lauantai 24. syyskuuta 2016

Lihaksisto kunnossa, sanoo Eka!

Kuten jo aiemmassa tekstissä kirjoitin, Ekan treenit ovat kulkeneet älyttömän hyvin. Kesän aikana olemme käyneet säännöllisesti vyöhyketerapiassa Sonarcin Tiinalla, ja aluksi Ekasta löytyikin jos jonkinmoista pikkujumia. Lisäki Eka kävi heinäkuussa astumassa nartun, ja hoiti tilanteen ehkä hiukan hankalan ja työlään kautta, josta seurasi pieni jumi lisää lantion alueelle.

Parin viimeisen hoidon jälkeen Eka on pistellyt kirmaillen ihan huolella Ykän kanssa ihan jokapäiväisellä tavallisella metsälenkillä. Voi kuinka onnellista sitä on katsella, kun toinen leikittää pentua ja on selvästi onnellinen ja jumiton ja voi hyvin. Olen myös syöttänyt sille aina treenien jälkeen Vetfoodin BB&Recovery Balance -palautusjauhetta, tuntuu kyllä auttavan selvästi palautumisessa. Kiitos vain Sonarc!


Agilityssä lantion alueen jumit näkyvät (ainakin Ekalla) selvästi kiihdytysten hitautena, käännöksissä koska koira ei kokoa itseään yhtä hyvin, sekä A-esteen suorittamisessa.

Eilen kävimme Kouvolassa tekemässä vetotreenejä, ja tein Ekalle pitkästä aikaa kovavauhtisen treenin kickbikella. voihan vitsit kuinka kivasti se kulki! Nyt näin myös miltä sen täysivauhtinen laukka näyttää kun sen lihaksisto on selvästi kunnossa. Pitkällä tasaisella laskuosuudella seisoin vain kyydissä ja annoin mennä, ja Eka juoksi helpon näköisesti alta pois yli kolmenkympin vauhdissa :) Olihan hauskaa!

Laskettelurinteessä on sulanmaan aikoihin mukavat treeninäkymät ja tilaa temmeltää, Eka juoksee ja loikkii siellä kuin aropupu pitkässä heinikossa :) Mikäs sen mukavampaa katseltavaa.



Jatkossa aion kyllä kiinnittää aivan erityistä huomiota säännölliseen lihashuoltoon, vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei ilmenisikään. Urheilukoiran kroppa rasittuu kuitenkin ja ennen pitkää niitä jumeja tulee varmasti. Ei Ekan menemisessä aiemminkaan varsinaisesti vikaa ollut, mutta nyt kun olen nähnyt mitä se parhaimmillaan on, haluan tietysti sen pysyvän yhtä hyvänä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit