Aloiteltiin Ekan kanssa kisakausi vasta joulukuussa, valjakkourheilun sulanmaankauden jälkeen. Sitä ennen hiottiin juoksu-A:ta kuntoon, ja itse keskityin canicross kilpailuihin.
Kun sitten alettiin taas kisailemaan, juostiin ensimmäisissä kisoissa neljä nollaa, ja sitä seuraavissa kisoissa tehtiin tuplanolla. Kaikki radat tuntuivat hyvältä ja Eka toimi kuten treeneissä, joskin edelleen jäi vielä paikkoja mistä saada vähän aikaa pois.
Pian näiden kisojen jälkeen saimme vielä hyppy- ja agilitysertit peräkkäisistä kisoista. Agilitysertin jälkeen otimme vielä toisen nollavoiton. Kaikki tuntui toimivan edelleen kivasti.
Näiden kisojen jälkeen Ekan vire alkoi heittelemään joka startissa erilaiseksi. Joskus se kiljui lähdössä niin, että epäilin jo välillä, pysyykö se lähdössä käskyyn saakka, vaikkei ikinä ole lähdöstä varastanutkaan. Sitten kentälle syöksyi raivopää joka otti ihmeellisiä kieltoja eikä malttanut tehdä keppejä tai kontaktejakaan aina kunnolla. Seuraavalla radalla, saattoikin tilanne olla aivan päinvastainen: Eka näytti siltä ettei edes tajunnut olevansa agilityradalla ennen radan puoltaväliä, vaan vilkuili kaikkea ympärillä tapahtuvaa, eikä taaskaan ollut yhtään oma itsensä. Usein jos oli vielä kolmas rata, se saattoi mennä taas ihan normaalin hyvässä vireessä. En vieläkään ole keksinyt, mistä nämä vireen heittelyt johtuivat. Treeneissä kuitenkin Eka kulki koko kauden ajan tasaisen varmasti, eikä siellä ollut mitään vastaavia tilanteita.
Kevään aikana pyrin käymään suhteellisen tasaisesti kisoissa, valitsin kisoja noin joka toiselle viikonlopulle, jotta Eka saisi kisoihin rutiinin, ja vireongelmat helpottaisi. Vaan eivät tuntuneet helpottavan. Kuitenkin teimme joka kisoissa yleensä vähintään yhden nollan, vaikka Eka ei toiminut täysin tutulla tavalla. Toukokuussa teimme vielä yhden voittonollankin, ja saimme toisen agilitysertin. Ja edelleen treenit kulkivat hyvin.
SM-kisoissa kesäkuussa juoksin perjantaina kansallisissa kisoissa ja lauantaina NAS:in joukkueessa lainakoiralla, espanjanvesikoira Arpalla, kun hänen ohjaajansa loukkaantui viikko ennen kilpailua. Lisäksi juoksin Ekan kanssa samassa joukkueessa, sekä sunnuntaina yksilökisan.
Joukkueemme sai hylätyn tuloksen, mutta Eka kulki ihan kivasti silloin, helteestä huolimatta.
Sunnuntaina Ekan kanssa yksilökisan karsintaradalla Eka teki älyttömän kivasti töitä, ja yhtäkkiä kulki paljon kovempaa kuin ennen, joten olin muutamassa kohdassa myöhässä ohjauksissa. Jokatapauksessa teimme nollan, ja pääsimme finaaliradalle!
Finaaliradalla kuitenkin kävi jälleen tämä koko kauden vaivannut tilanne. Eka ilmeisesti haistoi lähtökarsinassa kiimaisen nartun, eikä sitten kulkenutkaan radalla. Harmitti kyllä aika paljon. Rata olisi ollut täysin suoritettavissa. SM-kisojen jälkeen aloin pohtimaan Ekan kastroimista, kerta narttujen hajut sekoittavat noin pahasti pään. Siksi, että olisi kivempaa harrastaa, mutta myös siksi, että nuo tilanteet ovat varmasti myös Ekalle itselleen stressaavia.
Kauden viimeinen koitos oli vielä maajoukkuekarsinnat, mihin päätettiin lähteä opettelemaan tätä lähtökarsinassa odottamista ja isojen kisojen tunnelmaa. Ensimmäinen rata sujui Ekan puolesta tyydyttävästi, lähti liikkeelle hieman hitaan tuntuisesti, mutta mokattuani itse yhden välistävedon, jouduimme poistumaan kentältä. Karsinnoissa ei siis saa jäädä juoksemaan hyllytettyä rataa loppuun, kun päivät ovat muutenkin pitkiä, niin näin kilpailu pysyy paremmin aikataulussa. Jokatapauksessa jäi hyvä mieli, että lähtö toimi. Seuraavalla radalla ei sitten enää toiminutkaan. En taas tiedä mikä oli toisin, sillä jälleen Eka lähti matalassa vireessä liikkeelle, eikä kiihdyttänyt edes laukalle, jotta ehti haistella hajut matkalla. Tämän päivän jälkeen ajatus kastroimisesta vahvistui. Ajankohdasta en tiedä, ehkä joskus syksyllä. Jokatapauksessa en tiedä haluanko enää lähteä tarjoilemaan Ekalle näitä tilanteita lisää, ehkä aloitamme seuraavan kisakauden vasta kastroinnin jälkeen.
Jokatapauksessa oli hienoa päästä seuraamaan karsintoja paikanpäällä, fiinaaleissa nähtiin toinen toistaan hienompia suorituksia :) SM-kisoistakin jäi se ensimmäisen radan onnistuminen päällimmäisenä mieleen.
Kokonaisuudessaan kausi ei kuitenkaan ihan huono ollut, vaikkakin aika laskujohteinen. Onhan Eka nyt yksien sertien päässä molemmista valionarvoista :) Nollaprosentti koko kaudelta 40%.
Nyt Eka viettää kesälomaa, käy uimassa, vähän canicrossailemassa ja lepäilee, ja syksyllä jatketaan edelleen A-esteen hiomista sekä käännöstreenejä, eikä kiirehditä kisakentille ennen kun se tuntuu hyvältä idealta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti