sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Agilityn SM-viikonloppu 2016

Tänä viikonloppuna kilpailtiin agilityn SM-kisat Nastolassa. Ekan kanssa emme toukokuun hyvän fiiliksen kilpailuista huolimatta saaneet vaadittavia tuloksia kasaan, joten osallistuimme vain perjantaina järjestettyyn kansalliseen kilpailuun ja vietimme itse SM-kisat kotisohvalla livestreamin ääressä kannustaen kavereita :)

Perjantain kisoista jäi käteen kuitenkin sen verran, että Ekalla oli mainio kisavire molemmilla radoilla ja yhteistyö toimi. Ensimmäisellä radalla Ekalla nousi vire vähän liiankin korkeaksi, eikä haukkumiseltaan kyennyt suorittamaan kakkosestettä. Esteeltä kielto ja lisäksi korjauksen jälkeen pudotti mennessään myös riman. Sen jälkeen rata sujui mukavasti, Eka teki hommansa ja minä hoidin omani. Sen jälkeen odottelimme seuraavaa starttia reilut 3 tuntia, kisaajia kun riitti :)

Illalla 20.30 aikoihin oli toisen startin vuoro. Onneksi Eka osaa ottaa rennosti kisapaikoilla, eikä kuluta itseään loppuun odotteluaikana. Tuloksena toiselta radalta nolla, sijoitus 20./136. Nollatuloksia tuli 67, joten niidenkin joukossa sijoitus oli meille jo hyvä :) Erityisen iloinen olen Ekan tekemistä kontakteista. Kaikki toimivat juuri niinkuin treeneissä, jopa A-este joka on muutenkin vielä työn alla suorituskriteerin muuttamisen jäljiltä.

Viikonlopun tein työnikin kuulokkeet korvilla, kuunnellen livestreamin selostusta :D Mutta enpä missannut juuri kenenkään rataa, jonka olin suunnitellut seuraavani! Finaaliradat olivat todella jännittäviä navetasta käsinkin seurattuna! Voi mikä hinku tuli itselläkin taas kisakentälle. Vielä jonain päivänä saan itsekin kokea arvokisatunnelman paikanpäällä kilpailijana. Tuon ajatuksen eteen jaksaa taas vuoden verran tehdä töitä :)


Onnittelut myös puolestani viikonloppuna menestyneille sekä upeita ratasuorituksia ja omia tavoitteitaan rikkoneille :)

Tuleva kesä keskitytään Ekan kanssa jo työn alla oleviin projekteihin ja jätetään ratatreeniä vähemmälle. Heinäkuussa mennään viettämään Agirotuviikonloppu Ylöjärvelle. Ei muita uimista suurempia suunnitelmia kesäksi, toki omat treenini jatkuvat canicrossin osalta asettamieni tavoitteiden saavuttamiseksi :)

Kuhmon SM 12.-13.3.

Maaliskuussa 2016 osallistuimme Kuhmossa järjestettyyn valjakkohiihdon SM-kilpailuun. Kilpailu oli SPKL:n alainen. Kyseisen liiton kilpailuissa luokkajako menee koiran rodun mukaan A, B ja C. Kooikerhondje kuuluu C-koiriin, eli luokkaan, joka on avoin kaikille muille paitsi seisoville lintukoirille, dobermanneille ja suursnautsereille. Kilpailut olivat minulle kauden viimeiset, joten oli kivaa päästä nauttimaan niistä Ekan kanssa :)
 ¨
Lauantaina hiihdimme Ekan kanssa yksilökilpailun, missä hiihdimme 5km aikaan 15,57 sijoituksena 17/20. Vuoden takainen aikamme oli 14.40, eli ei parannusta siihen. Toki kilpailupaikka oli eri, joten ei ole suoraan myöskään suoraan verrattavissa. Lisäksi treenit Ekan kanssa olivat jääneet aika vähälle Ekan sairastelun vuoksi, mistä aiemmin kerroin. Ohitukset sujuivat ilokseni hyvin, ja Eka sai matkalla mukavaa lisäpuhtia ohi tulleista koirakoista. Maaliin päästiin vielä hyvällä loppukirillä :)

Kuva: Mari Moisala

Sunnuntaina hiihdettiin joukkueviesti, mihin Ekan ei ollut tarkoitus osallistua, mutta päätyi paikkaamaan juoksut aloittanutta belgianpaimenkoiraa miesten C-joukkueeseen. Viesti hiihdetään kolmen koirakon joukkueina. Siinä ensimmäiset lähtevät yhteislähdöllä liikkeelle, mikä on usein hyvin tapahtumarikas tilanne. Vaihtoalueelle tullessa koira tulee irrottaa vetovyöstä ja antaa avustajalle, jonka jälkeen hiihdetään lähtöviivalle lähettämään seuraava koirakko matkaan. Eka juoksi hiihtäjänsä kanssa toisen osuuden. Kun edellisenä päivänä testasimme, kuinka Eka lähtee vieraan ihmisen matkaan, ei siinä Ekan mielestä ollut mitään outoa. Yhtä innolla pinkoi menemään kuin minunkin kanssa. Vaan itse kisassa oli kuitenkin jarrutellut matkalla tajutessaan, ettei perässä hiihtänytkään omistaja. Loppukiri kuitenkin vielä irtosi, ja maaliin koirakko hiihti toisen kilpailijan kanssa rinnakkain. Vaihtoalueella olin itse koppaamassa koiran, ja kuolan peitossa oleva pikkumies juoksikin suoraan syliin ottamaan kehut vastaan. Lisäksi joukkueessa hiihti edellisenä päivänä yksilökisassa voiton vienyt labradori sekä belgianpaimenkoira malinois.

Kuva: Mari Moisala
Kaikesta huolimatta joukkue sijoittui kolmanneksi viidestä joukkueesta ja sai SM-pronssia! Hiukan Eka herätti hilpeyttä ja myötätuntoa palkintopallilla ollessaan, mutta pieni hurja vetokoira pokkasi palkintonsa ylpeänä. :)

Mitali ja kaikkee ;)

Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, k...

Suositut tekstit