NAS-leiri ja pähkinät pinkoilee

Kuluneena viikonloppuna osallistuimme siis Niinu Agility Sportin NAS-Teamin treenileirille. Jestas sentään mikä informaatiotulva! Aivot ihan totaalisolmussa, uskomatonta miten paljon ahaa-elämyksiä voi yhteen viikonloppuun mahtua!

Sain hurjan pitkän listan ideoita ja vinkkejä Ekan tuleviin treeneihin ja nyt pitää malttaa odottaa että niitä pääsee treenaamaan!

Alla pätkä Tiia Vitikaisen valmentamasta ratatreenistä :) Kuten näkyy, mutkat valui aika paljon etenkin kovemmassa vauhdissa ja omat ajoitukset ovat välillä vähän pielessä, mutta voi juku kun nuo saadaan Ekan kanssa hiottua kuntoon, miten paljon sekunteja saadaankaan pois kisaradoilta!

Yksi treeni, josta jäin älyttömän iloiseksi, oli keppitreeni. Muutama kuukausi taaksepäin, meillä oli keppiongelmia selvästi havaittavissa. Nyt, treenin aikana Eka ei tehnyt yhtäkään keppivirhettä! Haasteeksi kepit osoittivat kohti seinää, niihin tultiin vauhdilla putkesta ja itse otin ohjatessa etäisyyttä sivusuunnassa. Ja se kesti! Lopulta päästiin tilanteeseen, että lähetin Ekan putkesta kepeille muutaman metrin päästä sivusuunnassa, ja pääsin leijeröimään sekä pussin että U-putken kentän toiseen laitaan Ekan tehdessä kepit kiltisti loppuun saakka! Vau! Nyt kyllä pikkupoika yllätti.


Kiteytin leirin oivallusten top5 -listaksi:

5. kuinka riskialtis laji agility on ohjaajan näkökulmasta

Niin! Siinä ihan ihan, ihan oikeasti voi sattua! Omaksi onnekseni ei itselleni ole vielä tullut vammoja, pitää muistaa treenata lihaksia jotka auttavat pysymään kasassa. Lisäksi meidän ihana fysiikkavalmentaja Tiia onnistui kertomaan, kuinka vänkyrä se oma kroppa todellisuudessa onkaan... Mutta kaikki kuitenkin ihan korjattavissa :)

4. kuinka vauhdilla olemme kehittyneet

Eka on oikeasti vasta 2,5v! Ei mitään kiirettä, ja lähes jokaisessa treenissä sain huomata, kuinka hyvin Eka on ikäisekseen kehittynyt. Onnellista! Kaikessa on vielä paljon hiottavaa, mutta tietenkin nuorella koiralla on. Sen lisäksi, että Eka on taitava oppimaan, tuntuu että olen itsekin kuluneen syksyn aikana kehittynyt aika paljon :) sekin on onnellista! Melkein voisin todeta saman kuin Ekasta: kaikessa on vielä paljon hiottavaa, mutta tietenkin nuorella ohjaajalla on. Tosin en pistä nuoruuden piikkiin, koska sehän olisi vallan huijausta. Voi nuorikin olla taitava! :D

3. kuinka monet osa-alueet agilityyn lajina oikeasti vaikuttaa

Sen lisäksi, että ohjaaja tarvitsee hyvää kuntoa ja juoksutekniikkaa, tarvitaan myös koordinaatiota, ketteryyttä, havainnointikykyä liikkeessä, taitoa reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, myös tasapainoa ja vielä paljon muuta. Näiden kaikkien kehittäminen on äärimmäisen mielenkiintoista!

Leirillä mietittiin ja käsiteltiin paljon myös lajin henkistä puolta. Siistiä, että agilityssä kaikella on merkitystä. Sillä, miten suhtaudun treenien tapahtumiin. Sillä, millä mielellä tulen treenaamaan. Sillä, millä mielellä koira tulee treenaamaan. Sillä, miten käsittelen epäonnistumiset. Sillä, miten suhtaudun haasteisiin. Sillä, miten pystyn sietämään painetta. Sillä, miten hyvin muistan radan. Sillä, miten hyvin pystyn luottamaan koiraan. Ja lista jatkuu. Oikeasti, kaikella tuntuu olevan merkitystä! Ja niiden tekijöiden summa on se lopullinen suoritus. Vau!

2. miksi todella harrastan agilityä

Kun mietittiin omia vahvuuksia ja kehitettäviä ominaisuuksia, huomasin ajattelevani itsestäni varsin positiivisesti. Kun eilen illalla olin menossa nukkumaan, ymmärsin, miksi oikein tykkään niin kovasti agilitystä. Juuri ne samat ominaisuudet jotka listasin vahvuuksiksi agilityssä, ovat samoja ominaisuuksia joita luettelisin, jos joku kysyisi yleisesti, mitkä ovat vahvuuksiani elämässä. Tässä lajissa nuo ominaisuudet pääsevät käyttöön, vielä ehkä parhaassa mahdollisessa paketissa!

1. kuinka siistiä on se, mitä agility parhaillaan lajina antaa.

Ja se jos joku, on siistiä. Vähän jopa liikuttavan siistiä. Se tunne on ihan mieletön, kun koira antaa itsestään täydet 100% radalla, itse antaa yhtä paljon, onnistutaan koirakkona, ja näkee että koira vielä nauttii siitä ehkä enemmän kuin mistään. Eihän siitä itsekään voi olla nauttimatta. Itse koen välillä joitakin kohtia radoilla hidastetusti, niin että pystyn kuvailemaan yhtä sekunnin ehkä kymmenesosaa, hyvin tarkasti ja vaihe vaiheelta. Ehdin kokemaan erikseen sen, kuinka esimerkiksi Eka putkesta tullessaan vilkaisee minua silmiin, antaa merkitsevän katseen "mihin-aajoo-tonne-selväpyy" ja sen jälkeen suuntaa katseensa takaisin rataan ja lähtee suorittamaan antamaani ohjetta. Samalla ehdin itse ymmärtää, että koira lukitsi esteen, ja pystyn jättämään sen tekemään ja liikkumaan itse kohti seuraavaa estettä. Videolla sama tapahtuu helposti yhden sekunnin sisällä. Välillä radalla tulee vain järjetön flow, ja joku yksittäinen hieno tilanne voi piirtyä tarkasti mieleen pitkäksikin aikaa. Sen voi ehkä ymmärtää vain ne, jotka ovat itse kokeneet saman :D

Jos agilityä vertaan vaikkapa toiseen lajiini, valjakkourheiluun, agilitykentällä saa kyllä ihan oman luokkansa elämykset ja kiksit, mitä ei ehkä muualta saa! Valjakkolajeissa on sitten ihan oma viehätyksensä. Se kuitenkin liittyy mielestäni enemmän omaan suoritukseen sekä koiran fyysiseen treenaamiseen, kuin samalla tavoin saumattomaan yhteistyöhön koiran kanssa.

Lisäksi agilityn parissa olen tutustunut jo nyt, koko harrastusuran alkutaipaleella, järjettömään määrään ihania ihmisiä ja saanut jopa ystäviä lajin parista. Mainittakoon vielä NAS-teamin valmentajat, jokainen heistä ovat kaikessa energisyydessään, pirteydessään ja omituisuudessaan ihan mielettömiä! Ilo on tehdä koko tuleva kausi heidän kanssaan tiiviisti töitä :)

Sitä, kuinka paljon laji ja kilpaileminen ihmisenä kasvattaa, en ehkä pysty sanoin kuvailemaan. Onneksi korkeimpiin tavotteisiin pääseminen vie paaaljon aikaa, niin matkasta ehtii nauttimaan reilusti. Se jos joku on lajin suurin anti ja todellakin kaiken vaivan arvoista.

Menestys merkitsee aina jonkun muun
mielipidettä sinusta, mutta sillä ei ole
lainkaan merkitystä verrattuna omaan
mielipiteeseesi itsestäsi.

-Jack Lemmon

Liebster Award -haaste, faktoja pöytään!

Olen saanut bloggaajilla kiertävän Liebster Award -haasteen nyt kahdelta kaverilta. Kiitos Tanja ja Tanja :D Koska lähes kaikki bloggaavat tutut ovat jo päässeet vastaamaan kysymyksiin, en haasta ketään eteenpäin. Alla kuitenkin kaikki 22 saamaani kysymystä :)

1. Millainen on elämäsi koira? Onko se joku nykyisistä, jo paremmille maastoille siirtynyt vai vasta haaveena?
Aktiivisena koiraharrastajana elämäni koira on varmasti johonkin lajiin hyvin soveltuva, jonka kanssa voimme treenata tavoitteellisesti, kehittyä ja nostaa rimaa aina pikkuhiljaa ylemmäs :) Se on koira, jonka kanssa eläminen on helppoa. Se on koira, jolta opin paljon, ja jonka kanssa välillämme on erityinen side. Sellainen meillä kyllä Ekan kanssa on. Tällä hetkellä vastaisin, että Eka on elämäni koira, mutta enhän vielä tunne koiria, joita tulen tulevaisuudessa omistamaan. Joka tapauksessa Eka on ja tulee aina olemaan erityinen, onhan se ensimmäinen oma koirani. Lisäksi se on ollut ja tulee olemaan elämässäni ehkä kaikista muutosrikkaimman ajan: Ekan tullessa taloon olin vielä 17-vuotias, se tulee luultavasti olemaan elämässäni jos saan lapsia, ja se viettää eläkepäiviään mahdollisesti vielä minun ollessa yli kolmekymppinen.

2. Mitkä ovat top 3 koiralajiasi? Lajeja joita jo harrastat tai haluaisit ehdottomasti kokeilla!
Tällä hetkellä agility on selvä ykkönen, valjakkolajit vahva kakkonen. Kolmas on laji, jota en ole päässyt harrastuksena kokeilemaan, ainoastaan töissä ihan työtarkoituksessa: paimennus. Harrastelen "hyvän päivän lajina" tokoa, myös viestin alkeita ollaan iloksemme Ekan kanssa kokeiltu ja frisbeejuttuja treenailin innostuksen puuskassa, mutta paimennustouhua haluaisin ehdottomasti päästä treenaamaan. Paimennuksessa(kin) korostuva ihmisen ja koiran välinen yhteys on jotain niin kiehtovaa :)

3. Koirat ovat ihania, mutta tekevät välillä meidät omistajat hulluiksi tempuillaan. Paljasta oman kamusi isoimmat tyhmyydet ja tuhot.
Itseasiassa, suurin asia mitä Eka on tuhonnut, on vanha räsymatto. Ei kenkiä, ei sohvia, ei pöydänjalkoja tai sähköjohtoja. Sähköjohdoista on kyllä lyhyt historia: kämppiksen jouluvalot :D Seuraavana päivänä huomasin, että tietokoneeni virtajohtoa oli järsitty, mutta vain sen verran että eristeessä oli reikiä. Kenties johdosta on purkautunut pieni tälli toisen nenuun, kun ei ole tuon jälkeen enää kiinnostanut... :D

Tyhmyyksiä sen sijaan kyllä riittää! Viimeksi tänään, kun tuo iski hampaansa laukustani kaivamansa proteiinipirtelön kylkeen ja siitähän tuli hieno suklainen sotku pitkin huonetta <3
Muita vallan miellyttäviä tapoja on limu-, vesi-, mehu-, ja juomapullojen kantelu ja HEITTELY pitkin asuntoa. Hyvin kolisee ja parhaillaan lorisee. Tästä syytän ainoastaan itseäni, mitäs tein limupullosta älylelun ja täytin sen nappuloilla. Tyyppi oppi hyvin nopsaan että viskomalla pulloa seinille, nappulat lentää parhaiten ulos. Nappuloita tuli pulloista noin kahdesti, nykyään tyhjät pullot ovat ihan yhtä kivoja.
Yksi tapa, josta en ole vielä onnistunut käräyttämään Ekaa, on hikisten treenivaatteiden lussutus. Lähes aina, kun tulen treenaamasta ja erehdyn jättämään esim treenipaitani kannellisen pyykkikorin sijaan lattialle tai sängylle (eli siis aika usein...), suihkusta tullessani paidan kainalot on lussutettu läpimäriksi... Jee!

Siinä ensimmäiset jotka tuli mieleen. Mutta on se oikeesti ihan kiva koira :D

4. Mieluisin karvanlaatu koiralle (pitkä, lyhyt, karkea, pehmeä yms.) Perustele toki :)
Nyt on paha... Karvanlaatu ei ole ollut minulle kovin tärkeä asia koiran hankinnassa, enemmänkin koiran käyttötarkoitus. Jos kuitenkin mietitään ainoastaan karvanlaatuja ilman muita rotuominaisuuksia, pidän karvanlaaduista, joiden hoito ei vaadi työtä :) Eli takkuuntumaton ja likaa hylkivät on tosi jees! Silmää miellyttää karkea karva sekä keskipitkä, kuten Ekan turkki.

5.  Mikä olisi juuri sinulle ihanteellinen määrä koiria? (unohda kaikki maksut, tilojen riittävyydet yms.)
Tästä minulla on selvä visio! Nimenomaan miettimättä tosielämän rajoituksia :D No, Eka, sen lisäksi australiankelpie jolla voisin opetella paimennuksen saloja sekä agiliitää, sekä kaksi saksanseisojaa: isompi ja pienempi. Isommalla voisin pyöräillä tai kikkaroida, pienemmällä juosta :) Hyvin toimisi, jos ei olisi muuta elämää kuin harrastaminen :D Sääli että on.

6. Nukkuuko koirasi lattialla, omassa pedissä vai sinun pedissä?
Illalla kun itse menen nukkumaan, Eka tulee kainaloon kun pyydän. Siinä se makaa aina hetken. Sitten se hyppää lattialle, käy juomassa ja jää nukkumaan joko lattialle tai lampaantaljan päälle.

7. Jos rodusta löytyy näyttely ja käyttölinjat, kumman valitsisit?
Käyttölinjan. Näyttelyt ovat koirajutuista ehkä kaikkein vähiten mun juttu. Miettikää nyt, viime joulukuussa kun Eka oli menossa kehään maailmanvoittajaan, kyselin pukeutumisvinkkejä yhdeltä meidän seuran mieheltä! Suoriuduin kuitenkin kehästä, ja onneksi päästiin sen jälkeen lasten ja nuorten näytökseen skeittaamaan ja temppuilemaan, huh :D Tai no en minä skeitata osaa, mutta Eka.

8. Onko sinulla joitain sääolosuhteisiin liittyviä rajoitteita treeneihin lähtiessä?
Toistaiseksi ainakaan ei ole ollut. Tottakai talvisin on mukavampaa treenata valoisan aikaan, mutta tuohan otsalamppukin touhuun oman mausteensa :) Helle rajoittaa sen verran, että treenit joutuu hoitaa joko ilman koiraa tai koiran kanssa viileässä agilityhallissa. Vesisateiden suhteen en ole ehkä nirsoimmasta päästä, mutta olen oppinut arvostamaan terveyttä sen verran, että jos kastuminen on mahdollista välttää, sen teen :) Ehkä sitä kutsutaan myös maalaisjärjeksi.

Käytiin sutimassa maastopyörällä loskasäällä, kyllä riemua riitti! :D

9. Onko koirallasi suosikkilelua? Mikä se on?
PULLOT. Saattoi käydä ilmi jo tuolla ylempänä. Ekalla ei kyllä ole vielä lelua ollut joka ei olisi kelvannut. Pehmolelut on kivoja, vinkulelut on kivoja, vetolelut on kivoja, pallot vasta onkin kivoja, kaikki mikä leluksi kelpaa, on kivoja.

10. Kuinka kauas olet valmis kulkemaan harrastuksesi (treeneihin/kisoihin) perässä? (~km)
Tällä hetkellä kuljen viikottain agilityvalmennukseen 70km / suunta. Syksyllä ajelin muutamaan otteeseen treenaamaan Kouvolaan, n. 130km / suunta. Tuo vielä menee, mutta saa kyllä olla erikoinen treenipaikka jos säännöllisesti lähtisin vielä pidemmälle. Kisoihin kyllä tulee varmasti kuljettua pidemmällekkin. Vuosi sitten kesällä kävin Ivalossa, reilun 1000km päässä agilitykisoissa :) Matkaan sisältyi viikon loma sukulaisen luona, ettei kolmen päivän takia tarvinnut Suomen läpi ajaa. Jos rahkeet jonain päivänä riittää, lähden ehdottomasti ulkomaillekin kilpailemaan :)

11. Koira on ihmisen paras ystävä! Miksi näin on?

Koira on ehkä ainut eläinlaji, jolla on luonnollinen taipumus kommunikoida ihmisen kanssa. Vaikeaa tuota on perustella, niin se vain tuntuu olevan. Kysymyksestä tuli mieleen koiran "10 käskyä omistajalleen". Eihän mistään muusta eläimestä voisi edes kirjoittaa mitään niin liikuttavaa! Aina kun luen sen, viimeistään kohdassa neljä

silmäkulmani kostuu auttamattomasti.

KOIRAN 10 KÄSKYÄ IHMISELLE

1
Elämäni kestää ehkä kymmenen tai kaksitoista vuotta, jokainen ero sinusta merkitsee minulle kärsimystä, ajattele tätä ennen kuin hankit minut.
2
Anna minulle aikaa käsittää mitä vaadit minulta.
3
Isäntäni/Emäntäni, älä anna minun pettyä, istuta luottamusta, siitä elän.
4
Jos et ole minuun tyytyväinen älä ole kauan minulle vihainen, älä sulje minua rangaistukseksi sisään sillä sinulla on työsi, huvisi, ystäväsi; mutta minulla on vain sinut.
5
Puhu joskus kanssani. Vaikka en täysin ymmärrä sanojesi merkitystä, niin ymmärrän joka solullani äänesi sävyn joka puoleeni kääntyy.
6
Tiedät isäntäni/emäntäni, miten minua kohtaan käyttäydyt sitä en unohda koskaan.
7
Pyydän, harkitse ennen kuin lyöt minua sillä leukani voisivat satuttaa sinua ja murskata kätesi pienet luut, mutta en koskaan halua käyttää niitä tähän...
8
Ennen kuin haukut minut työssäni haluttomaksi, vastahakoiseksi tai laiskaksi, ajattele: ehkä sopimaton ruoka kiusaa minua, ehkä olin pakotettu olemaan liian kauan auringossa tai kuumassa autossa tai saattaahan minulla olla - murtunut sydän!!!
9
Isäntäni/emäntäni huolehdi minusta kun tulen vanhaksi. Myös sinä tulet olemaan joskus vanha.
10
Rakas isäntäni/emäntäni. Kulje jokainen vaikea matka kanssani! Älä koskaan sano: "En voi NÄHDÄ sellaista" tai "sen on tapahduttava poissa ollessani". Sillä minulle kaikki on helpompaa sinun kanssasi:  - MYÖS VIIMEINEN MATKANI. KIITOS.

- Mikä on lempiruokasi?

Luulenpa, että se on edelleen sama kuin naperona: äidin tekemä makaronilaatikko.

 - Missä kaupungissa haluaisit asua? (ei saa olla nykyinen kotikaupunkisi)

Opiskeluajan kaupunkeina jostain syystä kiinnostaa Jyväskylä ja Oulu. Opiskelujen jälkeen voisin kuvitella asuvani jossain vähän pienemmässä kaupungissa :)

 - Jos saisit supervoiman, mikä se olisi? 

Olisi ihanaa, jos voisin elää nukkumatta :D Vuorokauteen tulisi heti monta tuntia lisää aikaa tehdä kaikkea mitä haluaa!

 - Montako lemmikkiä olet omistanut tähän mennessä?

2 gerbiiliä, 1 hamsterin, vanhempien koira Ransu ja Eka. Kaloja ja kotiloita en laske :D Toissakesänä sain valmistujaislahjaksi kesälampaan, jonka ristin Martiksi. Martti oli hauska pässi, nykyään se pällistelee taulun kuvassa seinälläni. Asuntolassa oli "hoidossa" ehkä puolisen vuotta kaksi marsua.

 - Mikä on lemmikkisi tai lemmikkien lempiruoka?

Jaa-a! Ransulle kelpaa nykyään lähes kaikki, mutta raa'at lihat saa silläkin pakan ihan sekaisin :D Ekalle parhaiten uppoaa kanankaulat ja siivet :)

 - Mitä sinä syöt, kun herkuttelet viikonloppuisin?

Syön juuri sitä mitä huvittaa! Joskus tekee mieli sipsejä, joskus lakua, joskus suklaata. Nykyään en kyllä enää älyttömän herkuttele, ainakaan viikonloppuisin. Ne tuntuvat olevan niin täynnä ohjelmaa, ettei tule edes mieleen pitää herkutteluiltoja. Sokeriin jään kyllä todella herkästi koukkuun, etenkin jos teen pitkiä työputkia, niin tuntuu että kokoajan tekisi mieli napsia jotain makeaa. Parempi vain pysyä erossa! :D

Siinä missä herkkujen mättäminen on vähentynyt, ovat muut syöpöttelykohtaukset lisääntyneet. Nykyään saan välillä iltaisin ihan ihmeellisen mättämiskohtauksen, jolloin paahdan leipää ja syön jugurttia ja paistan kananmunaa ja keitän pastaa ja ja ja ja... sitten tulee ähky ja menen tyytyväisenä nukkumaan :D Ehkä se johtuu kasvaneesta energiankulutuksesta, mutta koska olen muutnekin kooltani aika pieni, en ole ajatellut ahmimista pahana asiana :D

 - Kuinka monesti olet satuttanut itsesi ollessasi lemmikkiesi kanssa?

Hauskaa että kysyit! Aika monesti :) En kuitenkaan ikinä kovin pahasti (koputin puuta), vielä ei ole esimerkiksi luita murtunut. Tekevälle sattuu, mutta ei pieniä kolhuja pidä pelätä. Aiemmin syksyllä lensin kikkarilla vetotreeneissä ja polvi otti vähän osumaa, mutta ne ruhjeet alkavat olla jo ihan siistin näköiset. Joskus aukesi silmäkulma kun koira vähän moikkasi treeneissä, välillä on käsissä vekkejä jos koira osuu palkasta ohi ja pureekin käteen, ja sellaista pientä tapahtuu koko ajan, mutta kai ne kuuluu lajien luonteeseen :) En kyllä muista onko vielä sattunut mitään kovin suurta, ei ehkä. Olkoon se minun onneni vielä mahdollisimman pitkään :D

 - Rantaloma vai kaupunkiloma, lemmikkien kanssa vaiko ilman?

Jos ihan lomalle lähdetään, niin rantaloma, ehkä ilman lemmikkejä, ne ei helteistä nauttisi kuitenkaan.

 - Minkä värisiä sinun lemmikkisi ovat?

Perheen havannankoira Ransu valkoinen-beige, Eka kuten kaikki kooikkerit, valkoinen punaisin merkein :)

 - Lempikuukautesi?

Apua! Tähän en ehkä osaa vastata, kun jokaisessa kuukaudessa on omat ilonsa. Onnellista on, että kuukaudet vaihtelevat niin aina voi innostua uusista vuodenaikaan kuuluvista jutuista vuorollaan. Sain itseni juuri kuulostamaan siltä, että olen aina kaikesta ensimmäisenä innostunut :D ei se kyllä ehkä kovin kaukana totuudesta ole.

 - Mikä eläinlaji ja rotu on mielestäsi ylitse muiden? 

Lajeista luonnollisesti koira, mutta rotu riippuu ihan siitä mitä ominaisuutta vertaillaan. Hankalaa on laittaa rotuja samalle viivalle, kun niitä on jalostettu niin eri tarkoituksiin ettei niitä pysty oikein verrata keskenään rotuina. Lisäksi samaa rotua edustavat yksilöt ovat hyvin erilaisia keskenään. Toki agilityssä kärkirotuja ovat bordercollie ja pienemmissä luokissa sheltit jne, valjakkolajeissa saksanseisojat. En silti osaa sanoa onko joku rotu mielestäni yleisesti ylitse muiden.

Sitten kun on niitä ihmisiä joiden mielestä yksi rotu on se ainut "oikea". Itse en kuuluu kyseiseen porukkaan, pikemminkin näen asian niin, että jokaisesta uudesta rodusta voi löytää jotain uutta ja rotukirjo laajentaa näkökulmia asioihin. Kun harrastaa aina samanrotuisilla koirilla, alkaa helposti omat käsitykset muodostumaan hieman yksipuoleisiksi. Onneksi esimerkiksi agilityn saralla Suomessa on vielä ihanan suuri rotukirjo niin kilpailuissa kuin harrastelijoiden joukossa :)

Kisakauden yhteenveto ja uusi lajivaltaus

Valjakkolajien kilpailukausi osaltani tuli ja meni. Tuloksiin olen ihan tyytyväinen, parannusta edelliseen kauteen oli havaittavissa :) SM-kilpailuista seuraavana viikonloppuna kävimme juoksemassa Ekan kanssa Janakkala crossin sprinttisarjan, 1,2km. Reitti kulki hiekkamontun reunaa ensin ylös, ja sitten metsän kautta toista laitaa alas. Huolimatta pitkästä noususta juostiin Ekan kanssa meille ihan hyvää vauhtia, keskinopeus 17.28km/h.

Nyt kun syksyn kilpailut on kilpailtu, voin nöyränä tehdä inventaarion kauden osumista: vaihtoon meni polkupyörän eturenkaan ulkokumi, sisäkumi ja vannenauha (pakoputki sulatti kuljetuksen aikana), kickbiken eturengas (koira puri puhki) ja pyörän vetoadapterikin näki viimeiset päivänsä, isompia ruhjeita omaan kehoon tuli vain toiseen polveen, vaatteista uusin yhdet housut ja ajohanskat, pyörien kuljetusteline vaatii pienen patenttiratkaisun ja yksien treenien lomassa hajotin puhelimesta näytön. Olisi voinut mennä paljon huonomminkin! :D

Tuloksista: en kovin mielellään vertaile tuloksiani kaikissa kisoissa muiden tuloksiin tai sijoituksiin, sillä kaikki kilpailut ovat aina omansa. Olosuhteet vaihtelevat eri kisojen välillä, maastot kisapaikkojen välillä ja jokaisissa kisoissa on myös aina erilaisia tilanteita, jotka vaikuttavat tulokseen. Toki samat asiat vaihtelevat omissakin tuloksissa, mutta niitä on helpompi suhteuttaa keskenään kun tiedän mitä olen missäkin tehnyt ja mitä reiteillä on tapahtunut :D Tässä kuitenkin kuluneen kauden kilpailukohtaiset tulokset. 

Kouvolan harjoituskisan kickbike, sijoitus 1./13

Ohkolan syyskisat pyöräily, sijoitus 1./4

Ohkolan syyskisat canicross, sijoitus 1./8

Kouvola sm pyöräily, sijoitus 2./8

Kouvola sm canicross, ei sijoitusta (en startannut toisena päivänä)

Kouvola sm viesti, sijoitus 3./11

Janakkala canicross, sijoitus 4./4.

Suuri ero aiempaan treenailuun oli tänä syksynä se, että pääsin kokeilemaan lähes kymmentä eri vetokoiraa edessäni, kiitos heille jotka nämä silmiä avaavat kokemukset olette minulle suoneet :)

Vähän vielä fiilistelykuvia Kouvolan kisoista :D Kuvat: Mikko Paavola

Kun kisat olivat ohi, jäi itselleni vain suuri tyhjyyden tunne. Mitä nyt treenaan, mikä on seuraava lähitulevaisuuden tavoite? Agilitykilpailuita on tulossa vielä useammat ja viikkotreenit toki jatkuvat, mutta silti jotain vielä puuttui. Onneksi ei tuttavapiirissä vinkkejä jää jakamatta. Ei kulunut kauaakaan kun olin jo ilmoittautunut cross fit -kurssille, missä käydään tekniikoita ohjatusti läpi. Muutaman kerran olen siellä nyt käynyt, ja voipi olla että kipinä uuteen lajiin on syttynyt :D Cross fit -tunnit ovat vielä toistaiseksi aika kaukana omalta mukavuusalueeltani, mutta ehkä juuri se niissä kiehtookin. Olen jo etukäteen innoissani kehityksestä, mitä treeni toivottavasti tulee tuottamaan :)

Viimeaikaiset treenit ovat pitäneet sisällään rullaluistelua ja juoksulenkkejä kauniissa syyssäässä, vähän kikkarointia ja käytiinpä kaverin kanssa taas pyöräilemässä maastossa kolmen tunnin retki :) Lisäksi nuo yllämainitut cross fit -treenit sekä viikkovalmennukset agilityssä. Ensi viikolla tiedossa on myös agilityn valmennusleiri, jee! :)

En ehkä ikinä ole odottanut talvea yhtä paljon kuin tänä vuonna! Odotan jo innolla että pääsisin opettelemaan lisää hiihdon saloja niin koiran kanssa kuin ilman. Pääsin viime talvena jo hyvään alkuun, mutta kovasti haluaisin päästä kokemaan jo lisää oivalluksia. Harmillista, että Etelä-Suomeen ennustettiin lumia vasta joulun tienoilla :(

Seuraavat aksakisat Ekan kanssa ovat tulevana sunnuntaina, toivottavasti silloin on taas lisää kerrottavaa :)

Kouvolan SM, 2.päivä

Nyt on kilpailut takana. Kuten eilen kirjoitin, tänään oli kohtuullisen tiukka kisapäivä.

Päivän ohjelmaan tuli pieni muutos, kun Eka alkoi illalla vielä oksentelemaan, oli levoton eikä aina tuntunut hengittävän ihan normaalisti. Valvoin ison osan yöstä ja yritin auttaa huonovointista pikkukaveria. Jätimme siis toisen starttimme väliin, eikä meille näin ollen lopullista tulosta.

Lainakoira Viton kanssa startattiin tänään siis kakkospaikalta. Mikäli voittaa mielin, oli se eilinen 3 sekunnin ero kirittävä umpeen. Tällä kertaa saimme pyöräillä koko matkan ilman ohitustilanteita. Kaikkemme me annettiin, polkeminen tuntui hyvältä ja Vito paahtoi menemään minkä kerkesi. Maaliin tullessa kuuluttaja ilmeisesti kuulutti meidän voittaneen, sen mukainen oli Teemun vastaanotto maalissa. Hetki meni ennen kuin ehdin ymmärtää mitä tapahtuu, mutta ei kauaakaan kun kuuluttaja perui puheensa :D Tämänpäivänen tulokseni oli ilmeisesti noin kaksi sekuntia parempi kuin johtavan koirakon, ja seuraavana selviteltiinkin, että mihin suuntaan sääntöjen mukaan sekunteja nyt pyöristellään. No, johan hetken ehdin tuntea miltä tuntuisi olla suomenmestari :D Lopullinen tulos oli, että jäin kullasta niinkin paljon kuin 0,7 sekuntia.

Tuloksena siis naisten koirapyöräilyn SM-hopea. Pienestä jäi kiinni mutta eiköhän oikeus toteutunut, mitäpä en polkaissut 0,7 sekuntia kovempaa :D 10 kilometrin matkalla aika mitätön ero, mutta jostain ne on revittävä ja nyt se ratkesi näin päin. Peli oli reilu, eikä mitään jäänyt hampaan koloon. Etukäteen olin uskaltanut varovaisesti haaveilla vain pronssimitalin kannasta, joten tulos ylitti odotukset huolella.

Hopee ei oo häpee :)

Ihana ihana Vito <3

Kun Ekan startti jäi välistä, palautumisaikaakin jäi vähän paremmin. Siitä olin hyvin kiitollinen, vaikka en pyöräilyn jälkeen ihan oksentanutkaan (juu kyllä, vaikka koira vetää niin siinä vähän pitää itsekin tehdä töitä). Joukkueviestissä minut pistettiin juoksemaan ensimmäinen osuus, ja lähtö tapahtui yhteislähdöllä. Viestissä vaihto tapahtuu niin, että maalin jälkeen on alue, jossa koira tulee irrottaa vyöstä ja jättää avustajalle, jonka jälkeen saa juosta lähtöalueelle heittämään läpyn seuraavan juoksijan kanssa. Osalla koiran irrotus sujuu helposti, osalla näköjään vähän hankalammin. Itse onneksi kuuluin tuohon ensimmäiseen joukkoon.

Viestiin minulle annettiin toinen lainakoira Jetta. Jännitin lähtöä aika paljon etukäteen, mutta onneksi ihan turhaan. Se hetki kun kaikki 11 joukkueen ensimmäiset koirakot olivat viivalla ja saimme lähtöluvan, oli täynnä kauhua. Edellisen kerran kun juoksin Jetan kanssa, lensin ihan holtittomasti ensimmäiset 100 metriä, joten pelkäsin että lennän vielä jonkun toisen selkään :D Meille sattui kuitenkin löytymään joukon keskeltä hyvä Hennan ja Jetan mentävä kolo, josta päästiin kirmaamaan porukan kärkipäähän törmäämättä kehenkään. Aika pitkään juoksin aivan johtavan koirakon kannoilla, mutta pikkuhiljaa takaa tuli pari koirakkoa ohitse ja kärki alkoi saada etumatkaa. Kuitenkin kun lenkin puolenvälin jälkeen uskalsin vilkaista nopeasti taakseni, tajusin ettei takana näy ketään ja edessä vain kärkiporukka. oli pakko vääntää väkisin vähän lisää vauhtia jalkoihin. Jetta veti onneksi hyvin ja kääntyi ihan omatoimisesti maalisuoralle, sillä niillä keuhkoilla ei liiemmin äänikäskyjä olisi huudeltu. Maaliin, Jetta matkalla pois kyydistä ja päästämään joukkueen kakkoskoirakko matkaan. Sitten sai hengittää. Tai olisi saanut, jos olisi pystynyt :D Kyllä se happi hetken päästä taas kulki.

Joukkueen muut juoksijat, Jorma ja Teemu, tekivät hyvät suoritukset, vaihdon ehdin katsomaan ja sitten lähdin kävelyttämään maaliin tulleita koiria. Lopputulos jäi siis kuulematta Teemun tullessa maaliin, mutta selvisi se pian siitä huolimatta.

Ja mitä ihmettä, meidän joukkueelle napsahti pronssia! Tuossa porukassa siihen voi olla ainoastaan tyytyväinen.

Joukkueet tuulettaaa :)

Onnittelut vielä puolestani kaikille mestaroituneille ja muille sijoittuneille :)

Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan, ja nyt alkaa olemaan kiitosten vuoro. Iso kiitos Niinalle ja Teemulle näistä kokemuksista, koirien lainasta ja hienosta mahdollisuudesta päästä treenaamaan ja kisaamaan seisojilla. Kerrassaan hieno tiimi ja on ollut ilo teihin tutustua :) Kiitos myös kisaseura, kannustusjoukot, ja jokainen joka autteli niin etukäteen kuin paikanpäällä!

Ainut harmihan tässä on se, että nyt se kaikki treenaaminen ja valmistautuminen tätä kisaa varten päättyi. Toivon mukaan tämä ei kuitenkaan ollut mikään loppu, vaan vasta jonkun uuden alku :)

Loppuun vielä tilanteeseen sopiva vähän kliseinen aforismi.

Jos sinulla on kunnianhimoinen päämäärä, ota niin

pitkä askel sen toteuttamiseksi kuin mahdollista.

Mutta jos askel jää lyhyeksi, ei sinulla ole syytä

murehtia, mikäli se oli pisin mahdollinen sillä hetkellä.

Kouvolan SM, 1.päivä

Ensimmäinen kisapäivä pulkassa! Viikonlopun 17,5 kilpailukilometristä 7,5 takana. Kuluneen päivän fiilis hyvä, jännittynyt mutta tyytyväinen. Pyöräily meni varsin hienosti, juoksu vähän vähemmän hienosti mutta maaliin päästiin ja Eka oli onnellinen :)

Ensin oli pyörästartti Viton kanssa. Puolessa välissä matkaa olimme olleet kärjessä 11 sekunnin kaulalla seuraavaan. Vähän sen jälkeen saimme kuitenkin edelle lähteneen koirakon kiinni, ja jouduimme ohittamaan. Sen jälkeen meno vähän hyytyi, ja hetken kuluttua ohitettu koirakko tuli meistä ohi. Hidastin vähän ja odotin, josko ohittanut koirakko saisi vähän etumatkaa, koska ei ole kovin hyvien tapojen mukaista jäädä ihan perään roikkumaan. Vito pisti kuitenkin suuremman vaihteen silmään, ja päädyttiin ohittamaan uudestaan. Onneksi oltiin tässä kohtaa jo reitin lopussa ja sain aloitettua pian loppukirin. Maaliin tultiin peräkanaa toisen koirakon kanssa. Lopputulos, olemme nyt kakkospaikalla 3 sekunnin päässä kärjestä. Loistava tilanne huomista varten :)

Maaliin tultua oli noin puoli tuntia aikaa seuraavaan starttiin. Hetken olin jo huolissaan, kun havaitsin reisien olevan sen verran hapoilla etteivät ne pysyneet alla edes seisoakseni. Hetken palauteltua jalat kuitenkin taas kantoivat. Huuhdoin suuni, nieleskelin hampaiden välissä narskuvat pikkukivet ja lähdin lämppäilemään Ekaa. Hyvältä juoksu ei kyllä tuntunut, mutta ainakin pysyin pystyssä :D Kun sitten Ekan kanssa lähdettiin matkaan, saatiin ihan suhteellisen kiva lähtö, mutta siihen se sitten jäikin. Jalka ei noussut, happi ei kulkenut eikä näin ollen myöskään vauhti päätä huimannut. Eka kuitenkin veti tilanteeseen nähden hienosti, teki vain yhden pikkupiston kuusen alle :D Maaliin tultiin ajalla 9:45.

Huomenna toiset kierrokset, ja lopuksi vielä joukkueviesti, missä juoksen myöskin lainakoiralla, saksanseisoja Jetalla :) Huomenna onneksi luokkien välissä on vähän pidemmät ajat palautua. Nyt kaikki peukut pystyyn että jalat kestää alla viimeiselle maaliviivalle saakka!

Kuvat: Heta Lehtomäki

Kisafiilistä pukkaa!

Aamulla se sitten olisi. Lähtö kohti Kouvolaa ja SM-kisoja.

Valmistelut ovat jo aika hyvällä mallilla. Pyykit pesty, pyörä huollettu, auto siivottu, hotellihuone varattu. Enää eväiden ja laukun pakkaus, Ekan kynsien leikkuu ja viimeiset lyhyet treenit niin homma alkaa olemaan kasassa.

En malta odottaa sitä hetkeä aamulla kun tavarat ja koirat on sullottu autoon ja pääsemme starttaamaan kohti kisapaikkaa. Sen jälkeen voi lopettaa turhan stressaamisen ja nauttia kisareissusta täysin rinnoin :)

Tulevaan viikonloppuun liittyy paljon mukavia arjesta poikkeavia asioita, jotka tekevät kisoista varmasti mieleenpainuvan kokemuksen tuloksista huolimatta.

Nyt taidan tarttua noihin tekemättä oleviin hommiin, seuraavaa päivitystä luvassa mahdollisesti huomisen kisapäivän jälkeen :)

Siinä on kappale jonka kuullessa ei voi saada muuta kuin vatsanpohjaa kutkuttavan kisafiiliksen :)

"Pusken täysii aina vaan, mun ei täydy vaan mä saan"

Syysohkola

Viime viikonloppuna kisattiin syksyn ensimmäiset viralliset valjakkokisamme. Pikkuinen yhteenveto niistä.

Kilpailin lainakoira Vitolla pyöräilyssä ja Ekan kanssa harrastecanicrossissa. Harrasteluokassa siksi, että toinen vaihtoehto olisi ollut naisten sarja jossa kilpailumatka oli 4,1 km. En usko että olisin jaksanut vielä kunnolla juosta sellaista matkaa, joten se olisi ollut myös Ekalle epäreilua. Ekan kanssa en juossut myöskään syyskuussa Kouvolassa, joten sen kanssa en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ennen startteja käytiin kiertämässä reitti ja jännitys alkoi nousta. Reitillä oli pari vaikeampaa mutkaa ja yksi pehmeä hiekkainen kohta.

Ennen pyöräluokkaa starttasi kicbikessä pari kaveria, ja auttelin niitä oman paniikkini lomassa, kunnes oli oman startin vuoro. Jännitti ihan älyttömästi! Kuitenkin kun saatiin lähtölupa ja päästiin liikenteeseen niin jännitys katosi ja tilalle tuli vauhdin hurma ja tekemisen riemu. Kunnollista muistikuvaa lenkistä ei jäänyt, muistan reitiltä oikeastaan kaksi asiaa kunnolla. Jonkun ylämäen, jonka polkaisin vauhdilla kevyesti ylös ja ihan ihmettelin, mistä se voima reisiin tuli. Toinen kohta on se hiekkainen pätkä, josta selvisin pystyssä pitämällä vauhdin riittävän (ehkä vähän liian?) matalana ja hokemalla ääneen "pysy pystyssä, pysy pystyssä,.." :D

Kun sitten juoksuluokan startti alkoi lähestyä, alkoi pieni epäluulo hiipiä mieleen. En osannut oikein asettaa edes kunnollista tavoitetta, koska viime keväänä ohkolan kisoissa meni jo hyvin, ja nyt jalat ei tuntuneet ihan yhtä hyvältä joten aika tuskin parantuisi. Toisaalta treenaaminen on sujunut kesän aikana hyvin. Tuo pyöräily oli niin jännittävää että en ollut juuri ehtinyt miettimään juoksua. Lähtölistat nähtyäni ajattelin vain, että kaikki kolme meidän perään lähtevää saattaa tulla ohi ja valmistauduin vain juoksemaan niitä "pakoon". Lisäksi meidän eteen lähtevä osallistuja oli poissa joten Eka ei lähdössä edes nähnyt eteen lähtevää koiraa ja oli siten normaalia rauhallisempi. Toisin kuin minä, kun meinasin ottaa varaslähdön ja lähteä sen poissaolevan kisaajan lähtöminuutilla :D

Sitten kun lähdettiin liikkeelle, Eka lähti kivasti ja saatiin hyvä vauhti päälle. Hetken juostuani mietin, miksi ihmeessä olen siellä juoksemassa. Onneksi juoksu alkoi pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta, eikä ketään vielä ollut tullut ohikaan. Yhtäkkiä hämmästyksekseni näin edessäni koirakon. En tiedä kumpi meistä sai siitä enemmän intoa, sillä ennen kuin mentiin ohi Eka päätti vielä pulahtaa (taas) polun vieressä olevaan ojaan. Keräilin märän pienen kiskurin penkalta ja aloin käskyttää ohi. Ohitus sujui molemmilta koirilta hirmu hienosti, ja toinen kisaaja sitä kommentoikin vielä maalissa :)

Kumpaankin starttiin olen tyytyväinen. Tuloslistat hämmästytti, kun pyöräluokassa meidän aika alitti 8 minuuttia (okei, puolella sekunnilla mut silti!) ja Ekan kanssa parannettiin kevään aikaa 16 sekunnilla! Sairaan siistiä :) Molemmat ajat riittivät luokkien voittoon ja nyt lähden luottavaisin mielin ylihuomenna Kouvolaan.

Ikävä kyllä en ole sattunut osumaan ilmeisesti yhteenkään valokuvaan Ohkolassa, joten ei kisakuvia tällä kertaa :(