Kahden lajin harrastaja: iloa ja haasteita

Tämä kirjoitus on ollut pitkään työn alla ja olen paljon pohtinut itse kyseistä aihetta. Kuinka olen onnistunut innostumaan kahdesta eri lajista niin, että nautin, panostan ja haluan kehittyä niissä molemmissa näin paljon? Erityisesti olen miettinyt, kuinka ihmeessä pystyn jakamaan resurssini kahden lajin kesken niin, että kumpikaan ei kärsi ja pystyn asettamaan tavoitteita ja nostamaan rimaa kummankin lajin osalta.

Kahden lajin harrastamiseen liittyy paljon huomioon otettavaia asioita. Haasteita on paitsi ajan ja rahan käytössä, myös treenien sunnittelussa. Treenien rytmitys ja painotus oikein ei ole aina ihan helppoa. Toki asiassa on myös kääntöpuolia. Kun toisessa lajissa on tauon paikka, saa ajan hyvin hyödynnettyä toisessa lajissa.

Kaikkien lajien harrastamisessa on aina ihan omat juttunsa, siksi keskityn kirjoituksessa vain omiini: agilityyn ja valjakkourheiluun. Periaatteessahan lajeja on enemmän kuin kaksi, valjakkourheiluun kun kuuluu useita lajeja. Ne, mistä olen kiinnostunut eli yhden koiran lajit, ovat juoksu, hiihto, kickbike ja pyöräily. Luulenpa että näistä lajeista osa tulee siirtymään vähän taka-alalle, niin että toisten lajien lajinomaisiin treeneihin on parempi keskittyä. Sitä, mihin lajeihin lopulta päädyn, en vielä tiedä :)

kuva: Mikko Paavola

Rahankäytön haasteita helpottaa se, että valjakkourheilussa ei ole valmennuskausimaksuja. Siinä rahaa kuluu välineiden ja varusteiden hankintaan ja huoltoon, kilpailumatkoihin ja majoituksiin, itse osallistumiseen sekä tietysti koiraan. Kun tarvittavat välineet alkaa löytymään, menot pienenevät kummasti :) Agilityyn kuluu puolestaan jatkuvasti rahaa, mikäli valmentautua haluaa. Lisäksi kisapäiviä on vuosittain selvästi enemmän kuin valjakkourheilussa. Agilityssä ei kuitenkaan ole suuria välineisiin kohdistuvia menoja. Molemmat lajit vaativat lisäksi koiran (toki myös ohjaajan) lihashuoltoa. Niitä menoja minulla toistaiseksi on vasta yhdestä koirasta, sillä en vielä omista toista koiraa valjakkourheilua varten.

Tulevaisuuden rahahaasteita olen pyrkinyt helpottamaan niin, että nyt kun olen viettänyt välivuotta ja pystynyt tekemään enemmän töitä, olen käyttänyt tilaisuuden tehdä suurempia, mutta pitkäkestoisia investointeja valjakkourheilun osalta. Olen hankknut suksia, niiden voiteluvälineitä, maastopyörään lukkopolkimet sekä muita vähän pienempiä juttuja. Agilityssä taas olen hyödyntänyt välivuoden hankkimalla tasokasta valmennusta pääkaupunkiseudulla. Mikäli pääsen syksyllä kouluun, joudun hieman valmennuksesta tinkimään, mutta ainakin saadaan tältä kaudelta paljon oppia niin, että pärjätään jatkossa vähän erilaisella valmentautumissuunnitelmalla.

Ajan käytön haasteita voisi lähteä purkamaan monella tapaa. Aikaa joutuu jokatapauksessa käyttämään työntekoon ja muuhun elämiseen, mutta lisäksi treenailuun käytettävä aika on jaettava jollain tavoin lajien välillä. Koira vaatisi teknisiä lajiharjoitteita agilityhallilla, mutta itse pitäisi ehtiä juoksulenkille. Mihin suuntaan repeäisin? Näitä asioita helpottaa paljon tapa suunnitella treenit niin, että saan lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Esimerkkinä näin: on maanantai. Tiedän, että keskiviikkona on agilityvalmennus, mikä on Ekan treeniviikon päätreeni, jolloin on oltava hyvässä iskussa ja levänneenä. Tiistaina tehdään siis korkeintaan jotain rentoa. Samoin torstai valmennuksen jälkeen on oltava kevyempi päivä. Siispä käyn tänään hallilla tekemässä tekniikkaharjoitteita tai koiraladulla tekemässä motivoivan, pätkityn vetotreenin. Samalla voin itse tehdä vaikkapa intervallitreenit juosten agilitykentällä, tai hiihtotekniikkaharjoitteita ladulla Ekan vetäessä henkeä tai lämmitellessä. Sitten voin tiistaina tehdä hölkkälenkin, ja Eka saa näin kevyen ja hidasvauhtisen metsälenkin. Keskiviikkona voidaan rauhassa keskittyä valmennukseen. Torstaina Eka saa viettää lepopäivää ja minä voin käydä tekemässä kovempivauhtisen tai pidemmän matkan treenin, missä Ekan valvominen tuottaisi ongelmia ja turhia pysähtelyjä. Loppuviikkoa voidaan sitten suunnitella sen mukaan, onko tulossa kilpailuja tai onko sovittu mahdollisia kimppatreenejä jonkin lajin parissa. Lihaskuntojuttuja on helppo yhdistää joidenkin lenkkien päätteeksi ennen suihkua.

Joskus tietenkin joutuu vähän valitsemaan, kun kaikkea ei voi aina tehdä. Silloin on mietittävä joka kerta erikseen, mikä treeni olisi nyt tärkeämpi juuri siihen hetkeen. Agilityn ja valjakkolajien kilpailukaudet menevät sopivasti vähän ristiin. Agilityn arvokilpailut pidetään kesäkuussa, kun taas valjakkolajien sulanmaan kausi painottuu syys-marraskuuhun ja talvikausi tammi-maaliskuuhun. Agilitykisojahan on juostava jokatapauksessa lähes ympäri vuoden, jotta saadaan tarvittavat tulokset kasaan arvokilpailuja varten. Virallisia agilitykilpailuita kuitenkin järjestetään niin paljon ja ympäri Suomen, ettei niiden sovittamisesta kalenteriin ole kyllä tullut ongelmaa.

Kesäisin, kun lämpötilat estävät koirien kovemmat treenit ulkona, voin keskittyä enemmän itseni treenaamiseen sekä agilityyn viileissä treenihalleissa. Koiran muita treenejä voidaan sitten tehdä uittamalla. Se on sitten mukavaa hommaa ja Ekakin nauttii täysin rinnoin :)

Jos kahteen lajiin keskittyminen nähdään useimmiten kilpailemista vaikeuttavana asiana, on siinä myös etunsa. Esimerkiksi tämän kauden aikana agilityn valmennusryhmässä saamani henkinen valmennus kilpailemiseen on ollut hyvin rinnastettavissa myös valjakkourheiluun, minkä parissa vastaavaa valmennusta ei tarjota lainkaan. Muutenkin agilityssä opittavat koirankoulutus- ja lukutaidot auttavat valjakkourheilussa. Myös toisinpäin, kun treenaan valjakkourheilua varten itseäni juoksemalla, pyöräilemällä, porras- tai mäkitreeneillä ja miten nyt ikinä, näkyy se isona apuna agilitykentällä liikkumiseen ja kiihdyttelyyn :) Agilityssä eri ohjausten opettelu harjoittaa koordinaatiota, mikä puolestaan helpottaa valjakkourheilussa tekniikoiden oppimista. Paljon hyötyjä siis, kaiken hauskan lisäksi! :)

Kun lähdetään miettimään harrastastamista enemmän elämäntapana, asiana joka on aina arjessa ja ajatuksissa läsnä, voin ehkä mainita, ettei kaikki voi aina sujua kuin elokuvissa. Joskus tulee väkisin vähän takaiskuja, ehkä loukkaantumisia tai muuten vaan treenit eivät suju niinkuin haluaisi eikä tavoitteet tule saavutetuksi. Meillä Ekan kanssa oli vähän tällainen kausi viime vuoden lopusta helmikuulle. Ei sujunut, yhteinen sävel oli ihan hukassa. Eka päätyi lisäksi pienelle saikulle ja pidettiin sitten lepoa ja taukoa koko agilitystä. Kuitenkaan sinä aikana kun motivaatio agilityyn oli matalalla, ei minun tarvinnut potea masennusta siitä niin kovasti, kun saatoin siirtää agilityn mielestäni sivuun ja keskittyä parhaillaan olevaan hiihtokauteen. Tuo tauko teki meille molemmille varmasti hyvää. Kun tuntui ettei sujunut, ei tarvinnut tahkota väkisin. Luulen, että jos olisin silloin harrastanut vain agilityä, olisi tuo aika ollut henkisesti selvästi raskaampaa.

Niin kauan kun nautin harrastamisesta näin paljon ja olen oman terveyteni puolesta näin etuoikeutettu, että pystyn tekemään ihan mitä haluan sekä huomaan treeneissä edistymistä, en aio lähteä karsimaan lajivalikoimaa mistään päästä.

kuva: Mikko Paavola