maanantai 29. joulukuuta 2014

Kisatili auki!

Osallistuttiinpa sitten sinne ekoihin virallisiin agilitykisoihin. Itse tein treeneistä tutut virheet kummallakin radalla, mutta onneksi Eka käyttäytyi mallikkaasti! Päällimmäiseksi tunteeksi jäi vain hurja hinku seuraaviin kisoihin.

Molemmat radat olivat aikamoisia juoksuratoja nopean koiran kanssa, mutta tälläkertaa se ei (ihme kyllä) koitunut meidän ongelmaksi. Ensimmäisellä radalla runttasin Ekan suoraan toiseen keppiväliin. Anteeks Eka, mun moka! Loppumatkasta tippui vielä yksi rimakin käännöksessä. Jokatapauksessa kiva rata ja vaikka itse en toiminut, niin Eka toimi erittäin hyvin. Pysyi lähdössä paikallaan kuin nakutettu vaikka aika kuumana kävikin, otti hyvin kontaktit ja irtosi suoralla pätkällä kivasti. Alla video ensimmäisestä radasta.


Toiselle radalle lähdin minejä katseltuani mielessä ajatus, että nyt tulee kiire. Radalla oli suora putki, joka vietti ohi seuraavasta hypystä. Rataantutustumisessa suurin ongelmani oli kuitenkin lähtö, joka lopulta se ongelmakohta olikin. Pitkään pohdin ja tuskailin miten saan Ekan kääntymään kolmannelle hypylle kahden hypyn kiihdytyssuoran jälkeen. Valitsin väärän tavan, enkä sitten saanutkaan. Jälkeenpäin oivalsin että tästä saattaa olla ollut puhetta tuolla treenien puolella, mutta kun kaikki pitää näköjään oppia kantapään kautta :D Kolmas este ja pam, hylly. Siinä sitten sillä aikaa kun Eka kävi hyppäämässä sen hyllyn päätin, että kerran kisat on muutenkin etuajassa ja olen tuosta startista maksanut, käyn juoksemasa loppuradan, pitämässä Ekan kanssa hauskaa ja kokeilemassa olisinko osannut ohjata radan. Ja näköjään olisin. Tietenkin sen jälkeen tuli se ärsytys omasta kämmistä. Kyllä ketutti kuin pientä oravaa, mutta ei muuta kuin palkkaamaan hieno koira iloisena ja ylpeänä. Alla video tuosta toisesta startista.

 
Noissa kisoissa Eka osoitti olevansa kilpailuvalmis nuori koira, joten enköhän tammikuussakin ainakin jotkut kisat käy kokeilemassa. Jarrutreeniä ja oman ohjaamisen loputonta hiomista edessä. Pakko vielä mainita, että Kuntoremontissa tehty työ alkaa näkymään, mutta etenkin tuntumaan tuolla radoilla! Nyt sen huomasin ihan tosissaan. Juoksin startit aika pahassa yskässä, mutta jalat liikkui ja kroppa toimi silti ihmeen kivasti. Kohta ollaan vasta puolivälissä remonttia, odotan innolla toukokuun tuloksia! ;) Lisäksi kun Vivobarefoot -treenikenkäni on ehtinyt muotoutua jalkaani, nekin tuntuu uskomattoman mukavilta juostessa!

Tammikuussa meitä odottaakin myös Lihtojen koulutusviikonloppu! En millään malttaisi odottaa.


"The only person you should try to be better than, is the person you were yesterday."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit