kuin toisilla. Vaikka asiasta annettiin palautetta, järjestäjä ei tainnut juuri minkäänlaista kantaa asiaan ottaa.

Kuva: Kimmo Virkki

Sunnuntaina lähdön lähestyminen ei enää hermostuttanut samalla tavalla, olisi ehkä pitänyt, kun nyt ajoin parit mutkat liian vauhdilla ja siten lipsahdin hieman omilta linjoilta ulos. Kuitenkin Ykä näytti yhtä hyvävoimaiselta kuin eilen eikä meidän kohdalle sattunut enää tilanteita muiden koirakoiden kanssa. Maalisuoralla näin edessä vielä jonkun koirakon jota en tunnistanut ollenkaan, ihmettelin mistä se siihen tupsahti ja ajoimme sitä kiinni loppumatkan. Jälkeenpäin selvisi, että koirakko oli miesten pyöräluokan viimeinen lähtijä. Maalissa olin ihan tyytyväinen tulokseen, ja hetken päästä vielä enemmän kun joku tuli onnittelemaan pronssista! Kärkeen lähteneellä Saaralla oli ollut tilanteita matkalla niin, että me Ykän kanssa mahduttiinkin mitalisijalle. Meidän oma aika huononi kolmisen sekuntia eilisestä. Aamupalalla sanoin Katrille ääneen, että tänäänkin täytyy kyllä polkea ihan pirusti vaikka kolmen kärki oli yli 20 sekuntia edellä, koska jos jollekin kolmesta kärkikoirakosta käy jotain, jompikumpi meistä on seuraavana tarjolla kolmen joukkoon. Onneksi ei olla mitään luovuttajatyyppejä ja tällä kertaa se palkittiin. Olisin kyllä mitalin myös Saaralle ehdottomasti suonut, mutta on se osattava iloita omasta onnistumisesta siitä huolimatta :)

Tokapäivän maalissa. Kuva: Kirsi Mansikkasalo-Leinonen

Kilpailupäivien aikana on ilmeisesti ollut jos jonkinmoisia ohitustilanteita ainakin pyöräluokissa. Toiset puivat niitä hieman kovaäänisemmin ja toiset pohtivat tapahtumia enemmän itsekseen. Ohittamistilanteissa mielestäni tärkeintä on kilpailijoiden pelisilmä koirien suhteen. Ohittajana on tärkeää ilmoittaa ohituksesta sellaisen välimatkan päästä, että ohitettavalla koirakolla on mahdollisuus tehdä osuutensa ohituksen helpottamiseksi. Eli koirasta riippuen ajaa sivuun ja hidastaa tai jopa pysähtyä, jos tilanne vaatii. Jokatapauksessa ohitettavan tehtävä mielestäni on tehdä ohitus mahdollisimman helpoksi. Jos takaa tuleva on ajanut jo vähintään minuutilla kiinni, siinä ei pitäisi enää olla niin kiire mihinkään, etteikö voisi antaa nopeamman koirakon kilpailla mahdollisesti tiukoistakin sijoituksista. Parhaassa tapauksessa hitaampi koirakko onnistuu samalla vauhdittamaan omaa kilpailua ohituksen jälkeen, mikäli ohitus menee hyvin ja oma koira saa jatkaa matkaa toisen selkää jahdaten. Jos ohitettava ei malta antaa kovempaa tulleelle riittäväsi tilaa ohittamiseen, siitä voi kärsiä molempien suoritukset. Ohittamisesta on erilliset pykälät myös kilpailusäänöissä. Koirapyöräilyssä ohittaja ei voi vaatia ohitettavaa kokonaan pysähtymään, mutta koska selkeä vauhdin pudottaminen nopeuttaa ja helpottaa ohitustilannetta, mielestäni jarruttaminen on kyllä ehdottomasti paras tapa toimia. Lukeehan säännöissä kuitenkin "Maalaisjärjen käyttö ja hyvä urheiluhenki vallitkoon." ;)

Sunnuntain kilpailun jälkeen oltiin sovittu, että käydään Ekan ja 9v Iinan kanssa kokeilemassa koirapyöräilyä. Iinan äiti Kati lähti auttamaan ja käytiin kiertämässä harjoituslenkura ympäri, että sekä Iina että Eka tietää reitin. Sovittiin palkan paikat ja minä polkaisin edelle palkkaajaksi. Lähtö ilmeisesti sujui hyvin ja pian koirakko jo alkoi näkymään puiden lomassa. Toinen pätkä vielä ylämäkeen sovittuun maaliin ja sekin meni hyvin. Tehtiin sama reitti vielä uudelleen ilman välipalkkausta ja sekin meni ilmeisesti hyvin. Eka tuli maaliin räkä naamalla yhtä uskottavasti kuin seisojat aikuisten kisoissa :D Hirmu kiva juttu että Eka voi panoksellaan auttaa lapsia pääsemään lajiin sisään ja saamaan kivoja kokemuksia :)

Ihana Iina ja Eka valmiina lähtöön. Kuva: Kati Mansikkasalo-Jurvelin

Kokonaisuudessaan oli juuri niin kiva viikonloppu kuin olin odottanutkin ja tulokset jälleen jopa ylittivät odotukset. Suuret kiitokset Katrille reissuseurasta sekä kaikille, jotka tavalla tai toisella auttoivat meitä viikonlopun aikana. Jos joskus pimeinä iltoina yksin väsyneenä lenkkeillessä erehtyy miettimään, onko tämä kaiken vaivan arvoista niin näin kisakaudella sen taas muistaa että kyllä, kyllä se on :D Muiden koirien terveysvaivoja myötäeläneenä olen havahtunut myös miettimään, miten arvokasta on ollut se, että Ykä on saanut harjoitella ja kilpailla tähän mennessä kaikki kisakautensa terveenä ilman sairaslomia tai muita ylimääräisiä treenitaukoja. Viime keväänä Ykällä oli selkäkipuja joita tutkittiin, mutta kivut osoittautuivatkin vain lihasjumiperäisiksi ja ne saatiin hoidettua kuntoon. Samalla siltä kuvattiin luusto ja saatiin täysin priimat tulokset kyynäristä, selästä ja lonkista. Terveestä koirasta kyllä olen aivan erityisen kiitollinen.

Asiaan ei varmasti vähiten ole vaikuttanut yhteistyö Orijenin ja Acanan kanssa, minkä ansiosta olen opiskelubudjetista huolimatta pystynyt tarjoamaan Ykälle laadukkaan ruoan jo useamman vuoden ajan. Lisäksi olen saanut heidän kauttaan neuvontaa ruokinta-asioihin, ettei ole tarvinnut kaikkea yksin pähkäillä.

Kuva: Jenna Jönkkäri

Parin viikon päästä kilpaillaan meidän kauden pääkisa eli koirajuoksun SM Oulunseudulla Virpiniemessä. Nyt hetkeksi pyörä varastoon ja juoksukenkiä jalkaan :) Samoissa kisoissa kisataan taas myös SM-viesti, mikä on yhteislähtöineen aina yhtä jännittävä tapahtuma.

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit