A- ja B-radoilla tuomarina oli Lee Gibson, vuoden 2016 SM-kisojen tuomari :) Radat olivat tyyliltään aika erilaisia kuin suomalaisilla tuomareilla, mutta tykkäsin kyllä kovasti! Haastava kepeilletulo B-radalla ja paljon erilaisia linjoja esteille, ja ilokseni suoriuduttiin niistä ihan varsin kivasti!
Yksi kisojen tavoitteista oli A-esteen suorittaminen oikein. Vaihdoin A-esteen suorituskriteerin hiljattain pysäytyksestä juoksukontaktiksi, syystä että minua alkoi huolestuttaa pysäytyskontaktin rasittavuus koiran kropalle. NAS-leirillä Leena-koutsi antoi ohjeet, joiden mukaan olen treenannut. Nyt oli ensimmäiset kisat tämän muutoksen jälkeen. Toistoja ollaan tehty niin paljon kun olen ehtinyt, ja ilmeisesti se on jo jotenkuten mennyt pikkukaverille kaaliin! Vau miten hieno, etenkin A-radalla, jossa pystyin itse vähän vielä jarruttamaan vauhtia! B-radalla este oli suoralla ja siitä jatkettiin putkeen, joten vauhtia tuli jonkin verran enemmän, mutta toimi vielä siitä huolimatta. Nyt vielä muutama sata toistoa eri vauhdeissa ja kulmissa, niin alkaa varmaan tulla hyvä :)
Syksyn aikana agilitykisojen osalta olen alkanut pohtimaan moniakin asioita vähän uusista näkökulmista. Viime viikonloppuna ajellessani kilpailuista kotiin, kiinnitin huomiota kilpailusuorituksen jälkeisiin fiiliksiin ja reaktioihin.
Koska kisoissa oli paljon osallistujia, ehdin hyvin tarkkailemaan myös muiden suorituksia. Koirakoiden tullessa maaliin näin kovinkin erilaisia reaktoita. Useimmat tietenkin kehuivat kovasti koiriaan ja onnistuessaan jopa tuulettivat. Osa kuitenkin unohti koiran kokonaan radan päätyttyä, ja keskittyivätkin vain hihnan etsimiseen ja kun koira oli kytketty, alkoi selvittäminen kavereille, mitä radalla tapahtui tai sitten mennään kiireenvilkkaa tuijottamaan tulostaulua. Mielestäni se on kyllä aika väärin koiraa kohtaan, joka kuitenkin on tehnyt kaikkensa radalla ja varmasti myös pitänyt hauskaa. Palkkioksi se saa siitä ohjaajan huomiotta jäämisen. Joidenkin koirien mielestä se voi tuntua jopa rangaistukselta.
Epäonnistuneiden ratojen jälkeen oli mielenkiintoista huomata jos jonkinmoisia maaliintuloja. Oli niitä, jotka sivuuttivat tuloksen täysin ja olivat yhtä tyytyväisiä koiraan kuin onnistuneenkin radan jälkeen. Se oli kyllä mukavaa katseltavaa :) Välillä kuitenkin näkee myös niitä, kun koiralle ollaan vihaisia tapahtuneesta virheestä, joka mahdollisesti oli vielä ohjaajan tekemä, ja maaliin tultua koira sai "kuulla kunniansa".
Aloin ajattelemaan asiaa, kun olen nyt jonkin verran törmännyt kisoissa siihen, että minun sättiessä itseäni, joku tulee sanomaan "no mutta olihan siinä paljon hyvääkin!", "Ekahan on vielä tosi nuori, ei teillä oo kiirettä", "teittehän te kuitenkin yhden nollan" tai muuta vastaavaa. Aina on paljon hyvääkin, käyn nekin aina läpi ja saatan fiilistellä niitä vielä pitkäänkin kisojen jälkeen. Eivät ne kuitenkaan poista sitä mikä ei mennyt hyvin. Kyllä, Eka on nuori eikä meillä ole kiire, mutta miksi sitten kisaisin, jos nuoren iän varjolla en voisi pyrkiä omiin itse asettamiin tavotteisiini?
Mielestäni, jos radalla tulee virhe, on nopeasti mietittävä oliko virhe oma vai koiran ja tehtävä yksi päätös välittömästi.
1) haluanko jatkaa radan loppuun, vai
(Tämä tarkoittaa sitä, että palkkaan koiran radan päätteeksi, koska loppuun suoritetun radan jälkeen koiralla ei enää ole harmainta aavistusta mikä kohta radasta meni mielestäni vikaan. Torumisesta ei siis olisi mitään hyötyä.)
2) haluanko huomauttaa koiraa tapahtuneesta
eli joko keskeyttää radan siihen tai korjata virheen (esim. alastulokontakti), kehua sen jälkeen vuolaasti ja liidellä suorinta tietä maaliin palkkaamaan. Jotkut tuomarit antavat vielä jatkaa koko radankin loppuun :) Jos virhe tuntuu johtuvan koirasta, on syytä vielä miettiä, onko tehtävä vaadittavissa koiralta, eli onko sitä oikeasti opetettu koiralle niin, että sillä olisi edes mahdollisuutta onnistua. Jos ei, toruminen on jälleen väärä ratkaisu.
Oli valinta sitten mikä tahansa, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että epäonnistumisen jälkeen saa ottaa päähän. Mietitäänpä vaikkapa viimeisimpiä kisojamme:
Olin asettanut tavoitteeksi tuplanollan. Ensimmäisellä radalla Eka juoksi kahdesta hyppyesteestä ohi. En vieläkään ole ihan varma miksi, luultavasti en vain ohjannut riittävän tarkasti. Toisella radalla tehtiin hyvän mielen nolla-rata. Kolmannella radalla selviydyttiin hienosti kaikista vaikeista kohdista, mutta pituusesteestä Eka juoksi jälleen ohi. Muuten puhdas rata, ja tuplanolla oli niin lähellä. Lisäksi tavoite on ollut yhtä lähellä jo ainakin kolmissa edellisissä kisoissa. Saako vähän v#tuttaa? :D
Itse olen vielä siinä mielessä ankara itselleni, että jos asetan tavoitteen (jonka toki koen olevan saavutettavissa) enkä pääse siihen, en pysty lohduttamaan itseäni sillä, että joku muukaan ei onnistunut tai ajattelemalla, että onnistuin kuitenkin melkein. Lisäksi saatan vielä tulistua hiukan lisää, jos toiset tulevat hämmästelemään tai vähättelemään pettymystäni tai tulevat lohduttamaan tulevilla kisoilla ja muistuttamaan, että on vielä yli puoli vuotta aikaa saada niitä tuplanollia (SM-kisoja varten siis). Vaikka petynkin, ei siihen maailma kaadu ja pääsen kyllä siitä yli. Usein huomaan viimeistään seuraavana päivänä (usein kuitenkin jo kotimatkalla kisoista) suunnittelevani jo seuraavia kisoja tai treenejä. Sanoisinko, että jos ei edes vähän harmita, ei silloin ole yrittänytkään tosissaan :D
Koska lajiin kuuluu toinenkin osapuoli eli koira, asiaan liittyy sääntö: vaikka harmittaa, sitä ei saa purkaa koiraan.
Olen opetellut ja opettelen edelleen tapaa, kun tulen radalta jossa olen mokannut, palkkaan ensin koiran niin, että sille todella tulee selväksi, että sinä olit tosi taitava. Kun harmitus alkaa nousta pintaan, kiikutan koiran joko häkkiin tai avustajalle ja painelen itse vaikkapa ulos. Sitten voin kiukkuilla itselleni niin paljon kuin haluan. Itseensä tyytyväisen koiran luo saan palata vasta, kun pystyn taas käyttäytymään reilusti koiraa kohtaan.
Kertaakaan en muistaakseni ole keskeyttänyt rataa Ekan kanssa, joten vielä ei ole ollut syytä jättää palkkaamatta maalissa. Muutenkin pidän yleisesti parempana tapana palkata koira aina radan jälkeen ja korjata mahdolliset koiran tekemät virheet sitten seuraavissa treeneissä. Ainakin meillä se on toiminut vallan hyvin, ja koira on aina innoissaan päästessään maaliin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti