torstai 14. heinäkuuta 2016

Agirotu 2016 - Toivoa täynnä

Viime viikolla järjestettiin vuoden "agilityfestarit", Agirotu2016 Ylöjärvellä Teivon raviradalla. Ekan kanssa otimme osaa kekkereihin perjantaina ja lauantaina, sunnuntain joukkuekisa jäi tänävuonna väliin. Yövyimme Ekan emän ja siskon omistajan, Kaisan luona.

Perjantaina juostiin kolme virallista starttia. Kenttien pohjat olivat enemmän ja vähemmän monttuisia, mikä mietitytti hiukan niin koiran, kuin omankin turvallisuuden vuoksi. Kuitenkaan koko viikonlopun aikana ei minulla eikä Ekallakaan näyttänyt olevan ongelmia pohjan vuoksi. Kerran meinasin lentää selälleni jarrutuksessa, mutta se johtui märästä nurmesta eikä niinkään epätasaisuudesta :D

Ensimmäisellä radalla kyllä varoin selvästi pohjaa, enkä tuntunut pääsevän kunnon vauhtiin koko radan aikana. A-este otettiin uudestaan, lisäksi tuli kielto hypyltä ja vielä loppusuoralla Eka juoksi puomista läpi, mikä oli siis rike ainoastaan meidän suorituskriteereissä.


Toinen rata ei tullut videolle, mutta siinä olin alkusuoran jälkeen lentää selälleni kesken saksalaisen, mutta Eka vielä pelasti täpärästi. Sen jälkeen taisi tulla keppivirhe ohjaajan toimesta, jonka jälkeen lentokeinu Ekan toimesta. Se tuli kyllä täysin yllätyksenä aiemman hidastelun jälkeen, mutta siitä ei onneksi jäänyt jälkipyykkiä treeneihin. Loppurata paineltiin sitten taitavasti loppuun, vaikka se sisälsi vielä reilusti haasteita.

Illan rata oli reilun tunnin myöhässä aikataulusta, joten päätimme sitten mennä välissä pitämään ruokatauon. Odotellessa ajatukset vähän siirtyivät turhankin kauas kisaamisesta, ja yhtäkkiä saimme rynnätä kentälle tutustumaan rataan vähän myöhässä :D Kentällä heitin Kaisalle rennosti, että nyt tulee nolla :D Pari minuuttia ehdittiin kentällä pyöriä, kun meidät jo komennettiin pois. Lämpättiin koirat rauhassa ja kun Ekan kanssa valmistauduttiin omaan vuoroomme, juttelin vielä Ekalle ja sanoin "Tälläkään radalla ei sitten ole mitään mitä me ei osattaisi." Eikä ollutkaan! Suoran putken jälkeen en saanut Ekaa käännettyä kunnolla hypylle, mistä johtuen seuraavaan paikkaan tuli vähän kiire. Siitä huolimatta nollatulos ja sijoituttiin lisäksi sijalle 3./57 :)




Pitkän päivän päätteeksi olisi voinut vaikkapa syödä ja mennä nukkumaan, mutta sen sijaan Kaisan luo päästyämme saunoimme, katselimme agilityvideoita ja pohdittiin vaikka mitä oleellista (kuten laukanvaihtoja ja keppitekniikoita) kello kolmen aikaan yöstä. Tämä tietysti kostautui hiukan seuraavana päivänä, mutta en usko että se vaikutti ainakaan omiin kilpailusuorituksiini ratkaisevasti.

Lauantaina aamusta kilpailtiin avoimen SM-kilpailun karsintaradat. 3-luokista finaaliin pääsi 25 parasta. Rata vaikutti ihan suoritettavalta. Koska A-este oli epävarma edellisenä päivänä, aavistin sen olevan epävarma myös nyt. Koska vaihdoin sen suorituskriteerin edellisenä syksynä, se on edelleen vielä sen verran vaiheessa, että kisoissa on viimeaikoina tullut virheitä, vaikka treeneissä niitä ei enää juurikaan tule. Eka on kisoissa vielä sen verran korkeammassa vireessä kuin treenissä, että ei näköjään vielä onnistu silloin. Päätin olla ottamatta siitä stressiä, sillä tälle radalle en voinut asiaa korjata. Radalle lähtiessä olo tuntui hyvältä ja Eka vaikutti olevan sopivassa mielentilassa ennen starttia. Tulihan se virhe A-esteeltä, mitä olin vähän ennustellutkin. Mutta muilta osin onnistuttiin tekemään virheetöntä rataa! Ah mikä ihana loppusuora :) Viimeinen hyppy oli hieman eri linjassa muuhun suoraan nähden, mikä tuotti lisähaasteen. Myös loivamutkainen alku sopi Ekalle hyvin, sillä en ole vielä ratkaissut meidän haasteita radan ensimmäisen käännöksen suhteen (katso kirjoituksen ensimmäinen ja neljäs video) :D

Koska tuloksena oli suht nopea 5-tulos, jouduimme tuijottamaan tulospalvelua luokan loppuun saakka, ennenkuin selvisi, että olimme kuin olimmekin finaalissa! Sijoitus 21./107, jee :) Olimme saavuttaneet tavoitteemme.




Karsintaradan jälkeen nukuimme Ekan kanssa tunnin päiväunet auton penkillä ja kävimme moikkaamassa Sonarcin Sirpaa ja Tiinaa myyntipisteellä. Aurinkokin alkoi paistamaan pilvien välistä ja ilma alkoi vähän lämmetä.

Finaaliradalla oli runsaasti vaaranpaikkoja, joista yleisin mokauspaikka tuntui olevan kepeillevienti kolmen putkensuun läheltä. Meillä ei homma vielä siihen kaatunut, vaikka heti lähdön jälkeen  jouduin kalastelemaan Ekan kolmannelle esteelle, kun se kääntyminen on niin hankalaa kun on juuri saanut ampaista vauhtiin. Eka teki kyllä työnsä mutta hiukan tuntui olevan jo väsähtänyt, sillä reagoi ohjauksiin hiukaan normaalia hitaammin. A-esteeltä tuli taas virhe. Muuten tehtiin ihan hyvää rataa, mutta puomille mennessä kuvittelin jostain syystä olevani nyt pahemman kerran myöhässä jostain, ja kipaisin täysillä puomin toiseen päähän. Eka sitten viehättyi niin kovin antamastani vihjeestä, että tyyppi karkasi jälleen puomilta ja kävi suorittamassa edesään olevan esteen. "Tätähän sää halusit?" näkyi innostunut kysymys Ekan naamalla kun jatkettiin rataa.



Viimeinen rata lauantai-iltana vaikutti hyvinkin meille sopivalta radalta, jossa sai juosta mutta piti muistaa myös ohjata. Eka näytti kuitenkin väsymisen merkkiä vähän jo ennen starttia, ja päätin ottaa sen haasteena itselleni ja pyrkiä tsemppaamaan meidät maaliin itsemme voittajina, ja onnitsuin :) Jo alussa Eka otti keppivirheen, vaan en voinut moittia noin pitkän päivän (ja edellisen päivän) jälkeen. Pitkin rataa tunsin, kuinka toinen kyllä yritti tsempata, muttei millään enää jaksanut painella täysillä tai nostaa virettä. Lopputuloksena saimme kuitenkin puomin pysäytyskontaktin palautettua kisaradalla, ehkä se oli riittävä saavutus siltä radalta :D 



Joka tapauksessa onnistuttiin monessa kohdassa, jotka olivat selvästi yleisesti otettuna hankalia. Onnistuttiin myös kohdissa, jotka olivat meille mielestäni hankalia. Vuoden Agirotu-paidassa lukee selässä "Toivoa täynnä". Se oli tänävuonna juuri meidän menoon sopiva teksti :D Kaikenkaikkiaan reissu oli hieno ja onnistumisia tuli rutkasti. Tästä on hyvä jatkaa muutaman viikon taukoilun jälkeen :)


"Always do your best.

What you plant now,

you will harvest later."

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit