Onnea Eka 2 vuotta!

Helmikuussa Eka sisaruksineen täytti 2 vuotta. Vastahan tuo tuli kotiin, pieni pyöreä ja vikkelä karvapallo. Aika on kulunut älyttömän nopeasti, mutta paljon noihin kahteen vuoteen on mahtunutkin:

Kaksi vuotta sitten asuin viikot maatalouskoulun asuntolassa. Ekan tullessa asuin ensimmäiset viikot vanhempieni luona omakotitalossa, missä on aidattu piha ja turvallinen ympäristö. Opetin Ekan jäämään yksin, ja kun tämä taito oli hallussa ja ensimmäiset rokotuskäynnit tehty, muutin takaisin asuntolaan pikku-Eka mukana. Silloisella kämppikselläni oli tuolloin reilu vuotinen suursnautseri Podi, ja kokoerosta huolimatta Podi osasi käyttäytyä Ekan kanssa äärimmäisen nätisti! En muista jouduinko kertaakaan säikähtämään Ekan puolesta. Riitti että rääpäle vähän vinkaisi, ja Podi lopetti leikin ja varoi ettei vain toiseen satu. Sen sijaan Eka kiipeili Podin selässä, repi poskista, hyökkäili hampaat ojossa päin näköä ja muuta yhtä mukavaa... Onneksi Ekan kasvaessa Podi alkoi myös rajoittamaan Ekan riekkumista :) Pojista kasvoi ylimmät ystävykset, "isoveli ja pikkuveli", ja vielä nykyäänkin Eka sekoaa totaalisesti nähdessään Podia.

Asuntolassa eläminen teki jälkeenpäin ajateltuna Ekalle todella hyvää. Solussa pyöri päivittäin paljon opiskelijoita sekä muiden asuntolalaisten koiria, sosiaalistuminen oli taattu. Lisäksi koirilla oli mahdollisuus juosta vaikka päivittäin pellolla. Ja koska kyseessä oli maatalouskoulu, oli meillä myös lupa ottaa koiria välillä mukaan tunneille. Eka oli myös välillä luokassa moikkaamassa ihmisiä ja opettelemassa hiljaa olemista. Näin sain myös näppärästi tauotettua Ekan päiviä, ettei kokoajan joutunut olemaan yksin.

Eka opettamassa koneopettajalle
kuinka noudetaan pesusientä ;)

Tässä uintityyli vielä vähän hionnassa :D

Kesän tullessa alkoi uintikausi, mikäs sen parempaa! Eka rakastaa uimista, sen vuoksi minä rakastan Ekan vettä ja likaa hylkivää turkkia.

Sain töitä kouluni navetalta, joten lomien alkaessa asuntola tyhjeni ja siirryimme Ekan kanssa viereiseen  rakennukseen asumaan. Kesän Eka sai viettää siis myös pääosin maalla, mikä tarkoitti paljon vapautta pienelle karvakorvalle. Ihmeteltävinä kesäpäivän lenkeillä oli sekä kukkoja että kaneja, joskus lehmiä ja hevosiakin.

Kesäksi olin hakenut myös rippileirille isoseksi, ja pääsin ihanaan leirikeskukseen maalle leireilemään. Palaverissa ennen leiriä tuli puheeksi että minulla on kotona Eka 5kk. Pastoripa otti sitten asioista selvää ja ilmoitti Ekan olevan tervetullut mukaan leirille :) Leiri oli superhieno juttu tuon ikäiselle muksulle, uusia paikkoja, uusia ihmisiä, erilaisia tilanteita JA UIMARANTA. Eka pääsikin jokapäivä ainakin kahdesti uimaan (ohjaajien suosikkihomma oli käyttää Ekaa järvellä sillä aikaa kun isoset teki hommiaan). Lisäksi se esiintyi iltaohjelmissa sketseissä, esitti muun muassa imuria :D tosin sen roolin Eka omaksui vähän liian hyvin, sillä muiden ollessa sketsejä esittämässä ja silmä vältti, Eka oli käynyt tyhjentämässä biojäteastiasta makaronilaatikot.... EI hyvä.

Sketsien tilannekuvat aina yhtä selkeitä ja johdonmukaisia :)

Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, oli sunnuntain ulkona pidetyssä messussa myös lähellä lähteä ehtoollisleivätkin parempiin suihin. Onneksi ehdin pelastaa tilanteen. Sen jälkeen Eka istuikin tiiviisti sylissäni koko messun ajan, ei toki ilman ongelmia. Tai ei meillä ongelmia ollut, mutta vieressä istuneella isosella kyllä. Eka nimittäin OKSENSI kesken saarnan toisen isosen syliin. Ja taas Henna oli oikein ylpeä pienestä koiranalustaan, kuin myös Ekan karatessa huoneestani iltahartauden aikana ja tepastellessa kesken hiljaisen hetken hartaushuoneeseen "ai täällähän te kaikki oottekin"-ilme naamalla...

Eka kuitenkin selvitti riparin läpi ja kaikille jäi vain positiivia muistoja, ja aika on kullannut ne huonommatkin :) Eka pyydettiin myös konfirmaatioon kuvaa varten.

Lokakuussa lähdin 5 viikoksi Ivaloon kummisetäni luo. Menin tekemään työharjoittelun eräälle huskyfarmille ja tutustumaan rekikoiriin :) Lentokoneella mentäessä alku ei ollut kovin lupaava: koneen laskeuduttua minulle ilmoitettiin Ekan unohtuneen Helsinkiin! Ja kun kaikki minulle etukäteen sanoi ettei tämä ole mahdollista! No, onneksi saman välin lensi toisen yhtiön kone vielä samana päivänä, Eka saapui pari tuntia minua myöhemmin kentälle ja haettiin pikkupoika turvaan. Kuukausi pohjoisessa kului mukavasti! Elämysrikasta aikaa ennen kaikkea. Ekan kanssa käytiin iltaisin juoksentelemassa, treenailemassa agilityä läheisellä kentällä (vou mikä tuuri!), eksyiltiin ja sen sellaista.

Joulukuussa päästiin esiintymään ohjaamieni kerholasten kanssa Koira 2013 -tapahtumaan. Hieno tapahtuma ja lapset oli taitavia :) Jouduin opettamaan Ekalle muutamia temppuja kuten skeittauksen, vaikka joskus vannoin etten opeta sille mitään "tyhmää" :D
Päädyimmekin lasten kanssa sitten jatkossa esittelemään erääseen eläinkauppaan agilityä ja temppuja, samoin nenäpäivän tapahtumaan sekä muiden ohjaajien kanssa Showhaun kiertueelle. Yhtäkkiä olimmekin Ekan kanssa olleet kahdesti lehdessä ja kerran telkkarissa, Ekan 1v kanssa?!

 Ekan kasvaessa treenailtiin agilityn perusteita suhteellisen tiiviisti ja Eka edistyikin yllättävän hyvin. Vuoden iän jälkeen aloitettiin canicross-treenit ja siitäkös Eka innostui :) kun päästiin siihen vaiheeseen että pystyttiin juoksemaan Hyvinkään koiraladun lenkki ympäri, en tiedä kumpi meistä oli enemmän innoissaan. Itsekään en malttanut hidastella yhtään koska koira veti niiin hienosti, ja maalissa sitten vuosi silmät silkasta kivusta, hengitys oli katkonaista ja jalat tärisi vielä kotonakin. Keväällä startattiinkin jo ensimmäisissä kisoissa. Sen jälkeen vetohommelit ovatkin olleet osa meidän arkea :)

Vuoden 2015 vaihteen ympärillä aloitimme virallisen kisaamisen agilityn saralla. Toistaiseksi ei ole tuloksia tullut, mutta niiden metsästäminen jatkuu.

 "Happiness starts with a wet nose and ends up in a tail."