Kesäkuussa Ykä täytti yhden vuoden. Nyt myös Ykän saapumisesta on vuosi. Sanotaan, että ensimmäinen vuosi koiranpennun kasvatuksessa on raskain. Todella toivon, että tämä on totta. Muistellaanpas vähän kulunutta vuotta.
Pian Ykän tulon jälkeen muutimme kerrostaloon. Täälläpä sisäsiistiksi opetteleminen on ollut vähän erilaista, kuin esim Ekan pentuaikana maatalouskoulun asuntolassa eläessä. Nyt ulos vasta pitikin kiirehtiä, jotta ehdittiin oikeasti ulos saakka. Lisäksi yöpissatukset piti tehdä hiljaa naapureita häiritsemättä. Yksin jäämisen opetteluun päätin panostaa, sillä ajoitin kesälomani pennun saapumisen mukaan, ja minulla oli mahdollisuus päättää, kuinka pitkiä aikoja olin poissa kotoa. Aloitimme minuutista, ja aluksi pidensin aikaa vain minuutti kerrallaan. Päätin, että niin kauan kun se osaa käyttäytyä, jätän sen mieluummin vapaaksi asuntoon, kuin häkkiin. No, tänäpäivänä hän viettää yksinolonsa siellä häkissä.. :D
Pentuaikana pyrittiin käymään paljon erilaissa paikoissa. Treenihallilla Ekan treenien yhteydessä, työpaikallani navetassa, rautatieasemallakin käytiin ruokailemassa. Jalkapallokentän reunalla katseltiin junnujen pelejä, autoiltiin, tehtiin metsäretkiä. Tänäpäivänä voin kiittää itseäni vaivannäöstä silloin, kun nyt olisi jo todella hankalaa viedä täysikasvuista rohjaketta paikkaan, johon häntä itseään pelottaa mennä :D
Neljän kuukauden iässä Ykällä murtui varvas, mikä johti reilun kahden kuukauden lepoon ja jalan paketointiin. Tuo oli kyllä raskasta aikaa sekä koiralle että omistajalle. Onneksi kaikista kauhuskenaarioista ja amputaatiokeskusteluista huolimatta selvisimme levolla ja kolmella röntgenkäynnillä. Viimeisen lepoviikon Ykä vietti hoidossa ystäväni Katrin luona, kun itse olin Englannissa kisareissussa. Voi sitä onnen määrää kun pääsimme koko syksyn levon jälkeen ensimmäistä kertaa juoksemaan vapaana! En ehkä ikinä unohda sitä päivää. Vaiheittaisen rasituksen lisäilyn jälkeen oltiin taas takaisin lenkkipoluilla, niin kävellen kuin pyöräillenkin.
Pentuaikana opeteltiin tuhottoman paljon valmistavia taitoja niin valjakkourheilua, agilityä, kuin tokoakin varten - ja vähän turhia hassuttelujuttujakin. Kävimme myös nosework -kurssin, ja Ykä oppi taitavaksi haistelijaksi. Tietysti kaiken touhun lisäksi myös löhöillään ja lässytellään sohvanpohjalla iltaisin :)
Kuvat yllä: Pipsa Louhio
Tuttavien lasten kanssa Ykä on myös saanut touhuta, ja aika kivasti leikeissä on käyttäytynytkin. Muun muassa lääkärin tarkastukseen ja teekutsuille hän on päässyt osallistumaan :)
Ykä ja sisko Kia <3
Kuva: Kaisa Jalava
Kolttosten ja kohelluksen lisäksi Ykä on ollut kyllä hullun hauska kaveri, yhdenlainen hassutteleva riemuidiootti siinä missä omistajansakin, ja joka päivä tykkään siitä enemmän ja enemmän. Nykyään jo ihan tuntuu siltä, että elämä sen kanssa alkaa kokonaisuudessaan helpottumaan, ja nyt päästään jo nauttimaan vetotreenaamisestakin. Kaikessa mitä ollaan treenattu, Ykä on näyttänyt erinomaista toimintakykyä sekä työintoa. Jännää nähdä, mitä tapahtuu kun päästään tekemään pidempiä vetotreenejä ja selviää millainen sen vetopää todella on.
Pieni kainaloinen :)
Kuva: Katri Piirilä
Everyone thinks they have the best dog. And none of them are wrong.
Tiistaina kilpailimme vielä illalla pareittain
agilityradalla niin, että radalla oli vain hyppysiivekkeitä, ja rata tuli
kiertää yhdellä kickbikella parin kanssa samaan aikaan. Riemuksemme teimme parini Adélan
kanssa nopeimman ajan :)
Yllä hidastettu video Ykän hyppytenkiikkatreenistä.
Päivä 6
Aamu alkoi jälleen klo 7 canicrosstreeneillä, tänään teemana
ohittelut. Homma tapahtui niin, että yksi lähti juoksemaan ja pysähtyi noin 50
metrin päähän, sitten seuraava juoksi paikallaan olevasta koirakosta ohi ja
pysähtyi jälleen vähän matkan päähän, jonka jälkeen seuraava ohitti molemmat ja
pysähtyi taas ja niin edelleen, ja kun kaikki olivat juosseet ohi, lähti jonon
viimeinen koirakko juoksemaan jälleen perään ja ohittamaan kaikki. Homma toimi
oikein kivasti ja kaikilla oli omat koiransa hallinnassa. Tämän jälkeen tehtiin
vielä lähdöt pareittain ja ohiteltiin toisiamme vuorotellen. Tämän vedon
jälkeen meidän molemmat koirat olivat niin kuumissaan, että päätimme lopettaa
treenit siihen ja tehdä huomisaamuna massastarttitreenin.
Aamupalan jälkeen ohjelmassa oli Smrkm-vuorelle kiipeäminen,
mihin varattiin nelisen tuntia aikaa. Koska keli oli liian lämmin jo aamulla,
ei meillä jäänyt vaihtoehdoksi kuin jättää koirat kämpille ja lähteä retkelle
ilman. Muilla oli koiria matkassa, ja ei kyllä voi kun hämmästellä niiden
lämmönsietokykyä. Kaksi tuntia kiivettiin kävellen ylöspäin, ja huipulle
päästyämme koirat kävivät maaten eikä edes läähätelleet sen kummemmin. Huipulla
kiipesimme näköalatorniin ottamaan selfiet, sillä viikon mittaisessa parikilpailussa
sai 5 lisäpistettä jokaisesta someen postatusta kuvasta leirin hashtagilla. :) Huipulta näki kolmen
eri maan maisemia: Puolaa, Tsekkejä ja Saksaa. Paluu alas sujui tietysti
ripeämmin ja matkalla saatiin katsella mahtavia maisemia.
Loppupäivän aikana nukuimme päiväunet ja lepäilimme, koiria
en myöskään ottanut agilitytreeniin liian kuuman sään vuoksi. Lisäksi
suunnittelimme paluumatkan ja varasimme hotellit valmiiksi matkanvarrelta.
Päivä 7
Tänään oli vuorossa sitten ne massastarttitreenit. Koska
eilen jo klo 7 oli liian kuuma, aloitimme tänään klo 6. Startti sujui
mielestämme ihan hyvin, meidän koirat eivät muita lähdössä nähneetkään ja
juoksivat aika nopeasti muiden edelle. Teimme toisen samanlaisen lähdön, ja
muut pyysivät juoksemaan hitaammin jotta saadaan tehtyä ohitteluja samalla,
vaan olipa aika hankalaa hölkötellä hitaasti kun 30kg saksanseisojaa kiskoo
täysillä eteen päin :D Kolmas lähtö tehtiin enää palkalle, sillä koirilla alkoi
jälleen tulla turhan kuuma.
Tämän treenin jälkeen ehdimme ottaa jo päivän ensimmäiset
päiväunet ennen aamiaista, jonka jälkeen oli Ekan agilitytreenin vuoro. Tehtiin
ensimmäisellä vedolla puhdas rata, jonka jälkeen hioimme hiukan kääntymisiä ja
treenien jälkeen juttelin Jakubin kanssa erilaisista tavoista ohjata
käännöksiä.
Tämän jälkeen nukuimme jo päivän toiset päiväunet ja
heräsimme lounaalle. Lounaan jälkeen muut lähtivät uittamaan koiria, mutta me
olimme päättäneet jo eilen että tänään käydään uudelleen maastopyöräilemässä.
Me lähdimme siis sinne ja nappasin Trekin test centeriltä samaisen pyörän
alleni ja lähdimme poluille. Tänään poljimme samaa reittiä kuin edellisellä
kerralla kun käytiin yhdessä, mutta teimme vielä pienen lisälenkin ja
pysähdyimme singletrack centerillä matkan varrella juomassa limut ja
ostettiinpa samalla sieltä treenipaidat muistoksi.
Lenkiltä tultua alkoi jälleen parikilpailu, pelasimme peliä
nimeltä Kanjam, missä heitetään frisbeetä pyöreään pönttöön, jonka takana
toinen parista sai yrittää auttaa lyömällä frisbeetä kädellä. Peli oli meille
uusi mutta yllättäen myös minun, maailman huonoimman minkään esineen heittäjän,
mielestä oikein hauska. Pärjäsimme taas parini kanssa hyvin, tulimme toisiksi.
Päivällisellä suunnitelmat vähän muuttuivat ja Ykä sai
agilitytreenin tilalle mahdollisuuden tehdä yhden kilometrin mittaisen
kikkaritreenin samalla lenkillä missä juoksimme canicross-lenkin aiemmin. Kävin
vielä kävelemässä reitin ja miettimässä, onnistuisinko ajamaan mutkat
kaatumatta. Päätin tarttua tilaisuuteen ja hyvinhän ne mutkat huolista
huolimatta menikin. Pellolla maalia kohti ajaessa alkoi vastaan tulla perään
lähteneitä koirakoita, joista Ykä juoksi kyllä hienosti ohi, mutta yksi kävi
Ykän kyljessä. Onneksi Ykä vain jatkoi matkaansa eteenpäin päätään kääntämättä,
joten en myöskään itse huolestunut tilanteesta. Maaliintulo oli jälleen vähän
tsekkiläistä takuusähläystä :D Se johtuu osittain aina pienestä kielimuurista
treenien vetäjän kanssa.
Päivä 8
Aamu alkoi taas klo 7 vetotreenillä peltolenkillä. Osa meni
pyörällä, osa kickbikeilla ja osa juosten. Tällä kertaa meillä oli sovittuna
palkkaaja, jotta saisimme laadukkaan ja onnistuneen treenin koirille. Nyt kaikki
sujui hyvin, ohitimme yhden pyöräilevän koirakon ja oma juoksu ei tuntunut
pahalta.
Aamiaisen jälkeen alkoi agilitytreenit. Eka teki taas hyvää
työtä, ja yhdessä hankalassa paikassa tuli jälleen esiin se, kuinka paljon
pystyn omalla liikkumisella kompensoimaan Ekan pieniä puutteita. Taas vähän
lisää kotiläksyjä tästä, mikä on kyllä kiva juttu :)
Lounaan jälkeen lähdimme kikkaroimaan Vasekin johdolla,
kävimme tekemässä pienen lenkin maastopyöräreitillä, ja samalla sovittiin, että
käydään huomenna aamulla ajamassa samaa reittiä vähän matkaa koirien kanssa.
Olen jo vähän ehtinyt odottaa, että pääsisin tuon tapaiselle kapeammalle
polulle ajamaan Ykän kanssa, toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin kuin toivon J Ainakin tämän leirin
aikana Ykä on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen tilanteessa kuin
tilanteessa.
Takaisin tultua Ykä pääsi tekemään lyhyen agilitytreenin,
sillä taas oli todella kuuma. Halusin päästä kokeilemaan ohjatusti käännöksen
opettelua nenäkosketuksen avulla, ja tämä jää nyt meille jälleen kotiin
harjoiteltavaksi.
Kaikki viikon treenit ovat olleet siinä mielessä todella
hyvin järjestetty, että joka päivä kukin on saanut itse päättää mitä treenaa ja
mitä ei. Vetotreenien aikataulut on hoidettu hienosti meidän koirien kannalta,
sillä ne ovat kärsineet eniten kuumuudesta. Siksi aamutreenejä on aikaistettu
ja joitain treenejä siirretty päivältä iltaan. Agilitytreeneihin on voinut
halutessaan vain hypätä mukaan. Välillä kun olen kysynyt esim että onko Ykällä
tänään agilitytreeniä vai ei, vastaus on ollut ”it’s up to you.” On ollut
mukavaa treenailla kun leiriohjelmasta huolimatta on saanut itse päättää omien
koirien rasituksen ja antaa lepoa tarvittaessa.
Ennen päivällistä nukuimme taas pitkät päiväunet, ja
ruokailun jälkeen ohjelmassa oli leirikilpailun päätöskisa: toinen parista
juoksisi helpon ja nopean agilityradan, jonka jälkeen viestin omaisesti toinen
canicrossaa agilitykentän ympäri. Kuulosti helpolta, vaan eipä ollut. :D Kovin
moni koira ei todellakaan tajunnut tekevänsä vetotreeniä nurmikentällä! Koska
minun parilla, Adélalla on beagle, sovimme että juoksen Ykän kanssa canicross-osuuden.
Lopulta päädyimme vielä tekemään vaihtarin agilitykoiran kanssa, ja Adéla
juoksisi Ekan kanssa radan. Eka lähti hienosti Adélan kanssa liikkeelle,
jolloin beaglen vauhtiin tottunut ohjaaja yllättyi vähän vauhdista ja jäi
jälkeen ja joutui korjaamaan yhden esteen. Tämän jälkeen Eka juoksi täysillä
suoraan maaliin ja oli meidän vuoro lähteä liikkeelle. Kuten moni muukaan, ei
Ykäkään ihan oivaltanut canicrossia agilitykentällä. Jokatapauksessa teimme
lopputuloksissa toiseksi parhaan ajan. Lisäksi sijoituimme myös
kokonaistuloksissa toisiksi :)
Päivä 9
Aamun vetotreeni jännitti varmaan vähän, koska heräsin jo
puoli tuntia ennen herätystä. Treenit alkoivat klo 7. Ensin ajoin ehkä
kolmantena. Sovimme, että ajetaan reittiä pitkin siihen asti, kunnes näemme Vasekin polun vieressä. Tämän
jälkeen sain lähteä takaisin ensimmäisenä, jotta ei tarvinnut pelätä että
saisimme jonkun muun kiinni kapealla polulla. Lähdössä Ykä kuumui vähän eteen lähteneistä
koirista, mutta saatiin silti tehtyä vielä suht siisti lähtö. Yhdessä mutkassa
jarrutin vähän liian vähän ja kikkarin takapyörä meinasi lähteä alta, mutta ei
mitään vakavampaa. Muuten ajaminen sujui hyvin ja Ykä laputti menemään ihanan
varmasti. Alla video toisesta vedosta takaisin lähtöpaikalle päin. Voi miten
mahtava koira minulla on käsissä <3
Koirien huollon ja aamiaisen jälkeen tehtiin vielä agilityä,
helppoa eka-luokan rataa. Sovittiin, että jos teen ensimmäisen vedon puhtaasti,
Hanna saa juosta Ekan kanssa myös. Ja pienistä rytmitysongelmista huolimatta
selvittiin nollana maaliin, ja Hanna sai oman vuoronsa. Koska sää oli jo klo 9
mennessä kovin lämmin, jätimme treenin lyhyeen.
Tämän jälkeen enää pakkailimme tavarat, sanoimme haikeat
heipat leirin vetäjille sekä ihanalle translatorillemme, ja suuntasimme vielä
lähikaupalle sekä singltrek centerille käyttämään loput korunat. Sen jälkeen
matka Puolan halki alkoi. Nyt olemme ajaneet Varsovan ohi ja yövymme
hotellissa, ja huomenna jatkamme Latviaan saakka. Maanantai iltana pääsemme
vihdoin nukkumaan omaan sänkyyn.
Pojat matkalla kotiin :)
To you Jakub and Vasek, I wanted to say that we really enjoyed this week from the bottom of our hearts. When I came to the camp, I had a one year old beginner sleddog, with only little experience of passings and stuff. Now after the week I believe he will be ready to compete in canicross when the season starts. I'm so proud and happy <3
In agility I got a lot of homework with both dogs, but again I enjoyed every second while training with my dogs. Thank you!
And special thanks belongs to Kristýna, our official google translator of the week! You made it so much easier to us :)
Jotain kuva ja videomateriaalia on vielä tuloillaan, jaan niitä toki myös vielä myöhemmin kun kuvien ottajat ehtivät niitä laittaa näkyville :)
Viime syksynä törmäsin facebookissa ihan sattumalta tällaiseen paikallisille suunnattuun leiriin, joka herätti heti mielenkiintoni. Agilityn ja canicrossin yhdistetty treenileiri, mikä sattuma tällaiselle juuri näiden lajien harrastajalle! Jonkin aikaa pohdin asiaa ja punnitsin, olisiko minulla oikeasti mahdollisuus osallistua leirille. Keväällä kuitenkin uskaltauduin laittamaan viestiä leirin järjestäjälle ja hän ilmoitti minut oitis tervetulleeksi mukaan. Tämän jälkeen sain vielä puhuttua toisen suomalaisen canicrossarin, Hannan, mukaan. Englannin EM-kisoissa viime marraskuussa tsekkiläiset pärjäsivät hyvin joka sarjassa, joten myös siksi kiinnostuimme heidän leiristä. Niin alkoi reissun suunnittelu. Mukaan lähti minun molemmat koirat sekä Hannan lyhytkarvainen saksanseisoja Urho.
Alla hieman päiväkirjaa kuluvasta viikosta, jota olen aina iltaisin kirjoitellut.
Päivä 1
Laiva lähti satamasta klo 8.30, tapasimme siellä klo 6.30. Matkatavaratetriksen jälkeen laivamatka Helsingistä Tallinnaan sujui mutkitta, ja koirat rauhoittuivat häkkeihinsä hyvin. Klo 11 pääsimme maihin ja matka Puolaan alkoi. Baltian läpi ajaminen oli todella hidasta, ja vähän väliä jouduimme seisomaan ruuhkissa. Latvian eteläpuolella tuli ensimmäinen matkaväsymys, eikä kannustava kommenttini "enää olis yks maa ajettavaa tälle päivää" paljoa oloa helpottanut. Rajanylitykset nostivat kuitenkin aina vähän tunnelmaa. Puolan puolelta etukäteen varatulle hotellille selviydyimme 12 tunnin ajamisen jälkeen. Siinä kohtaa päivää oli vitsien taso laskenut jo suuresti ja loppumatka oli kyllä todellista taistelua. Hotelli oli kuitenkin siisti ja uni maistui valkoisissa lakanoissa. Koiriin olimme erittäin tyytyväisiä, heidän kanssa oli todella helppo matkustaa eikä kukaan stressannut erityisemmin.
Oli pakko kuvata vähän Latvian tankkauskulttuuria :D Yksi tankkaa väärältä puolelta ja toisella puolella tyypit jätti auton tankille ja lähti syömään, no toinen peruutti viereen sen verran että ylettää tankkaamaan :D
Päivä 2 – Totuuden hetki
Nousimme klo 7 syöttämään ja pissattamaan koirat, ja sen jälkeen käytiin aamupalalla. Tarjolla oli kyllä monenlaista, mutta ei kovin paljoa mitään oikeasti syötävää. Matkaa jatkettiin klo 8.30 aikoihin. Puolan puolella matka taittuikin yllättävän reippaasti, välillä autojen nopeudet tuntuivat hurjilta. Iltapäivästä teimme syömisten suhteen pienen taktisen virheen, kun venytimme lounastaukoa liian pitkälle ja tapahtui pieni nuupahdus ja nälkä ja päänsäryt painoivat. Onneksi matkalle sattui juuri taukopaikka ja pysähdyimme syömään. Välillä taukopaikkoja oli monta lähekkäin, ja välillä meni pitkäkin matka ilman tilaisuutta pitää paussia. Loppumatka sujuikin sitten hienosti. Pitkiä pätkiä moottoritietä, ja viimeiset kymmenet kilometrit reitti oli kapeampaa tietä kauniissa maisemissa. Toisen päivän matka taittui 10 tunnissa.
”We don’t need any luxury”
Nyt jälkeenpäin tämä tilanne jo naurattaa.
No, nythän täällä sitten ollaan. Perille päästyämme leirikeskuksen pitäjä antoi meille huoneen avaimen ja selvitti englanniksi, ettei mökki ole hieno, että älkää pelästykö. Hanna siinä tokaisi, että "it's okay, we don't need any luxury." Mökissä kuitenkin meitä odotti lievä shokki. Jatkossa on varmaan parempi olla sanomatta mitään tuollaista :D Ensisilmäyksellä paikka näyttää hyvin laitosmaiselta paikalta, mutta ehkä tähän tottuu. Alun järkytyksen jälkeen keräilimme itsemme kasaan ja ryhdyimme purkamaan autoa, minkä jälkeen käytiin koirien kanssa pyörähtämässä läheisellä pellolla. Nyt unta kuulaan ja huomenna selviää syömisten ja treenien taso, kun koittaa ensimmäinen leiripäivä.
Päivä 3 – Ensimmäinen leiripäivä
Oli ihanaa nukkua pitkät yöunet ja herätä ilman kelloa. Koirien pissatuksen jälkeen kävimme pienellä aamuhölkällä läheisellä kylällä etsimässä ruokakauppaa. Löydettiin parikin, ja lisäksi infopiste mistä saimme kartat käyttöön. Juoksu tuntui kyllä harvinaisen tahmealta. Lenkin jälkeen suuntasimme sitten ruokakauppaan ostamaan vähän välipaloja.
Lounasaikaan muut leiriläiset alkoivat saapumaan paikalle. Ruokailu oli kyllä yksi päivän jännittävimmistä ohjelmanumeroista; onko ruoka kuinka ravintorikasta/-köyhää, ja voiko sitä ylipäätään syödä. Vastaus on, kyllä voi. Alkuruuaksi tarjottiin jotain minestrone-keiton tapaista, pääruuaksi riisiä, lihaa ja kastiketta. Lounaan jälkeen kokoonnuimme saamaan alkuinfon, leiripaidat sekä teimme esittelykierroksen. Positiivisesti yllättävää oli se, kuinka moni onnistui kertomaan itsestään myös englanniksi. Ihan kun ei vielä tuo tsekin kieli meiltä taivu.
Tänään päästiin tekemään myös leirin ensimmäinen agilitytreeni, missä tehtiin yksinkertaista hyppytekniikkasuoraa ja muuta helpohkoa, jotta kouluttaja Jakub Stybr näki hiukan koirien tasoa. Valitsin treeniin tietysti Ekan. Huomiseksi Jakub bookkasi sekä Ykän että Ekan agilityn koulutusryhmiin, mahtavaa!
Päivällisellä syöminen oli jo huomattavasti helpompaa, eikä astioiden ja ruuan kliinisyys enää huolettanut niin paljoa. Ruokana oli jotain makaronilaatikkoon viittaavaa, sekä jälkkäriksi jotain mokkapalan näköistä. Nam!
Illalla vielä lähdimme Hannan ja seisojien kanssa juoksulenkille, tarkoituksena juosta eräs läheinen maastopyöräreitti. Lämmin ja kostea keli teki kuitenkin koirille reissusta niin raskaan, että jouduimme kääntymään kesken lenkin takaisin. Maisemat ovat kyllä mahtavia, ja treenivaihtoehtona on käytännössä joko ylä- tai alamäki.
Huomenna päivä alkaa klo 6.00 koirien kickbike- ja pyörätreeneillä. Sen jälkeen aamiainen ja sitten agilityhommia. Jossain vaiheessa kisaillaan myös ensimmäinen leirikilpailu.
Päivä 4 – Toinen leiripäivä
Aamu alkoi tosiaan vetotreeneillä. Eilen päätimme ilmeisesti yksissä tuumin ajaa autoilla hieman pidemmälle, missä olisi paremmat treenireitit. Kuulosti kyllä lupaavalta. Hanna pyöräili ja me muut menimme kickbikeillä. Koska meillä oli porukan nopeimmat koirat, olimme ensimmäisenä lähtövuorossa. Ohjeet etukäteen oli, että ohjaaja kikkaroi edelle ja ajetaan noin kilometri, jonka jälkeen pysähdytään ja katsotaan että kaikki ovat mukana. Sen jälkeen uudelleen matkaan ja niin edelleen. Koska Ykä ei ole vielä kovin varma tyhjiin juoksija, sovimme että Hanna ja Urho menevät ensin, sitten me. Koska reittiä ei tosiaan mitenkään käyty katsomassa etukäteen, yllätysyllätys reitillä olikin yhtäkkiä mutkan takana mutainen paikka, missä Hanna meni nurin. Hän päätti palata takaisin ja miettiä mitä tekee seuraavaksi, mutta ei ainakaan menisi kaatuilemaan lisää tuntemattomalle reitille. Ohjaaja Vasek lähti Hannan kanssa autoille, joten jäimme Ykän kanssa vetovastuuseen lopusta treenistä. Tässä vaiheessa myös selvisi, ettei meillä todellakaan ollut suunnitelmaa tästä eteenpäin. Aioimme vain ajaa reittiä jonkin matkaa, ja kääntyä sitten takaisin. Ok, lupasin kokeilla josko Ykä lähtee juoksemaan tyhjiin, ja lähtihän se, ihan älyttömän hienosti! Ajelin jonkin matkaa ja pysäytin, ja muiden tullessa pikkuhiljaa perästä käänsimme suunnan takaisin autolle. Jos ymmärsin oikein erään puujalkaenglantia puhuvan tarinaa, he olisivat normaalisti vain kääntyneet ja ajaneet samaa polkua muita vastaan. Eipä käynyt ensimmäisenä mielessä toimia niin... No, jokatapauksessa käänsin letkan ympäri ja lähdimme takaisin. Jälleen Ykä paineli hienosti kärjessä. Eipä se mitään, tästä treenistä opittiin se, että jatkossa mietitään ihan omalla päällä mitä teemme, ja käymme katsomassa kaikki reitit etukäteen. Tottakai kun muilla on vähän pienemmät koirat kuin meillä, heillä ei vauhdit kasva niin suuriksi kuin meillä joten he eivät ole ihan niin pulassa tuntemattomalla reitillä. Esitimme toiveen saada nähdä reitit aina ennen treeniä, jotta saamme treenistä turvallisemman. Ja jatkossa tosiaan olimme ainoat jotka tarttuivat tilaisuuteen lähteä katsomaan treenirata etukäteen läpi.
Aamiaisen jälkeen Ykällä oli vuorossa agilitytreeniä, hyppytekniikkaa. Niin oli taitava hän, vaikka muita vähän hänen touhuaminen huvittikin J Teimme hyppytekniikkasuoraa, jolla aloitimme Ekankin kanssa eilen. Sen jälkeen kokeilimme toista suoraa, jossa oli erikorkuisia rimoja, ja Ykä olikin taitava kaikessa mitä teki: hyppäämisessä, lähdössä odottamisessa sekä ilman tehtävää koheltamisessa.
Lounaan jälkeen päätimme vuokrata läheiseltä majalta minullekin maastopyörän ja lähteä polkemaan läheisiä hyviä pyöräilyreittejä. Pyörän vuokra maksoi vajaat 400 korunaa, eli 17 euroa. Ja oli kyllä todellakin hyvä idea! Sain alleni uudehkon trekin täysjoustopyörän. Maastot olivat ihan mahtavia, paljon mutkittelevia vauhtipätkiä ja vuorelle mentäessä tietysti myös kunnon hapokas nousu. Pari kertaa oltiin nurinkin, mikä kuuluu tietysti asiaan. Pyörän vuokraaja oli hyvin kiinnostunut meidän sleddogeista ja lupasimme käydä esittelemässä heidät myöhemmin.
Takaisin leirille tullessa kuoriuduttiin mudasta ja valmistauduin Ekan agilitytreeniin. Siinä kohtaa alkoi hiukan satamaan, joten odottelimme ennen kuin aloitimme treenit. Eka teki erittäin hyvin töitä ja rata ei juuri tuottanut ongelmia. Kuumuus on kyllä asia mikä meidän on otettava koirien treeneissä huomioon, kyllä kentillä näke mitkä koirat on Suomesta ja mitkä täältä.
Agilityn jälkeen kävimme päivällisellä, jonka jälkeen järjestettiin parikilpailu agilitykentällä: toinen on ohjaaja ja toinen on koira – sokea koira. Parit arvottiin ensimmäisenä päivänä ja niissä kilpaillaan pitkin viikkoa. Tämän aikana oli mukava huomata, että muutamat leiriläiset uskalsivat puhua enemmän englanniksi, ja meillä molemmilla oli englantia puhuvat ja ymmärtävät parit :)
Sitten oli vielä vuorossa canicross treenit. Tällä kertaa aamusta viisastuneena kävimme kiertämässä reitin etukäteen ja toivomuksemme mukaan lenkki oli pisaran muotoinen, jotta vastaantulijoita ei olisi ihan kamalasti. Taas päädyimme lähtemään ensin ja Urhon aamuisen tilanteen vuoksi lähdimme Ykän kanssa ennen Urhoa. Jälleen Ykä lähti määrätietoisesti juoksemaan enempää kyselemättä. Suuntakäskyt toimi, myös omat väsyneet jalat toimi ainakin ensimmäiset 500 metriä. Sen jälkeen oltiinkin ongelmissa. Pysähdyin ennen loppusuoraa toivoen etten kuole Ykän perään, sen verran sattui. Hanna ja Urho sekä pari muuta tekivät hienot ohitukset meidän ollessa seis, jonka jälkeen selviydyin vielä maaliin hulluna kiskovan Ykän narunjatkeena. Alku ja loppu lenkistä oli pellolla, missä oli märkää ruohoa, joten ennen kuin ehdin maalissa mitään tehdäkään, jalat lähti alta ja olin jo selälläni huohottamassa. Mahtava treeni päivän loppuun.
Illalla ohjaajat ja muut leiriläiset tapaavat ilmeisesti kokoontua juomaan viiniä ja napostelemaan pikkupurtavia, kuten sipsiä, juustoja, paprikaa, vesimelonia yms. Saimme kutsun myös, joten kävimme jutustelemassa hetken ennen kuin väsymys vei voiton.
Päivä 5
Tänään aamu alkoi klo 7.00, koirien dead-weight vetotreenillä. Tästä kuullessamme olimme innoissaan tilaisuudesta ja olimme odottaneet treeniä. Ohjaajan Vaclav Vancuran tapa on vedättää ketjuilla. Teimme ensimmäiset kokeilut tietysti lyhyellä matkalla ja pienehköllä painolla, mikä näkyi ainakin minun koirissani. Molemmilla lähti vauhti vähän lapasesta, mutta hyvä että saivat positiiviset kokemukset. Ensin meistä meni Hanna ja Urho. Tarkoitus oli joko juosta vähän koiran perässä, rinnalla tai edellä, ja jos mahdollista, koira saisi olla irti. Hanna juoksi perässä/rinnalla. Täällä ei ihmisillä ole tapana palkkailla koiria maalissa kuten meillä, mutta päätimme nyt toimia omien tapojen mukaan ja palkata leluilla maaliin. Jälkeen päin ajateltuna oli hyvä, että pidimme oman päämme ja teimme kuten meistä tuntui parhaalta. Itse otin ensin Ekan, halusin itse harjoitella kerran ennen Ykän vuoroa :D Eka sai saman määrän painoa kuin sitä ennen mennyt saman kokoinen koira. Ekapa kuitenkin lähti sellaisella vauhdilla, että sadan metrin jälkeen en enää pysynyt sen mukana juosten. Käskin Ekan pysähtyä ja teimme uuden lähdön takaisin. Maaliin se vasta juoksikin sitten lujaa. Vasekin kommentti Ekasta oli vain "strong dog!" :D Aamun yllättäjä. Sitten oli Ykän vuoro. Ykä näytti heti siltä että tietää mitä aikoo tehdä. Päästin senkin irti ja ajattelin juosta itse vähän edellä. Ilmeisesti Ykällä oli perässään sama paino tai yksi ketju enemmän kuin Urholla. Ykä teki hyvän, hallitun ja räjähtävän lähdön, ja jäin taas auttamatta jälkeen. Vasek juoksi mukana, ja parin sadan metrin jälkeen hän käski pysäyttää koiran. Huusin seis, ja Ykä yllättäen pysähtyi heti ja odotti paikallaan että kävin kääntämässä sen. "Super!" sanoi Vasek :) sitten sama takaisin ja palkalle. Olipa kiva kokemus!
Tämän jälkeen keskutelimme vielä treenaamisesta ja muusta porukalla, ja sen jälkeen lepäilimme vähän aikaa ennen lounasta. Hanna lähti nyt pyöräilemään ja minä kävin hölkällä, kohta alkaa Ekan agilitytreeni.
Canicrossin SM3.sija oikeutti minut Suomen A-maajoukkuepaikkaan, mikä tarkoitti lähtöä Englantiin EM-kilpailuihin. Tämä oli minulle hieno tilaisuus kerätä vähän lisää kokemusta kilpailemisesta ennen kun Ykä kasvaa kisaikään ja päästään kokeilemaan siipiämme koirakkona. Lainakoiran sain jälleen Ykän kasvattajalta, tällä kertaa SM-kisassa kanssani juosseen Jetan siskon, Nivan.
Reissun teimme siis viiden hengen porukalla, minä, kasvikset Niina ja Teemu sekä kaksi muuta maajoukkuelaista Marko ja Petri. Matka taittui autolla Euroopan läpi ajellen. Ensin menimme laivalla Ruotsiin, sieltä ajelimme Tanskaan ja sieltä Saksan läpi Hollantiin, mistä sitten vielä laivalla Englantiin. Lentämällähän olisi tietty päässyt myös, mutta koska matkassa oli 7 saksanseisojaa, olisi heistä tullut järkyttävä summa hintaa reissulle. Ajomatka Tukholmasta Hollantiin ajettiin kolmen kuskin voimin noin vuorokaudessa vain koirien pissataukojen verran pysähdellen. Koska kahdella meistä ei ollut C-korttia, jaoimme kuskin valvottajan vuorot sitten yöaikana.
Helsinki - Tukholma laivamatka kesti yön yli, joten koirien pissatus oli hoidettava autokannella. Kippasimme kasan purua maahan, jotta saimme narttukoiratkin pissaamaan ja siivottua jäljet muutenkin. Laivalta päästyämme alkoi pitkä ajomatka Hollannin satamaan, 1600km "hujahti" vuorokaudessa. Kun lautta Hollannista Englantiin tuli klo 20 aikaan satamaan, oli jo pimeää, ja siinähän sitten jänskättiin porukalla, kuinka vasemmanpuoleinen liikenne lähtee sujumaan, mutta hyvin se Niina homman hoiti :) Yritimme pysähtyä pian pissattamaan koiria, mutta ison tien varressa ei ollut puhettakaan alkaa taluttelemaan. Päätimme ajaa parin tunnin matkan majoituspaikkaan ja hoitaa koirat siellä. Majoitus oli mukavassa mökkikylässä vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä kilpailupaikalta. Olipa ihanaa päästä käymään suihkussa ja sänkyyn nukkumaan!
Niva Hollannissa :)
Ensimmäisenä päivänä ajelimme ruokakauppaan ja söimme oikean englantilaisen aamupalan, papuineen ja makkaroineen. Sen jälkeen lähdimme Markon kanssa vähän hölkkäilemään ja tutustumaan ympäristöön, sekä teimme koirille pienet vetotreenit.
Seuraavana päivänä päästiin näkemään kilpailupaikka ja kävelemään kilpailureitti läpi. Varmuutta ei vielä ollut, käveltiinkö sitä oikeaan suuntaan. Jokatapauksessa pitkiä suoria, eikä yhtään suurempaa mäkeä. Tapasimme myös muita suomalaisia.
Kolmantena päivänä, käytiin koirien kanssa terveystarkastuksissa, sekä kävimme vielä koirien kanssa reitit kävellen läpi, tänään siis oikeaan suuntaan. Illalla oli kilpailujen avajaiset, mihin lähdettiin Niinan ja Petrin kanssa. Siellä suomalainen Laura Iire luki urheilijoiden valan. Vähän alkoi kisajännitys nousemaan, huomenna päästään jo viivalle!
Perjantai, ensimmäinen kisa-aamu. Samaan aikaan jännitti hurjasti, ja samaan aikaan olin ihan innoissani. Lämmittelyt ja viivalle selviytyminen tuntui tapahtuvan onneksi aika nopeasti, ja viivalla kaikista kovin jännitys katosi. Lähtö sujui hyvin, Niina tuli lähettämään Nivaa. Pääsin starttaamaan puoli minuuttia Tsekkiläisen Martina Stepankovan perään, jonka tiedettiin juoksevan ihan miljoonaa. No, se riemu oli lyhyt, sillä toiselle pitkälle suoralle päästyäni näin enää vilauksen hänestä suoran toisessa päässä ohittaen jo hänen eteensä lähteneen koirakon. Juoksun aikana sain kannustaa Nivaa eteenpäin vähän enemmän mitä ikinä treeneissä, mutta se saattoi johtua vähän myös siitä, että Nivalla sattui olemaan juoksut juuri kisojen aikaan. Myös jälkeenpäin ajateltuna, en ehkä itsekään uskaltanut juosta ihan täysillä ekana päivänä, sillä en ollut juossut aiemmin kahden päivän kisaa 5km matkalla, sillä SM-kisat ovat olleet yksipäiväisiä. En siis ollut ihan varma omasta palautumisestani, joten saatoin alitajuntaisesti säästellä hieman seuraavaan päivään. Maalissa olo ei nimittäin ollut niin paha, mitä seuraavana päivänä. Jokatapauksessa, seuraavalle päivälle lähdimme sijalta 14.
Odotellessa oman luokan alkamista katseltiin pyöräluokkia :)
Toinen kisapäivä. Lähtöjärjestys oli edellispäivän tuloslista käänteisessä järjestyksessä. Edelläni kaksi seuraavaa juoksijaa oli 4 ja 15 sekunnin päässä, joten päätin lähteä ottamaan ainakin tuota lähempänä olevaa kiinni. Toinen juoksu oli Nivalta paljon parempi ja varmempi suoritus kuin eilinen, ja myös itse sain juostua jotenkin varmemmin. Loppusuoralla saimme vielä viimeiset kunnon kirit, ja maalissa tuntui hienolta - kaikkensa antaneelta. Kiva, että saatiin vielä toiselle päivälle onnistunut suoritus! Lisäksi sijoituksemme parani kahdella sijalla. Jee!
Lopullinen sijoitus oli siis 12. Voin olla tyytyväinen ensimmäisiksi canicrossin arvokisoiksi.
Kotimatka sujui aika samalla tavalla kuin tulomatka, ei suurempia ongelmia missään, mutta rankkaahan se matkan tekeminen oli. Ikimuistoinen reissu, mistä saatiin varmasti paljon elämyksiä, kokemusta sekä muistoja.
Tässä yksi herkullinen muisto paluumatkalta ;)
Vuoden päästä kilpaillaan sulanmaan MM-kilpailut Puolassa, missä toivottavasti olemme sitten jo Ykän kanssa edustamassa. Sitä ennen edessä on vielä pitkä ja kivinen tie, mutta sittenhän nähdään, mihin asti päästään.
Kuluneena viikonloppuna Joensuussa kisailtiin yhden koiran kärryluokkien sekä canicrossin SM-kisat. Osallistuin naisten juoksuun, ensimmäistä kertaa siis aikuisten matkalle.
Perjantaina aamusta vein Ekan vanhemmille hoitoon ja Ykän kanssa läksin ajamaan kohti Kouvolaa Ykän kasvattajan luo, missä sain vielä treenata pari koiraa kikkarilla ennen lähtöä. Kun yksi vaatekerrasto oli kuorrutettu mudalla, pakattiin auto ja lähdettiin kohti Joensuuta.
Lauantaina suunnattiin kisapaikalle ja rataselostuksen jälkeen lähdin hölkkäämään reitin läpi. Jännityskin alkoi pikkuhiljaa kohoamaan. Matka oli 4,5km. Reitillä oli jonkin verran mäkiä, ja muutamat alamäet oli vähän jyrkempiäkin. Jalka tuntui onneksi nousevan ihan hyvän oloisesti, mutta hyvälle lämmittelylle oli syytä varata kunnolla aikaa.
Viimein tuli lähdön hetki. Kisakoirani oli saksanseisojanarttu Jetta (Ciri Cirin Aurelia). Jetta oli viivalla tyynen rauhallinen ja odotteli nätisti lähtölaskentaa. Kun se sitten tuli, ampaistiin matkaan. Reitin toiseen alamäkeen juoksin vähän turhan lujaa ja tallasin vielä jonkin juuren tai kiven päälle, mikä sotki jo valmiiksi hallitsemattoman lujan juoksurytmin. Kummasti selvittiin mäki alas ja sain taas homman kasaan. Jossain kohtaa reittiä muistan ajatelleeni, että nyt voisi jo alkaa tuntumaan vähän ikävältä, mutta ei onneksi tunnu. Ylämäkiin Jetta auttoi hienosti, alamäkiin aiemmasta viisastuneena jouduttiin vähän jarruttamaan ja tasaisilla pätkillä saatiin pidettyä hyvä vauhti yllä.
Kuva Séphora Sirjacques
Kuva Séphora Sirjacques
Kun sitten käännyttiin pidemmälle suoralle, näin edessä kahden muun kilpailijan selät. Kehaisin Jettaa, että jes nyt muuten mennään, ja lisättiin hiukan vauhtia. Seuraavan mutkan jälkeen päästiin toisesta koirakosta ohi, toinen vilahteli vielä edessäpäin puiden lomassa. Siinä kohtaa oli matkaa maaliin ehkä jotain 1-2 kilometrin väliltä. Kun edessä menevä koirakko hetkeksi katosi näkyvistä ja edessä oli nousu, tarjosi Jetta väliin vähän ravia. Kuitenkin pian reitin tehdessä pienen silmukan, tuli jälleen takaa-ajon paikka. Jetta lähti hyvin takaisin laukalle lyhyen nousun jälkeen ja loppumatka olikin enää selviytymistä. Loppukiri onnistui hyvin ja päästiin aika hyvällä vauhdilla maaliin.
Kuva Outi Pisto
Itselleni jäi päivän kisasta hyvä mieli ja onnistumisen tunne. Tuloksia en vielä tiennyt, mutta olin joka tapauksessa tyytyväinen meidän juoksuun. Omasta sykemittarista zoomailin, että taidettiin päästä hiukan alle oman tavoitteeni, 15 minuutin. Ja niin päästiinkin, 4 sekuntia alle sen :D Lopulta meidän aika riitti SM-pronssiin! Meidän edessä kiitänyt selkä oli Kaipiaisen Hanna, saman seuran porukkaa ja hänelle jäätiin lopulta 9 sekuntia. Hannalle hopeaa ja Kyyrösen Heidi juoksi mestariksi yli minuutin kaulalla kakkoseen.
Ykä kokeili miltä tuntuu olla palkintopallilla.
Kuva Séphora Sirjacques.
Kuva Niina Forsblom
Sunnuntaina kilpailtiin kaksipäiväisten kärryluokkien toinen päivä sekä canicrossin SM-viesti. Siinä juoksin Jetan kanssa seuran kakkosjoukkueen ensimmäisen osuuden, eli yhteislähdön. Se ei mennyt meiltä ihan nappiin, jostain syystä Jetalla vähän jännitti koko juoksu. Selvittiin kuitenkin vaihtoalueelle ja saatiin viesti kulkemaan maaliin asti. Seuran ykkösjoukkue juoksi pronssille :)
Ensi viikolla kilpaillaan sitten Jämillä koirapyöräilyn sekä muiden kärryluokkien SM-kisat. Siellä pääsen taas saamaan kokemusta uudesta sarjasta, kahden koiran kärrystä. Jännityksellä odotan! Kilpailuun valmistaudun nyt potkimalla paljon kickbike -treenejä sekä käymällä ostamassa uuden kypärän. Vanhakin kypärä on kyllä ihan ehjä, mutta se on jo pari vuotta käytetty niin varmasti on tapahtunut haurastumista. Tavoite on tietty pysyä pystyssä, mutta aina on hyvä olla varusteet kunnossa :)
Sillä aikaa kun Ykän kanssa oltiin Joensuussa, oli Eka käynyt naapurin tytön kanssa mätsärissä Porvoossa ja esiintynyt SIN1 ja BIS3 arvoisesti :) Näppärä pikkupoika ja taitavat on olleet esittäjät. Ekan edellisestä esiintymisestä kehässä on tulossa kohta jo pari vuotta, niin ei ehkä ihan tuoreimmassa muistissa ollut se näytelmäkäyttäytyminen.
Kuten jo aiemmassa tekstissä kirjoitin, Ekan treenit ovat kulkeneet älyttömän hyvin. Kesän aikana olemme käyneet säännöllisesti vyöhyketerapiassa Sonarcin Tiinalla, ja aluksi Ekasta löytyikin jos jonkinmoista pikkujumia. Lisäki Eka kävi heinäkuussa astumassa nartun, ja hoiti tilanteen ehkä hiukan hankalan ja työlään kautta, josta seurasi pieni jumi lisää lantion alueelle.
Parin viimeisen hoidon jälkeen Eka on pistellyt kirmaillen ihan huolella Ykän kanssa ihan jokapäiväisellä tavallisella metsälenkillä. Voi kuinka onnellista sitä on katsella, kun toinen leikittää pentua ja on selvästi onnellinen ja jumiton ja voi hyvin. Olen myös syöttänyt sille aina treenien jälkeen Vetfoodin BB&Recovery Balance -palautusjauhetta, tuntuu kyllä auttavan selvästi palautumisessa. Kiitos vain Sonarc!
Agilityssä lantion alueen jumit näkyvät (ainakin Ekalla) selvästi kiihdytysten hitautena, käännöksissä koska koira ei kokoa itseään yhtä hyvin, sekä A-esteen suorittamisessa.
Eilen kävimme Kouvolassa tekemässä vetotreenejä, ja tein Ekalle pitkästä aikaa kovavauhtisen treenin kickbikella. voihan vitsit kuinka kivasti se kulki! Nyt näin myös miltä sen täysivauhtinen laukka näyttää kun sen lihaksisto on selvästi kunnossa. Pitkällä tasaisella laskuosuudella seisoin vain kyydissä ja annoin mennä, ja Eka juoksi helpon näköisesti alta pois yli kolmenkympin vauhdissa :) Olihan hauskaa!
Laskettelurinteessä on sulanmaan aikoihin mukavat treeninäkymät ja tilaa temmeltää, Eka juoksee ja loikkii siellä kuin aropupu pitkässä heinikossa :) Mikäs sen mukavampaa katseltavaa.
Jatkossa aion kyllä kiinnittää aivan erityistä huomiota säännölliseen lihashuoltoon, vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei ilmenisikään. Urheilukoiran kroppa rasittuu kuitenkin ja ennen pitkää niitä jumeja tulee varmasti. Ei Ekan menemisessä aiemminkaan varsinaisesti vikaa ollut, mutta nyt kun olen nähnyt mitä se parhaimmillaan on, haluan tietysti sen pysyvän yhtä hyvänä :)
Viimeiset pari kuukautta ovat lentäneet siivillä, sattuneesta syystä. Ykä kasvaa silmissä ja oppii kokoajan uusia, hienoja ja vähän vähemmän hienoja juttuja. Lisäksi tehtiin muutto kerrostaloyksiöön vähän Ykän tulon jälkeen. Ekan kanssa alkoi elokuussa uusi treenikausi agilityssä, ja treenit ovat lähteneet kulkemaan hirmuisen mukavasti. Valitettavasti kuluneista treeneistä ei ole videomateriaalia, kun hallilla ei meidän aikaan enää pyöri juurikaan ylimääräistä väkeä joille tuikata kameraa kätöseen.
Piirinmestaruuskisoissa käytiin Ekan kanssa pyörähtämässä, mutta kilpailut loppuivat meidän osalta lyhyeen kun Eka nappasi kopin ampiaisesta, sekä hetken päästä vieläpä toisesta... Selvittiin kuitenkin kyytableteilla ja kipulääkkeellä, ja jo illalla Eka oli kotona normaalin pirteä ja iloinen.
Vaan onhan Ekalla myös iloisia uutisia kerrottavana! Siitä tuli nimittäin isä, seitsemälle pienelle pallerolle :)
Syyssäät ovat suosineet, ja olemmekin ulkoilleet paljon ja kartoittaneet uusia ulkoilumaastoja. Ystäväni Pipsa kävi kylässä kameransa kanssa, ja saikin koirista vallan hienoja kuvia, tämän tekstin kaikki kuvat ovatkin juuri näitä Pipsan räpsimiä.
Olen käyttänyt kohtuullisen paljon aikaa ja vaivaa koirien yksinolon harjoitteluun, mikä on onneksi tuottanut myös tulosta. Aina lähtiessäni kotoa jätän tietokoneen kuvaamaan koirasten tekemisiä, jotta tiedän mitä on tapahtunut ja kumman toimesta (okei se on helppoa arvata ilman videotakin, kun Eka ei ikinä ole tehnyt mitään hölmöä). Ja löytyy niiltä videoilta välillä ihan hauskojakin juttuja, kuten alla oleva opetusvideo by Eka, kuinka ollaan saamatta omistajalta satikutia toisen tihutöiden takia :D
Ruokailuita olemme käyttäneet Ykän kanssa mahdollisimman paljon hyödyksi ensin oppimisen oppimiseen, ja sen jälkeen oikeiden asioiden oppimiseen. Alla vähän Ykän puuhailuja videon muodossa :)
Yllätin itsenikin innostuessani opettamaan Ykälle tokoilujuttuja, vaikka se ei omiin vahvuuksiini todellakaan kuulu. Jotain asioita se kuitenkin oppii ihan ihmeellisen helposti, mutta kyllä on myös niitä juttuja mitkä ei tahdo sitten millään mennä kaaliin. Myös tasapainolautaan olen tutustuttanut sen jo, sillä se tulee auttamaan kehonhallinnan harjoittelua. Alla olevilla videoilla taas vähän videoituja juttuja ruokailujen yhteydessä :)
Kapulanpitoa alettiin harjoittelemaan ensin pelkällä solmuluulla, sillä se oli helppo tapa saada pentu tekemään haluttu asia, eli ottamaan se suuhun. Kun tämä tehtävä oli selvä, laajennettiin tehtävää eri esineisiin, kuten sukkaan (sattui olemaan käden ulottuvilla), pehmoleluun, ja lopulta puiseen kapulaan.
Alla lyhyt kooste muutamista jutuista mitä ollaan harjoiteltu, sekä lopussa myös pala todellisuutta, ettei näytä ihan liian yksinkertaiselta ja hauskalta puuhailulta pentusen kanssa :D Videon loppuosaan viitattuna, sivulletulossa Ykä on jostain syystä alkanut tarjoamaan jalkateräni päälle astumista, vaikka olen tietoisesti yrittänyt olla palkkaamatta siitä.
Agilityn perusteitakin ollaan ehditty aloittelemaan, Ykällä on siihen jo nyt hauskan vakava asenne. Täytyypi videoida vähän meidän harjoituksia jahka ehdin :) Lisäksi Ykä on käynyt tutustumassa muun muassa lehmiin työpaikallani sekä ihmishälinään ja juniin rautatieasemalla. Ensiviikolla Ykä pääsee mukaan myös Joensuu-SM kilpailupaikalle ihmettelemään :)
Eilen koitti päivä josta olen haaveillut jo parisen vuotta. Toukokuun 2014 tienoilla (lunttasin sen ajan viesteistä) alkoi mielessä pyörimään ajatus, haluaisinkohan oman saksanseisojan, jonka kanssa harrastaa ja kilpailla valjakkourheilussa. Pääsisi ainakin kovempaa kuin Ekan kanssa. Voisin myös treenailla itse enemmän, kun ei tarvitse mennä yhden koiran jaksamisen rajoissa. Eka voisi keskittyä agilityyn täysillä, mutta pääsisin silti ottamaan vauhteja valjakkourheilussa.
Joulukuussa 2014 olin kahlannut netin ympäri pariin kertaan ja etsinyt mahdollisia vaihtoehtoja ja luotettavia kasvattajia, ja päädyin laittamaan yhdelle sähköpostia asiasta. Siitä se sitten lähti. Loppuviimein tuo viesti johti siihen, että pääsin tutustumaan rotuun lähemmin, treenaamaan ja kilpailemaan niillä sekä lopulta löysin itseni pentujonosta vuoden päähän suunniteltuun pentueeseen.
Voi sitä pohtimisen määrää, onko minusta toisen koiran omistajaksi, haluanko sen oikeasti, onko rahaa, onko aikaa, onko jaksamista. Siitä illasta kun sitova valinta oli tehtävä, muistan valtavasti ahdistusta, pelkoa, mutta myös pieniä innostuksen tunteita. Pohdin jälleen samoja asioita yön yli ja asian uuvuttamana myös seuraavaana aamuna töissä. Kotiin tullessani kirjoitin vastauksen, että joo haluan pennun. Tänään voin sitten kertoa, että olen todella tyytyväinen tekemääni valintaan.
Tosiaan, eilen sitten pääsin hakemaan oman pienen palleron kotiin. Vielä aamulla kotoa lähtiessäni ei tuntunut homma menevän jakeluun, että tänään on se päivä jota olen odottanut. Eikä vielä ihan pennun kanssa kotiin päin lähtiessäkään. Matkalla pennun kiljumista kuunnellessa se sitten iski. Nyt mulla on se, oma saksanseisoja. <3 (lisäyksenä, oikeasti se kiljui noin vartin alkumatkasta, sitten nukahti ja oli varsin hiljainen koko loppumatkan)
Pentu sai nimekseen Ykä, virallisesti se on Ciri Cirin Bekele. Nimen kanssa vasta ongelmia sitten oli. Pentue oli B-pentue, joten aluksi halusin nimestä B:llä alkavan. Lähes lukittuna vaihtoehtona oli jo Börje, sitä ennen Bart, siinä välissä Bro, Boost ja mitä vielä. Mikään ei kuitenkaan ihan tuntunut sopivan omaan suuhun, lisäksi minusta alkoi tuntumaan että kaikille enemmän ja vähemmän tutuille pennuille on viimeaikoina annettu B-nimiä. Silloin pari vuotta sitten, kun ensimmäiset ajatukset omasta seisojasta tuli, sanoin jo puoliksi vitsillä, että minun seisojasta tulee muuten Ykä. Sen jälkeen hyllytin nimen jo syystä, että on niin lähellä Ekan nimeä. Kun muita yhtä paljon miellyttäviä nimiä ei tuntunut löytyvän, aloin uudestaan pohtimaan Ykää. Ainut sama kirjain nimissä kuitenkin on K. toisessa etuvokaalit, toisessa taka. Todennäkösesti oppivat erottamaan ne, jos eivät niin ei sekään maailmaa kaada. Tällä hetkellä näyttää, että oppivat. Enää ei ole tullut mieleenkään, että joku muu nimi sopisi sille paremmin. :)
Kaksi päivää ollaan nyt temmelletty menemään. Parit naapurit on tutkittu läpi, pissa- ja kakkajuttuja harjoiteltu ihan mukavalla menestyksellä, muutamaan koiraan ollaan tehty tuttavuutta ja luoksetuloa sekä vähän istumistakin opeteltu :)
Eka on ottanut Ykän vastaan hienosti, sietää paljon ja kun sanottavaa tulee, osaa sanoa sopivan lujasti mutta kuitenkin lempeästi. Eilen käytiin Ekan ja naapurin koiran kanssa lenkillä sillä välin, kun pentu nukkui, tänään käytiin kaverin kanssa canicrossaamassa sekä illalla portailla. Päikkäriajat tulee hyödynnettyä tehokkaasti, ja Eka saa hiukan laatuaikaa ilman penskaa :)
Tänään kun katselin Ykän tyytyväistä tuhinaa sen nukkuessa hullun ulkona kirmailun jälkeen, tuli kyllä sellainen olo, että nyt on hyvä. Nyt on elämässä mukavasti, no, elämää. :)
Viime viikolla järjestettiin vuoden "agilityfestarit", Agirotu2016 Ylöjärvellä Teivon raviradalla. Ekan kanssa otimme osaa kekkereihin perjantaina ja lauantaina, sunnuntain joukkuekisa jäi tänävuonna väliin. Yövyimme Ekan emän ja siskon omistajan, Kaisan luona.
Perjantaina juostiin kolme virallista starttia. Kenttien pohjat olivat enemmän ja vähemmän monttuisia, mikä mietitytti hiukan niin koiran, kuin omankin turvallisuuden vuoksi. Kuitenkaan koko viikonlopun aikana ei minulla eikä Ekallakaan näyttänyt olevan ongelmia pohjan vuoksi. Kerran meinasin lentää selälleni jarrutuksessa, mutta se johtui märästä nurmesta eikä niinkään epätasaisuudesta :D
Ensimmäisellä radalla kyllä varoin selvästi pohjaa, enkä tuntunut pääsevän kunnon vauhtiin koko radan aikana. A-este otettiin uudestaan, lisäksi tuli kielto hypyltä ja vielä loppusuoralla Eka juoksi puomista läpi, mikä oli siis rike ainoastaan meidän suorituskriteereissä.
Toinen rata ei tullut videolle, mutta siinä olin alkusuoran jälkeen lentää selälleni kesken saksalaisen, mutta Eka vielä pelasti täpärästi. Sen jälkeen taisi tulla keppivirhe ohjaajan toimesta, jonka jälkeen lentokeinu Ekan toimesta. Se tuli kyllä täysin yllätyksenä aiemman hidastelun jälkeen, mutta siitä ei onneksi jäänyt jälkipyykkiä treeneihin. Loppurata paineltiin sitten taitavasti loppuun, vaikka se sisälsi vielä reilusti haasteita.
Illan rata oli reilun tunnin myöhässä aikataulusta, joten päätimme sitten mennä välissä pitämään ruokatauon. Odotellessa ajatukset vähän siirtyivät turhankin kauas kisaamisesta, ja yhtäkkiä saimme rynnätä kentälle tutustumaan rataan vähän myöhässä :D Kentällä heitin Kaisalle rennosti, että nyt tulee nolla :D Pari minuuttia ehdittiin kentällä pyöriä, kun meidät jo komennettiin pois. Lämpättiin koirat rauhassa ja kun Ekan kanssa valmistauduttiin omaan vuoroomme, juttelin vielä Ekalle ja sanoin "Tälläkään radalla ei sitten ole mitään mitä me ei osattaisi." Eikä ollutkaan! Suoran putken jälkeen en saanut Ekaa käännettyä kunnolla hypylle, mistä johtuen seuraavaan paikkaan tuli vähän kiire. Siitä huolimatta nollatulos ja sijoituttiin lisäksi sijalle 3./57 :)
Pitkän päivän päätteeksi olisi voinut vaikkapa syödä ja mennä nukkumaan, mutta sen sijaan Kaisan luo päästyämme saunoimme, katselimme agilityvideoita ja pohdittiin vaikka mitä oleellista (kuten laukanvaihtoja ja keppitekniikoita) kello kolmen aikaan yöstä. Tämä tietysti kostautui hiukan seuraavana päivänä, mutta en usko että se vaikutti ainakaan omiin kilpailusuorituksiini ratkaisevasti.
Lauantaina aamusta kilpailtiin avoimen SM-kilpailun karsintaradat. 3-luokista finaaliin pääsi 25 parasta. Rata vaikutti ihan suoritettavalta. Koska A-este oli epävarma edellisenä päivänä, aavistin sen olevan epävarma myös nyt. Koska vaihdoin sen suorituskriteerin edellisenä syksynä, se on edelleen vielä sen verran vaiheessa, että kisoissa on viimeaikoina tullut virheitä, vaikka treeneissä niitä ei enää juurikaan tule. Eka on kisoissa vielä sen verran korkeammassa vireessä kuin treenissä, että ei näköjään vielä onnistu silloin. Päätin olla ottamatta siitä stressiä, sillä tälle radalle en voinut asiaa korjata. Radalle lähtiessä olo tuntui hyvältä ja Eka vaikutti olevan sopivassa mielentilassa ennen starttia. Tulihan se virhe A-esteeltä, mitä olin vähän ennustellutkin. Mutta muilta osin onnistuttiin tekemään virheetöntä rataa! Ah mikä ihana loppusuora :) Viimeinen hyppy oli hieman eri linjassa muuhun suoraan nähden, mikä tuotti lisähaasteen. Myös loivamutkainen alku sopi Ekalle hyvin, sillä en ole vielä ratkaissut meidän haasteita radan ensimmäisen käännöksen suhteen (katso kirjoituksen ensimmäinen ja neljäs video) :D
Koska tuloksena oli suht nopea 5-tulos, jouduimme tuijottamaan tulospalvelua luokan loppuun saakka, ennenkuin selvisi, että olimme kuin olimmekin finaalissa! Sijoitus 21./107, jee :) Olimme saavuttaneet tavoitteemme.
Karsintaradan jälkeen nukuimme Ekan kanssa tunnin päiväunet auton penkillä ja kävimme moikkaamassa Sonarcin Sirpaa ja Tiinaa myyntipisteellä. Aurinkokin alkoi paistamaan pilvien välistä ja ilma alkoi vähän lämmetä.
Finaaliradalla oli runsaasti vaaranpaikkoja, joista yleisin mokauspaikka tuntui olevan kepeillevienti kolmen putkensuun läheltä. Meillä ei homma vielä siihen kaatunut, vaikka heti lähdön jälkeen jouduin kalastelemaan Ekan kolmannelle esteelle, kun se kääntyminen on niin hankalaa kun on juuri saanut ampaista vauhtiin. Eka teki kyllä työnsä mutta hiukan tuntui olevan jo väsähtänyt, sillä reagoi ohjauksiin hiukaan normaalia hitaammin. A-esteeltä tuli taas virhe. Muuten tehtiin ihan hyvää rataa, mutta puomille mennessä kuvittelin jostain syystä olevani nyt pahemman kerran myöhässä jostain, ja kipaisin täysillä puomin toiseen päähän. Eka sitten viehättyi niin kovin antamastani vihjeestä, että tyyppi karkasi jälleen puomilta ja kävi suorittamassa edesään olevan esteen. "Tätähän sää halusit?" näkyi innostunut kysymys Ekan naamalla kun jatkettiin rataa.
Viimeinen rata lauantai-iltana vaikutti hyvinkin meille sopivalta radalta, jossa sai juosta mutta piti muistaa myös ohjata. Eka näytti kuitenkin väsymisen merkkiä vähän jo ennen starttia, ja päätin ottaa sen haasteena itselleni ja pyrkiä tsemppaamaan meidät maaliin itsemme voittajina, ja onnitsuin :) Jo alussa Eka otti keppivirheen, vaan en voinut moittia noin pitkän päivän (ja edellisen päivän) jälkeen. Pitkin rataa tunsin, kuinka toinen kyllä yritti tsempata, muttei millään enää jaksanut painella täysillä tai nostaa virettä. Lopputuloksena saimme kuitenkin puomin pysäytyskontaktin palautettua kisaradalla, ehkä se oli riittävä saavutus siltä radalta :D
Joka tapauksessa onnistuttiin monessa kohdassa, jotka olivat selvästi yleisesti otettuna hankalia. Onnistuttiin myös kohdissa, jotka olivat meille mielestäni hankalia. Vuoden Agirotu-paidassa lukee selässä "Toivoa täynnä". Se oli tänävuonna juuri meidän menoon sopiva teksti :D Kaikenkaikkiaan reissu oli hieno ja onnistumisia tuli rutkasti. Tästä on hyvä jatkaa muutaman viikon taukoilun jälkeen :)
