maanantai 9. lokakuuta 2017

Canicrossin SM 2017

Ykän kanssa kausi on sujunut suhteellisen mutkattomasti. Aloittelimme syksyyn tähtäävän treenikauden vähän Tsekin leirin jälkeen, mikä tarkoitti Ykälle varsinaisia vetotreenejä ja minulle treenien tehon kasvua. Tietysti työt asettivat omat haasteensa molempien treenien ja lepojen suunnitteluun, mutta mielestäni onnistuin kyllä ihan hyvin.

23.9. Aloitimme kilpailukauden Janakkalassa. Koska kilpailu oli Ykän ensimmäinen, ilmoittauduin harrastesarjaan lyhyemmälle matkalle. Startti sujui hyvin ja Ykä veti koko matkan hienosti liina kireällä ja keskittyi vain eteenpäin menemiseen. Jes!
Matka oli siis 3km, aika 10:13 eli keskinopeus 17,6km/h Sijoituksemme oli 3.


Seuraavalla viikolla kisattiin Jämillä 30.9. Siellä kisattiin naisten sarjassa, jossa kilpailijoita oli vain kolme. Lähdimme ensimmäisinä, eli Ykä lähti juoksemaan niin sanotusti tyhjiin. Vaan eipä se näyttänyt tuottavan ongelmia, niinkuin ei saisikaan. Oma juoksu tuntui hyvältä ja saatiin vielä loppumatkan nousuun hyvät loppukirit.
Matka 4,2km, aika 13:35, keskinopeus 18,6km/h ja luokkavoitto. Taisi olla paras kisatulokseni ikinä :)



Viime viikonloppuna koitti sitten se kauan odotettu kisa, SM2017 Ohkolassa. Lauantaina henkilökohtainen matka, sunnuntaina joukkueviesti. Kisa alkoi jännittää jo edellisenä iltana, ja aamulla silmät oli auki jo ennen kun kello soi. Oli kyllä mukavaa lähteä koitokseen kotoa, kun kisat olivat poikkeuksellisesti vain vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa.

Meille oli jälleen arvottu ensimmäinen lähtöpaikka, joten taas lähdettiin juoksemaan lähinnä muita karkuun, kun kiinniotettavia ei edellä ollut. Lähtöpaikka sopi meille varsin hyvin, ja voimatkin saatiin jaettua tasaisesti koko matkalle, kun ei alussa tarvinnut rykiä kenenkään perään. Jälleen Ykä teki töitä varmasti ja päättäväisesti, ja minä sain keskittyä omaan juoksuuni. Aina jaksan olla siitä yhtä iloinen ja yllättynyt, kun herra nyt kuitenkin on vasta sen yhden vuoden vanha. Olen joka startissa ollut henkisesti valmis katsomaan vähän sormien läpi, jos se jotain siellä kisassa hölmöilisi.









Maaliin tultiin vielä ihan hyvällä vauhdilla, ja sitten vain odoteltiin muita saapuvaksi. Netissä oli hyvin toimiva online tulospalvelu, mistä pian jo näimmekin sijoittuneemme kolmansiksi! Kärkeen jäi 13 sekunnin ero.

Kuva Arto Ketola


Matka oli siis 3,7km, aika 12:21, keskinopeus 18,0km/h ja sijoitus 3.


Sunnuntain viestiin lähdimme koko joukkue antamaan kaikkemme. Viestissä juostaan 3x2,2km yhteislähdöllä, ja vaihtoalueelle tullessa koira irrotetaan vyöstä, annetaan koira avustajalle ja juostaan ilman koiraa lähtöalueelle lähettämään seuraava matkaan. Lähtölistalta pystyi vähän aavistamaan, että kolmen kärki tulee olemaan aika tiivis ensimmäisen osuuden jälkeen.

Lähtö meni meidän joukkueessa juosseelta Hannalta hyvin, hän pääsi lähdössä juoksemaan kärkeen, ja koko matkan oli mennyt kärkiporukassa. 400 metriä ennen vaihtoon tuloa kuulutettiin kolmen saapuvan joukkueen numerot, joista yksi oli meidän. Asetuimme valmiiksi lähtöalueelle, vilkaisin viereeni: Ari Rastas ja Jani Tikkanen. Päätin, että roikkuisin peesissä viimeiseen saakka. Hanna saapui vaihtoon kolmantena, ja miehet ehtivät lähteä hetkeä ennen minua. Pinkaisin äkkiä perään, ja yritin saavuttaa heitä mahdollisimman paljon ennen ensimmäistä jyrkähköä nousua. Paahdoimme Ykän kanssa perässä ja onnistuimmekin pitämään kärjen koko matkan ajan näkyvissä. Vaihtoalueelle tullessa olimme edelleen kolmantena, tässä vaiheessa 14 sekuntia kärkeä perässä. Ykää oli koppaamassa sille tuttu Tuomas, ja vaihto sujuikin ongelmitta. Lähetettyäni ankkurimme Markon matkaan, jäin itse odottelemaan Tanjaa lähtöalueelle, sillä hän lainasi viestiin Ekaa :) Hetken aikaa maaliin tulon jälkeen oksetti, mutta onneksi ei mahassa ollut mitään mitä oksentaa. Ainakin tiesin ettei matkalle jäänyt enää parannettavaa. Koppasin Ekan, ja samaan aikaan kärki juoksikin jo kohti maaliviivaa. Ensimmäisenä Matti Laaksonen UVUn joukkueesta, ja hiukan hänen perässään meidän Marko! Hopeaa! Alla on kisajärjestäjän tekemä video jossa myös meidän maaliintulot :)


Pikainen tiimikuva ennenkun Marko lähti jo seuraavaan kohteeseen :)


Kauden tavotteisiin pyrkimisessä on auttanut sponsorini Sonarc ky sekä Canin Care. Sonarcilta olen saanut tukea ja apua muun muassa valjashuolissa, he ovat pitäneet huolta myös treenistä palautumisesta HMB&Power palautusjauheen avulla. Canin Care on puolestaan auttanut Ykän ruokinnan suunnittelussa ja toteutuksessa, ja ruokinnan tueksi saimme myös Nutrolin Sport -öljyn. Suuret kiitokset avusta!




 Nyt siirretäänkin katseet kohti Puolaa ja MM-kisoja, mihin nyt jo alan uskoa lähteväni. Treenit jatkuu ja vielä ainakin yhdet kisat käydään juoksemassa ennen sitä. Toivotaan, että kausi jatkuu yhtä sujuvasti kuin tähänkin asti, ja Puolassa päästään sitten marraskuussa jälleen omaan parhaaseen tulokseemme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit