NAS-leiri 3

NAS-valmennusryhmän kolmas (minun toinen) leiri pidettiin kuluneena viikonloppuna. Inspiroiva ja kannustava viikonloppu! Näistä leiripäivistä on nyt tullut minulle ehdottomasti kuukauden odotetuimpia päiviä, mutta hyvää kannattaakin odottaa!

Kuten viime leirillä, myös tällä oli ohjelmassa paljon treeniä eri aihe-alueilta. Oli luentoa, kehonhallintaa, klinikkaa, ratatreeniä ja tietenkin myös ilman koiraa tehtäviä harjoituksia. Meidän ryhmä aloitti leirin treenit Teemun ratatreenillä ja päätti Niinun ratatreeniin.

Lauantai

Aamusta kuuntelimme luentoa ja pohdimme vähän asioita, jotka vaikuttavat treeneihin ja kisaamiseen. Mielenkiintoisia stressi- ja tunnejuttuja :) Luennon jälkeen päästiin sitten puuhaamaan itse.

Ensimmäinen treeni siis rataa. Ensin opeteltiin neljä rataa samalla ratapohjalla, sitten tehtiin mitä valmentaja halusi. Tästä treenistä jäi heti älyttömän hyvä fiilis, yllätyin jälleen Ekan osaamisesta ja vähän myös omastani :) Hyvää menoa oli radalla, jalatkin suunnilleen liikkuivat ja edellisten viikkojen sairastelu tuntui pahemmin vasta viimeisen radan jälkeen, kun alkoi hengitys tökkimään. Ei haittaa enää siinä vaiheessa treeniä! :D Teemulla on kyllä aika uskomattomat valmentajan taidot, vihdoin pääsin myös itse hänen oppiinsa.

Kehonhallinnassa oli ihanaa huomata, että edellisellä leirillä hankalat asiat onnistuivat Ekalta nyt huomattavasti helpommin. Kotona tehty työ on siis toiminut :)

Olin juuri edellisellä viikolla kuumeessa kotona suunnitellut ja järjestänyt treenikirjanpitoni ihan uudestaan. Leiriltä sain kuitenkin vielä hyviä ideoita treenien kirjaamiseen, ja nyt vain odotan että löydän aikaa taas toteuttaa näitä ideoita! Tunnustan, että tämäkin lähti jo vähän lapasesta, mutta olen asian kanssa ihan sujut. :D

Sunnuntai

Sunnuntaina päästiin Ekan kanssa taas kepittelemään Leenan silmän alle! Tehtiin paljon lyhyitä toistoja erilaisilla häiriöillä ja ärsykkeillä, mitkä Eka kesti ihmeen hyvin. Kotiläksyksi kirjasin takaaleikkausten opettelun kepeillä hankalista kulmista.

Koirien lepäillessä välillä, meidät ohjaajat laitettiin hikoilemaan ja haastamaan aivojamme Tiian fysiikkatreenissä. Näistäkin treeneistä jäi paljon kotitehtäviä, ja aloitimmekin jo eilen iltalenkin jälkeen kiertelemällä pihan omenapuuta vähän edestä ja takaa :)

Päivän päätteeksi tehtiin leirin toinen ratatreeni Niinun opastuksessa. Nyt sai kyllä juosta kieli keskellä suuta että osuttiin oikeille esteille. Mutta aika hyvin osuttiin! Kokeiltiin pariin kohtaan vähän erilaisia ohjaustapoja, ja hyvin kyllä huomasi mikä oli kätevä ja mikä kätevämpi :) Oli peruskäännöstä ja sokkaria, pakkovalssia ja välistävetoa, japanilaista ja takaaleikkausta. Kun äsken olin juossut Tiian treenissä pääni pyörälle valsseista, oli suuri ilo onnistua Ekan kanssa radalla tiukassa valssikäännöksessä :D Enää noin tuhat toistoa valssia, ja se saattaa alkaa osumaan useammin oikeaan kohtaan kuin väärään. Vaikka Eka oli jo selvästi vähän väsynyt leiristä, ihmeen hyvin jaksoi vielä radalla painella. Tämä treeni oli kyllä loistava piste i:n päälle ja leiri päättyi yhtä hienosti kuin alkoikin.

Koska latasin tietokoneelleni jopa videonkäsittelyohjelman (ja käytin pikkusiskoa avuksi), onnistuin tekemään ratatreeneistä yksinkertaiset koostevideot! Tässä olkaa hyvät :D Vähän huonolaatuisia, mutta lupaan opetella lisää!

Olemme nyt käyneet 3 kuukautta Niinun viikkotreeneissä, ja huomaan jo nyt valtavan kehityksen meidän molempien osaamisessa. Mitähän Niinu meistä vielä kevääseen mennessä leipookaan!

Vähän muitakin kuulumisia

Kävin Ekan kanssa vihdoin luustokuvissa. Kuvattiin kaikki mitä kerralla saatiin: selkä, lonkat ja kyynärät ja tarkastettiin polvet. Tuloksena ilahduttavat SP0, LTV0, A/A, 0/0, 0/0. Kaikki priimaa siis! Joulukuun alussa käydään vielä silmätarkissa ja ottamassa verta geenitesteihin, ja voipi olla että niiden jälkeen Eka löytyy urosjalostuslistalta. Parasta kuitenkin on, että saan harrastaa terveen koiran kanssa <3

Tällä viikolla päästään Ekan kanssa nauttimaan kisareissusta, kun lähdetään treenikaverin kanssa käymään Jyväskylässä. Siellä järjestetään koikkereiden rotumestaruuskisat. Muistan kun vuosi sitten lueskelin ilmoitusta samoista mestiksistä ja haaveilin siitä päivästä kun kisaamme 3-luokassa ja saan osallistua koohojen mestaruuskisaan. Ja kohtapa osallistun!

Saa(ko?) v#tuttaa - epäonnistumisen jalo taito

Alla on videot viimeisistä kisoista, kun niitä nyt ei taas ihan liikaa ole tullut lisäiltyä :)

A- ja B-radoilla tuomarina oli Lee Gibson, vuoden 2016 SM-kisojen tuomari :) Radat olivat tyyliltään aika erilaisia kuin suomalaisilla tuomareilla, mutta tykkäsin kyllä kovasti! Haastava kepeilletulo B-radalla ja paljon erilaisia linjoja esteille, ja ilokseni suoriuduttiin niistä ihan varsin kivasti!

Yksi kisojen tavoitteista oli A-esteen suorittaminen oikein. Vaihdoin A-esteen suorituskriteerin hiljattain pysäytyksestä juoksukontaktiksi, syystä että minua alkoi huolestuttaa pysäytyskontaktin rasittavuus koiran kropalle. NAS-leirillä Leena-koutsi antoi ohjeet, joiden mukaan olen treenannut. Nyt oli ensimmäiset kisat tämän muutoksen jälkeen. Toistoja ollaan tehty niin paljon kun olen ehtinyt, ja ilmeisesti se on jo jotenkuten mennyt pikkukaverille kaaliin! Vau miten hieno, etenkin A-radalla, jossa pystyin itse vähän vielä jarruttamaan vauhtia! B-radalla este oli suoralla ja siitä jatkettiin putkeen, joten vauhtia tuli jonkin verran enemmän, mutta toimi vielä siitä huolimatta. Nyt vielä muutama sata toistoa eri vauhdeissa ja kulmissa, niin alkaa varmaan tulla hyvä :)

Syksyn aikana agilitykisojen osalta olen alkanut pohtimaan moniakin asioita vähän uusista näkökulmista. Viime viikonloppuna ajellessani kilpailuista kotiin, kiinnitin huomiota kilpailusuorituksen jälkeisiin fiiliksiin ja reaktioihin.

Koska kisoissa oli paljon osallistujia, ehdin hyvin tarkkailemaan myös muiden suorituksia. Koirakoiden tullessa maaliin näin kovinkin erilaisia reaktoita. Useimmat tietenkin kehuivat kovasti koiriaan ja onnistuessaan jopa tuulettivat. Osa kuitenkin unohti koiran kokonaan radan päätyttyä, ja keskittyivätkin vain hihnan etsimiseen ja kun koira oli kytketty, alkoi selvittäminen kavereille, mitä radalla tapahtui tai sitten mennään kiireenvilkkaa tuijottamaan tulostaulua. Mielestäni se on kyllä aika väärin koiraa kohtaan, joka kuitenkin on tehnyt kaikkensa radalla ja varmasti myös pitänyt hauskaa. Palkkioksi se saa siitä ohjaajan huomiotta jäämisen. Joidenkin koirien mielestä se voi tuntua jopa rangaistukselta.

Epäonnistuneiden ratojen jälkeen oli mielenkiintoista huomata jos jonkinmoisia maaliintuloja. Oli niitä, jotka sivuuttivat tuloksen täysin ja olivat yhtä tyytyväisiä koiraan kuin onnistuneenkin radan jälkeen. Se oli kyllä mukavaa katseltavaa :) Välillä kuitenkin näkee myös niitä, kun koiralle ollaan vihaisia tapahtuneesta virheestä, joka mahdollisesti oli vielä ohjaajan tekemä, ja maaliin tultua koira sai "kuulla kunniansa".

Aloin ajattelemaan asiaa, kun olen nyt jonkin verran törmännyt kisoissa siihen, että minun sättiessä itseäni, joku tulee sanomaan "no mutta olihan siinä paljon hyvääkin!", "Ekahan on vielä tosi nuori, ei teillä oo kiirettä", "teittehän te kuitenkin yhden nollan" tai muuta vastaavaa. Aina on paljon hyvääkin, käyn nekin aina läpi ja saatan fiilistellä niitä vielä pitkäänkin kisojen jälkeen. Eivät ne kuitenkaan poista sitä mikä ei mennyt hyvin. Kyllä, Eka on nuori eikä meillä ole kiire, mutta miksi sitten kisaisin, jos nuoren iän varjolla en voisi pyrkiä omiin itse asettamiin tavotteisiini?

Mielestäni, jos radalla tulee virhe, on nopeasti mietittävä oliko virhe oma vai koiran ja tehtävä yksi päätös välittömästi.

1) haluanko jatkaa radan loppuun, vai

(Tämä tarkoittaa sitä, että palkkaan koiran radan päätteeksi, koska loppuun suoritetun radan jälkeen koiralla ei enää ole harmainta aavistusta mikä kohta radasta meni mielestäni vikaan. Torumisesta ei siis olisi mitään hyötyä.)

2) haluanko huomauttaa koiraa tapahtuneesta

eli joko keskeyttää radan siihen tai korjata virheen (esim. alastulokontakti), kehua sen jälkeen vuolaasti ja liidellä suorinta tietä maaliin palkkaamaan. Jotkut tuomarit antavat vielä jatkaa koko radankin loppuun :) Jos virhe tuntuu johtuvan koirasta, on syytä vielä miettiä, onko tehtävä vaadittavissa koiralta, eli onko sitä oikeasti opetettu koiralle niin, että sillä olisi edes mahdollisuutta onnistua. Jos ei, toruminen on jälleen väärä ratkaisu.

Oli valinta sitten mikä tahansa, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että epäonnistumisen jälkeen saa ottaa päähän. Mietitäänpä vaikkapa viimeisimpiä kisojamme:

Olin asettanut tavoitteeksi tuplanollan. Ensimmäisellä radalla Eka juoksi kahdesta hyppyesteestä ohi. En vieläkään ole ihan varma miksi, luultavasti en vain ohjannut riittävän tarkasti. Toisella radalla tehtiin hyvän mielen nolla-rata. Kolmannella radalla selviydyttiin hienosti kaikista vaikeista kohdista, mutta pituusesteestä Eka juoksi jälleen ohi. Muuten puhdas rata, ja tuplanolla oli niin lähellä. Lisäksi tavoite on ollut yhtä lähellä jo ainakin kolmissa edellisissä kisoissa. Saako vähän v#tuttaa? :D

Itse olen vielä siinä mielessä ankara itselleni, että jos asetan tavoitteen (jonka toki koen olevan saavutettavissa) enkä pääse siihen, en pysty lohduttamaan itseäni sillä, että joku muukaan ei onnistunut tai ajattelemalla, että onnistuin kuitenkin melkein. Lisäksi saatan vielä tulistua hiukan lisää, jos toiset tulevat hämmästelemään tai vähättelemään pettymystäni tai tulevat lohduttamaan tulevilla kisoilla ja muistuttamaan, että on vielä yli puoli vuotta aikaa saada niitä tuplanollia (SM-kisoja varten siis). Vaikka petynkin, ei siihen maailma kaadu ja pääsen kyllä siitä yli. Usein huomaan viimeistään seuraavana päivänä (usein kuitenkin jo kotimatkalla kisoista) suunnittelevani jo seuraavia kisoja tai treenejä. Sanoisinko, että jos ei edes vähän harmita, ei silloin ole yrittänytkään tosissaan :D

Koska lajiin kuuluu toinenkin osapuoli eli koira, asiaan liittyy sääntö: vaikka harmittaa, sitä ei saa purkaa koiraan.

Olen opetellut ja opettelen edelleen tapaa, kun tulen radalta jossa olen mokannut, palkkaan ensin koiran niin, että sille todella tulee selväksi, että sinä olit tosi taitava. Kun harmitus alkaa nousta pintaan, kiikutan koiran joko häkkiin tai avustajalle ja painelen itse vaikkapa ulos. Sitten voin kiukkuilla itselleni niin paljon kuin haluan. Itseensä tyytyväisen koiran luo saan palata vasta, kun pystyn taas käyttäytymään reilusti koiraa kohtaan.

Kertaakaan en muistaakseni ole keskeyttänyt rataa Ekan kanssa, joten vielä ei ole ollut syytä jättää palkkaamatta maalissa. Muutenkin pidän yleisesti parempana tapana palkata koira aina radan jälkeen ja korjata mahdolliset koiran tekemät virheet sitten seuraavissa treeneissä. Ainakin meillä se on toiminut vallan hyvin, ja koira on aina innoissaan päästessään maaliin :)

NAS-leiri ja pähkinät pinkoilee

Kuluneena viikonloppuna osallistuimme siis Niinu Agility Sportin NAS-Teamin treenileirille. Jestas sentään mikä informaatiotulva! Aivot ihan totaalisolmussa, uskomatonta miten paljon ahaa-elämyksiä voi yhteen viikonloppuun mahtua!

Sain hurjan pitkän listan ideoita ja vinkkejä Ekan tuleviin treeneihin ja nyt pitää malttaa odottaa että niitä pääsee treenaamaan!

Alla pätkä Tiia Vitikaisen valmentamasta ratatreenistä :) Kuten näkyy, mutkat valui aika paljon etenkin kovemmassa vauhdissa ja omat ajoitukset ovat välillä vähän pielessä, mutta voi juku kun nuo saadaan Ekan kanssa hiottua kuntoon, miten paljon sekunteja saadaankaan pois kisaradoilta!

Yksi treeni, josta jäin älyttömän iloiseksi, oli keppitreeni. Muutama kuukausi taaksepäin, meillä oli keppiongelmia selvästi havaittavissa. Nyt, treenin aikana Eka ei tehnyt yhtäkään keppivirhettä! Haasteeksi kepit osoittivat kohti seinää, niihin tultiin vauhdilla putkesta ja itse otin ohjatessa etäisyyttä sivusuunnassa. Ja se kesti! Lopulta päästiin tilanteeseen, että lähetin Ekan putkesta kepeille muutaman metrin päästä sivusuunnassa, ja pääsin leijeröimään sekä pussin että U-putken kentän toiseen laitaan Ekan tehdessä kepit kiltisti loppuun saakka! Vau! Nyt kyllä pikkupoika yllätti.


Kiteytin leirin oivallusten top5 -listaksi:

5. kuinka riskialtis laji agility on ohjaajan näkökulmasta

Niin! Siinä ihan ihan, ihan oikeasti voi sattua! Omaksi onnekseni ei itselleni ole vielä tullut vammoja, pitää muistaa treenata lihaksia jotka auttavat pysymään kasassa. Lisäksi meidän ihana fysiikkavalmentaja Tiia onnistui kertomaan, kuinka vänkyrä se oma kroppa todellisuudessa onkaan... Mutta kaikki kuitenkin ihan korjattavissa :)

4. kuinka vauhdilla olemme kehittyneet

Eka on oikeasti vasta 2,5v! Ei mitään kiirettä, ja lähes jokaisessa treenissä sain huomata, kuinka hyvin Eka on ikäisekseen kehittynyt. Onnellista! Kaikessa on vielä paljon hiottavaa, mutta tietenkin nuorella koiralla on. Sen lisäksi, että Eka on taitava oppimaan, tuntuu että olen itsekin kuluneen syksyn aikana kehittynyt aika paljon :) sekin on onnellista! Melkein voisin todeta saman kuin Ekasta: kaikessa on vielä paljon hiottavaa, mutta tietenkin nuorella ohjaajalla on. Tosin en pistä nuoruuden piikkiin, koska sehän olisi vallan huijausta. Voi nuorikin olla taitava! :D

3. kuinka monet osa-alueet agilityyn lajina oikeasti vaikuttaa

Sen lisäksi, että ohjaaja tarvitsee hyvää kuntoa ja juoksutekniikkaa, tarvitaan myös koordinaatiota, ketteryyttä, havainnointikykyä liikkeessä, taitoa reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, myös tasapainoa ja vielä paljon muuta. Näiden kaikkien kehittäminen on äärimmäisen mielenkiintoista!

Leirillä mietittiin ja käsiteltiin paljon myös lajin henkistä puolta. Siistiä, että agilityssä kaikella on merkitystä. Sillä, miten suhtaudun treenien tapahtumiin. Sillä, millä mielellä tulen treenaamaan. Sillä, millä mielellä koira tulee treenaamaan. Sillä, miten käsittelen epäonnistumiset. Sillä, miten suhtaudun haasteisiin. Sillä, miten pystyn sietämään painetta. Sillä, miten hyvin muistan radan. Sillä, miten hyvin pystyn luottamaan koiraan. Ja lista jatkuu. Oikeasti, kaikella tuntuu olevan merkitystä! Ja niiden tekijöiden summa on se lopullinen suoritus. Vau!

2. miksi todella harrastan agilityä

Kun mietittiin omia vahvuuksia ja kehitettäviä ominaisuuksia, huomasin ajattelevani itsestäni varsin positiivisesti. Kun eilen illalla olin menossa nukkumaan, ymmärsin, miksi oikein tykkään niin kovasti agilitystä. Juuri ne samat ominaisuudet jotka listasin vahvuuksiksi agilityssä, ovat samoja ominaisuuksia joita luettelisin, jos joku kysyisi yleisesti, mitkä ovat vahvuuksiani elämässä. Tässä lajissa nuo ominaisuudet pääsevät käyttöön, vielä ehkä parhaassa mahdollisessa paketissa!

1. kuinka siistiä on se, mitä agility parhaillaan lajina antaa.

Ja se jos joku, on siistiä. Vähän jopa liikuttavan siistiä. Se tunne on ihan mieletön, kun koira antaa itsestään täydet 100% radalla, itse antaa yhtä paljon, onnistutaan koirakkona, ja näkee että koira vielä nauttii siitä ehkä enemmän kuin mistään. Eihän siitä itsekään voi olla nauttimatta. Itse koen välillä joitakin kohtia radoilla hidastetusti, niin että pystyn kuvailemaan yhtä sekunnin ehkä kymmenesosaa, hyvin tarkasti ja vaihe vaiheelta. Ehdin kokemaan erikseen sen, kuinka esimerkiksi Eka putkesta tullessaan vilkaisee minua silmiin, antaa merkitsevän katseen "mihin-aajoo-tonne-selväpyy" ja sen jälkeen suuntaa katseensa takaisin rataan ja lähtee suorittamaan antamaani ohjetta. Samalla ehdin itse ymmärtää, että koira lukitsi esteen, ja pystyn jättämään sen tekemään ja liikkumaan itse kohti seuraavaa estettä. Videolla sama tapahtuu helposti yhden sekunnin sisällä. Välillä radalla tulee vain järjetön flow, ja joku yksittäinen hieno tilanne voi piirtyä tarkasti mieleen pitkäksikin aikaa. Sen voi ehkä ymmärtää vain ne, jotka ovat itse kokeneet saman :D

Jos agilityä vertaan vaikkapa toiseen lajiini, valjakkourheiluun, agilitykentällä saa kyllä ihan oman luokkansa elämykset ja kiksit, mitä ei ehkä muualta saa! Valjakkolajeissa on sitten ihan oma viehätyksensä. Se kuitenkin liittyy mielestäni enemmän omaan suoritukseen sekä koiran fyysiseen treenaamiseen, kuin samalla tavoin saumattomaan yhteistyöhön koiran kanssa.

Lisäksi agilityn parissa olen tutustunut jo nyt, koko harrastusuran alkutaipaleella, järjettömään määrään ihania ihmisiä ja saanut jopa ystäviä lajin parista. Mainittakoon vielä NAS-teamin valmentajat, jokainen heistä ovat kaikessa energisyydessään, pirteydessään ja omituisuudessaan ihan mielettömiä! Ilo on tehdä koko tuleva kausi heidän kanssaan tiiviisti töitä :)

Sitä, kuinka paljon laji ja kilpaileminen ihmisenä kasvattaa, en ehkä pysty sanoin kuvailemaan. Onneksi korkeimpiin tavotteisiin pääseminen vie paaaljon aikaa, niin matkasta ehtii nauttimaan reilusti. Se jos joku on lajin suurin anti ja todellakin kaiken vaivan arvoista.

Menestys merkitsee aina jonkun muun
mielipidettä sinusta, mutta sillä ei ole
lainkaan merkitystä verrattuna omaan
mielipiteeseesi itsestäsi.

-Jack Lemmon

Liebster Award -haaste, faktoja pöytään!

Olen saanut bloggaajilla kiertävän Liebster Award -haasteen nyt kahdelta kaverilta. Kiitos Tanja ja Tanja :D Koska lähes kaikki bloggaavat tutut ovat jo päässeet vastaamaan kysymyksiin, en haasta ketään eteenpäin. Alla kuitenkin kaikki 22 saamaani kysymystä :)

1. Millainen on elämäsi koira? Onko se joku nykyisistä, jo paremmille maastoille siirtynyt vai vasta haaveena?
Aktiivisena koiraharrastajana elämäni koira on varmasti johonkin lajiin hyvin soveltuva, jonka kanssa voimme treenata tavoitteellisesti, kehittyä ja nostaa rimaa aina pikkuhiljaa ylemmäs :) Se on koira, jonka kanssa eläminen on helppoa. Se on koira, jolta opin paljon, ja jonka kanssa välillämme on erityinen side. Sellainen meillä kyllä Ekan kanssa on. Tällä hetkellä vastaisin, että Eka on elämäni koira, mutta enhän vielä tunne koiria, joita tulen tulevaisuudessa omistamaan. Joka tapauksessa Eka on ja tulee aina olemaan erityinen, onhan se ensimmäinen oma koirani. Lisäksi se on ollut ja tulee olemaan elämässäni ehkä kaikista muutosrikkaimman ajan: Ekan tullessa taloon olin vielä 17-vuotias, se tulee luultavasti olemaan elämässäni jos saan lapsia, ja se viettää eläkepäiviään mahdollisesti vielä minun ollessa yli kolmekymppinen.

2. Mitkä ovat top 3 koiralajiasi? Lajeja joita jo harrastat tai haluaisit ehdottomasti kokeilla!
Tällä hetkellä agility on selvä ykkönen, valjakkolajit vahva kakkonen. Kolmas on laji, jota en ole päässyt harrastuksena kokeilemaan, ainoastaan töissä ihan työtarkoituksessa: paimennus. Harrastelen "hyvän päivän lajina" tokoa, myös viestin alkeita ollaan iloksemme Ekan kanssa kokeiltu ja frisbeejuttuja treenailin innostuksen puuskassa, mutta paimennustouhua haluaisin ehdottomasti päästä treenaamaan. Paimennuksessa(kin) korostuva ihmisen ja koiran välinen yhteys on jotain niin kiehtovaa :)

3. Koirat ovat ihania, mutta tekevät välillä meidät omistajat hulluiksi tempuillaan. Paljasta oman kamusi isoimmat tyhmyydet ja tuhot.
Itseasiassa, suurin asia mitä Eka on tuhonnut, on vanha räsymatto. Ei kenkiä, ei sohvia, ei pöydänjalkoja tai sähköjohtoja. Sähköjohdoista on kyllä lyhyt historia: kämppiksen jouluvalot :D Seuraavana päivänä huomasin, että tietokoneeni virtajohtoa oli järsitty, mutta vain sen verran että eristeessä oli reikiä. Kenties johdosta on purkautunut pieni tälli toisen nenuun, kun ei ole tuon jälkeen enää kiinnostanut... :D

Tyhmyyksiä sen sijaan kyllä riittää! Viimeksi tänään, kun tuo iski hampaansa laukustani kaivamansa proteiinipirtelön kylkeen ja siitähän tuli hieno suklainen sotku pitkin huonetta <3
Muita vallan miellyttäviä tapoja on limu-, vesi-, mehu-, ja juomapullojen kantelu ja HEITTELY pitkin asuntoa. Hyvin kolisee ja parhaillaan lorisee. Tästä syytän ainoastaan itseäni, mitäs tein limupullosta älylelun ja täytin sen nappuloilla. Tyyppi oppi hyvin nopsaan että viskomalla pulloa seinille, nappulat lentää parhaiten ulos. Nappuloita tuli pulloista noin kahdesti, nykyään tyhjät pullot ovat ihan yhtä kivoja.
Yksi tapa, josta en ole vielä onnistunut käräyttämään Ekaa, on hikisten treenivaatteiden lussutus. Lähes aina, kun tulen treenaamasta ja erehdyn jättämään esim treenipaitani kannellisen pyykkikorin sijaan lattialle tai sängylle (eli siis aika usein...), suihkusta tullessani paidan kainalot on lussutettu läpimäriksi... Jee!

Siinä ensimmäiset jotka tuli mieleen. Mutta on se oikeesti ihan kiva koira :D

4. Mieluisin karvanlaatu koiralle (pitkä, lyhyt, karkea, pehmeä yms.) Perustele toki :)
Nyt on paha... Karvanlaatu ei ole ollut minulle kovin tärkeä asia koiran hankinnassa, enemmänkin koiran käyttötarkoitus. Jos kuitenkin mietitään ainoastaan karvanlaatuja ilman muita rotuominaisuuksia, pidän karvanlaaduista, joiden hoito ei vaadi työtä :) Eli takkuuntumaton ja likaa hylkivät on tosi jees! Silmää miellyttää karkea karva sekä keskipitkä, kuten Ekan turkki.

5.  Mikä olisi juuri sinulle ihanteellinen määrä koiria? (unohda kaikki maksut, tilojen riittävyydet yms.)
Tästä minulla on selvä visio! Nimenomaan miettimättä tosielämän rajoituksia :D No, Eka, sen lisäksi australiankelpie jolla voisin opetella paimennuksen saloja sekä agiliitää, sekä kaksi saksanseisojaa: isompi ja pienempi. Isommalla voisin pyöräillä tai kikkaroida, pienemmällä juosta :) Hyvin toimisi, jos ei olisi muuta elämää kuin harrastaminen :D Sääli että on.

6. Nukkuuko koirasi lattialla, omassa pedissä vai sinun pedissä?
Illalla kun itse menen nukkumaan, Eka tulee kainaloon kun pyydän. Siinä se makaa aina hetken. Sitten se hyppää lattialle, käy juomassa ja jää nukkumaan joko lattialle tai lampaantaljan päälle.

7. Jos rodusta löytyy näyttely ja käyttölinjat, kumman valitsisit?
Käyttölinjan. Näyttelyt ovat koirajutuista ehkä kaikkein vähiten mun juttu. Miettikää nyt, viime joulukuussa kun Eka oli menossa kehään maailmanvoittajaan, kyselin pukeutumisvinkkejä yhdeltä meidän seuran mieheltä! Suoriuduin kuitenkin kehästä, ja onneksi päästiin sen jälkeen lasten ja nuorten näytökseen skeittaamaan ja temppuilemaan, huh :D Tai no en minä skeitata osaa, mutta Eka.

8. Onko sinulla joitain sääolosuhteisiin liittyviä rajoitteita treeneihin lähtiessä?
Toistaiseksi ainakaan ei ole ollut. Tottakai talvisin on mukavampaa treenata valoisan aikaan, mutta tuohan otsalamppukin touhuun oman mausteensa :) Helle rajoittaa sen verran, että treenit joutuu hoitaa joko ilman koiraa tai koiran kanssa viileässä agilityhallissa. Vesisateiden suhteen en ole ehkä nirsoimmasta päästä, mutta olen oppinut arvostamaan terveyttä sen verran, että jos kastuminen on mahdollista välttää, sen teen :) Ehkä sitä kutsutaan myös maalaisjärjeksi.

Käytiin sutimassa maastopyörällä loskasäällä, kyllä riemua riitti! :D

9. Onko koirallasi suosikkilelua? Mikä se on?
PULLOT. Saattoi käydä ilmi jo tuolla ylempänä. Ekalla ei kyllä ole vielä lelua ollut joka ei olisi kelvannut. Pehmolelut on kivoja, vinkulelut on kivoja, vetolelut on kivoja, pallot vasta onkin kivoja, kaikki mikä leluksi kelpaa, on kivoja.

10. Kuinka kauas olet valmis kulkemaan harrastuksesi (treeneihin/kisoihin) perässä? (~km)
Tällä hetkellä kuljen viikottain agilityvalmennukseen 70km / suunta. Syksyllä ajelin muutamaan otteeseen treenaamaan Kouvolaan, n. 130km / suunta. Tuo vielä menee, mutta saa kyllä olla erikoinen treenipaikka jos säännöllisesti lähtisin vielä pidemmälle. Kisoihin kyllä tulee varmasti kuljettua pidemmällekkin. Vuosi sitten kesällä kävin Ivalossa, reilun 1000km päässä agilitykisoissa :) Matkaan sisältyi viikon loma sukulaisen luona, ettei kolmen päivän takia tarvinnut Suomen läpi ajaa. Jos rahkeet jonain päivänä riittää, lähden ehdottomasti ulkomaillekin kilpailemaan :)

11. Koira on ihmisen paras ystävä! Miksi näin on?

Koira on ehkä ainut eläinlaji, jolla on luonnollinen taipumus kommunikoida ihmisen kanssa. Vaikeaa tuota on perustella, niin se vain tuntuu olevan. Kysymyksestä tuli mieleen koiran "10 käskyä omistajalleen". Eihän mistään muusta eläimestä voisi edes kirjoittaa mitään niin liikuttavaa! Aina kun luen sen, viimeistään kohdassa neljä

silmäkulmani kostuu auttamattomasti.

KOIRAN 10 KÄSKYÄ IHMISELLE

1
Elämäni kestää ehkä kymmenen tai kaksitoista vuotta, jokainen ero sinusta merkitsee minulle kärsimystä, ajattele tätä ennen kuin hankit minut.
2
Anna minulle aikaa käsittää mitä vaadit minulta.
3
Isäntäni/Emäntäni, älä anna minun pettyä, istuta luottamusta, siitä elän.
4
Jos et ole minuun tyytyväinen älä ole kauan minulle vihainen, älä sulje minua rangaistukseksi sisään sillä sinulla on työsi, huvisi, ystäväsi; mutta minulla on vain sinut.
5
Puhu joskus kanssani. Vaikka en täysin ymmärrä sanojesi merkitystä, niin ymmärrän joka solullani äänesi sävyn joka puoleeni kääntyy.
6
Tiedät isäntäni/emäntäni, miten minua kohtaan käyttäydyt sitä en unohda koskaan.
7
Pyydän, harkitse ennen kuin lyöt minua sillä leukani voisivat satuttaa sinua ja murskata kätesi pienet luut, mutta en koskaan halua käyttää niitä tähän...
8
Ennen kuin haukut minut työssäni haluttomaksi, vastahakoiseksi tai laiskaksi, ajattele: ehkä sopimaton ruoka kiusaa minua, ehkä olin pakotettu olemaan liian kauan auringossa tai kuumassa autossa tai saattaahan minulla olla - murtunut sydän!!!
9
Isäntäni/emäntäni huolehdi minusta kun tulen vanhaksi. Myös sinä tulet olemaan joskus vanha.
10
Rakas isäntäni/emäntäni. Kulje jokainen vaikea matka kanssani! Älä koskaan sano: "En voi NÄHDÄ sellaista" tai "sen on tapahduttava poissa ollessani". Sillä minulle kaikki on helpompaa sinun kanssasi:  - MYÖS VIIMEINEN MATKANI. KIITOS.

- Mikä on lempiruokasi?

Luulenpa, että se on edelleen sama kuin naperona: äidin tekemä makaronilaatikko.

 - Missä kaupungissa haluaisit asua? (ei saa olla nykyinen kotikaupunkisi)

Opiskeluajan kaupunkeina jostain syystä kiinnostaa Jyväskylä ja Oulu. Opiskelujen jälkeen voisin kuvitella asuvani jossain vähän pienemmässä kaupungissa :)

 - Jos saisit supervoiman, mikä se olisi? 

Olisi ihanaa, jos voisin elää nukkumatta :D Vuorokauteen tulisi heti monta tuntia lisää aikaa tehdä kaikkea mitä haluaa!

 - Montako lemmikkiä olet omistanut tähän mennessä?

2 gerbiiliä, 1 hamsterin, vanhempien koira Ransu ja Eka. Kaloja ja kotiloita en laske :D Toissakesänä sain valmistujaislahjaksi kesälampaan, jonka ristin Martiksi. Martti oli hauska pässi, nykyään se pällistelee taulun kuvassa seinälläni. Asuntolassa oli "hoidossa" ehkä puolisen vuotta kaksi marsua.

 - Mikä on lemmikkisi tai lemmikkien lempiruoka?

Jaa-a! Ransulle kelpaa nykyään lähes kaikki, mutta raa'at lihat saa silläkin pakan ihan sekaisin :D Ekalle parhaiten uppoaa kanankaulat ja siivet :)

 - Mitä sinä syöt, kun herkuttelet viikonloppuisin?

Syön juuri sitä mitä huvittaa! Joskus tekee mieli sipsejä, joskus lakua, joskus suklaata. Nykyään en kyllä enää älyttömän herkuttele, ainakaan viikonloppuisin. Ne tuntuvat olevan niin täynnä ohjelmaa, ettei tule edes mieleen pitää herkutteluiltoja. Sokeriin jään kyllä todella herkästi koukkuun, etenkin jos teen pitkiä työputkia, niin tuntuu että kokoajan tekisi mieli napsia jotain makeaa. Parempi vain pysyä erossa! :D

Siinä missä herkkujen mättäminen on vähentynyt, ovat muut syöpöttelykohtaukset lisääntyneet. Nykyään saan välillä iltaisin ihan ihmeellisen mättämiskohtauksen, jolloin paahdan leipää ja syön jugurttia ja paistan kananmunaa ja keitän pastaa ja ja ja ja... sitten tulee ähky ja menen tyytyväisenä nukkumaan :D Ehkä se johtuu kasvaneesta energiankulutuksesta, mutta koska olen muutnekin kooltani aika pieni, en ole ajatellut ahmimista pahana asiana :D

 - Kuinka monesti olet satuttanut itsesi ollessasi lemmikkiesi kanssa?

Hauskaa että kysyit! Aika monesti :) En kuitenkaan ikinä kovin pahasti (koputin puuta), vielä ei ole esimerkiksi luita murtunut. Tekevälle sattuu, mutta ei pieniä kolhuja pidä pelätä. Aiemmin syksyllä lensin kikkarilla vetotreeneissä ja polvi otti vähän osumaa, mutta ne ruhjeet alkavat olla jo ihan siistin näköiset. Joskus aukesi silmäkulma kun koira vähän moikkasi treeneissä, välillä on käsissä vekkejä jos koira osuu palkasta ohi ja pureekin käteen, ja sellaista pientä tapahtuu koko ajan, mutta kai ne kuuluu lajien luonteeseen :) En kyllä muista onko vielä sattunut mitään kovin suurta, ei ehkä. Olkoon se minun onneni vielä mahdollisimman pitkään :D

 - Rantaloma vai kaupunkiloma, lemmikkien kanssa vaiko ilman?

Jos ihan lomalle lähdetään, niin rantaloma, ehkä ilman lemmikkejä, ne ei helteistä nauttisi kuitenkaan.

 - Minkä värisiä sinun lemmikkisi ovat?

Perheen havannankoira Ransu valkoinen-beige, Eka kuten kaikki kooikkerit, valkoinen punaisin merkein :)

 - Lempikuukautesi?

Apua! Tähän en ehkä osaa vastata, kun jokaisessa kuukaudessa on omat ilonsa. Onnellista on, että kuukaudet vaihtelevat niin aina voi innostua uusista vuodenaikaan kuuluvista jutuista vuorollaan. Sain itseni juuri kuulostamaan siltä, että olen aina kaikesta ensimmäisenä innostunut :D ei se kyllä ehkä kovin kaukana totuudesta ole.

 - Mikä eläinlaji ja rotu on mielestäsi ylitse muiden? 

Lajeista luonnollisesti koira, mutta rotu riippuu ihan siitä mitä ominaisuutta vertaillaan. Hankalaa on laittaa rotuja samalle viivalle, kun niitä on jalostettu niin eri tarkoituksiin ettei niitä pysty oikein verrata keskenään rotuina. Lisäksi samaa rotua edustavat yksilöt ovat hyvin erilaisia keskenään. Toki agilityssä kärkirotuja ovat bordercollie ja pienemmissä luokissa sheltit jne, valjakkolajeissa saksanseisojat. En silti osaa sanoa onko joku rotu mielestäni yleisesti ylitse muiden.

Sitten kun on niitä ihmisiä joiden mielestä yksi rotu on se ainut "oikea". Itse en kuuluu kyseiseen porukkaan, pikemminkin näen asian niin, että jokaisesta uudesta rodusta voi löytää jotain uutta ja rotukirjo laajentaa näkökulmia asioihin. Kun harrastaa aina samanrotuisilla koirilla, alkaa helposti omat käsitykset muodostumaan hieman yksipuoleisiksi. Onneksi esimerkiksi agilityn saralla Suomessa on vielä ihanan suuri rotukirjo niin kilpailuissa kuin harrastelijoiden joukossa :)

Kisakauden yhteenveto ja uusi lajivaltaus

Valjakkolajien kilpailukausi osaltani tuli ja meni. Tuloksiin olen ihan tyytyväinen, parannusta edelliseen kauteen oli havaittavissa :) SM-kilpailuista seuraavana viikonloppuna kävimme juoksemassa Ekan kanssa Janakkala crossin sprinttisarjan, 1,2km. Reitti kulki hiekkamontun reunaa ensin ylös, ja sitten metsän kautta toista laitaa alas. Huolimatta pitkästä noususta juostiin Ekan kanssa meille ihan hyvää vauhtia, keskinopeus 17.28km/h.

Nyt kun syksyn kilpailut on kilpailtu, voin nöyränä tehdä inventaarion kauden osumista: vaihtoon meni polkupyörän eturenkaan ulkokumi, sisäkumi ja vannenauha (pakoputki sulatti kuljetuksen aikana), kickbiken eturengas (koira puri puhki) ja pyörän vetoadapterikin näki viimeiset päivänsä, isompia ruhjeita omaan kehoon tuli vain toiseen polveen, vaatteista uusin yhdet housut ja ajohanskat, pyörien kuljetusteline vaatii pienen patenttiratkaisun ja yksien treenien lomassa hajotin puhelimesta näytön. Olisi voinut mennä paljon huonomminkin! :D

Tuloksista: en kovin mielellään vertaile tuloksiani kaikissa kisoissa muiden tuloksiin tai sijoituksiin, sillä kaikki kilpailut ovat aina omansa. Olosuhteet vaihtelevat eri kisojen välillä, maastot kisapaikkojen välillä ja jokaisissa kisoissa on myös aina erilaisia tilanteita, jotka vaikuttavat tulokseen. Toki samat asiat vaihtelevat omissakin tuloksissa, mutta niitä on helpompi suhteuttaa keskenään kun tiedän mitä olen missäkin tehnyt ja mitä reiteillä on tapahtunut :D Tässä kuitenkin kuluneen kauden kilpailukohtaiset tulokset. 

Kouvolan harjoituskisan kickbike, sijoitus 1./13

Ohkolan syyskisat pyöräily, sijoitus 1./4

Ohkolan syyskisat canicross, sijoitus 1./8

Kouvola sm pyöräily, sijoitus 2./8

Kouvola sm canicross, ei sijoitusta (en startannut toisena päivänä)

Kouvola sm viesti, sijoitus 3./11

Janakkala canicross, sijoitus 4./4.

Suuri ero aiempaan treenailuun oli tänä syksynä se, että pääsin kokeilemaan lähes kymmentä eri vetokoiraa edessäni, kiitos heille jotka nämä silmiä avaavat kokemukset olette minulle suoneet :)

Vähän vielä fiilistelykuvia Kouvolan kisoista :D Kuvat: Mikko Paavola

Kun kisat olivat ohi, jäi itselleni vain suuri tyhjyyden tunne. Mitä nyt treenaan, mikä on seuraava lähitulevaisuuden tavoite? Agilitykilpailuita on tulossa vielä useammat ja viikkotreenit toki jatkuvat, mutta silti jotain vielä puuttui. Onneksi ei tuttavapiirissä vinkkejä jää jakamatta. Ei kulunut kauaakaan kun olin jo ilmoittautunut cross fit -kurssille, missä käydään tekniikoita ohjatusti läpi. Muutaman kerran olen siellä nyt käynyt, ja voipi olla että kipinä uuteen lajiin on syttynyt :D Cross fit -tunnit ovat vielä toistaiseksi aika kaukana omalta mukavuusalueeltani, mutta ehkä juuri se niissä kiehtookin. Olen jo etukäteen innoissani kehityksestä, mitä treeni toivottavasti tulee tuottamaan :)

Viimeaikaiset treenit ovat pitäneet sisällään rullaluistelua ja juoksulenkkejä kauniissa syyssäässä, vähän kikkarointia ja käytiinpä kaverin kanssa taas pyöräilemässä maastossa kolmen tunnin retki :) Lisäksi nuo yllämainitut cross fit -treenit sekä viikkovalmennukset agilityssä. Ensi viikolla tiedossa on myös agilityn valmennusleiri, jee! :)

En ehkä ikinä ole odottanut talvea yhtä paljon kuin tänä vuonna! Odotan jo innolla että pääsisin opettelemaan lisää hiihdon saloja niin koiran kanssa kuin ilman. Pääsin viime talvena jo hyvään alkuun, mutta kovasti haluaisin päästä kokemaan jo lisää oivalluksia. Harmillista, että Etelä-Suomeen ennustettiin lumia vasta joulun tienoilla :(

Seuraavat aksakisat Ekan kanssa ovat tulevana sunnuntaina, toivottavasti silloin on taas lisää kerrottavaa :)

Kouvolan SM, 2.päivä

Nyt on kilpailut takana. Kuten eilen kirjoitin, tänään oli kohtuullisen tiukka kisapäivä.

Päivän ohjelmaan tuli pieni muutos, kun Eka alkoi illalla vielä oksentelemaan, oli levoton eikä aina tuntunut hengittävän ihan normaalisti. Valvoin ison osan yöstä ja yritin auttaa huonovointista pikkukaveria. Jätimme siis toisen starttimme väliin, eikä meille näin ollen lopullista tulosta.

Lainakoira Viton kanssa startattiin tänään siis kakkospaikalta. Mikäli voittaa mielin, oli se eilinen 3 sekunnin ero kirittävä umpeen. Tällä kertaa saimme pyöräillä koko matkan ilman ohitustilanteita. Kaikkemme me annettiin, polkeminen tuntui hyvältä ja Vito paahtoi menemään minkä kerkesi. Maaliin tullessa kuuluttaja ilmeisesti kuulutti meidän voittaneen, sen mukainen oli Teemun vastaanotto maalissa. Hetki meni ennen kuin ehdin ymmärtää mitä tapahtuu, mutta ei kauaakaan kun kuuluttaja perui puheensa :D Tämänpäivänen tulokseni oli ilmeisesti noin kaksi sekuntia parempi kuin johtavan koirakon, ja seuraavana selviteltiinkin, että mihin suuntaan sääntöjen mukaan sekunteja nyt pyöristellään. No, johan hetken ehdin tuntea miltä tuntuisi olla suomenmestari :D Lopullinen tulos oli, että jäin kullasta niinkin paljon kuin 0,7 sekuntia.

Tuloksena siis naisten koirapyöräilyn SM-hopea. Pienestä jäi kiinni mutta eiköhän oikeus toteutunut, mitäpä en polkaissut 0,7 sekuntia kovempaa :D 10 kilometrin matkalla aika mitätön ero, mutta jostain ne on revittävä ja nyt se ratkesi näin päin. Peli oli reilu, eikä mitään jäänyt hampaan koloon. Etukäteen olin uskaltanut varovaisesti haaveilla vain pronssimitalin kannasta, joten tulos ylitti odotukset huolella.

Hopee ei oo häpee :)

Ihana ihana Vito <3

Kun Ekan startti jäi välistä, palautumisaikaakin jäi vähän paremmin. Siitä olin hyvin kiitollinen, vaikka en pyöräilyn jälkeen ihan oksentanutkaan (juu kyllä, vaikka koira vetää niin siinä vähän pitää itsekin tehdä töitä). Joukkueviestissä minut pistettiin juoksemaan ensimmäinen osuus, ja lähtö tapahtui yhteislähdöllä. Viestissä vaihto tapahtuu niin, että maalin jälkeen on alue, jossa koira tulee irrottaa vyöstä ja jättää avustajalle, jonka jälkeen saa juosta lähtöalueelle heittämään läpyn seuraavan juoksijan kanssa. Osalla koiran irrotus sujuu helposti, osalla näköjään vähän hankalammin. Itse onneksi kuuluin tuohon ensimmäiseen joukkoon.

Viestiin minulle annettiin toinen lainakoira Jetta. Jännitin lähtöä aika paljon etukäteen, mutta onneksi ihan turhaan. Se hetki kun kaikki 11 joukkueen ensimmäiset koirakot olivat viivalla ja saimme lähtöluvan, oli täynnä kauhua. Edellisen kerran kun juoksin Jetan kanssa, lensin ihan holtittomasti ensimmäiset 100 metriä, joten pelkäsin että lennän vielä jonkun toisen selkään :D Meille sattui kuitenkin löytymään joukon keskeltä hyvä Hennan ja Jetan mentävä kolo, josta päästiin kirmaamaan porukan kärkipäähän törmäämättä kehenkään. Aika pitkään juoksin aivan johtavan koirakon kannoilla, mutta pikkuhiljaa takaa tuli pari koirakkoa ohitse ja kärki alkoi saada etumatkaa. Kuitenkin kun lenkin puolenvälin jälkeen uskalsin vilkaista nopeasti taakseni, tajusin ettei takana näy ketään ja edessä vain kärkiporukka. oli pakko vääntää väkisin vähän lisää vauhtia jalkoihin. Jetta veti onneksi hyvin ja kääntyi ihan omatoimisesti maalisuoralle, sillä niillä keuhkoilla ei liiemmin äänikäskyjä olisi huudeltu. Maaliin, Jetta matkalla pois kyydistä ja päästämään joukkueen kakkoskoirakko matkaan. Sitten sai hengittää. Tai olisi saanut, jos olisi pystynyt :D Kyllä se happi hetken päästä taas kulki.

Joukkueen muut juoksijat, Jorma ja Teemu, tekivät hyvät suoritukset, vaihdon ehdin katsomaan ja sitten lähdin kävelyttämään maaliin tulleita koiria. Lopputulos jäi siis kuulematta Teemun tullessa maaliin, mutta selvisi se pian siitä huolimatta.

Ja mitä ihmettä, meidän joukkueelle napsahti pronssia! Tuossa porukassa siihen voi olla ainoastaan tyytyväinen.

Joukkueet tuulettaaa :)

Onnittelut vielä puolestani kaikille mestaroituneille ja muille sijoittuneille :)

Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan, ja nyt alkaa olemaan kiitosten vuoro. Iso kiitos Niinalle ja Teemulle näistä kokemuksista, koirien lainasta ja hienosta mahdollisuudesta päästä treenaamaan ja kisaamaan seisojilla. Kerrassaan hieno tiimi ja on ollut ilo teihin tutustua :) Kiitos myös kisaseura, kannustusjoukot, ja jokainen joka autteli niin etukäteen kuin paikanpäällä!

Ainut harmihan tässä on se, että nyt se kaikki treenaaminen ja valmistautuminen tätä kisaa varten päättyi. Toivon mukaan tämä ei kuitenkaan ollut mikään loppu, vaan vasta jonkun uuden alku :)

Loppuun vielä tilanteeseen sopiva vähän kliseinen aforismi.

Jos sinulla on kunnianhimoinen päämäärä, ota niin

pitkä askel sen toteuttamiseksi kuin mahdollista.

Mutta jos askel jää lyhyeksi, ei sinulla ole syytä

murehtia, mikäli se oli pisin mahdollinen sillä hetkellä.

Kouvolan SM, 1.päivä

Ensimmäinen kisapäivä pulkassa! Viikonlopun 17,5 kilpailukilometristä 7,5 takana. Kuluneen päivän fiilis hyvä, jännittynyt mutta tyytyväinen. Pyöräily meni varsin hienosti, juoksu vähän vähemmän hienosti mutta maaliin päästiin ja Eka oli onnellinen :)

Ensin oli pyörästartti Viton kanssa. Puolessa välissä matkaa olimme olleet kärjessä 11 sekunnin kaulalla seuraavaan. Vähän sen jälkeen saimme kuitenkin edelle lähteneen koirakon kiinni, ja jouduimme ohittamaan. Sen jälkeen meno vähän hyytyi, ja hetken kuluttua ohitettu koirakko tuli meistä ohi. Hidastin vähän ja odotin, josko ohittanut koirakko saisi vähän etumatkaa, koska ei ole kovin hyvien tapojen mukaista jäädä ihan perään roikkumaan. Vito pisti kuitenkin suuremman vaihteen silmään, ja päädyttiin ohittamaan uudestaan. Onneksi oltiin tässä kohtaa jo reitin lopussa ja sain aloitettua pian loppukirin. Maaliin tultiin peräkanaa toisen koirakon kanssa. Lopputulos, olemme nyt kakkospaikalla 3 sekunnin päässä kärjestä. Loistava tilanne huomista varten :)

Maaliin tultua oli noin puoli tuntia aikaa seuraavaan starttiin. Hetken olin jo huolissaan, kun havaitsin reisien olevan sen verran hapoilla etteivät ne pysyneet alla edes seisoakseni. Hetken palauteltua jalat kuitenkin taas kantoivat. Huuhdoin suuni, nieleskelin hampaiden välissä narskuvat pikkukivet ja lähdin lämppäilemään Ekaa. Hyvältä juoksu ei kyllä tuntunut, mutta ainakin pysyin pystyssä :D Kun sitten Ekan kanssa lähdettiin matkaan, saatiin ihan suhteellisen kiva lähtö, mutta siihen se sitten jäikin. Jalka ei noussut, happi ei kulkenut eikä näin ollen myöskään vauhti päätä huimannut. Eka kuitenkin veti tilanteeseen nähden hienosti, teki vain yhden pikkupiston kuusen alle :D Maaliin tultiin ajalla 9:45.

Huomenna toiset kierrokset, ja lopuksi vielä joukkueviesti, missä juoksen myöskin lainakoiralla, saksanseisoja Jetalla :) Huomenna onneksi luokkien välissä on vähän pidemmät ajat palautua. Nyt kaikki peukut pystyyn että jalat kestää alla viimeiselle maaliviivalle saakka!

Kuvat: Heta Lehtomäki

Kisafiilistä pukkaa!

Aamulla se sitten olisi. Lähtö kohti Kouvolaa ja SM-kisoja.

Valmistelut ovat jo aika hyvällä mallilla. Pyykit pesty, pyörä huollettu, auto siivottu, hotellihuone varattu. Enää eväiden ja laukun pakkaus, Ekan kynsien leikkuu ja viimeiset lyhyet treenit niin homma alkaa olemaan kasassa.

En malta odottaa sitä hetkeä aamulla kun tavarat ja koirat on sullottu autoon ja pääsemme starttaamaan kohti kisapaikkaa. Sen jälkeen voi lopettaa turhan stressaamisen ja nauttia kisareissusta täysin rinnoin :)

Tulevaan viikonloppuun liittyy paljon mukavia arjesta poikkeavia asioita, jotka tekevät kisoista varmasti mieleenpainuvan kokemuksen tuloksista huolimatta.

Nyt taidan tarttua noihin tekemättä oleviin hommiin, seuraavaa päivitystä luvassa mahdollisesti huomisen kisapäivän jälkeen :)

Siinä on kappale jonka kuullessa ei voi saada muuta kuin vatsanpohjaa kutkuttavan kisafiiliksen :)

"Pusken täysii aina vaan, mun ei täydy vaan mä saan"

Syysohkola

Viime viikonloppuna kisattiin syksyn ensimmäiset viralliset valjakkokisamme. Pikkuinen yhteenveto niistä.

Kilpailin lainakoira Vitolla pyöräilyssä ja Ekan kanssa harrastecanicrossissa. Harrasteluokassa siksi, että toinen vaihtoehto olisi ollut naisten sarja jossa kilpailumatka oli 4,1 km. En usko että olisin jaksanut vielä kunnolla juosta sellaista matkaa, joten se olisi ollut myös Ekalle epäreilua. Ekan kanssa en juossut myöskään syyskuussa Kouvolassa, joten sen kanssa en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ennen startteja käytiin kiertämässä reitti ja jännitys alkoi nousta. Reitillä oli pari vaikeampaa mutkaa ja yksi pehmeä hiekkainen kohta.

Ennen pyöräluokkaa starttasi kicbikessä pari kaveria, ja auttelin niitä oman paniikkini lomassa, kunnes oli oman startin vuoro. Jännitti ihan älyttömästi! Kuitenkin kun saatiin lähtölupa ja päästiin liikenteeseen niin jännitys katosi ja tilalle tuli vauhdin hurma ja tekemisen riemu. Kunnollista muistikuvaa lenkistä ei jäänyt, muistan reitiltä oikeastaan kaksi asiaa kunnolla. Jonkun ylämäen, jonka polkaisin vauhdilla kevyesti ylös ja ihan ihmettelin, mistä se voima reisiin tuli. Toinen kohta on se hiekkainen pätkä, josta selvisin pystyssä pitämällä vauhdin riittävän (ehkä vähän liian?) matalana ja hokemalla ääneen "pysy pystyssä, pysy pystyssä,.." :D

Kun sitten juoksuluokan startti alkoi lähestyä, alkoi pieni epäluulo hiipiä mieleen. En osannut oikein asettaa edes kunnollista tavoitetta, koska viime keväänä ohkolan kisoissa meni jo hyvin, ja nyt jalat ei tuntuneet ihan yhtä hyvältä joten aika tuskin parantuisi. Toisaalta treenaaminen on sujunut kesän aikana hyvin. Tuo pyöräily oli niin jännittävää että en ollut juuri ehtinyt miettimään juoksua. Lähtölistat nähtyäni ajattelin vain, että kaikki kolme meidän perään lähtevää saattaa tulla ohi ja valmistauduin vain juoksemaan niitä "pakoon". Lisäksi meidän eteen lähtevä osallistuja oli poissa joten Eka ei lähdössä edes nähnyt eteen lähtevää koiraa ja oli siten normaalia rauhallisempi. Toisin kuin minä, kun meinasin ottaa varaslähdön ja lähteä sen poissaolevan kisaajan lähtöminuutilla :D

Sitten kun lähdettiin liikkeelle, Eka lähti kivasti ja saatiin hyvä vauhti päälle. Hetken juostuani mietin, miksi ihmeessä olen siellä juoksemassa. Onneksi juoksu alkoi pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta, eikä ketään vielä ollut tullut ohikaan. Yhtäkkiä hämmästyksekseni näin edessäni koirakon. En tiedä kumpi meistä sai siitä enemmän intoa, sillä ennen kuin mentiin ohi Eka päätti vielä pulahtaa (taas) polun vieressä olevaan ojaan. Keräilin märän pienen kiskurin penkalta ja aloin käskyttää ohi. Ohitus sujui molemmilta koirilta hirmu hienosti, ja toinen kisaaja sitä kommentoikin vielä maalissa :)

Kumpaankin starttiin olen tyytyväinen. Tuloslistat hämmästytti, kun pyöräluokassa meidän aika alitti 8 minuuttia (okei, puolella sekunnilla mut silti!) ja Ekan kanssa parannettiin kevään aikaa 16 sekunnilla! Sairaan siistiä :) Molemmat ajat riittivät luokkien voittoon ja nyt lähden luottavaisin mielin ylihuomenna Kouvolaan.

Ikävä kyllä en ole sattunut osumaan ilmeisesti yhteenkään valokuvaan Ohkolassa, joten ei kisakuvia tällä kertaa :(

Rapatessa roiskuu - viikonlopun vetoleiri

Viikonloppuna osallistuin Sport Riesen Klubin järjestämälle valjakkourheiluleirille Messilässä. Kahteen päivään mahtui ihmeen paljon tapahtumaa. Nyt on tämä viikko aikaa parantua kolhuista ja sitten katseet kohti Ohkolaa ja kilpailukauden avausta.

Lauantaina aamulla aloitettiin Messilässä pienellä lajin esittelyllä ja välineiden tarkistuksella. Sitten tehtiin aloitteleville koirille lyhyitä pätkiä juosten niin, että koirat tajusivat mistä on kyse. Pääsin itse juoksemaan ensin seisojalla, sitten suursnautserilla :)

Seuraavaksi siirryimme lyhyen treenireitin varteen ja treenattiin vielä suoralla pätkällä ohituksia ja halukkaat pääsivät kokeilemaan kickbikeä tai pyörää. Ohitukset alkoi sujumaan ja sitten ryhdyttiin suunnittelemaan lenkin kiertämistä.

Ensin mentiin juosten. Ekan kanssa ongelmaksi on tullut toisten koirakoiden ohi päästäminen. Eka ei millään haluaisi päästää muita ohi ja siirtyy niiden tullessa takaa keskelle reittiä, mikä ei todellakaan ole toivottua. Lähdin juoksemaan Ekan kanssa reittiä ja ohjaaja juoksi toisella koiralla ohi, kun Eka poukkoili ohittavan koiran nenillä, ohjaaja ärähti Ekalle. Loppureitin Eka veti hyvin (tottakai kun kukaan ei tullut enää ohi). Juuri ennen maalia tein reitinvalintavirheen ja juoksin vahingossa syvän vesilammikon läpi niin että molskahti. Tuntui että upposin veteen polvia myöten :D Onneksi oli suhteellisen lämmin sää niin ei haitannut :) Tämän jälkeen Ekaa ohiteltiin vielä vähän suoralla pätkällä, ja se alkoikin pikkuhiljaa sujumaan jo vähän paremmin.

Seuraavaksi otettiin kickbiket ja pyörät alle ja jälleen reitille. Enää roiskeilta ei vältytty senkään vertaa kuin juostessa. Lähdin kickbikellä lainakoiran kanssa edelle jänikseksi, ja aloittelijoita tuli perässä. Parin kierroksen jälkeen ei vaatteista juurikaan enää kuivia kohtia löytynyt :D Kaikkien koirat tuntuivat innostuvan lajista ja koirat veti hirmu hienosti, kaatumisiltakin vältyttiin.

Kun kaikkien koirat oli tehneet sopivan määrän vetoja, siirryimme ylämäkitreeniin: pari vetoa koiran kanssa ylämäkeen. Olin luvannut treenata mäessä leirin järjestäjän koiran. Mäki muuttui kokoajan jyrkemmäksi, ja viimeiset 15-20 metriä olivat jo hyvin jyrkkää nousua. Juoksin mäen kolmesti ylös suursnautseri Arlon kanssa. Siinä kohtaa päivää alkoi jo vähän jaloissa tuntumaan että happoja pukkaa :D Onneksi jäljellä oli enää yksi osuus: leiriohjaajan "loppulämmöt" eli lihaskunto-osio.

Kun koirat oli huollettu ja tavarat keräilty kasaan, teimme ilman koiria lihaskuntoharjoituksen. Siihen kuului kyykkyjä, burpeeta sekä mäkijuoksua. Sen jälkeen sitten sattuikin, eikä vain jalkoihin vaan ihan joka paikkaan. Illalla kävin hölkkäilemässä vielä parin kilsan lenkin palautukseksi.

Sunnuntaina jalat kuitenkin tuntuivat vähän kireiltä ja liikelaajuuksista ei tietoakaan :D Joka tapauksessa kertausta eiliseen, toistoja, ohituksia. Treenireittiä muutettiin, koska eilinen reitti oli yön aikana tulvinut vielä vähän lisää.

Ekan kanssa tehtiin vähän lisää ohittelua, kokeiltiin uutta strategiaa: toinen leiriläinen juoksi Ekan kanssa, itse juoksin toisella koiralla ohi. Kun Eka alkoi törttöilemään, pääsin itse komentamaan sen kyykkyyn. Tuntui tehoavan, se alkoi päästämään nätisti ohi. Vähän myöhemmin juostiin vielä samaisen avustajan kanssa lenkki niin, että Eka joutui päästämään toiset ohi. Lopulta Eka teki juuri mitä haluttiin! Juoksi oikeaa laitaa eikä ottanut mitään kontaktia ohittavaan koiraan. Tavoite saavutettu! Nyt enää toistoja lisää niin hyvä siitä tulee.

Lopuksi treenasin jälleen eilisen treenikaverin Arlon, suunnitelma oli intervallitreeni: lyhyt treenikierros kikkarilla, pieni palautus, uusi lenkki, palautus, lenkki ja palautus. Ensimmäisellä kierroksella mentiin kyllä lujaa, kunnes tuli vähän hankala käännös vasempaan. Jarrutin melkein pysähdyksiin jotta sain ohjattua koiran oikeaan suuntaan, mutta se turhautui koska vauhti tyssäsi, ja kävi puremaan kikkarin etupyörää. Koska Arlo oli vielä sen verran uusi tuttavuus, ei meillä ihan ollut vielä auktoriteettiasia täysin selvä. Sain sen kuitenkin irti pyörästä ja jatkoimme maaliin. Lenkin keskinopeus oli pysähdyksestä huolimatta 32km/h, maksimi 39km/h. Palautus ja uusi kierros. Arvelin että nyt se osaa kääntyä kun ainakin tietää mihin mennään. Jälleen tapahtui kuitenkin sama kuin ensimmäisellä kierroksella, tosin sillä seurauksella että rengas puhkesi :D No, ilman pyörää maaliin. Kolmannelle kierrokselle otin toisen kikkarin kun ei omasta enää siihen ollut, ja niin lähdettiin matkaan. Nyt ajattelin suojella toisen kikkarin rengasta, ja olla jarruttamatta niin paljon. Nytpä etevä pikkuveturi oivalsikin mihin mennä, ja teki edellisiä kierroksia reilusti tiukemman kurvin. Ja minulla reilusti enemmän vauhtia. Arvata saattaa mikä oli seuraus :D Kyllä, lensin lahjakkaasti komeassa kaaressa turvalleen. Ensimmäinen ajatus maasta noustessa "eikai se pure vielä rengasta". Ei purrut, keräilin kikkarin ja kääntelin tangon oikein päin, ja matka jatkui maaliin. Että sellainen intervallitreeni :D

Maalissa selvitin äskeistä tapahtumaa huohottaen ja koiraa taputellen, kunnes joku leiriläisistä vinkkasi, että polvesi on sitten aika veressä. Vähän paikkailtiin ja sidottiin jalka kasaan, ei tarvittu tikkejä. Tänään pitkin päivää on löytynyt mustelmia vähän pitkin kroppaa, mutta ei mitään sen suurempaa :)

Leiristä jäi kyllä hirmu hyvä mieli, erityisen iloinen olen tuosta Ekan ohitusongelman selättämisestä. Kotimatkalla kävin heti ostamassa uuden renkaan kickbikeen, ja samana iltana sain vielä uudet housutkin Sonarcilta, kun sattui repeämään juuri nuo sponsoripöksyt. Tänään potkin reilun 5km lenkin ja lepäilin. Vielä huomenna otan vähän rennommin, sen jälkeen taas vähän kovempaa ja viikonlopun ohjelmassa ne Ohkolan kisat, sekä sunnuntaina agilitykisat Liedossa.

Kun tavoite on tarpeeksi kunnianhimoinen, 

epäonnistuminenkin tuottaa kelpo tuloksen.

Yritys hyvä kymmenen - Kouvolan esikisat

Juupajuu. Vähän jäi vielä petrattavaa SM-kisoja varten :D Lyhyt yhteenveto sunnuntaisesta kisapäivästä. Ensin hyviä puolia ja asioita jotka sujui:

• Heräsin ajoissa
• Pakattiin auto ajoissa
• Lähdettiin ajoissa
• Osasin jo valmiiksi reitin kisapaikalle, ei siis eksytty!
• Lähdöt sujuivat hyvin, sekä itselläni että avustettavalla
• Myös suoritukset onnistuivat :)

Sitten oli muutama juttu joissa voisi olla parantamisen varaa:

• Muista ottaa ensi kerralla myös vetoliina mukaan
• Ylimääräiset välineet ei ole haitaksi, tarvitset niitä kuitenkin jos jätät ne kotiin
• Ota nyt vaan sitä ruokaa mukaan, nälkä tulee kuitenkin vaikkei juuri tekisikään mitään mieli
• Auton SAA siivota ennen reissua
• Ja ehkä päivän paras pikkuvinkki, jos oikeasti haluat pyöräillä, älä sulata pyörän rengasta auton pakoputkella.

No, viimeisestä seikasta johtuen päädyin starttaamaan kickbikellä. Onneksi löytyi väline lainaan. Eikä meillä huonosti mennyt menopelin vaihdoksenkaan jälkeen. 2,5 km potkuteltiin aikaan 4:58. Aika oli päivän tulosten paremmasta päästä. Kuten sanottu, suunnitelmat muuttuu vaikka ne olisi kuinka selvät tahansa.

Kylmägeeliä ja hierontapalloja

Juuri kun pääsin aiemmassa postauksessa juhlimaan sitä kuinka hyvin kroppa on kestänyt treenin... Nyt joudun painamaan vähän jarrua juoksun suhteen, sillä penikkakivut tekevät uhkaavasti paluuta.

Pääsin viime viikolla canicrossaamaan saksanseisojalla ensimmäistä kertaa ikinä! Mieletöntä, joskin koko 2,5-kilometrinen lenkki oli täynnä erilaisia kauhunsekaisia tunteita :D Alkumatkan koira veti niin kovalla voimalla, ettei ollut puhettakaan mistään jarruttelusta. Lensin matalan heinikon läpi treenikaverin ohi rukoillen että pysyn pystyssä. Yritin parhaani mukaan rullata ja pitää kropan kasassa. Kun alusta oltiin selvitty, meno vähän tasaantui ja juoksu oli jo hetkittäin hauskaakin :D Viimeiset 500 metriä tuntui jo siltä kuin hallitsisin vauhtia ja löysin oikean tekniikan. Siistiä!

Seuraavana päivänä sängystä nousu oli elämys. Yllätys yllätys, pakarat ja penikat olivat kipeät kuin kivityksen jäljiltä. En silti malta odottaa, että pääsen ottamaan treenin uusiksi!

Olen saanut kotikonstein geeleillä, hierontapallolla ja venyttelyllä jumisia lihaksia hieman vetreytymään. Joka tapauksessa päätin jättää sunnuntaisten harjoituskilpailujen canicross -startin Ekan kanssa väliin, sillä en halua toistaa viimevuotista harmia, penikkatautia juuri SM-kisojen aikaan.

Get comfortable with being uncomfortable

- Jillian Michaels 

Frodo-cup

Frodo-cup oli agilitykilpailu, jossa oli viikon ajan iltakisoja niin, että kaikille luokille oli ohjelmassa kaksi rataa. Lauantaina kaikille luokille järjestettiin vielä hyppyrata. Näiden kaikkien luokkien kolme sijoittunutta pääsivät osallistumaan cupin epäviralliseen finaaliin, jossa oli palkintoina läjäpäin ilmaisia kilpailustartteja. Finaalikilpailu oli gambler-rata, jossa oli vähän eri säännöt kuin tavallisissa kilpailuissa.

Torstaina siis kävimme Riihimäellä iltakisoissa juoksemassa 2 starttia. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan jo kivalta tuolla kolmosten radoilla :) Tällä kertaa ensimmäisellä radalla puhdas, joskin hieman hidas rata. Jokatapauksessa 0-tulos ja Eka oli super! Harmittamaan jäi A-este, jolta tajusin jälkeenpäin päästäneeni Ekan läpi. Toisella radalla hyl, mutta sain tehtyä kontaktit huolellisesti ja Eka oli hyvin kuulolla. Ensimmäinen rata tuli videolle, lisäilen sen tänne kunhan saan sen käsiini :)

Musta tuntuu että tää vois hyvin olla Ekan motto :D

Lauantaina hyppyradalle mennessä vatsassani oli vähän kummallisia tuntemuksia, ihan kuin ylävatsa olisi menossa kunnon kramppiin. Onneksi radalla kipua (tai juuri mitään muutakaan) ei huomaa :) Kolmannelle esteelle jäin ilmeisesti paistattelemaan päivää ja odottelemaan kun Eka hyppäsi hypyn sen sijaan, että olisin jo pistellyt tossua toisen eteen kohti seuraavaa estettä. Kun siitä sitten päästiin liikkeeseen, rata rullasi mukavasti, tiukka keppikulmakin onnistui (jes!). Pituuden jälkeinen tiukka käännös kuumotteli jo rataantutustumisessa, olimme nimittäin juuri edellisissä treeneissä hinkanneet pituuden jälkeistä käännöstä. Ajattelin, että tästä ei Niinu kyllä tykkää... Mutta, ylpeänä voin todeta, että Eka jarrutti ja kääntyi älyttömän hienosti! Sen jälkeen sitten meinasikin vauhdin huuma viedä mukanaan, ja Eka meinasi kieltää seuraavan hypyn. Tilanne kuitenkin pelastui ja Eka hyppäsi oikein. Tuomarilla nousi käsi jo puoleen väliin, mutta hän peruikin sitten aikeensa eikä antanut kieltoa.

Nollatulos oli luokan ainut ja näin ollen voitimme luokan. Palkintopallilla tuomari vielä selvitti tilannetta omasta näkökulmastaan ja painotti että oikeasti oli ihan puhdas rata eikä mitään tuomaripeliä :D Eihän Eka ohittanut esteen linjaa, eikä myöskään pysähtynyt.

Saimme siis ensimmäisen 3-luokan sertimme, ja hyppyvaliokello lähti käyntiin :)

(Pieni selvennys sääntöihin: valioitumiseen tarvitaan kolme sertiä, eli 0-tulos jolla on sijoituttu kolmen parhaan joukkoon. hyppyradoilta valioidutaan hyppyvalioksi ja agilityradoilta agilityvalioksi. Ensimmäisen ja kolmannen sertin välissä on oltava aikaa vähintään 1 vuosi ja 1 päivä.)

Koska sijoituimme yhdellä radalla kolmen parhaan joukkoon, pääsimme osallistumaan gambler-finaaliradalle. Siinä säännöt olivat seuraavat: 35s aikaa, jokaisesta suoritetusta esteestä saa sovitun määrän pisteitä. Kun vihellys kuuluu, on mahdollisimman nopeasti suoritettava gambler-alueen esteet määrätyssä järjestyksessä, ja aika pysähtyy. Mikäli alueen esteitä ei ehdi suorittaa 15 sekunnissa, suoritus hylätään. Gambler-alue on neliöllä merkityn alueen sisäpuolella. Mikäli koiran sai ohjattua olemalla itse alueen ulkopuolella, sai lisäpisteitä. Tällä kertaa alueella oli vaihtoehtoiset esteet putki/A-este, ja kaksi hyppyä.

Totta puhuakseni en edes tiedä mikä meidän pistesaldoksi tuli :D Eka juoksi parista suunnittelemastani esteestä ohi, ja kävi tekemässä jonkun ylimääräisenkin, mutta eipä se haitannut :D Pysyimme silti hyvin samalla aaltopituudella ja molemmilla säilyi liike. Gambler-alueen sain ohjattua ulkopuolelta ja virheettömästi :)

Äärimmäisen hauska kisapäivä :) Seuraavaksi valmistautumaan huomisiin harjoituskilpailuihin Kouvolassa, missä vuorossa pyöräilyä!

Syksyn kisakausi lähestyy

Näin on, ja suunnitelmiahan löytyy vaikka muille jakaa. Suunnitelmat muuttuvat aina, mutta tällä hetkellä syksyni näyttää paperilla tältä.

Valjakkolajien kilpailut
13.9. koirajuoksun ja -pyöräilyn SM-kisojen epäviralliset harjoituskisat (pyöräily)
26.9. Ohkolan syysajot (pyöräily + juoksu)
3.-4.10. koirajuoksun ja -pyöräilyn SM-kisat, Kouvola (pyöräily + juoksu)
10.10. Janakkalacross

Canicross on Ekan kanssa ollut meille hyvä kakkoslaji agilityn ohessa, sillä se vahvistaa molempien fyysistä kuntoa ja pitää mielen virkeänä :) Kuitenkin olen nyt hurahtanut lajiin niin, että olen treenannut motivoituneesti myös canicrossin kilpailukautta varten. Toisin kuin agilityssä, valjakkolajeissa sulanmaan kilpailukaudet ovat syksyllä syys-lokakuussa ja keväällä huhti-toukokuussa. Syynä loogisesti Suomen sää. Koska lajia harrastetaan ulkona maastoissa, on sääolosuhteiden oltava lajille sopivat. Toki talvella on oma kilpailukautensa talvilajeille, mutta niistä meillä on kokemusta vasta yhden kilpailun verran :)

Kilpailukausien ollessa näin lyhyet, on yksinkertaisesti valittava ne kilpailut, joihin pystyy välimatkojen ja muiden aikataulujen ohessa osallistumaan. Pääkilpailu on tällä kaudella luonnollisesti SM-kilpailu.

Suurimman motivaation canicrossin treenaamiseen saan aiempien tulosteni parantamisesta. Koska kilpailuissa harvoin on edes Ekan kanssa samaa kokoluokkaa olevia koiria, en ole kovin kiinnostunut vertaamaan tuloksia muuhun tasoon. Olemme tähän mennessä parantaneet Ekan kanssa aikojamme tasaiseen tahtiin, toivon saman suunnan jatkuvan tälläkin kaudella :)

Agilitykilpailut
27.9. Lieto
(11.10. Vantaa harkinnassa)
18.10. Vantaa
31.10. Vantaa
7.11. Vantaa
22.11. Hyvinkää
28.11. Janakkala
12.12 Riihimäki
13.12. Lieto

Agilitykilpailut olen valinnut niin, että syksyn aikana jokaisissa kisoissa on eri tuomari. Pääsemme kokeilemaan, minkä tuomareiden rataprofiilit sopivat meille, ja mitkä puolestaan eivät. Mikäli suunnitelma toteutuu, saisimme syksyn aikana tasaisen tahdin kilpailuun ja joulukuussa kausi huipentuisi tuplakisa-viikonloppuun, jossa näen, kuinka meillä kestää homma kasassa tulevaisuuden mahdollisia kaksipäiväisiä arvokisoja ajatellen.

Näiden kilpailujen jälkeen pyrin pitämään jonkinlaisen joulutauon niin, että saamme molemmat viikon tai kahden levon ainakin agilitystä (hiihdostahan ei sitten tingitä jos säät sattuu sen silloin sallimaan!).

Vaikka rakastankin väkertää kaikenmaailman suunnitelmia, on aina pidettävä mielessä, että erityisesti eläinten kanssa touhutessa mikään suunnnitelma ei voi olla kiveenkirjoitettu ja niitä on pystyttävä tarpeen mukaan muokkaamaan. Aion siis itsekin muuttaa suunnitelmaa heti, mikäli Ekassa (tai omassa kehossani) alkaa näkymään väsymisen merkkejä.

Lisäsin suunnitelman erilliselle sivulle, mistä sen etenemistä, muokkaantumista ja toteutumista pääsee halutessaan seuraamaan :)

Kesän kuulumisia

Johan oli kesä! Täynnä touhua ja tuntuu että nyt syksyä kohti vauhti vain kasvaa. Teen lyhyen katsauksen kesän tekemisiin ja kohokohtiin :)

Työni puolesta kesään kuului lukuisia kauniita auringonnousuja :)
Välillä piti työmatkalla ihan pysähtyä ihailemaan.

Ei kesää ilman mansikoita!

Kesäkuussa tein aika reilusti töitä ja treenit menivät täysin työvuorojen armoilla. Treenasin pääosin portailla sekä juosten ja kickbikellä. Myös lihaskuntotreeniä tein vähän enemmän ja aina kun tilaisuus tuli, syystä että ryhdyin leikkimieliseen leuanvetokisaan kaverini kanssa, jonka taisin aika reilusti hävitä sovitusta tytön 80% hyvityksestä huolimatta :D Jokatapauksessa treenaaminen tuotti tulosta ja leuanveto alkoi sujumaan! Eikä kilpailu ole vielä ohi, odotas vain niin isken vielä... ;)

AgiRotu 2015

Heinäkuun alussa oli pitkään odotettu kisaviikonloppu, AgiRotu 2015. Yövyimme parin kaverin kanssa teltassa kilpailupaikalla, ja onneksemme viikonloppu sattui juuri olemaan se kesän kuumin. Ei palellut yöllä :) Toki koko kilpailupäivien ajan porottava aurinko tuntui itse kullakin ja nesteytyksen tärkeyttä ei voinut korostaa liikaa.

Kuuma oli :'D

Ensimmäisenä päivänä starttasin lainakoiran, schipperke Pepin kanssa 1-luokassa. Lupauduin lainakartturiksi kun ohjaajalla itsellä hajosi nilkka. Pääsin avaamaan Pepin kanssa koko agirodun, olimme ensimmäisen luokan ensimmäinen koirakko, jännää! :) Olimme ehtineet pitää vain muutamat treenit ennen kisoja, ja ensimmäisellä radalla se kyllä tuntui, kun koira pitkin matkaa etsiskeli omistajaansa. Vaan juostiinpa kuitenkin toisella radalla 5 pisteen rata ja sijoituttiin kolmansiksi. Ei huonosti siis!


Ekan kanssa korkattiin 3-luokka perjantaina, juoksimme yhden radan, mikä meni sitten niin täydellisesti reisille :D Tuomari oli saksalainen ja sen huomasi. Eräs paljon arvokisoissa kilpaillut harrastajakin sanoi, ettei ollut koskaan ennen juossut noin vaikeaa kisarataa :D ei siis ihme, että ei ihan taipunut juuri kolmosiin nousseella koirakolla.

Lauantaina meillä oli kaksi rataa tiedossa. Ensimmäinen rata oli karsintarata avoimen SM-kisan finaaliin. Siltä radalta hyl. Finaalin ajan olimme siis kannustusjoukoissa ja paljon tuttuja siellä juoksikin :) Toinen rata oli vasta pitkällä iltapäivästä, eli päivällä oli hyvin aikaa katsella muiden suorituksia. Taisinpa myös nauttia hyvistä unen lahjoistani ja nukkua rentouttavat päiväunet teltan pohjalla :)

Eka oli mainio telttailukoira :)

Iltapäivällä ennen meidän starttia Eka sai käytöksellään minut hermostumaan ja menimme sitten radalle lähes höyry korvista nousten. Koska omaa harmitusta ei koiraan pidä purkaa, ongelmat olivatkin pitkälti minun korvieni välissä. Niinpä nuo kierrokset purkautuivat radalla ehkä vähän tiukempana käskytyksenä ja reippaana liikkumisena. Ihme kyllä tämä yhtälö toimi tällä kertaa, ja onnistuimme tekemään puhtaan radan. Niin teki monta muutakin meidän luokassa, ja lopulta taisimme olla sijalla 11. Loistohomma jokatapauksessa! Kaverit siinä vitsailivatkin, että kannustavat Ekan törttöilemään myös jatkossa ennen omaa starttia niin saa sitten Hennan toimimaan :D Samalla radalla sijoittuikin Ekan emä Ella toiseksi. Ei muuta kun äidin perässä vaan ja vauhtia lisää :)

Sunnuntaina oli ohjelmassa epävirallinen osuus: joukkueviesti ja class open -tasoituskilpailu. Joukkueessa juoksivat Ekan lisäksi sen emä Ella, sisko Mimmi sekä vähän kaukaisempi sukulainen Pimu. Lentävät Luppakorvat sijoittuivat kuudenneksi, oli hauskaa ja ehkäpä ensi vuonna taas uudestaan :)

Open Class -rata oli julkaistu etukäteen ja sitä sai harjoitella niin paljon kuin halusi. Ideana oli, että se osattiin valmiiksi ja aika ratkaisee. Alemmat kilpailuluokat saivat aikatasoitusta 3-luokkalaisiin nähden. Hauska kilpailu ja vauhdikkaita ratoja siellä nähtiinkin! Meillä sattui pari muuttujaa viikolla kun sitä olisi saanut treenata, eikä ehditty harjoitella sitä ihan niin kuin olisin ehkä halunnut. Hyl meille siitäkin, mutta kokemusta rikkaampana jälleen.

Viikonlopun jälkeen ajatuksissa oli mm. se, kuinka kivaa Ekan kanssa on kisata, kun se on niin "varma" noinkin nuoreksi koiraksi. Lähdössä paikalla olo sujuu hyvin, se pysyy hallinnassa eikä tarvitse jännittää sellaisia ylimääräisiä asioita. Tänäkin viikonloppuna virheet olivat käytännössä omiani. Pystyin jokaisen radan jälkeen kehumaan Ekaa ja toteamaan, että se teki hyvän työn ja juuri sen mitä pyysin. Ja avattiinhan me sentään 3-luokan nollatili!

AgiRotu -kuvat © Lotta Käpylä

Viikonlopun viimeinen maalihyppy :)

Kainpo Cup

Kesän aikana Kouvolassa järjestettiin Kainpo Cup -osakilpailu, jossa kikkaroitiin 10 km melko tasaisella asfaltilla. Osallistuin kolmeen osakilpailuun, ja kahdella viimeisellä kerralla sain Kaitsulta lainaan maantiekikkarin oman Cross Maxin tilalle, tuntui kummasti kevyemmältä potkia :D

Juna oli aika ajoissa perillä, joten
 ehdin syödä aamupalan nro 2 pyörätien
 laidassa kilpailupaikalla :)

Ensimmäiseen osakilpailuun kesäkuussa junailin kikkarin kanssa ja suunnistelin sitten asemalta kisapaikalle kuutisen kilometriä reppu selässä. Kilpailun jälkeen hyppäsin parin muun valjakkojunnun kyytiin ja matka jatkui mökkeilemään sekä sukulaisen juhliin Pieksämäelle. Mukava viikonloppu kaikin puolin, sen jälkeen palasin töihin "hyvin levänneenä" vapaapäivien jälkeen :)

Toisen osakilpailun jälkeen kävimme myös katsomassa miltä näyttää syksyn SM-kisojen kisareitti, kun kerran Kouvolassa olimme. Sittemmin olen käynyt siellä myös tekemässä treenilenkkiä.

Tässä Kainpo Cupin tulokseni
13.6. 28.28 (Cross Maxilla)
18.7. 25.11 (Race Maxilla)
8.8. 26.11 (Race Maxilla)

Osakilpailut otettiin lähinnä treenin kannalta, mutta viimeisen osakilpailun jälkeen jaettiin Cupin lopulliset sijoitukset. Taisin olla naisten kolmas, johtuen ehkä ainoastaan siitä että me kolme sijoittunutta osallistuimme useimpaan osakilpailuun :D Joka tapauksessa hauskaa oli.

Flowparkkaus

...oli kesän uusin villitys! Super hauskaa ja oli kyllä myös rankkaa :) Kävin kesällä sekä Tampereella että Hämeenlinnassa kiipeilemässä. Molemmissa kiipesin kaikki radat ainakin kerran läpi. Flowparkkaus kysyi tasapainoa ja kehonhallintaa, sekä hämmästyttävän paljon keskikropan lihaksia jos yhtään muu suoritustekniikka ontui :D (nimim. ensimmäisen päivän jälkeen sikiöasennossa vatsakramppeja potemassa) Suosittelen kyllä kaikille, kiipeily oli älyttömän hauska liikuntamuoto! :)

Seinäkiipeily

Seinäkiipeilemässäkin intouduin käymään muutaman kerran. Kiipesin Salmisaaren kiipeilyareenalla itsevarmistavilla laitteilla, riittävän korkeita seiniä ja helppoa kun voi kiivetä vaikka koko päivän omaan tahtiin :) Raskasta käsille mutta siinäkin kehittyy ihmeen nopeasti :) Kokeilemisen arvoista!

Vesihiihto

Se oli sellainen kertaluontoinen hupipäivä, kun tuttavapiirissä sattui olemaan välineet ja joskus yön pimeinä tunteina tuli sovittua että mennään ihmeessä kokeilemaan :) Mutta älyttömän hauskaa sitten kun pystyyn pääsi! Jossain kohtaa taisi vähän kolahtaa kun nilkka meni mustaksi ja oli viikon verran aika arka, mutta olipahan sen arvoista :D

Uiminen

Uiminen kuului totta kai kesään, enemmän kuitenkin ehkä Ekan osalta kuin minun. Alkukesästä säät eivät ihan suosineet mutta elokuun alussa oli kyllä reilusti hyviä uintikelejä :)

Mökkeily

Jäi kyllä taas vähemmälle kuin mitä olin toivonut. Heinäkuussa sain pidettyä viiden päivän "loman" töistä, jolloin lähdimme koko perheen voimin mökkeilemään. Myös sinne lähti tietenkin kikkari matkaan ja kävin katselemassa uusia treenireittejä :)

Rullaluistelu

Hankin kesällä pitkän matkan rullaluistimet ja sauvat, ajatuksena luistella jossain vaiheessa n. 50km Hämeenlinnaan :D Ei ole vielä tapahtunut, mutta onhan tässä vielä aikaa... Kun kesäkuu ja vielä heinäkuussakin oli kovin sateista, ei luistimet päässeet mitenkään älyttömän kovaan käyttöön, mutta elokuussa kyllä sitäkin enemmän. Tehtiin paljon lenkkejä siskon kanssa, sekä kaverin, jonka kanssa jaan yllä mainitun Hämeenlinna -projektin. Luistelin kesän aikana useamman kerran naapurikaupunkiin Riihimäelle, sekä Järvenpäähän ja Nurmijärven suuntaan Herusiin.

Maastopyöräily

Kesällä innostuin taas pyöräilystä ja teinkin muutamia pidempiä pyörälenkkejä. Yleensä poljen 6-10km lenkkejä, sillä noilla matkoilla voi vielä polkea huoletta lujaa ja mikäs sen hauskempaa :D Yhtenä päivänä intouduttiin kaverin kanssa etsimään vähän "uusia reittejä", eli suomeksi eksymään. Onnistuimmekin siinä äärimmäisen hyvin. Reilun 10km polkemisen jälkeen olimme totaalisen hukassa ja kun sopivasti kohdalle osui vielä paikallinen kaatosade, tunnelma oli taattu. En muista kuinka kauan sitten poljimme ennenkuin saimme edes pientä hajua siitä, missä päin ollaan tai mihin päin pitäisi mennä. Löysimme kuitenkin kotiin ja hauskaa oli :) (ei kyllä sovittu ihan heti uutta reissua)

Elokuussa päädyin sitten ostamaan pyörääni lukkopolkimet! Siitäkös riemu repesi kun niiden käyttöä lähdin opettelemaan. Pihassa kokeilin kuinka kengän saa siihen kiinni ja että se varmasti myös irtoaa polkimesta, ja sen jälkeen otin Ekan matkaan ja lähdin metsään testailemaan. Muutaman kerran kun olin jäänyt odottelemaan Ekaa ja kaatunut naamalleen, päätin viedä sen kotiin jotta voin jatkossa syyttää vain itseäni kun kaadun :D Tyypillistä, että ensimmäisenä on pakko lähteä juurakkoon ja kivikkoon polkemaan, eikä voi ensin esimerkiksi pururadalla opetella pysähtymään ja irtoamaan siitä pyörästä.

Muutamaa viikkoa myöhemmin, samaisen kaverin kanssa lähdettiin tekemään uusi maastopyörälenkki vähän eri maastoihin, joihin ei kuulemma voinut eksyä... Päätin ottaa riskin ja lähteä polkemaan lukkojen kanssa, kaadun jos kaadun ja senhän minä jo parhaiten osasinkin :D Tarkoitus oli kiertää 24km merkitty reitti, mutta jotenkin sitten kikkailtiin matkalla ja eksyttiin, taas. Eipä se haitannut kun päädyttiin hauskalle reitille missä oli kivoja hyppyrimäisiä töyssyjä ja paljon mäkiä. Lenkki venyi 30 kilometriin eikä edes oikein löydetty suunniteltua reittiä, mutta ehkä ensi kerralla :D Ja mitä kaatumisiin tulee, keskimäärin vain 1 kaatuminen/10km, ei mielestäni huonosti ollenkaan ;)


Perheleiri

Syyskuun alussa Kuopion lähellä Syvänniemessä järjestettiin valjakkourheilun perheleiri, jossa oli ohjelmassa juttuja, mitä juuri tällä hetkellä lajin osalta tarvitsinkin: sekä juoksutekniikkaa että potkutekniikkaa. Aamuisin pidettiin vetotreenit, lauantaina juoksin Ekan kanssa 1,8km ja kikkaroin toiset 1,8km, sunnuntaina juoksin saman matkan ja myöhemmin aamulla tehtiin sitten kiihdytysvetoja aloittelevien koirien kanssa :) Sain leiristä todella paljon irti ja niin taisi saada moni muukin. Leiristä jäi hyvä mieli ja varmasti lähden kyllä uudestaankin.

Kesä on sujunut siinä mielessä varsin mallikkaasti, että olen ollut terveenä ja mikään paikka ei ole kokenut liikaa rasitusta vaikka treenimääriä olenkin vähän nostanut. Toivottavasti syksy jatkuu samaan malliin :)

Sinulle annetaan vain hippunen hulluutta.Pidä huoli, ettet hukkaa sitä.

 -Robin Williams