Saga, lauman tuorein vahvistus

Elokuussa löysin itseni ajelemasta kotiin koiranpentu etupenkillä pienessä pentuboksissa. Palataanpas tuosta ajasta noin vuosi taaksepäin, kun eräs ystäväni kysyi, olisiko minulla ollut pennun paikkaa auki, jos hän teettäisi omallaan pennut lähiaikoina. Tuskin maltoin kuunnella kysymyksen loppuun, kun vastasin jo ei. Pelkkä ajatus siitä, että olisin hankkimassa kolmatta koiraa puistatti. No, vastauksesta huolimatta tästä asti minua pidettiin ajantasalla pentuesuunnitelman etenemisestä, isäehdokkaan valinnasta ja juoksujen alkamisesta aina ensimmäiseen ultraan saakka. Pikkuhiljaa ennen pentujen syntymää mieleen alkoikin tulla ajatuksia, että entäs jos kuitenkin. Miten pystyisin nyt oikeasti jättää ottamatta. Vastahakoisesti mainitsin asiasta, että saattaisin sittenkin harkita asiaa. Tulisin katsomaan pentuja, mutta jos ei sitä tiettyä fiilistä tule niin sitten en väkisin ota. Sagahan se siltä reissulta sitten mieleen jäi. 3 viikon iässä hän onnistui tekemään sen :D Ihmisen luonteen heikkoutta vai match made in heaven, oli miten oli niin en ole päätöstäni katunut.

Kuva: Anette Sailio

Pennun hankinta tuntui älyttömän pelottavalta. Ykän kanssa parhaat vuodet juuri käynnissä, mitä jos pentu vie huomion ja energian niin, etten saa Ykän kanssa panostettua kuten haluaisin? Ehdinkö juuri nyt kouluttamaan siitä yhteiskuntakelpoisen? Entäs rahatilanne, koulua kuitenkin vielä pari vuotta jäljellä - menot kasvaa mutta tulot ei. Ja tosiaan sitä kouluakin pitäisi ehtiä käymään. Mitä jos se valvottaa kaiket yöt enkä selviä edes normaalista arjesta sitten? Pilaako se Ykän treenien lisäksi omanikin? Kolme koiraa ei edes mahdu enää kivasti farmariin. Toisaalta auton vaihto oli muutenkin edessä.

Elin Sagan tuloa edeltävän kesän kuin viimeistä päivää, laskin viikkoja paljonko minulla oli vielä aikaa treenata, elää ja olla onnellinen ennen pennun tuloa :D (Lopultahan toin sen kuitenkin 2 viikkoa aiemmin kotiin mitä oltiin sovittu.) Niin paljon koin sen elämääni vaikeuttavan. Näin jälkeen päin näen, mistä kaikki tämä johtui. Ykän pentuaika oli nimittäin melkoisen vaikea monestakin eri syystä. Asuin kerrostalossa, naapurit valittivat joka ikisestä älähdyksestä mitä asunnostani kuului, Ykällä murtui varvas sen ollessa ehkä 4-5kk vanha. Sitä seurasi yhteensä 7 viikon liikuntakielto, mikä johti siihen, että meillä ei nukuttu. Silloin kun pentu erehtyi nukahtamaan, hyvä että uskalsin edes hengittää, ettei se heräisi taas. Ykä oli myös melkoisen jästipäinen koulutettava ja tein sen eteen aika ison työn, että sain siitä kivan ja jotakuinkin tottelevan. Ykä harrasti myös lelujen nielemistä ja niiden oksentamista. Harva se päivä sain olla oksetuttamassa sitä kun huomasin sen nielleen taas jotain. Joskus se oksensi jopa leluja, mitä en ollut itse edes ikinä nähnyt. Lisäksi Ykä alkoi pakkolevossa ollessaan tekemään kaikenmaailman tihutöitä, söi seinään reiän ja tuhosi milloin mitäkin suuhunsa sai. Onneksi on videoita Ykän pentuajasta, koska omiin muistoihin on jäänyt lähinnä väsymys sekä itkuinen puhelu ystävälle, että en enää haluakaan tätä koiraa. Ehkä tästä syystä seuraavan pennun ottaminen ei vielä viiden vuoden jälkeenkään houkutellut :D

 

Takaisin Sagaan: Onneksi Saga on näyttänyt minulle vähän toisenlaisen pentuarjen. On ollut jollain tapaa eheyttävä kokemus saada seuraavaksi vähän helpompi pentu. Aluksi se oli melko ujo ja varovainen. Toisena päivänä uudessa kodissaan se kyllä jo loikoili rennosti Ykän säkkituolissa ja katseli simpsoneita telkasta. Kunnolla kotiuduttuaan leikeissä alkoi vauhti vain kasvaa ja eipä kauaakaan kun Eka halusi painia Sagan kanssa, monta kertaa päivässä. Kasvun edetessä Ekan ohi, myös leikitysvastuu siirtyi sujuvasti Ykälle. Sagan saattoi jättää helposti kotiin, kunhan ensin oltiin ulkoiltu ja uni maistui. Sisäsiisteysasiat tuntui hoituvan kuin itsestään, nyt kun asutaan rivitalossa, oli pissalla hyppääminen aika paljon helpompaa. Eikä pennun tulo näköjään haitannut liikaa treenejäkään, kun ylitimme jälleen syyskaudella Ykän kanssa itsemme ja paransimme tuloksia huimasti viime vuodesta. Treenaaminen tosin vaati välillä vähän soveltamista ja priorisoimista, eräänkin kerran hyppelin Sagan kanssa pihalla kypärä päässä ja odotin että pentu alkaisi vaikuttamaan väsyneeltä. Naapurit sattuivat koiransa kanssa pihalle ihmettelemään taas toimintaani ja vitsillä heitin, että eivät haluais yhtä kymppiviikkoista koiraa hetkeksi lainaan että päästäisiin Ykän kanssa treenille. Kuulema sopisikin ihan hyvin, jolloin minä en toista kertaa kysellyt vaan nakkasin koiran aidan yli ja sanoin olevani 30 min päästä takaisin :D

Sagan tullen muistin, että pennuthan on oikeasti ihan suloisiakin. Ihana tuhina nukkuessa ja hassut kömpelöt liikkeet leikkiessä. Sitähän en muistanut etukäteen ollenkaan kaikkien kauhukuvien keskeltä :D Olin suunnitellut etukäteen miten hoidan lauman siten, että kaikki saa mitä tarvitsee. Kaksi erillistä lenkkiä, Eka voisi liittyä vaihdellen jommallekummalle mukaan. Mutta tosiasiassahan kyse oli vain viikoista, kun Saga on niin pieni ettei jaksa ulkoilla vaikkapa tuntia rauhallisesti metsässä. Jouluna Saga täytti jo puoli vuotta ja on jo jonkun aikaa tehnyt vapaalenkkejä myös muiden mukana.

Tietysti Saga on vaatinut myös oman panostuksensa. Yritin pitää Sagaa mukana eri paikoissa, jotta se näkisi paljon juttuja jo pienenä. Heti tultuaan minulla oli vielä yksi viikko navettatöitä jäljellä, joten ei muuta kun pentu koppaan ja mukaan navetan toimistolle. Siellä välillä tilan isäntä tai lapset ryöväsivät sen talolle hoitoon sillä aikaa kun olin töissä. Sain vain kuvia puhelimeen kuinka he köllöttävät sohvalla tai leikkivät Sagan kanssa :D Myöhemmin syksyllä Saga pääsi muun muassa yliopiston "starttibileiden" etkoille mukaan, kun koronan vuoksi kaverin luona oli pienimuotoiset pippalot. Toisissa töissä agilityhallilla se oli myös mukana, ja ryhmäläiset hoitivat ja sylittelivät sitä vuorotellen kentän laidassa ja käyttivät ulkona. Käytiin torilla ja kavereiden luona kylässä. Alettiin käymään meidän agilityseuran kesken yhteisillä juoksulenkeillä, mihin ollaan otettu myös koiria mahdollisuuksien mukaan. Siellä Saga on saanut vapaalenkkejä vaihtuvassa koiraseurassa viikottain siitä asti, kun jaksoi ulkoilla tunnin kerrallaan. Syksyllä alkoi myös kisakausi, milloin Saga oli mukana reissussa ja opetteli majoittumista erilaisissa paikoissa. Reissut kruunasi monesti pentupainit muiden vetokoiran alkujen kanssa :) Koulun puolesta hybridiopetus on helpottanut siten, että jos kotona on lähdön aikaan ollut täysi leikkisirkus käynnissä, on voinut jäädä kotiin kuuntelemaan luentoa sen sijaan, että jättää riehuvan ja erittäin ei-nukkuvan pennun kotiin valvomatta.

Kuva: Anette Sailio

Toisaalta aikuiset koirat ovat opettaneet Sagalle paljon hyviä malleja, varsinkin Ykästä on tullut Sagalle suuri idoli. Kun metsässä tulee joku vastaan, tullaan luo. Ruokailutilanteessa pitää istua ja odottaa lupaa. Kun leikataan kynsiä, ollaan paikallaan. Toki se on kehittänyt omiakin vekkuleita tapoja: kun muut tulee takapihalta sisälle, Saga juoksee vielä hetkeksi metsään. Kun petaan sänkyä, on hauskaa sujahtaa kiireellä lepattavan päiväpeiton alle ja pistää hösseliksi. Sagan bravuuritemppu on kääntää kuppeja ympäri, oli se sitten tyhjä tai vedellä täytetty. Edelleen yli 60cm korkeana se ryömii saunan oven ali ja menee lauteiden alle kokeilemaan hampaitaan puisiin rakenteisiin... Ei se nyt niin paha juttu ole, jos menee naapuriin moikkaamaan Elvis-mäykkyä ilman lupaa (tästä keskustellaan kyllä vielä). Jokatapauksessa Saga on solahtanut kivasti laumaan ja olen ollut onnellinen, että uskalsin sen hankkia :)

Miksi sitten päädyin ottamaan narttukoiran? No, osittain ihan mielenkiinnosta kokeilla, kun kaikki aiemmat ovat olleet uroksia. Toisaalta olin saanut kesällä juoksennella ystäväni Katrin Viki-koiran kanssa treenejä, eikä hieman kevyempi koira tuntunut juostessa hassummalta. Päinvastoin olen välillä miettinyt, että onkohan Ykä massansa puolesta ihan optimaalinen canicrosskoira minulle. Toisaalta, koska haluaisin myös Sagan kanssa harrastaa agilityä, hieman kevyempi rakenne olisi myös siinä mahdollisesti avuksi. Olemme kahtena edellisenä vuonna yltäneet Ykän kanssa myös pyörässä Suomen kolmen kärkeen, ja pyöräilyn vauhti kyllä kiehtoo. Jos Sagasta tuleekin lahjakkaampi pyöräluokkaan kuin juoksuun, sekin sopii minulle :) Mutta nämä asiat selviävät ajan kanssa, keskitytään turhan etukäteisanalyysin sijaan nyt hyvien pohjien tekemiseen ja toisiimme tutustumiseen. :)

Kuva: Anette Sailio

Every once in a while

a dog enters your life and

 changes everything

Canicross SM 2021

2021 sulanmaankauden viimeinen kilpailu käytiin Ohkolassa, mihin parin muuttujan kautta siirtyi 1-koiran kärryn sekä koirajuoksun SM-arvot. Alunperin SM-kisat piti olla viikkoa aiemmin Oulussa, mutta siellä keliolosuhteet pakottivat perumaan kilpailun. Muutos johti samalla siihen, että nyt kilpailu käytiin kaksipäiväisenä. Olin jo aiemmin toivonut monesti, että kilpailu olisi kaksipäiväinen joten tämä oli minulle varsin mieluisa muutos. Kilpailumatka säilyi suunnilleen samana, 4,2km.

Treenikausi on kokonaisuudessaan ollut ehjä ja treenaaminen on maistunut 😊
Kuva Petri Viinikainen

Kilpailuun valmistautuminen:

Aiemmin kirjoittamastani Jämin kisasta viikon päästä olin suunnitellut juoksevani Mikkelissä 3km kisan, mutta pyöräkisojen jälkeen olo oli melkoisen vetämätön. Oli mm. yksi kolmen treenin päivä (2 omaa ja yksi Ykän), joista en saanut ensimmäistäkään tehtyä koska väsy vaan painoi. Lisäksi Mikkelin rata oli ennakkotietojen mukaan liukkaassa kunnossa, ja kisaa edeltävänä hieman unettomana yönä tuli vielä tieto mahdollisesta altistumisesta kennelyskään Jämillä. Lopulta päädyin vain jättämään kisan väliin, kun tuntui, ettei minua nyt ollut tarkoitettu sinne osallistumaan. Onneksi brasilialainen valmentajani Willian oli kartalla tilanteesta ja oli sitä mieltä, että tein hyvän valinnan. Tämän jälkeen mentiin päivä kerrallaan eikä ohjelman mukaan, jotta saatiin väsymystä ja kuormaa hallintaan. Olen sellainen ihminen, että pimeys aiheuttaa joka syksy kovan väsymyksen, ja se vaikuttaa tietysti myös treeneissä sietämääni kuormitukseen. Willian otti tilanteen hyvin hanskaan ja joka päivä tuli puhelimeen kyselyä päivän voinnista, minkä mukaan sain ohjeet sen päivän treeneihin. Kaiken kaikkiaan minulle sattui siis täydelliseen saumaan yksi lisäviikko ennen SM-kisaa. 

Pari päivää tosiaan elettiin epävarmuudessa siitä, onko meillä pääkisaan aikaa viikko vai vuosi. Päätöksen tultua olin aivan varma, että juoksen vaikka tajun kankaalle kisoissa silkasta kisaamisen riemusta kerran nyt kuitenkin viivalle pääsen. Tämän tilanteen jälkeen kyllä tuli pohdittua paljon sitä, miten tärkeitä kisat todellisuudessa onkaan oman harrastamisen kannalta. Vaikka aina ajattelee niin, että tykkää paljon harjoittelusta - ja siitä on pakkokin tykätä jotta sitä jaksaa tehdä - nyt sain oppitunnin siitä, mikä merkitys kisoihin osallistumisella omalle motivaatiolle on.

Kilpailuviikolla olo alkoi olemaan taas hyvä ja treenit tuntuivat helpolta. Myös Ykä kulki viimeistelytreeneissä älyttömän hyvin ja kokonaisuudessaan tuli aika luottavainen olo.

Lauantai, ensimmäinen kilpailupäivä:

Ensimmäisenä kilpailupäivänä jalat tuntui kevyeltä ja hyvin palautuneelta. Rataselostus alkoi klo 9 mikä on pakollinen SM-luokissa, ja siitä omiin startteihin oli vielä nelisen tuntia. Välissä oli siis pitkät kolme tuntia aikaa ennen kun pääsi edes lämmittelemään. Käytiin muutaman kaverin kanssa pyörillä kiertämässä kisareitti läpi ja alun mutakko herätti keskustelua mahdollisista liukasteluista. Joskus itsekin mietin, ja varsinkin pyöräkisoissa, vaaran paikkoja ja jännitän joitain tiettyjä mutkia reiteillä. Jotenkin nyt olin päättänyt onnistua ja kieltäydyin miettimästä kaikkia mahdollisia riskejä enkä halunnut jännittää niitä etukäteen. Olin minä treeneissäkin juossut mutaisten kohtien läpi miettimättä niitä sen kummemmin.

Omaa kisaa odotellessa vähän oheistoimintaa handlerina :)
Kuva Tanja Ignatius

Kun tuli aika alkaa lämmittelemään, lähdettiin aluksi Katrin kanssa kevyelle hölkälle. Oli kiva lämmitellä yhdessä ja rupatella jostain kevyestä, välillä sivuten kisahommia. Yksin lämmitellessä helposti saa jännityksen kasvamaan mutta nyt tuntui, että tilanne pysyi pään sisällä kivasti hallinnassa :D Vähän myöhemmin haettiin koirat ja lähdettiin tekemään omia juttuja. Ohi hölkötellessä moni toivotteli onnea kisaan ja toisinaan tuntui, että ihmiset yrittivät asetella jotain ennakkosuosikin viittaa ylleni. En kylläkään suostunut ottamaan sitä tai muitakaan paineita toisten odotuksista. Olen ajatellut kullan olevan huono yksittäinen tavoite, se tulee sitten kun on tullakseen enkä ole sen varaan laskenut onnistumisen mittaria. Olen aina iloinnut omien tulosten paranemisesta enemmän kuin mitalin väristä.

Kuva Tuija Tuominen

Vihdoin päästiin viivalle ja kaikki oli valmista. Eteeni lähti meidän tuttu kisakaveri Ripsa, jonka tiesin pystyvän parhaillaan ihan hyvään vauhtiin. Viivalla en oikein muista mitä mietin, matkaan lähdettyä juoksu tuntui aluksi vähän hassulta mutta siitä vauhti sitten tasaantui. Mutalammikoissa jalka saattoi välillä lipsua vähän mutta en ajatellut horjahduksia sen kummemmin, ajattelin vain eteenpäin menemistä. Ensimmäisen kilometrin kohdalla oli sen verran hyvä näkyvyys reittiä eteenpäin, että näin Ripsan selän ensimmäisen kerran. Pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä, että välimatka oli lyhentynyt ja aloimme saavuttaa Ripsaa. Tsemppasin mielessäni Ripsaa, että juokse juokse, en halua loppumatkasta enää ohittaa :D Reitti oli juoksijoille siitä ystävällinen, ettei se sisältänyt älyttömän rajuja laskuja. Ne eivät koskaan ole koiran kanssa kovin nautinnollisia juosta. Loppusuoralla oli ainut isompi lasku ja siitä enää lyhyt matka maaliin. Tuohon mäkeen saavuttiin jo melkein Ripsan peesissä, mutta ei enää jouduttu ohittamaan ennen maalia.

Kuva Kalle Sipilä

Maalissa oli Katrin mies ja varmaan muutama muukin kellottelemassa väliaikoja, jotta saatiin vähän tietoa ajoista ennen virallisia tuloksia. Tänä vuonna lajiin mukaan tullut Ella oli juossut noin 5 sekuntia meitä kovempaa, mikä ei minua varsinaisesti yllättänyt. Tiesin, että Ella juoksee kovaa ja olihan hänellä minun pentukoira Sagan äitikoira Nova edessään :) Lopulta lauantain tuloksissa olimmekin Ellan kanssa nopeimmat 4 sekunnin erolla keskenään, melko selkeällä erolla kolmanteen, Sagan iskäkoira Urhon kanssa juosseeseen Hannaan. Huippujännittävä tilanne seuraavaan kisapäivään!

Ykälle kiitos jälleen onnistuneesta startista <3
Kuva Tanja Ignatius

Kisan jälkeen aloin tuntea kipua jalkapöydässäni. Kipua oli ollut jo alkuviikosta viimeisessä kovassa treenissä, mutta se ehti jo kadota välissä enkä ajatellut sitä sen koomin. Nyt se illan mittaan kuitenkin paheni ja ehdin jo googlailla asiaa. Kyseinen paikka on ilmeisesti yleisin paikka rasitusmurtumille. No, päätin juosta vielä sunnuntain kilpailun ja hoidan sen sitten kuntoon mitä ikinä onkaan. Jos kisa ei olisi ollut juuri kauden viimeinen ja tärkein kisa, olisin ehkä miettinyt vähän pidempään. Nyt kuitenkin sovin Willianin kanssa, että mietitään sunnuntain jälkeen lisää ja piste. Keskitytään olennaiseen.

Sunnuntai, toinen kilpailupäivä:

Sunnuntaina pystyttiin menemään pelipaikalle vasta vähän myöhemmin, pari tuntia ennen omaa starttia. Halusin nähdä kärryluokkien kisan ja fiilistellä hetken ilman kiirettä. Jouduin löysäämään vähän kengännauhoja jalkapöydän kohdalta ettei puristaisi liikaa kipeästä kohdasta. Juokseminen itsessään ei kuitenkaan sattunut erityisemmin, joten ei auttanut kun elää asian kanssa ja unohtaa se hetkeksi.

Lämmittelyt tehtiin suunnilleen samaan tahtiin kuin edellisenä päivänä ja viivalle mennessä olin jälleen luottavainen. Lihakset eivät olleet erityisemmin arat mistään ja hölkkä tuntui jotakuinkin samalta kuin eilen. Tänään lähdettiin siis Ellan perään. Nyt alku tuntui ihan eriltä kuin eilen, omat jalat kiihdytti ihan räjähdystmäisesti eiliseen verrattuna. Yritin kuitenkin tasata vauhtia nopeasti, ettei tule juostua ihan liian ylivauhtia alkumatkaa. Jurvelinin Vesku oli reitin varressa ottamassa väliaikaa. Jossain ensimmäisen kilometrin kohdalla oltiin tultu Ellan kanssa samaa vauhtia. Vesku huuteli jotain vitsikästä rullapäivästä ja nauttimisesta, en muista tarkkaan :D Kokeilin lyhyille laskuosuuksille juosta vielä vähän edellistä päivää kovempaa, vaikka se vähän riskiltä tuntuukin. Tuntuu, että mitä kovempaa pystyy itse juosta, sitä paremmin Ykä pistää painetta vyölle. Liekö se on koirallekin helpompi vetää kun pystyy itse olemaan jarruttamatta niin paljoa. Pakko sanoa, että reitiltä ei paljon jäänyt ajatuksia mieleen, mutta kai se on sitten rullannut vähän omalla painollaan :D Yhden ajatuksen soin jalkapöydälle, totesin ettei sitä juostessa tunne ollenkaan.

Kun kelloni piippasi kolmannen kilometrin väliajan, oli Vesku taas penkalla kellon kanssa. Siinä vaiheessa olin Ellaa 5 sekuntia edellä. Nopealla matikkapäällä kokonaistuloksissa siis yhden sekunnin ero. Voi paska, mietin ja yritin kaivaa jonkinlaista loppukiriä. 1,2 km matkaa maaliin ja sillä matkalla tuo sekunti ehtii kääntyä miten päin tahansa. Loppumatkan epäilin myös, että huijasikohan Vesku :D Jos olenkin ihan reilusti perässä ja tämä oli vaan hyvä yritys saada tekemään kunnon kiri. Maalissa kuitenkin selvisi, että ei huijannut :D Minusta tuntui, että saatiinkin ihan hyvä loppukiri vikan kilsan aikana. Yleensä meillä vauhti on laskenut selvästi viimeisen kilometrin aikana, mutta ei tällä kertaa. Viimeinen alamäki aivan holtittomasti alas, lipsahdus mutaan mäen alla, horjahdus (minkä muistin vasta kun näin sen videolta) ja maalisuora. Maalissa olin älyttömän tyytyväinen juoksuun ja Ykään. Samaan aikaan minulle oli ihan sama miten lopputuloksissa kävi, samaan aikaan en meinannut sietää hetken kestänyttä epätietoisuutta. Lopulta joku sai varmistettua että voitto tuli ja vielä useammalla sekunnilla. Sen jälkeen saattoi päästä pieni itku. :) Aiemminkin olen ollut vastaavissa takaa-ajotilanteissa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun onnistuin vielä parantamaan tulosta.

Kun alat tajuta mitä just tapahtui :D

Kuvat Heidi Lappi

     

Meidän ensimmäinen kultamitali! Voi mikä riemu ja ylpeys ja onnistumisen tunne 💖 Yksi ikimuistoinen hetki lisää meidän kokemusten arkkuun. Kun kuulin vielä meidän ajan, olin räjähtää riemusta. Olin parantanut aikaa edellisestä päivästä 15 sekuntia keskinopeuen ollen 3:01 min/km. Miten se edes oli mahdollista, en tiedä. Ihan järkyttävä parannus edelliskauteen jolloin paras kisavauhtini oli 3:12. On mennyt monta päivää tässä ihmetellessä miten tämä oikein tapahtui.

Kilpailun jälkeen oli jotenkin liikuttavaa huomata kuinka moni oli jännittänyt kisaa meidän puolesta ja tuli onnittelemaan onnistumisesta. Vaikka perusduunia tehdään niin paljon yksin pitkin metsiä milloin missäkin kelissä, kuitenkin jotkut tietävät ja näkevät tuloksen vaatiman työmäärän :)

Arvokas tukiverkosto:

Yksin en tietenkään näihin tuloksiin ole päässyt, jälleen on kiittäminen yhteistyökumppaneita Nonstop Dogwear sekä Orijen&Acana. Olen valtavan kiitollinen Willian Oliveira, my physical educator (Brasiliassa eriasia kuin valmentaja 😉 ). Ei ole helppo homma onnistua valmentamaan maapallon toiselta puolelta ihmistä, jota ei ole edes ikinä tavannut saati että olisi nähnyt, millaista elämä täällä Suomessa on. Lisäksi hommaa sekoittaa koira, jonka valmentamisesta olen tietysti itse vastuussa. Willianin kanssa on onnistunut hyvin treenien yhteen sovittaminen ja hän itsekin valjakkourheilijana ymmärtää sen vaatimuksia. Kiitos myös Veskulle kaikesta avusta. Vesku on jo vähän mentorin omaisesti jakanut ajatuksia kanssani koirien treeneistä ja muutenkin kannustanut ja seurannut läheltä meidän harjoittelun edistymistä.

Pakko on mainita myös oman perheen tuki. Isä ja veli ovat kesällä tehneet valtavan työn uuden koira-auton rakentamisessa juuri meidän käyttöön sopivaksi ja minun toiveiden mukaan. Se on syksyn aikana helpottanut todella paljon reissuamista sekä mahdollistanut laadukkaampaa toimintaa koirien kanssa 😊 Muutenkin sympaattista kun vanhemmat pitävät kisakatsomoa kotona kaikissa kisoissa missä on live stream tarjolla 😀 Oli huippua, että juuri tämä kisa oli niin lähellä kotia, että perhe pääsi paikalle asti kannustamaan 💛 Lisäksi tietysti on paljon ystäviä ja kavereita, joiden kanssa on treenailtu ja jotka ovat kannustaneet ja jakaneet ajatuksia millon mihinkin asiaan liittyen.

Useampi vuosi sitten on jäänyt mieleen kun eräässä urheilijahaastattelussa Nivalan Maija on valjakkourheilulehdessä kirjoittanut vinkkinä nuorille urheilijoille, että harjoittelun säännöllisyys on hyvin tärkeää niin itselle kuin koiralle. Tuota neuvoa olen tässä opetellut vuosien aikana toteuttamaan. Ei huono vinkki ollenkaan :)

Kilpailun jälkeen:

Noh, sitten kilpailun jälkeen oli aika huolehtia jalasta ja hankkiutua tutkimuksiin. Muutaman päivän selvittelyn ja soittelun jälkeen pääsin magneettikuviin. Aluksi vaiva vaikutti hyvin vahvasti murtumalta ja minua varoiteltiin pitkästä lepojaksosta, mutta seuraavana päivänä rasitusmurtumiin erikoistunut lääkäri soitti hyviä uutisia kuvista. Ei sittenkään murtumaa, vaan jännetupentulehdus joka hoituu kipulääkekuurilla ja kevennetyllä kuormituksella, eikä jalasta ole mitään menossa rikki. Liikuntaa saa siis jatkaa tuntemusten mukaan. Huh! En tiedä kenellä meistä olisi ensin hajonnut pää jos ei olisi todellakaan mitään saanut tehdä moneen viikkoon... :D Niin, toisena päivänähän jostain syystä myös isovarpaiden kynnet menivät mustiksi, mutta ne eivät onneksi vaivanneet montaa päivää vaikka aluksi kipu oli hämmentävän kova. Lääkärikin totesi, että jahas, sellaiset tyypilliset juoksijan varpaathan ne :D 

Tämä oli kahdeksas peräkkäinen vuosi kun kilpailin canicrossin SM-kisoissa. Joka vuosi olen onnistunut parantamaan tulosta edellisvuodesta. Onnellista, ettei kehitys vieläkään pysähtynyt. Nyt oli meidän mestaruuden vuosi. Tämä oli myös samalla kilpailukauden päätös. Näihin tunteisiin on mukava palata vielä monesti, mutta kohta jatketaan nöyrinä harjoittelua ja aloitetaan seuraavan kauden suunnittelu.

Kuva Tanja Ignatius

Jämi SM 2021

 Kuluneena viikonloppuna kilpailtiin Jämi-SM 2021. Kyseinen kilpailu on monelle valjakkourheilijalle sulanmaan kauden pääkilpailu ja siihen tiivistyy paljon odotuksia ja jännitystä. Jokainen, joka viivalle on päässyt koiransa kanssa, tietää varmasti tekemänsä työn määrän ja on valmis ottamaan siitä nyt kaiken irti. Kirjoitan tämän tekstin omasta näkökulmastani sekä kokemuksistani viikonlopun tapahtumista.

Kuva: Kimmo Virkki

Perjantaina illasta käytiin ystäväni Katrin sekä Ykän kanssa pyöräilemässä kilpailureitti rauhallisesti läpi. Koska koirat ihan oikeasti muistavat juoksemansa reitit todella hyvin pitkänkin ajan jälkeen ulkoa, kannattaa reitti näyttää koiralle etukäteen jos vain mahdollista. Tänä vuonna reitti oli hieman eri kuin edellisvuosina joten reitin esittely kokeneille koirille oli kyllä tarpeen. Ykä onneksi osaa ravata myös pyörän rinnalla niin, että saatiin vajaa 7km lenkki tehtyä suhteellisen rennosti ja samalla pääsi itse pyörittämään polkimia pitkän ajomatkan jälkeen.

Lauantaina aamusta oli rataselostus ja tuomarin puhuttelu jonka jälkeen lähdettiin polkemaan reitti uudelleen päivänvalossa läpi. Tämän jälkeen pyöräluokkien alkuun oli vielä melko paljon aikaa, joten pystyttiin rauhassa valmistautumaan. Tässä välissä tapahtui sellainen tapahtumien sarja, mikä kuvaa aika hauskasti valjakkourheilijoiden yhteisöä. Lenkillä olin huomannut, että pyörän ohjaustanko on hieman vino ja aloin autolla asiaa sitten pähkäilemään. Ensimmäinen kohdalle sattunut kilpailija huomasi että on jokin tilanne päällä ja kysyi tarvitsenko apua. Itsellä ei juuri sattunut oikean kokoista avainta olemaan, joten kyllä, apu kelpasi. Säädettiin tämän autolla tanko paikalleen ja kiittelin avusta. Samalla yksi kilpakaverini tuli kertomaan, että on ongelmia oman pyöränsä ilmanpaineiden kanssa. Minäpä hilpasin omalle autolleni hakemaan pumppua ja menin auttamaan tässä. Pumppua takaisin viedessä kolmas majoituspaikan naapuri, myöskin samassa luokassa kilpaileva, huikkasi miehensä olevan lähdössä käymään kaupassa ja kysyi, onko meillä sieltä mitään tarpeita. :D Kisassa sitten poljetaan täysillä kilpaa keskenään, mutta on kyllä niin hieno juttu että kilpailun ulkopuolella tunnelma on tämä.

Kilpailun lähestyessä lauantaina hermostutti aika paljon. Ykä onneksi tuntui täysin omalta itseltään ja sen verran yhteistä kokemusta jo on, että tiesin luottaa siihen, että vauhtiin kun päästään niin hyvä siitä tulee. Sagan kasvattajat auttoivat meidät lähdöstä ja vihdoin sai vain polkea pää tyhjänä. Jossain puolenvälin jälkeen aloin nähdä edelle lähteneen Hannan (ja Sagan iskäkoiran Urhon) selkää pidemmillä suoran pätkillä ja aloimme saavuttaa heitä. Siinä tuli pari mutkaa ajettua hieman pelottavankin riskillä, mutta sain ne pelasteltua ihan hyvin. Kumman lie pääkoppaan takaa-ajotilanne vaikuttikaan enemmän, minun vai Ykän :D Riittävän lähellä kun oltiin, huikkasin Hannalle että täällä ollaan ja Hanna junaili meille täydellisen ohitustilanteen. Ohjasi koiran toiseen laitaan ja hidasti juuri sen verran, että koirat hujahti hetkessä toistensa ohi ja vaihtoivat vain pienen katsekontaktin keskenään, tuttuja kun ovat. Rinnalle päästyään tuntui kuin Ykä olisi pistänyt vielä jonkin ylimääräisen vaihteen silmään ja siinä kohtaa omakin jalka tuntui todella hyvältä. Juuri alkoi reitin ainut oikeasti nouseva osuus ja se noustiin mielestäni oikein hyvin ylös. Sitten viimeinen kilometri maaliin. Ykällä on ennenkin ollut haasteita hahmottaa Jämin kisoissa sitä, missä kohtaa on maali ja mihin asti pitää juosta, ja niin tälläkin kertaa. Ykä hidasti ja tipautti raville jo muutama metri ennen maalia kannustuksesta huolimatta. Säännöt sanovat, ettei ihminen saa tulla koiran edellä maaliviivan yli, joten myös minun oli hidastettava vauhtiani ja tultava Ykän rinnalla maaliin. Tässä hävittiin joku sekunti, mutta en nyt antanut sen pilata tunnelmaa. Kisa kokonaisuudessaan meni kuitenkin todella hyvin. Pientä huvitusta aiheutti kun kuultiin, että Katrin kanssa tuloksissa on yhden sekunnin ero, vaikka meillä vahvuudet ovatkin aivan eri asioissa :D

Ekapäivän maalissa :D Kuva: Tanja Ignatius

Kisan jälkeen verkat Ykällle, evästauko minulle ja pikaiset pentupainit Sagalle :) Tämän jälkeen alettiin valmistautumaan pikkuhiljaa Ekan osuuteen lasten koirajuoksuluokassa. Lasten kilpailussa on kyllä aina hauska tunnelma ja sitä on kiva olla seuraamassa. Eka tykkää hurjasti päästessään osallistumaan myös, ja lapsille se on sopivamman kokoinenkin, ettei välttämättä tarvitse edes auttajaa jarruttamaan vauhtia :)

Loppupäivä sisälsi saunomista, pennun kanssa lenkkeilyä, syömistä ja muiden kanssa seurustelua.

Monenlaisia tarinoita kisasuorituksista tuli kuunneltua. Varsinkin etukäteenkin pohdittu hieman kyseenalainen seeding lähtölistoissa puhututti, ja ohituksiakin oli aika monella tullut. Itse ajattelen, että ne kuuluu kilpailuihin ja omalla koiralla niissä ei ole ongelmia, joten suhtautuminen niihin on aika neutraali. Toiset jännittävät niitä enemmänkin, jos oma koira ei ole aivan varma ohittaja. Joka tapauksessa lähtöpaikkojen pitäisi olla jotakuinkin tasavertaisia keskenään, jos seedingiä käytetään. Tässä kilpailussa tuo ei täysin toteutunut, vaan jotkut nopeat koirakot joutuivat lähtemään hitaampien rotujen edustajien perään, jolloin ohitustilanteita tulee selvästi enemmän kuin toisilla. Vaikka asiasta annettiin palautetta, järjestäjä ei tainnut juuri minkäänlaista kantaa asiaan ottaa.

Kuva: Kimmo Virkki

Sunnuntaina lähdön lähestyminen ei enää hermostuttanut samalla tavalla, olisi ehkä pitänyt, kun nyt ajoin parit mutkat liian vauhdilla ja siten lipsahdin hieman omilta linjoilta ulos. Kuitenkin Ykä näytti yhtä hyvävoimaiselta kuin eilen eikä meidän kohdalle sattunut enää tilanteita muiden koirakoiden kanssa. Maalisuoralla näin edessä vielä jonkun koirakon jota en tunnistanut ollenkaan, ihmettelin mistä se siihen tupsahti ja ajoimme sitä kiinni loppumatkan. Jälkeenpäin selvisi, että koirakko oli miesten pyöräluokan viimeinen lähtijä. Maalissa olin ihan tyytyväinen tulokseen, ja hetken päästä vielä enemmän kun joku tuli onnittelemaan pronssista! Kärkeen lähteneellä Saaralla oli ollut tilanteita matkalla niin, että me Ykän kanssa mahduttiinkin mitalisijalle. Meidän oma aika huononi kolmisen sekuntia eilisestä. Aamupalalla sanoin Katrille ääneen, että tänäänkin täytyy kyllä polkea ihan pirusti vaikka kolmen kärki oli yli 20 sekuntia edellä, koska jos jollekin kolmesta kärkikoirakosta käy jotain, jompikumpi meistä on seuraavana tarjolla kolmen joukkoon. Onneksi ei olla mitään luovuttajatyyppejä ja tällä kertaa se palkittiin. Olisin kyllä mitalin myös Saaralle ehdottomasti suonut, mutta on se osattava iloita omasta onnistumisesta siitä huolimatta :)

Tokapäivän maalissa. Kuva: Kirsi Mansikkasalo-Leinonen

Kilpailupäivien aikana on ilmeisesti ollut jos jonkinmoisia ohitustilanteita ainakin pyöräluokissa. Toiset puivat niitä hieman kovaäänisemmin ja toiset pohtivat tapahtumia enemmän itsekseen. Ohittamistilanteissa mielestäni tärkeintä on kilpailijoiden pelisilmä koirien suhteen. Ohittajana on tärkeää ilmoittaa ohituksesta sellaisen välimatkan päästä, että ohitettavalla koirakolla on mahdollisuus tehdä osuutensa ohituksen helpottamiseksi. Eli koirasta riippuen ajaa sivuun ja hidastaa tai jopa pysähtyä, jos tilanne vaatii. Jokatapauksessa ohitettavan tehtävä mielestäni on tehdä ohitus mahdollisimman helpoksi. Jos takaa tuleva on ajanut jo vähintään minuutilla kiinni, siinä ei pitäisi enää olla niin kiire mihinkään, etteikö voisi antaa nopeamman koirakon kilpailla mahdollisesti tiukoistakin sijoituksista. Parhaassa tapauksessa hitaampi koirakko onnistuu samalla vauhdittamaan omaa kilpailua ohituksen jälkeen, mikäli ohitus menee hyvin ja oma koira saa jatkaa matkaa toisen selkää jahdaten. Jos ohitettava ei malta antaa kovempaa tulleelle riittäväsi tilaa ohittamiseen, siitä voi kärsiä molempien suoritukset. Ohittamisesta on erilliset pykälät myös kilpailusäänöissä. Koirapyöräilyssä ohittaja ei voi vaatia ohitettavaa kokonaan pysähtymään, mutta koska selkeä vauhdin pudottaminen nopeuttaa ja helpottaa ohitustilannetta, mielestäni jarruttaminen on kyllä ehdottomasti paras tapa toimia. Lukeehan säännöissä kuitenkin "Maalaisjärjen käyttö ja hyvä urheiluhenki vallitkoon." ;)

Sunnuntain kilpailun jälkeen oltiin sovittu, että käydään Ekan ja 9v Iinan kanssa kokeilemassa koirapyöräilyä. Iinan äiti Kati lähti auttamaan ja käytiin kiertämässä harjoituslenkura ympäri, että sekä Iina että Eka tietää reitin. Sovittiin palkan paikat ja minä polkaisin edelle palkkaajaksi. Lähtö ilmeisesti sujui hyvin ja pian koirakko jo alkoi näkymään puiden lomassa. Toinen pätkä vielä ylämäkeen sovittuun maaliin ja sekin meni hyvin. Tehtiin sama reitti vielä uudelleen ilman välipalkkausta ja sekin meni ilmeisesti hyvin. Eka tuli maaliin räkä naamalla yhtä uskottavasti kuin seisojat aikuisten kisoissa :D Hirmu kiva juttu että Eka voi panoksellaan auttaa lapsia pääsemään lajiin sisään ja saamaan kivoja kokemuksia :)

Ihana Iina ja Eka valmiina lähtöön. Kuva: Kati Mansikkasalo-Jurvelin

Kokonaisuudessaan oli juuri niin kiva viikonloppu kuin olin odottanutkin ja tulokset jälleen jopa ylittivät odotukset. Suuret kiitokset Katrille reissuseurasta sekä kaikille, jotka tavalla tai toisella auttoivat meitä viikonlopun aikana. Jos joskus pimeinä iltoina yksin väsyneenä lenkkeillessä erehtyy miettimään, onko tämä kaiken vaivan arvoista niin näin kisakaudella sen taas muistaa että kyllä, kyllä se on :D Muiden koirien terveysvaivoja myötäeläneenä olen havahtunut myös miettimään, miten arvokasta on ollut se, että Ykä on saanut harjoitella ja kilpailla tähän mennessä kaikki kisakautensa terveenä ilman sairaslomia tai muita ylimääräisiä treenitaukoja. Viime keväänä Ykällä oli selkäkipuja joita tutkittiin, mutta kivut osoittautuivatkin vain lihasjumiperäisiksi ja ne saatiin hoidettua kuntoon. Samalla siltä kuvattiin luusto ja saatiin täysin priimat tulokset kyynäristä, selästä ja lonkista. Terveestä koirasta kyllä olen aivan erityisen kiitollinen.

Asiaan ei varmasti vähiten ole vaikuttanut yhteistyö Orijenin ja Acanan kanssa, minkä ansiosta olen opiskelubudjetista huolimatta pystynyt tarjoamaan Ykälle laadukkaan ruoan jo useamman vuoden ajan. Lisäksi olen saanut heidän kauttaan neuvontaa ruokinta-asioihin, ettei ole tarvinnut kaikkea yksin pähkäillä.

Kuva: Jenna Jönkkäri

Parin viikon päästä kilpaillaan meidän kauden pääkisa eli koirajuoksun SM Oulunseudulla Virpiniemessä. Nyt hetkeksi pyörä varastoon ja juoksukenkiä jalkaan :) Samoissa kisoissa kisataan taas myös SM-viesti, mikä on yhteislähtöineen aina yhtä jännittävä tapahtuma.

Sulanmaan kausi 2020

Saavutimme tänä syksynä Ykän kanssa kaksi SM-hopeaa. Tämä on ollut tähän mennessä paras kautemme. Kirjoitan tämän tekstin paitsi lukijoita, myös itseäni varten. Kun joskus tulee taas vaikempia aikoja eikä treenit kulje, voin tulla lukemaan ja muistelemaan tätä aikaa ja palata näihin onnistumisen tunteisiin.

Kesällä sain Non-Stop Dogwear Canix -teamin kautta mahdollisuuden alkaa harjoittelemaan brasilialaisen Willian Oliveiran kanssa. Päätin ottaa hypyn tuntemattomaan, kukaanhan ei ole aiemmin minua henkilökohtaisesti valmentanut. Tämä oli kenties vuoden paras päätös. Harjoitteluni muuttui aika erilaiseksi siitä, miten olen tähän asti harjoitellut. Jos kiinnostaa, voin kirjoittaa tästä kuviosta lisää myöhemmin.

Kuva: Jarno Räsänen

Koska tänä vuonna ei koronan vuoksi tullut arvokilpailuja maailmalla, pääkilpailut muotoutuivat SM-kilpailuihin. Samalla pitkän ajan tähtäin asetettiin 2021 arvokilpailuihin, mihin myös tämän kauden työ tähtää. Toivotaan siis, että vuoden päästä koronatilanne on toinen ja saadaan arvokilpailut. Jokatapauksessa tällä kaudella meidän pääkisamme, canicrossin SM olikin jo kauden ensimmäinen virallinen kilpailu. Sitä ennen ehdimme juosta yhdet epäviralliset harjoituskilpailut Mäntyharjulla.

Video: Katri Grönlund

Kesällä tein töitä paitsi oman juoksuni kanssa, otin myös Ykän maaliintulot työn alle. Viime talvena kilpailukausi tuli hieman liian nopeasti ja treenien vähäisyyden vuoksi, Ykän maaliintulot kärsivät. Tuli monta huonoa loppukiriä, kun kunto ei enää riittänyt puristamaan loppuun saakka. Liinan löysääminen vähän ennen maalia tuli tavaksi, josta oli päästävä nyt eroon. Tein lähes kaikki kesän ja syksyn canicross-harjoitukset tätä silmällä pitäen. Ilokseni tämäkin työ tuotti tulosta kilpailuissa.

Kisakangas SM, koirajuoksu

Oulussa canicrossin SM-kisassa onnistuimme hyvin. Rata oli hyvin tasainen, isoja mäkiä ei ollut yhtään. Matka oli 4,3km. Lähdin matkaan luottaen jalkoihini. Tiesin, että olen harjoitellut niin hyvin kuin olen pystynyt. Ykä juoksi todella hyvin, ja sain itsestänikin irti hyvän suorituksen. Lopputuloksissa toinen sija ja hopeinen mitali kaulaan 😊 Kilpailu jätti jälkeensä suuren motivaation jatkaa harjoittelua ja juosta vielä paremmin vuoden päästä.

Kuvat: Tanja Ignatius

Kilpailu oli yksipäiväinen, ja toisena päivänä juostiin viesti. Viestissä on kolme osuutta, juoksu, yhden koiran kärry sekä pyörä. Yleensä juoksumatka on 2-3km, mutta nyt poikkeuksellisesti myös juoksijat kiersivät pitkän lenkin, tuon saman 4km. Juoksijoiden lähtö tapahtui yhteislähtönä. En ole koskaan lähtenyt kilpailuun yhtä huonosti keskittyneenä kuin nyt. Vielä lähtöviivalla vitsit lensi. Lipun heilahtaessa kisakupla kuitenkin imaisi sisäänsä. Ykä lähti heti ohituskaistalle lähdöstä, mutta toisen koiran kiilatessa kohti, Ykä väisti reilusti sivulle. Tämä on huonojen ohituskokemusten peruja. Jatkoi kuitenkin hyvin juoksua ja vähän ajan päästä se uskalsi lähteä uudelleen ohittamaan. Kärjen miesjuoksijat painelivat menojaan. Juostiin Matti Laaksosen peesissä puoleen matkaan saakka, Rita Karjalainen meidän kannoilla. Sen jälkeen nostimme hieman vauhtia ja lähdimme Matista ohi. Pian alkoi seuraava selkä näkymään edessä. Tehtiin kolmas ohitus. Edelleen Rita oli ihan meidän takana. Vaihtoaluetta lähestyessä Rita lähti pyrkimään ohi. Kuulin vain ohituskäsykä takaa, mutta niin kuuli myös Ykä. Saatiin kiihdytettyä vielä sen verran, että pysyttiin heidän edellä. Vaihtoon tultiin aivan rinnakkain. Olin todella onnellinen onnistuneesta juoksusta, joskin aivan kuollut. Sattui joka paikkaan niin että tuli itku, ja hetki meni että pääsin takaisin jaloilleni.

Viestin yhteislähtö. Video: Katri Grönlund

Meidän joukkueelle täpärä neljäs sija, mikä oli meltä erittäin onnistunut suoritus kokonaisuudessaan! Kaikkien osuudet oli mennyt todella hyvin. Meidän seuran 1-joukkue otti hopeaa. Hieno kilpailu kaiken kaikkiaan!

Yksilökisan tulokset

Imatra, koirapyöräily

Kun juoksun päätavoite oli ohi, halusin ajaa loppukauden pyöräkisoja. Se on ollut meille kakkoslaji, mutta koska tykkään siitä niin paljon, käytin tilaisuuden hyväksi nyt. Toukokuussa olin kuitenkin ajanut harjoituksissa kovaa päin puuta, mikä toi hieman (paljon) lisähaastetta harjoitteluun. Aloin jännittää ajamista ja pelkäämään että Ykä tekee jotain yllättävää, vaikka itse kolarikaan ei ollut Ykän syytä. Jämin SM-kisa oli tulossa, ja sitä ennen minulla oli mahdollisuus ajaa yksi pyörästartti alle Imatralla.

Reitti on todella vaihteleva, mutkainen ja mäkinen. Kävin ajamassa lenkin läpi ystäväni Hannan kanssa, ja yksi mutka jäi kummittelemaan mieleen vaikka kokeiltiin ajaa se pariin otteeseen. Pelotti, etten selviä siitä ajamatta ulos. Ylipäätään lähtö alkoi pelottaa tosi paljon. Lähtöviivalla Ykä oli onneksi oma rauhallinen itsensä ja päästiin hyvin matkaan. Alkumatkan jännitin tosi paljon. Kyseisen pelottavimman mutkan jälkeen huokaisin helpotuksesta ja uskalsin alkaa oikeasti ajamaan. Se oli hieno tunne, ja huomasin innostukseni tarttuvan myös Ykään. Ykä juoksi hullunlailla ja otti hienosti oikeat ajolinjat. Loppumatkasta saimme edelle lähteneen koirakon kiinni ja ohitettiin se sujuvasti. Maalisuoralla poljin vielä reidet aivan tyhjäksi, vau miten hienosti Ykä juoksi maaliin niinkuin siinä ei olisi ikinä ollutkaan ongelmia! Suuri onnistumisen tunne valtasi mielen. Päivän kruunasi luokkavoitto 0,9 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Ripsaan.

Tuimana lähdössä...

...ja hymyillen maalissa 😀 Kuvat: Auvo Kuusinen

Jämi-SM, koirapyöräily

Jämillä kisattiin kauden viimeinen kilpailu. Olin onnellinen pelkästään osallistumisesta. Naisten pyörässä oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon osallistujia. Tulisi siis hyvät kisat. Jämin rata on melko tasainen ja helppo ajettava, joten en jännittänyt omaa selviytymistäni radasta. Kilpailumatka on melko pitkä, 6,8km ja kilpailu oli kaksipäiväinen.

Perjantaina ajeltiin pelipaikalle ja kävin ravuuttamassa Ykän pyörällä reitin läpi. Lauantai aamuna en vielä edes jännittänyt kilpailua, mikä oli outoa. Koska osallistujia oli niin paljon, en osannut yhtään arvioida, mihin kohtaan tuloslistaa sijoitumme, en ollut asettanut myöskään tavoitteita sen suhteen. Edellisen kerran olimme polkeneet kilpaa samalla radalla 2018, ja silloin ekan päivän aikamme oli 13:18. Lähdimme siis parantamaan ainakin sitä.

Salakuvaaja Hansu 😆 Ei ollut ihan helpoin homma ravuuttaa paikassa, minkä Ykä tietää kisapaikaksi.

Video: Hanna Kaipiainen

Lähtö sujui suunnitellusti, kunnes alkusuoran päässä kypäräni lähti liikkumaan päässä ja valumaan takaraivolle 😀 No nyt on amatöörimäistä touhua, mietin naureskellen, samalla kun ajelin toisella kädellä kypärää asetellen. Kun kypärä vihdoin alkoi pysymään päässä, aloin keskittymään polkemiseen. Ykä juoksi jälleen älyttömän hyvin. Loppumatkasta aloimme nähdä edelle lähteneen Maijan selkää, mikä oli minulle yllätys. Ykä sai siitä hyvän avun loppumatkalle enkä kokenut tarvetta kirittää sen enempää. Keskityin polkemaan ja vetämään happea. Maalisuoralla lensi joku isompi kivi Ykän varpaanvälistä suoraan syvälle kurkkuuni ja sen vuoksi oli oksu lentää juuri ennen maalia 😂 Mutta ei haittaa, eihän siinä kohtaa enää hengittää tarvinnutkaan. Maalissa oli kaikesta huolimatta tyytyväinen olo.

Video: Juhani Grönlund

Ehdin Ykän kanssa jäähdyttelemään, kun oli puhelimeen tullut jo viestiä huikeasta ajosta. Ystävä lajin parista oli seurannut live streamia ja kertoi minun olevan ihan lähellä kärkeä. Leuka tippui maahan asti 😀 2,6 sekuntia kärjestä ei ole paljon! Kärjessä oleva Kati on hallinnut naisten pyörää vuosikaudet vailla haastajia. Hetki vielä jännäiltiin loppuja maaliintulijoita. Kolmas sija oli meistä turvallisen, noin 15 sekunin päässä. Jos siis ajaisin ehjän suorituksen toisena päivänä, on meillä mahdollisuus mitaliin!

Kuva: Juhani Grönlund

Toiseen päivään ei lähdettykään yhtä rennosti 😀 Aamusta asti oli sopiva kutkutteleva jännitys päällä. Olin ihan luottavainen valmistautuessa, varmistin että nyt pysyy kypärä päässä. Lähdöstä saakka poljin niin happojen rajoilla kuin uskalsin. Radan loppumatka oli hieman nousujohteinen, joten sinne oli säästettävä reittä. Lisäksi päätin haastaa itseäni yrittäen ajaa mutkat koskematta jarruihin ollenkaan. Ensimmäinen jyrkempi mutka meni huonosti, jouduin hieman jarruttamaan, mutta kaikki muut onnistuin polkemaan ilman jarruja.

Kuva: Kimmo Virkki

Maaliin tullessa alkoi livetulosten päivittäminen. Lähes sama aika kuin eilen! Lopputuloksissa ero Katiin 6,8 sekuntia. Ylitimme kaikki odotukset reippaasti 😀 Kolmas sija vielä vaihtui kun eilen loppumatkasta kaatunut Ripsa ajoi hurjan kirin toisena päivänä. Mutta me saimme pidettyä hopean. Mikä huikea päätös kaudelle 💖

Suuret kiitokset sponsoreilleni Orijen&Acana sekä Non-Stop Dogwear! Teidän ansiosta Ykä on syönyt laadukasta sille sopivaa ruokaa, ja olemme saaneet harjoitella ja kisata toimivilla välineillä.

Koronan aikana olen haudutellut paljon ajatuksia blogin kirjoittamisen jatkamisesta. Tuntuu, että on paljon aiheita joista olisi kivaa kirjoitella omia näkökulmia sekä myös kuulla muiden kokemuksia asioista. Olisi kiva kuulla myös ideoita, mitä aiheita lajin tiimoilta voisi nostaa esille 😊

Kisakauden keskellä

Talven kisakausi on nyt parhaillaan vauhdissa. Syksyn jälkeen pohdin paljon sitä, että haluanko treenata Ykää vielä tälle kaudelle pitkiä hiihtomatkoja varten, kun sen luustostakaan ei ole vielä mitään tietoa ja kehityskin voi olla edelleen hiukan kesken. Vaan eipä tarvinnut lopulta ihan itse asiaa päättää, kun täällä etelässä ei kelit ole juurikaan vetotreenejä mahdollistaneet.

Kun joulukuun puolessa välissäkään ei oltu päästy vielä suksille yhtään, päätin että kierretään joitakin harrastesarjan kisoja kokemuksen vuoksi, mutta pisimmät matkat jätetään kyllä vielä väliin. 10 kilsaa olisi maksimi, mitä Ykää juoksuttaisin, mikäli saadaan sen kuntoa siihen malliin että matka olisi juostavissa. Päätavoite olisi kuitenkin päästä tekemään edes niitä lyhyen matkan startteja, sekä opettaa Ykälle pulkan vetäminen.

Jouluna päästiin ensimmäisen kerran suksille, ja uuden vuoden aikaan toisen kerran. Sen jälkeen ei taas lunta hetkeen ollutkaan. Tammikuun alussa kaveri kyseli mukaan kisaretkelle Uumajaan Ruotsin puolelle, missä harrastesarjan kisamatkana olisi 6,5km. Samaan aikaan Suomessa olisi ollut Imatralla kisat, mutta tulin lopputulokseen, että Ruotsin kisa olisi meille nyt parempi vaihtoehto. Imatran kisareitti on niin hurjan mäkinen, että ajattelin sen olevan vielä liian rankka Ykälle. En tietysti tiennyt siitä Ruotsin kisareitistä mitään, mutta ajattelin, ettei se ainakaan huonompi vaihtoehto olisi :D

Matkasimme Ykän kanssa junalla ensin Kemiin, mistä Tuomas poimi meidät kyytiin. Sieltä ajeltiin sitten loppuilta kohti kisapaikkaa. Seuraavana aamuna menimme hyvissä ajoin kisapaikalle, ja ehdimme nukkua autossa vielä pienet päikkäritkin. Reitin kierrettyä en ollut ihan varma onko se tosi hauska vai tosi vaikea reitti, kun toisaalta ei ollut juuri yhtään korkeuseroja, mutta mutkia riitti sitäkin enemmän.

Kun meidän vuoro alkoi lähestyä, aloin vähän jännittämään lähtöä. Tuomas lähti 11 minuuttia minun eteen, joten lähdöstä oli selvittävä ilman auttavia käsiä. Tietysti kisajärjestäjät tarjosivat kuitenkin apua, mutta yllätyksekseni pärjäsinkin hyvin. Ykä jähmettyi tapansa mukaan viivalle odottamaan lähtölupaa, ja minä sain rauhassa pukea sukset ja sauvat. Kun lähtölupa tuli, seuraavat 12 minuuttia oli silkkaa syöksylaskua mutkasta toiseen :D Ohitimme muutaman koirakon, ja selvisimme kaikista mutkista pystyssä. Ykä teki todella hyvin töitä loppuun saakka, ja olisi vielä ollut lähdössä toiselle kierrokselle. Olin tietysti todella iloinen Ykästä!

Kotiinpaluu tapahtui yöjunalla, missä matkustimme tyhjässä vaunussa ihan keskenämme. Konduktööri sanoi meidän aamulla junasta lähtiessä, että oli nauranut meille yöllä, kun nukuin kahdella penkillä poikittain, ja Ykä oli kiivennyt nukkumaan päälleni. Ei tarvetta peitolle, kun on seisoja :D

Video: Tuomas Notko

Seuraava kisa oli sitten Kontiolahdella SM-kisoissa, mihin oli päästävä jo pelkästään siksi, että näkee yhdistetyn kisat. Yhdistetyssä hiihdetään ensin yksi lenkki pulkan kanssa, ja sitten toiselle kierrokselle lähtiessä jätetään pulkka koiran ja hiihtäjän välistä pois, ja hiihdetään vielä toinen lenkki pelkällä narulla. Lisäksi kisassa on aina yhteislähtö, mikä tekee kisasta äärimmäisen mielenkiintoista katsottavaa!

Kisasimme jälleen harrastesarjassa 5km matkan molempina päivinä. Sarjassa oli mukavasti osallistujia, ja useampi joilla oli saksanseisoja. Ykän pentueestakin oli lisäksi veli Jönssi ja sunnuntaina myös sisko Kia. Tehtiin reissu yhdessä Tanjan kanssa, jolla on Ykän serkkukoira Bolt, ja matkalla tajuttiin että otetaan ensimmäistä kertaa mittaa toisistamme samassa sarjassa. Ei muuta kun viivalle!

Lauantaina meidän kisa meni ihan hyvin, ohitettiin kaksi koirakkoa joista toinen oli Ykälle tuttu Hanna. Sen ohituksen jälkeen Ykä meinasi, että maalissa ollaan, mutta kannustuksella se jatkoi laputtamista. Ylämäen päällä näimme jo seuraavan selän, mikä antoi Ykällekin taas vähän lisäintoa jatkaa juoksemista, vaikka vähän väsyttikin. Toinen ohitus ja loppumatka maaliin. Tanja oli lähtenyt meitä ennen, joten he olivat Boltin kanssa jo maalissa. Meidän ylittäessä maaliviivan, tulos päivittyi taululle heti ja meidän riemuksemme mentiin kärkeen! Tanjaa voitimme 9 sekuntia, mutta Tanja oli kaatunut vähän ennen maalia, joten seuraavalle päivälle jäi sama jännitys, että mitä jos kumpikaan ei kaadukaan :D Kun olin taluttelemassa Ykää kisan jälkeen, Hanna ohimennen hihkaisi, että meidän tulos jäi kärkeen loppujenkin tultua maaliin. Sepäs mahtava juttu! Kisojen jälkeen käytiin porukalla syömässä, ja olipa mukavaa nähdä muita pitkästä aikaa :)

Video: Aliina Mäkinen

Sunnuntaina keli oli paljon liukkaampi kuin lauantaina, joten ajattelin Tanjan ja Boltin olevan tänään vahvoilla, kun he ovat tehneet enemmän kovavauhtisia vetoja kuin me. Ensin kisattiin yhdistetyn kisat, missä oli kyllä tapahtumia juuri niinkuin osattiin odottaakin. Miesten kisan olin katsomassa ladun varressa varasauvojen kanssa, ja naisten kisassa olin lähettämässä Hannan koiran. näiden sarjojen jälkeen oli meidän kisa. Entinen asuntolanaapuri Jenna tuli myös katselemaan kisoja, ja autteli meidät lähtöön. Suksi luisti ja vauhti oli huima. Tuntui, että mäet päästiin huomattavasti paremmin ylös kuin eilen, mutta sitten tapahtui jotain. Oltiin juuri lähdössä pitkähköön nousuun, ja ajattelin vähän kiihdyttää vauhtia. Sitten, taidot loppuikin kesken ja suksi luiskahti jalan alta ja menin nurin :D Ykä pysähtyi kilttinä poikana odottamaan, että mimmi kampeaa pystyyn ja päästään jatkamaan matkaa. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt muuten Tanja ja Bolt voitti. Ei muuta kun raivolla mäki ylös ja loppumatka pystyssä maaliin. Mentiin kakkoseksi Petrin ja Jönssin perään, jotka olivat parantaneet eilisestä huimasti. Tällä kertaa me olimme startanneet ensin, ja nyt odoteltiin Tanjaa saapuvaksi. Ensin tuli Niina Kian kanssa, jotka menivät meistä 7 tai 8 sekunnilla ohi. Sitten tuli Tanja. 2 sekuntia meidän perään! Ja lopputulos oli kolmas :)

Kisan jälkeen vielä tehtiin reenilenkit Niinan ja Teemun pennuille, ja sitten esiteltiin Ykälle aisat ja pulkka. Aluksi oli vähän jännää, mutta äkkiä tottui siihen, että on kiinni jossain ja pulkka seuraa kun liikkuu eteenpäin. Tämäkin siis varsin hyvä reissu :)

Tällä viikolla kisataan Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla, missä olen ilmoittanut Ykän sille pidemmälle, 10km matkalle. Kerta kaikkien lyhyempien matkojen jälkeen virtaa olisi ollut vielä jatkaa, ja nyt kun tiedetään ettei maasto ole kovin rankka, niin tämä tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Sunnuntaina ajellaan jälleen Tanjan kanssa sitten Vaajakoskelle hiihtämään harrastesarja.

Niin ne kilpailut vaan vie mennessään, kun ensin ei pitänyt juurikaan kisata muuta kuin parit startit, mutta niin vain alkaa muodotumaan kokonainen lyhyiden matkojen kisakausi. Vaikka hiihto tuskin tulee koskaan olemaan päälajini, niin kyllä se silti yksi hauskimmista lajeista on!

Sulanmaan kauden jälkeen Niina järjesti arvokisoissa olleille kasvateilleen lihashuollon, joka Ykälle tehtiin tällä viikolla. Kyllähän niitä jumeja löytyi, mutta hieroja Virpi Turunen Vikapalasta sai niitä uskomattoman hyvin auki. Koko koiran olemus vetreytyi kertaheitolla. Samoin Eka käsiteltiin samalla, joten nyt täällä makaa todella rentoa sakkia :) Pari lepopäivää ennen viikonlopun koitoksia tekee varmasti hyvää, joskin koirien mielestä olisi jo aika tehdä jotain. Alla video meidän vapaapäivän aivojumpasta :)

Opintomatka tokokokeeseen

Kävimme Ekan kanssa joulukuussa vihdoin ja viimein tokokokeessa. Eka on osannut alokasluokan liikkeet jo varmaan kolme vuotta sitten, mutta jotenkin en ole uskaltautunut sen kanssa kokeeseen asti. Nyt päätin, että on sopiva hetki kokeilla Ekan kanssa jotain uutta.

Hassua kyllä, olin juuri pari viikkoa sitten kotiutunut Puolan MM-kisareissusta, mutta tämä alokasluokan tokokoe jännitti moninkertaisesti enemmän kuin tuo arvokisa. Canicrossissa kaikki on tuttua ja tiedän miten toimin. Tokokoe jännitti hurjasti, vaikka tiesin että Eka osaa kyllä.

Paikan päällä ehdin katsella vähän avoimen luokan suorituksia ja tottumaan tähän tokoilun totisempaan ilmapiiriin. Nyt joku lukija ajattelee, että ei se mitään vakavaa ole! Ei kuoleman vakavaa, mutta kyllä siinä koetilanteessa silti erilainen tunnelma oli kuin esimerkiksi agilitykisoissa :D

Sitten asiaan. Paikkamakuu alkoi. Olimme rivin viimeinen koirakko, eli Ekan oli odotettava perusasennossa kaikkien muiden maahanmenojen ajan. Onneksi muilla oli kaikenmaailman erikoiskäskyjä, mistä tällainen keltanokka ei ollut kuullutkaan, saati käyttänyt koiralle. Ekalla ei siis ollut vaikeuksia pysyä istumassa, kun kukaan ei käyttänyt meidän käskyä "maahan" :D Minuutti tuntui pitkältä, Eka mielestäni piipitti koko ajan, mutta tuomari (Harri Laisi) ei vähentänyt siitä pisteitä. Pari muuta koiraa nousi ja Eka kesti senkin hyvin. Palautteena, että koira jäi makaamaan hiukan vinoon, ja siitä puolen pisteen rokotus.

Sitten odoteltiin toisen ryhmän paikkamakuu ja muutaman ensimmäisen koirakon suoritukset. Sitten tuli meidän vuoro. Jännitti ihan älyttömästi! Ilmeisesti se ensimmäisen liikkeen aikana näkyi ulospäinkin, kun liikkuri kysyi minulta ennen toista liikettä, että olenko ensimmäistä kertaa kokeessa :D Jokatapauksessa, ensimmäisen liikkeen jälkeen alkoi sujumaan ihan mainiosti. Eka tajusi että ollaan tekemässä jotain ja minä aloin luottamaan koiraani. Kunnolla en muista mitään tarkempaa, mutta ihan hyviä pisteitä saatiin ja pari kymppiäkin eikä nollattu kuin ensimmäinen liike :)

Lopputulos yllätti, kun saatiin 1-tulos! Olin todella huojentunut siitä, että koe oli ohi ja selvittiin siitä kunnialla. Ehkäpä uskallan Ekan kanssa vielä uudestaan kokeisiin, kun hän todisti olevansa noin pätevä pikku tokoilija :) Ja täytyyhän minun itse olla hiukan skarpimpi sitten kun Ykän kanssa tokoura urkenee, se kun tuskin on ihan noin leppoisa tapaus jos itse ei ole kartalla.

Opettavainen loikka epämukavuusalueelle, kyllähän kannatti!

Nyt Ekalla on tiedossa helmikuun alussa kastrointi, josta toivuttuaan palailemme toivottavasti taas myös agilityn kisakentille :)

Puolan MM 2017, Szamotuly-Kozle

Valmistautuminen MM-kisoihin sujui mukavasti ja saatiin tehtyä viimeisiä treenejä hyvin suunnitelmieni mukaan. Ennen reissuunlähtöä matka suunniteltiin tarkasti ja teimme kaiken mahdollisen etukäteen, jotta tien päällä tai kisapaikalla ei tulisi suurempia muuttujia. Puolan valuuttaa hankittiin ennen lähtöä, tulostelin ja täytin tarvittavat kaavakkeet valmiiksi, koiralla tietysti rokotukset ja passi kunnossa, pakattiin välineet, varavälineet ja vara-varavälineet mukaan, sekä erilliseen kassiin kaikki matkalla tarvittava. Ostin valmiiksi naposteltavaa pitkää ajomatkaa varten, kävin DNA-liikkeesä varmistamassa, että liittymä toimii ja nettiä voi käyttää myös ulkomailla. Minulla oli tietysti helpompaa siinä mielessä, että matkasimme samalla kokoonpanolla kuin kesällä Tsekkeihin, eli kilpasisko Hannan autolla, ja Hanna huolehti autoon liittyvät asiat, kuten kitkarenkaat alle (Baltiassa talvirengaspakko ja Puolassa nastarenkaat kielletty) ja muita huomioitavia juttuja.

Matkaan lähdettiin kisoja edeltävän viikon sunnuntaina aamulla. Tapasimme satamassa ja matkustimme laivalla Tallinnaan. Siitä alkoi sitten retken ensimmäinen ajorupeama. Sunnuntai sujui mukavasti, ja ajelimme Latviaan Bauskaan yöksi. Seuraavana päivänä ajoimme sitten ajallisesti tuplamäärän, 10 tuntia ja seuraava etappi olikin sitten Puolan Wronkissa Olympic Hotel, missä majoituimme koko viikon. Hotellilta oli matkaa kisapaikalle vajaa puoli tuntia. Maanantai-iltana olimme siis perillä.

Tiistaina aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön ja kävimme hölkällä läheisessä metsässä ilman koiria. Kun polut olivat tuttuja ja jalat vähän vetreämmät, menimme hakemaan koiratkin mukaan ja päästettiin nekin vähän irrottelemaan :) Loppupäivä lepäiltiin ja syötiin hyvin. Hotellin alakerrassa oli pieni ravintola, mistä saatiin helposti ruokaa nenän eteen, ja useimmiten jopa sitä mitä tilattiin :D Puolassa ei ihan kaikki puhu englantia kovin sujuvasti.

Ykä katseli hotellin ikkunasta kun kämppikset tulee kävelyltä :D

Hotellilla oli lisäksi myös spa ja kuntosali. Keskiviikkona käytiin Ykän kanssa metsässä tekemässä muutamat canicross-vedot, ja pääsipä Ykä vielä samassa hotellissa majoittuvan sukulaiskoira Islan kanssa juoksemaan vähän vapaana. Sen jälkeen kävin itse vielä vähän juoksumatolla. Loppupäivä jälleen syötiin ja lepäiltiin.

Torstaina ohjelmassa oli koirien terveystarkastukset kisapaikalla, kilpailuradan läpikävely sekä illalla joukkuepalaveri ja kisojen avajaiset. Noissahan vierähtikin sujuvasti koko päivä. Rataa jouduttiin lyhentämään sekä alusta että lopusta, koska lähtöalue oli kovista sateista johtuen aivan velliä. Myös kilpailureitistä kuulimme paljon kauhutarinoita jo etukäteen, ja kun menimme kävelemään reitin itse koirinemme läpi, koimme helpotuksen :D Juoksijoiden reitille ei sattunut niitä pahimpia mutakkoja, vain yksi mutainen suora radan loppupuolella. Muuten rata oli täysin juostavassa kunnossa, ja eniten pohja vaikuttikin varmasti juuri muihin kuin juoksuluokkiin. Radan pituudeksi tuli siis 3,8km.

Reittikartta. Todelliset lähtö (oik) ja maali (vas) mustilla viivoilla.

Avajaiset

Szamotulyn kylälläkin meitä mainosteltiin :)

Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä. Juoksusarjat kisattiin lauantaina ja sunnuntaina, joten perjantaina keskityimme auttelemaan muita suomalaisia. Aamulla ensin auteltiin 8-koiran sarjassa Vesa-Pekka Lehtomäen koirat viivalle, päivemmällä Ykän kasvattajien koirat kahden koiran sarjassa. Perjantain aikana alkoi itselläkin jo kisafiilis nousemaan ja jo odotin että itsekin päästään Ykän kanssa viivalle. Illalla vielä vähän juoksua ja venyttelyä ja aikaisin nukkumaan.

Maalialue ja tulostaulu

Lauantaina menimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Aamupalalla oli aika hiljaista, kun molemmat vain miettivät tulevaa starttia. Meidän lähtö oli vasta kahden jälkeen iltapäivällä, ja aika tuntui matelevan. Lisäksi lauantaina sateli vähän vettä, joten piti pyrkiä pysymään kuivana ennen omaa starttia. Kilpailujännitystä lisäsi vähän se, että juoksuluokissa oli ilmoitettu olevan dual startit, eli väliaikalähtöjen sijaan startit tapahtuukin kaksi koirakkoa kerrallaan, ja 30 sekunnin välein. 10 minuutissa radalle lähti siis 40 juoksijaa ja koiraa :D Onneksi tiesin jo etukäteen, että Ykä tulee handlaamaan tilanteen, niin hyvin se on oppinut lähdöt ja ohitukset tekemään, ja tuskin edes ehtisi vilkaista toista koiraa.

Lähdön kuvannut Michela Kärkkäinen

Vihdoin starttiin oli enää tunti aikaa ja sai alkaa lämmittelemään. Ykän kasvattaja Niina tuli lämmittelemään Ykän ja itse sain keskittyä omiin lihaksiini. Ennen lähtöä mentiin niin sanotun control zonen läpi, missä järjestäjät katselivat varusteita ja tarkastivat juoksijoilta kengänpohjat, ettei kengissä ole nastoja. Lähtöalueella oli mahtava tunnelma, kun monta kymmentä koiraa ja juoksijaa odottivat lähtövuoroaan. Kun tuli se oma vuoro astua viivalle, Ykä hiljeni ja lopetti tempomisen. Tajusin vasta jälkeenpäin videolta miten hienosti se tämänkin lähtötilanteen otti. Järjestäjä piti kättä lähtijän olkapäällä, ja vasta kun käsi nousi siitä, sai lähteä liikkeelle. Sillä tavoin saatiin vältettyä pienetkin varaslähdöt. Kun lähtölupa tuli, Ykä lähti hienosti eteenpäin ja päästiin samaan aikaan lähteneen edelle. Sitten ei muuta kun laputtamaan karkuun! Koska kilpailureitillä oli pitkiä suoria, tiedettiin että niissä näkyy kyllä edelle lähteneiden selkiä, mitä oli hyvä lähteä kirimään kiinni. Kun pitkä suora tuli, näinkin heti useamman juoksijan edellä. Ykä veti määrätietoisesti eteenpäin ja pyrki kaikista ohi yksi kerrallaan. Onnistuimmekin ohittamaan pisimmällä suoralla kolme koirakkoa, ja kun käännyimme sille mutaisimmalle pätkälle, saatiin vielä neljäskin kiinni. Annoin koko matkan ajan Ykän valita linjat ja myötäilin vain sen perässä ja keskityin juoksemiseen. Lopulta enää loppukiri maaliin. Maalissa olin todella tyytyväinen suoritukseen. Ykä 1 vuotta, toimi näin isoissa kisoissa kuin ajatus! Olin etukäteen jutellut Ykälle, että lupaan kyllä katsoa sormien läpi jos kisassa tapahtuu jotain pieniä hölmöilyjä, vaan ei tapahtunut :D Maalilta lähdettiin ripeästi jäähdyttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Myöhemmin kun kuulin sjoitukseni olevan 25./48, olin hieman pettynyt. Koko juoksu oli tuntunut niin hyvältä, että toivoin hiukan korkeampaa sijoitusta. Kuitenkin myöhemmin tuloslistoja katsellessa, näin keskinopeuden olleen 18,6km/h. Se on meidän tähänastinen ennätys muutenkin, joten totesin että pystyimme parhaimpaamme ja sijoitukseni oli se mikä meille kuului.

"Sä olit ihan paras!" Sanoin maalissa <3
Kuva: @cambrno

Kisan jälkeen painuimme takaisin kämpille suihkuun, syömään ja vähän pakkailemaan. Seuraavana päivänä olisi edessä jo kotimatka.

Viimeisenä kilpailupäivänä ei enää aamulla jännittänyt yhtä paljon. Lisäksi sää oli kirkkaampi eikä vettäkään satanut. Syötiin rauhassa ja pakattiin auto, kirjauduttiin hotellilta ja ajeltiin kisapaikalle. Toisen päivän startit juostiin tavalliseen tapaan väliaikalähdöillä puolen minuutin välein. Onnistuin saamaan paikat hyvin lämpimäksi ja tuntui että juoksu kulki väsyneiksi jaloiksi hyvin. Lähdimme ottamaan edelle lähtenyttä unkarilaista kiinni, mutta nyt se olisi varmasti vaikeampaa, koska lähtölista oli eilien päivän tuloslista. Suorilla näin hänet edessäni, mutta hyvää vauhtia tallasi karkuun. Kuitenkin mutaisella suoralla näin hänen saavuttaneen toisen edelle lähteneen, mutta unkarilaisen koira ei juossutkaan ohi vaan jäi seurustelemaan toisen juoksijan koiran kanssa. Silloin alettiinkin saamaan heitä molempia kiinni, kun ei kummankaan koirat enää oikeen vetäneet. Juuri kun olimme heidän kannoilla, tuli viimeinen oikea mutka. Koska Ykä näki toiset mutkan takaa, pätti juniori vähän oikaista, ja juoksikin käännöksestä kertovan kyltin toiselta puolen, ja minä kiljuen toiselta puolen :D Onneksi kyltissä oli muovinen varsi, ja se jousti ja lämähti vain minua reiteen, mutta matka jatkui ja vauhti säilyi. Pian mutkan jälkeen kuulinkin töminää selän takaa, ja hetkessä takaa juoksi minun perään lähtenyt ohi. Ykä juoksi hienosti eteenpäin ottamatta kontaktia toiseen koiraan, joten pistin menemään jarruttamatta itse vaihtua ohituksesta huolimatta. Tästä saimmekin hyvän peesin, jonka perässä juoksimme kahdesta leikkivästä koirasta ohi. unkarilaisen koira kävi vielä Ykän naamalla vähän pyytelemässä sitäkin leikkimään, ja hetken jo ajattelin, että ollaanko mekin kohta solmussa. Mutta mitä tekee Ykä, pistää silmiä vähän kiinni, kääntää päätä pois ja puskee väkisin ohi! Sitten alkoi jo jalat painamaan, mutta päästiinpä vielä hyvin maaliin. Voi miten tyytyväinen olin Ykän toimintaan! Yksi ratakyltti sinne tänne, kun koira toimi hienosti vaikeissakin tilanteissa. Lisäksi heti maalissa joukkueenjohtaja Maku tuli kertomaan, että sijoitus nousi kahdella. Jes! Paransimme omaa aikaa 14sekuntia, ja keskinopeus oli 18,9km/h.

Voi mikä lihaskimppu <3

Jäähdyttelyt, vaatteiden vaihto, evästelyt ja koirille lääkintäleimat (ekinokokkoosilääkitys joka vaaditaan Suomeen palatessa, ei siis mitään vakavaa :D ) passeihin, ja sen jälkeen suuntasimme takaisin kohti Tallinnaa. Ihmeellistä, kuinka kivuttomasti tämä sunnuntain ajo sujuikaan, eikä väsy painanut suuremmin vielä loppumatkastakaan. Pysähdyimme Puolassa Suwalkissa kesältä tutussa hotellissa muutamaksi tunniksi yöllä, otettiin pikasuihkut ja nukuttiin hetki, sen jälkeen jatkettiin matkaa. Maanantaina ehdittiin ajoissa Tallinnaan ja iltalaivalla Helsinkiin. Kuinka ihanaa olikaan päästä omaan sänkyyn nukkumaan!

Kotona ollaan palauteltu rauhassa, tai ainakin Ykä on, kun minä jatkoin puolen päivän lepäämisen jälkeen jo tiistaina töitä. Ollaan käyty rauhallisilla ja pitkillä hölkkä- ja kävelylenkeillä, ja vähän agilityleikeissäkin :) Lisäksi kasvattaja ilmoitti, että on järjestänyt Ykälle ilmaisen hieronnan palautumista auttamaan <3 Iso kiitos Niina/Canin Care!

Väsyneet ja onnelliset
Kuva: IFSS/Kauko Ruokolainen

Kiitokset myös Sonarc Ky, sekä kaikki kauden urakassa auttaneet. Joka suunnasta on tuntunut tulevan apua ja kannustusta.

Tästä(kin) reissusta puhutaan vielä pitkään, ja kokemuksena jää varmasti ikuisesti mieleen.
Nyt katseet on suunnattu jo vuoden päähän, kun Ruotsissa kilpaillaan sulanmaan EM-kilpailut. Kenties pääsemme seuraavan kerran siellä haistelemaan isojen kisojen tunnelmaa :)