lauantai 8. marraskuuta 2014

Tervetuloa!

Olen Etelä-suomalainen koiraurheilijanuori, omistan 1,5-vuotiaan kooikerhondjen Ekan, jonka kanssa harrastan agilityä, hauskana ja kuntoa kohottavana kakkoslajina canicrossia erilaisine sovelluksineen, sekä tokoa, tosin hieman vapaamuotoisemmin. Lisäksi kulutan aikaani väsäämällä kaikenlaista outoa ja hauskaa (tällä hetkellä esimerkkinä agility yksipyöräisellä, koirien opettaminen skeittaamaan sekä vanhojen mäkihyppyportaiden juokseminen koira kainalossa). Agilityn saralla saatan asettaa tulevaisuudessa agilityvaliota korkeampia tavoitteita, mutta se sitten oikeasti vasta joskus tulevaisuudessa :)

Canicross-kisat Ohkolassa
Perustin blogin ensimmäisen sponsorini innoittamana. Sonarc Ky (linkki blogin oikeassa laidassa) ryhtyi sponsoroimaan harrastustani vuodelle 2015! Kirjoittelen luultavasti suurimmaksi osaksi treeneistäni ja kaikesta liikkumiseen liittyvästä. Toki joskus voi arki ottaa päähän niin, että juttua riittää muistakin aiheista :P
Kuva valmistujaisjuhlistani. Eläintenhoitaja ja sen eläin :)

Kirjottelun säännöllisyydestä en uskalla vielä luvata mitään, mutta toivon että ainakin viikoittain löydän edes jostain välistä aikaa kirjoittelulle. Yksi vahvuuksistani on jokaisen päivän täyttäminen kaikenlaisella älykkäällä ja vähän vähemmän älykkäällä ohjelmalla ;)

Tervetuloa seuraamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit