keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Sulanmaan kausi 2020

Saavutimme tänä syksynä Ykän kanssa kaksi SM-hopeaa. Tämä on ollut tähän mennessä paras kautemme. Kirjoitan tämän tekstin paitsi lukijoita, myös itseäni varten. Kun joskus tulee taas vaikempia aikoja eikä treenit kulje, voin tulla lukemaan ja muistelemaan tätä aikaa ja palata näihin onnistumisen tunteisiin.


Kesällä sain Non-Stop Dogwear Canix -teamin kautta mahdollisuuden alkaa harjoittelemaan brasilialaisen Willian Oliveiran kanssa. Päätin ottaa hypyn tuntemattomaan, kukaanhan ei ole aiemmin minua henkilökohtaisesti valmentanut. Tämä oli kenties vuoden paras päätös. Harjoitteluni muuttui aika erilaiseksi siitä, miten olen tähän asti harjoitellut. Jos kiinnostaa, voin kirjoittaa tästä kuviosta lisää myöhemmin.

Kuva: Jarno Räsänen

Koska tänä vuonna ei koronan vuoksi tullut arvokilpailuja maailmalla, pääkilpailut muotoutuivat SM-kilpailuihin. Samalla pitkän ajan tähtäin asetettiin 2021 arvokilpailuihin, mihin myös tämän kauden työ tähtää. Toivotaan siis, että vuoden päästä koronatilanne on toinen ja saadaan arvokilpailut. Jokatapauksessa tällä kaudella meidän pääkisamme, canicrossin SM olikin jo kauden ensimmäinen virallinen kilpailu. Sitä ennen ehdimme juosta yhdet epäviralliset harjoituskilpailut Mäntyharjulla.

Video: Katri Grönlund

Kesällä tein töitä paitsi oman juoksuni kanssa, otin myös Ykän maaliintulot työn alle. Viime talvena kilpailukausi tuli hieman liian nopeasti ja treenien vähäisyyden vuoksi, Ykän maaliintulot kärsivät. Tuli monta huonoa loppukiriä, kun kunto ei enää riittänyt puristamaan loppuun saakka. Liinan löysääminen vähän ennen maalia tuli tavaksi, josta oli päästävä nyt eroon. Tein lähes kaikki kesän ja syksyn canicross-harjoitukset tätä silmällä pitäen. Ilokseni tämäkin työ tuotti tulosta kilpailuissa.

Kisakangas SM, koirajuoksu

Oulussa canicrossin SM-kisassa onnistuimme hyvin. Rata oli hyvin tasainen, isoja mäkiä ei ollut yhtään. Matka oli 4,3km. Lähdin matkaan luottaen jalkoihini. Tiesin, että olen harjoitellut niin hyvin kuin olen pystynyt. Ykä juoksi todella hyvin, ja sain itsestänikin irti hyvän suorituksen. Lopputuloksissa toinen sija ja hopeinen mitali kaulaan 😊 Kilpailu jätti jälkeensä suuren motivaation jatkaa harjoittelua ja juosta vielä paremmin vuoden päästä.

Kuvat: Tanja Ignatius


Kilpailu oli yksipäiväinen, ja toisena päivänä juostiin viesti. Viestissä on kolme osuutta, juoksu, yhden koiran kärry sekä pyörä. Yleensä juoksumatka on 2-3km, mutta nyt poikkeuksellisesti myös juoksijat kiersivät pitkän lenkin, tuon saman 4km. Juoksijoiden lähtö tapahtui yhteislähtönä. En ole koskaan lähtenyt kilpailuun yhtä huonosti keskittyneenä kuin nyt. Vielä lähtöviivalla vitsit lensi. Lipun heilahtaessa kisakupla kuitenkin imaisi sisäänsä. Ykä lähti heti ohituskaistalle lähdöstä, mutta toisen koiran kiilatessa kohti, Ykä väisti reilusti sivulle. Tämä on huonojen ohituskokemusten peruja. Jatkoi kuitenkin hyvin juoksua ja vähän ajan päästä se uskalsi lähteä uudelleen ohittamaan. Kärjen miesjuoksijat painelivat menojaan. Juostiin Matti Laaksosen peesissä puoleen matkaan saakka, Rita Karjalainen meidän kannoilla. Sen jälkeen nostimme hieman vauhtia ja lähdimme Matista ohi. Pian alkoi seuraava selkä näkymään edessä. Tehtiin kolmas ohitus. Edelleen Rita oli ihan meidän takana. Vaihtoaluetta lähestyessä Rita lähti pyrkimään ohi. Kuulin vain ohituskäsykä takaa, mutta niin kuuli myös Ykä. Saatiin kiihdytettyä vielä sen verran, että pysyttiin heidän edellä. Vaihtoon tultiin aivan rinnakkain. Olin todella onnellinen onnistuneesta juoksusta, joskin aivan kuollut. Sattui joka paikkaan niin että tuli itku, ja hetki meni että pääsin takaisin jaloilleni.

Viestin yhteislähtö. Video: Katri Grönlund


Meidän joukkueelle täpärä neljäs sija, mikä oli meltä erittäin onnistunut suoritus kokonaisuudessaan! Kaikkien osuudet oli mennyt todella hyvin. Meidän seuran 1-joukkue otti hopeaa. Hieno kilpailu kaiken kaikkiaan!

Yksilökisan tulokset


Imatra, koirapyöräily

Kun juoksun päätavoite oli ohi, halusin ajaa loppukauden pyöräkisoja. Se on ollut meille kakkoslaji, mutta koska tykkään siitä niin paljon, käytin tilaisuuden hyväksi nyt. Toukokuussa olin kuitenkin ajanut harjoituksissa kovaa päin puuta, mikä toi hieman (paljon) lisähaastetta harjoitteluun. Aloin jännittää ajamista ja pelkäämään että Ykä tekee jotain yllättävää, vaikka itse kolarikaan ei ollut Ykän syytä. Jämin SM-kisa oli tulossa, ja sitä ennen minulla oli mahdollisuus ajaa yksi pyörästartti alle Imatralla.

Reitti on todella vaihteleva, mutkainen ja mäkinen. Kävin ajamassa lenkin läpi ystäväni Hannan kanssa, ja yksi mutka jäi kummittelemaan mieleen vaikka kokeiltiin ajaa se pariin otteeseen. Pelotti, etten selviä siitä ajamatta ulos. Ylipäätään lähtö alkoi pelottaa tosi paljon. Lähtöviivalla Ykä oli onneksi oma rauhallinen itsensä ja päästiin hyvin matkaan. Alkumatkan jännitin tosi paljon. Kyseisen pelottavimman mutkan jälkeen huokaisin helpotuksesta ja uskalsin alkaa oikeasti ajamaan. Se oli hieno tunne, ja huomasin innostukseni tarttuvan myös Ykään. Ykä juoksi hullunlailla ja otti hienosti oikeat ajolinjat. Loppumatkasta saimme edelle lähteneen koirakon kiinni ja ohitettiin se sujuvasti. Maalisuoralla poljin vielä reidet aivan tyhjäksi, vau miten hienosti Ykä juoksi maaliin niinkuin siinä ei olisi ikinä ollutkaan ongelmia! Suuri onnistumisen tunne valtasi mielen. Päivän kruunasi luokkavoitto 0,9 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Ripsaan.

Tuimana lähdössä...



...ja hymyillen maalissa 😀 Kuvat: Auvo Kuusinen



Jämi-SM, koirapyöräily

Jämillä kisattiin kauden viimeinen kilpailu. Olin onnellinen pelkästään osallistumisesta. Naisten pyörässä oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon osallistujia. Tulisi siis hyvät kisat. Jämin rata on melko tasainen ja helppo ajettava, joten en jännittänyt omaa selviytymistäni radasta. Kilpailumatka on melko pitkä, 6,8km ja kilpailu oli kaksipäiväinen.

Perjantaina ajeltiin pelipaikalle ja kävin ravuuttamassa Ykän pyörällä reitin läpi. Lauantai aamuna en vielä edes jännittänyt kilpailua, mikä oli outoa. Koska osallistujia oli niin paljon, en osannut yhtään arvioida, mihin kohtaan tuloslistaa sijoitumme, en ollut asettanut myöskään tavoitteita sen suhteen. Edellisen kerran olimme polkeneet kilpaa samalla radalla 2018, ja silloin ekan päivän aikamme oli 13:18. Lähdimme siis parantamaan ainakin sitä.

Salakuvaaja Hansu 😆 Ei ollut ihan helpoin homma ravuuttaa paikassa, minkä Ykä tietää kisapaikaksi.
Video: Hanna Kaipiainen


Lähtö sujui suunnitellusti, kunnes alkusuoran päässä kypäräni lähti liikkumaan päässä ja valumaan takaraivolle 😀 No nyt on amatöörimäistä touhua, mietin naureskellen, samalla kun ajelin toisella kädellä kypärää asetellen. Kun kypärä vihdoin alkoi pysymään päässä, aloin keskittymään polkemiseen. Ykä juoksi jälleen älyttömän hyvin. Loppumatkasta aloimme nähdä edelle lähteneen Maijan selkää, mikä oli minulle yllätys. Ykä sai siitä hyvän avun loppumatkalle enkä kokenut tarvetta kirittää sen enempää. Keskityin polkemaan ja vetämään happea. Maalisuoralla lensi joku isompi kivi Ykän varpaanvälistä suoraan syvälle kurkkuuni ja sen vuoksi oli oksu lentää juuri ennen maalia 😂 Mutta ei haittaa, eihän siinä kohtaa enää hengittää tarvinnutkaan. Maalissa oli kaikesta huolimatta tyytyväinen olo.

Video: Juhani Grönlund



Ehdin Ykän kanssa jäähdyttelemään, kun oli puhelimeen tullut jo viestiä huikeasta ajosta. Ystävä lajin parista oli seurannut live streamia ja kertoi minun olevan ihan lähellä kärkeä. Leuka tippui maahan asti 😀 2,6 sekuntia kärjestä ei ole paljon! Kärjessä oleva Kati on hallinnut naisten pyörää vuosikaudet vailla haastajia. Hetki vielä jännäiltiin loppuja maaliintulijoita. Kolmas sija oli meistä turvallisen, noin 15 sekunin päässä. Jos siis ajaisin ehjän suorituksen toisena päivänä, on meillä mahdollisuus mitaliin!


Kuva: Juhani Grönlund

Toiseen päivään ei lähdettykään yhtä rennosti 😀 Aamusta asti oli sopiva kutkutteleva jännitys päällä. Olin ihan luottavainen valmistautuessa, varmistin että nyt pysyy kypärä päässä. Lähdöstä saakka poljin niin happojen rajoilla kuin uskalsin. Radan loppumatka oli hieman nousujohteinen, joten sinne oli säästettävä reittä. Lisäksi päätin haastaa itseäni yrittäen ajaa mutkat koskematta jarruihin ollenkaan. Ensimmäinen jyrkempi mutka meni huonosti, jouduin hieman jarruttamaan, mutta kaikki muut onnistuin polkemaan ilman jarruja.


Kuva: Kimmo Virkki

Maaliin tullessa alkoi livetulosten päivittäminen. Lähes sama aika kuin eilen! Lopputuloksissa ero Katiin 6,8 sekuntia. Ylitimme kaikki odotukset reippaasti 😀 Kolmas sija vielä vaihtui kun eilen loppumatkasta kaatunut Ripsa ajoi hurjan kirin toisena päivänä. Mutta me saimme pidettyä hopean. Mikä huikea päätös kaudelle 💖


Suuret kiitokset sponsoreilleni Orijen&Acana sekä Non-Stop Dogwear! Teidän ansiosta Ykä on syönyt laadukasta sille sopivaa ruokaa, ja olemme saaneet harjoitella ja kisata toimivilla välineillä.

Koronan aikana olen haudutellut paljon ajatuksia blogin kirjoittamisen jatkamisesta. Tuntuu, että on paljon aiheita joista olisi kivaa kirjoitella omia näkökulmia sekä myös kuulla muiden kokemuksia asioista. Olisi kiva kuulla myös ideoita, mitä aiheita lajin tiimoilta voisi nostaa esille 😊

torstai 1. helmikuuta 2018

Kisakauden keskellä

Talven kisakausi on nyt parhaillaan vauhdissa. Syksyn jälkeen pohdin paljon sitä, että haluanko treenata Ykää vielä tälle kaudelle pitkiä hiihtomatkoja varten, kun sen luustostakaan ei ole vielä mitään tietoa ja kehityskin voi olla edelleen hiukan kesken. Vaan eipä tarvinnut lopulta ihan itse asiaa päättää, kun täällä etelässä ei kelit ole juurikaan vetotreenejä mahdollistaneet.

Kun joulukuun puolessa välissäkään ei oltu päästy vielä suksille yhtään, päätin että kierretään joitakin harrastesarjan kisoja kokemuksen vuoksi, mutta pisimmät matkat jätetään kyllä vielä väliin. 10 kilsaa olisi maksimi, mitä Ykää juoksuttaisin, mikäli saadaan sen kuntoa siihen malliin että matka olisi juostavissa. Päätavoite olisi kuitenkin päästä tekemään edes niitä lyhyen matkan startteja, sekä opettaa Ykälle pulkan vetäminen.

Jouluna päästiin ensimmäisen kerran suksille, ja uuden vuoden aikaan toisen kerran. Sen jälkeen ei taas lunta hetkeen ollutkaan. Tammikuun alussa kaveri kyseli mukaan kisaretkelle Uumajaan Ruotsin puolelle, missä harrastesarjan kisamatkana olisi 6,5km. Samaan aikaan Suomessa olisi ollut Imatralla kisat, mutta tulin lopputulokseen, että Ruotsin kisa olisi meille nyt parempi vaihtoehto. Imatran kisareitti on niin hurjan mäkinen, että ajattelin sen olevan vielä liian rankka Ykälle. En tietysti tiennyt siitä Ruotsin kisareitistä mitään, mutta ajattelin, ettei se ainakaan huonompi vaihtoehto olisi :D

Matkasimme Ykän kanssa junalla ensin Kemiin, mistä Tuomas poimi meidät kyytiin. Sieltä ajeltiin sitten loppuilta kohti kisapaikkaa. Seuraavana aamuna menimme hyvissä ajoin kisapaikalle, ja ehdimme nukkua autossa vielä pienet päikkäritkin. Reitin kierrettyä en ollut ihan varma onko se tosi hauska vai tosi vaikea reitti, kun toisaalta ei ollut juuri yhtään korkeuseroja, mutta mutkia riitti sitäkin enemmän.







Kun meidän vuoro alkoi lähestyä, aloin vähän jännittämään lähtöä. Tuomas lähti 11 minuuttia minun eteen, joten lähdöstä oli selvittävä ilman auttavia käsiä. Tietysti kisajärjestäjät tarjosivat kuitenkin apua, mutta yllätyksekseni pärjäsinkin hyvin. Ykä jähmettyi tapansa mukaan viivalle odottamaan lähtölupaa, ja minä sain rauhassa pukea sukset ja sauvat. Kun lähtölupa tuli, seuraavat 12 minuuttia oli silkkaa syöksylaskua mutkasta toiseen :D Ohitimme muutaman koirakon, ja selvisimme kaikista mutkista pystyssä. Ykä teki todella hyvin töitä loppuun saakka, ja olisi vielä ollut lähdössä toiselle kierrokselle. Olin tietysti todella iloinen Ykästä!



Kotiinpaluu tapahtui yöjunalla, missä matkustimme tyhjässä vaunussa ihan keskenämme. Konduktööri sanoi meidän aamulla junasta lähtiessä, että oli nauranut meille yöllä, kun nukuin kahdella penkillä poikittain, ja Ykä oli kiivennyt nukkumaan päälleni. Ei tarvetta peitolle, kun on seisoja :D

Video: Tuomas Notko

Seuraava kisa oli sitten Kontiolahdella SM-kisoissa, mihin oli päästävä jo pelkästään siksi, että näkee yhdistetyn kisat. Yhdistetyssä hiihdetään ensin yksi lenkki pulkan kanssa, ja sitten toiselle kierrokselle lähtiessä jätetään pulkka koiran ja hiihtäjän välistä pois, ja hiihdetään vielä toinen lenkki pelkällä narulla. Lisäksi kisassa on aina yhteislähtö, mikä tekee kisasta äärimmäisen mielenkiintoista katsottavaa!

Kisasimme jälleen harrastesarjassa 5km matkan molempina päivinä. Sarjassa oli mukavasti osallistujia, ja useampi joilla oli saksanseisoja. Ykän pentueestakin oli lisäksi veli Jönssi ja sunnuntaina myös sisko Kia. Tehtiin reissu yhdessä Tanjan kanssa, jolla on Ykän serkkukoira Bolt, ja matkalla tajuttiin että otetaan ensimmäistä kertaa mittaa toisistamme samassa sarjassa. Ei muuta kun viivalle!

Lauantaina meidän kisa meni ihan hyvin, ohitettiin kaksi koirakkoa joista toinen oli Ykälle tuttu Hanna. Sen ohituksen jälkeen Ykä meinasi, että maalissa ollaan, mutta kannustuksella se jatkoi laputtamista. Ylämäen päällä näimme jo seuraavan selän, mikä antoi Ykällekin taas vähän lisäintoa jatkaa juoksemista, vaikka vähän väsyttikin. Toinen ohitus ja loppumatka maaliin. Tanja oli lähtenyt meitä ennen, joten he olivat Boltin kanssa jo maalissa. Meidän ylittäessä maaliviivan, tulos päivittyi taululle heti ja meidän riemuksemme mentiin kärkeen! Tanjaa voitimme 9 sekuntia, mutta Tanja oli kaatunut vähän ennen maalia, joten seuraavalle päivälle jäi sama jännitys, että mitä jos kumpikaan ei kaadukaan :D Kun olin taluttelemassa Ykää kisan jälkeen, Hanna ohimennen hihkaisi, että meidän tulos jäi kärkeen loppujenkin tultua maaliin. Sepäs mahtava juttu! Kisojen jälkeen käytiin porukalla syömässä, ja olipa mukavaa nähdä muita pitkästä aikaa :)




Video: Aliina Mäkinen


Sunnuntaina keli oli paljon liukkaampi kuin lauantaina, joten ajattelin Tanjan ja Boltin olevan tänään vahvoilla, kun he ovat tehneet enemmän kovavauhtisia vetoja kuin me. Ensin kisattiin yhdistetyn kisat, missä oli kyllä tapahtumia juuri niinkuin osattiin odottaakin. Miesten kisan olin katsomassa ladun varressa varasauvojen kanssa, ja naisten kisassa olin lähettämässä Hannan koiran. näiden sarjojen jälkeen oli meidän kisa. Entinen asuntolanaapuri Jenna tuli myös katselemaan kisoja, ja autteli meidät lähtöön. Suksi luisti ja vauhti oli huima. Tuntui, että mäet päästiin huomattavasti paremmin ylös kuin eilen, mutta sitten tapahtui jotain. Oltiin juuri lähdössä pitkähköön nousuun, ja ajattelin vähän kiihdyttää vauhtia. Sitten, taidot loppuikin kesken ja suksi luiskahti jalan alta ja menin nurin :D Ykä pysähtyi kilttinä poikana odottamaan, että mimmi kampeaa pystyyn ja päästään jatkamaan matkaa. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt muuten Tanja ja Bolt voitti. Ei muuta kun raivolla mäki ylös ja loppumatka pystyssä maaliin. Mentiin kakkoseksi Petrin ja Jönssin perään, jotka olivat parantaneet eilisestä huimasti. Tällä kertaa me olimme startanneet ensin, ja nyt odoteltiin Tanjaa saapuvaksi. Ensin tuli Niina Kian kanssa, jotka menivät meistä 7 tai 8 sekunnilla ohi. Sitten tuli Tanja. 2 sekuntia meidän perään! Ja lopputulos oli kolmas :)


Kisan jälkeen vielä tehtiin reenilenkit Niinan ja Teemun pennuille, ja sitten esiteltiin Ykälle aisat ja pulkka. Aluksi oli vähän jännää, mutta äkkiä tottui siihen, että on kiinni jossain ja pulkka seuraa kun liikkuu eteenpäin. Tämäkin siis varsin hyvä reissu :)

Tällä viikolla kisataan Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla, missä olen ilmoittanut Ykän sille pidemmälle, 10km matkalle. Kerta kaikkien lyhyempien matkojen jälkeen virtaa olisi ollut vielä jatkaa, ja nyt kun tiedetään ettei maasto ole kovin rankka, niin tämä tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Sunnuntaina ajellaan jälleen Tanjan kanssa sitten Vaajakoskelle hiihtämään harrastesarja.

Niin ne kilpailut vaan vie mennessään, kun ensin ei pitänyt juurikaan kisata muuta kuin parit startit, mutta niin vain alkaa muodotumaan kokonainen lyhyiden matkojen kisakausi. Vaikka hiihto tuskin tulee koskaan olemaan päälajini, niin kyllä se silti yksi hauskimmista lajeista on!

Sulanmaan kauden jälkeen Niina järjesti arvokisoissa olleille kasvateilleen lihashuollon, joka Ykälle tehtiin tällä viikolla. Kyllähän niitä jumeja löytyi, mutta hieroja Virpi Turunen Vikapalasta sai niitä uskomattoman hyvin auki. Koko koiran olemus vetreytyi kertaheitolla. Samoin Eka käsiteltiin samalla, joten nyt täällä makaa todella rentoa sakkia :) Pari lepopäivää ennen viikonlopun koitoksia tekee varmasti hyvää, joskin koirien mielestä olisi jo aika tehdä jotain. Alla video meidän vapaapäivän aivojumpasta :)


Opintomatka tokokokeeseen

Kävimme Ekan kanssa joulukuussa vihdoin ja viimein tokokokeessa. Eka on osannut alokasluokan liikkeet jo varmaan kolme vuotta sitten, mutta jotenkin en ole uskaltautunut sen kanssa kokeeseen asti. Nyt päätin, että on sopiva hetki kokeilla Ekan kanssa jotain uutta.

Hassua kyllä, olin juuri pari viikkoa sitten kotiutunut Puolan MM-kisareissusta, mutta tämä alokasluokan tokokoe jännitti moninkertaisesti enemmän kuin tuo arvokisa. Canicrossissa kaikki on tuttua ja tiedän miten toimin. Tokokoe jännitti hurjasti, vaikka tiesin että Eka osaa kyllä.
Paikan päällä ehdin katsella vähän avoimen luokan suorituksia ja tottumaan tähän tokoilun totisempaan ilmapiiriin. Nyt joku lukija ajattelee, että ei se mitään vakavaa ole! Ei kuoleman vakavaa, mutta kyllä siinä koetilanteessa silti erilainen tunnelma oli kuin esimerkiksi agilitykisoissa :D

Sitten asiaan. Paikkamakuu alkoi. Olimme rivin viimeinen koirakko, eli Ekan oli odotettava perusasennossa kaikkien muiden maahanmenojen ajan. Onneksi muilla oli kaikenmaailman erikoiskäskyjä, mistä tällainen keltanokka ei ollut kuullutkaan, saati käyttänyt koiralle. Ekalla ei siis ollut vaikeuksia pysyä istumassa, kun kukaan ei käyttänyt meidän käskyä "maahan" :D Minuutti tuntui pitkältä, Eka mielestäni piipitti koko ajan, mutta tuomari (Harri Laisi) ei vähentänyt siitä pisteitä. Pari muuta koiraa nousi ja Eka kesti senkin hyvin. Palautteena, että koira jäi makaamaan hiukan vinoon, ja siitä puolen pisteen rokotus.


Sitten odoteltiin toisen ryhmän paikkamakuu ja muutaman ensimmäisen koirakon suoritukset. Sitten tuli meidän vuoro. Jännitti ihan älyttömästi! Ilmeisesti se ensimmäisen liikkeen aikana näkyi ulospäinkin, kun liikkuri kysyi minulta ennen toista liikettä, että olenko ensimmäistä kertaa kokeessa :D Jokatapauksessa, ensimmäisen liikkeen jälkeen alkoi sujumaan ihan mainiosti. Eka tajusi että ollaan tekemässä jotain ja minä aloin luottamaan koiraani. Kunnolla en muista mitään tarkempaa, mutta ihan hyviä pisteitä saatiin ja pari kymppiäkin eikä nollattu kuin ensimmäinen liike :)



Lopputulos yllätti, kun saatiin 1-tulos! Olin todella huojentunut siitä, että koe oli ohi ja selvittiin siitä kunnialla. Ehkäpä uskallan Ekan kanssa vielä uudestaan kokeisiin, kun hän todisti olevansa noin pätevä pikku tokoilija :) Ja täytyyhän minun itse olla hiukan skarpimpi sitten kun Ykän kanssa tokoura urkenee, se kun tuskin on ihan noin leppoisa tapaus jos itse ei ole kartalla.




Opettavainen loikka epämukavuusalueelle, kyllähän kannatti!

Nyt Ekalla on tiedossa helmikuun alussa kastrointi, josta toivuttuaan palailemme toivottavasti taas myös agilityn kisakentille :)

lauantai 2. joulukuuta 2017

Puolan MM 2017, Szamotuly-Kozle

Valmistautuminen MM-kisoihin sujui mukavasti ja saatiin tehtyä viimeisiä treenejä hyvin suunnitelmieni mukaan. Ennen reissuunlähtöä matka suunniteltiin tarkasti ja teimme kaiken mahdollisen etukäteen, jotta tien päällä tai kisapaikalla ei tulisi suurempia muuttujia. Puolan valuuttaa hankittiin ennen lähtöä, tulostelin ja täytin tarvittavat kaavakkeet valmiiksi, koiralla tietysti rokotukset ja passi kunnossa, pakattiin välineet, varavälineet ja vara-varavälineet mukaan, sekä erilliseen kassiin kaikki matkalla tarvittava. Ostin valmiiksi naposteltavaa pitkää ajomatkaa varten, kävin DNA-liikkeesä varmistamassa, että liittymä toimii ja nettiä voi käyttää myös ulkomailla. Minulla oli tietysti helpompaa siinä mielessä, että matkasimme samalla kokoonpanolla kuin kesällä Tsekkeihin, eli kilpasisko Hannan autolla, ja Hanna huolehti autoon liittyvät asiat, kuten kitkarenkaat alle (Baltiassa talvirengaspakko ja Puolassa nastarenkaat kielletty) ja muita huomioitavia juttuja.

Matkaan lähdettiin kisoja edeltävän viikon sunnuntaina aamulla. Tapasimme satamassa ja matkustimme laivalla Tallinnaan. Siitä alkoi sitten retken ensimmäinen ajorupeama. Sunnuntai sujui mukavasti, ja ajelimme Latviaan Bauskaan yöksi. Seuraavana päivänä ajoimme sitten ajallisesti tuplamäärän, 10 tuntia ja seuraava etappi olikin sitten Puolan Wronkissa Olympic Hotel, missä majoituimme koko viikon. Hotellilta oli matkaa kisapaikalle vajaa puoli tuntia. Maanantai-iltana olimme siis perillä.



Tiistaina aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön ja kävimme hölkällä läheisessä metsässä ilman koiria. Kun polut olivat tuttuja ja jalat vähän vetreämmät, menimme hakemaan koiratkin mukaan ja päästettiin nekin vähän irrottelemaan :) Loppupäivä lepäiltiin ja syötiin hyvin. Hotellin alakerrassa oli pieni ravintola, mistä saatiin helposti ruokaa nenän eteen, ja useimmiten jopa sitä mitä tilattiin :D Puolassa ei ihan kaikki puhu englantia kovin sujuvasti.





Ykä katseli hotellin ikkunasta kun kämppikset tulee kävelyltä :D

Hotellilla oli lisäksi myös spa ja kuntosali. Keskiviikkona käytiin Ykän kanssa metsässä tekemässä muutamat canicross-vedot, ja pääsipä Ykä vielä samassa hotellissa majoittuvan sukulaiskoira Islan kanssa juoksemaan vähän vapaana. Sen jälkeen kävin itse vielä vähän juoksumatolla. Loppupäivä jälleen syötiin ja lepäiltiin.

Torstaina ohjelmassa oli koirien terveystarkastukset kisapaikalla, kilpailuradan läpikävely sekä illalla joukkuepalaveri ja kisojen avajaiset. Noissahan vierähtikin sujuvasti koko päivä. Rataa jouduttiin lyhentämään sekä alusta että lopusta, koska lähtöalue oli kovista sateista johtuen aivan velliä. Myös kilpailureitistä kuulimme paljon kauhutarinoita jo etukäteen, ja kun menimme kävelemään reitin itse koirinemme läpi, koimme helpotuksen :D Juoksijoiden reitille ei sattunut niitä pahimpia mutakkoja, vain yksi mutainen suora radan loppupuolella. Muuten rata oli täysin juostavassa kunnossa, ja eniten pohja vaikuttikin varmasti juuri muihin kuin juoksuluokkiin. Radan pituudeksi tuli siis 3,8km.

Reittikartta. Todelliset lähtö (oik) ja maali (vas) mustilla viivoilla.



Avajaiset


Szamotulyn kylälläkin meitä mainosteltiin :)



Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä. Juoksusarjat kisattiin lauantaina ja sunnuntaina, joten perjantaina keskityimme auttelemaan muita suomalaisia. Aamulla ensin auteltiin 8-koiran sarjassa Vesa-Pekka Lehtomäen koirat viivalle, päivemmällä Ykän kasvattajien koirat kahden koiran sarjassa. Perjantain aikana alkoi itselläkin jo kisafiilis nousemaan ja jo odotin että itsekin päästään Ykän kanssa viivalle. Illalla vielä vähän juoksua ja venyttelyä ja aikaisin nukkumaan.

Maalialue ja tulostaulu



Lauantaina menimme kisapaikalle hyvissä ajoin. Aamupalalla oli aika hiljaista, kun molemmat vain miettivät tulevaa starttia. Meidän lähtö oli vasta kahden jälkeen iltapäivällä, ja aika tuntui matelevan. Lisäksi lauantaina sateli vähän vettä, joten piti pyrkiä pysymään kuivana ennen omaa starttia. Kilpailujännitystä lisäsi vähän se, että juoksuluokissa oli ilmoitettu olevan dual startit, eli väliaikalähtöjen sijaan startit tapahtuukin kaksi koirakkoa kerrallaan, ja 30 sekunnin välein. 10 minuutissa radalle lähti siis 40 juoksijaa ja koiraa :D Onneksi tiesin jo etukäteen, että Ykä tulee handlaamaan tilanteen, niin hyvin se on oppinut lähdöt ja ohitukset tekemään, ja tuskin edes ehtisi vilkaista toista koiraa.

Lähdön kuvannut Michela Kärkkäinen


Vihdoin starttiin oli enää tunti aikaa ja sai alkaa lämmittelemään. Ykän kasvattaja Niina tuli lämmittelemään Ykän ja itse sain keskittyä omiin lihaksiini. Ennen lähtöä mentiin niin sanotun control zonen läpi, missä järjestäjät katselivat varusteita ja tarkastivat juoksijoilta kengänpohjat, ettei kengissä ole nastoja. Lähtöalueella oli mahtava tunnelma, kun monta kymmentä koiraa ja juoksijaa odottivat lähtövuoroaan. Kun tuli se oma vuoro astua viivalle, Ykä hiljeni ja lopetti tempomisen. Tajusin vasta jälkeenpäin videolta miten hienosti se tämänkin lähtötilanteen otti. Järjestäjä piti kättä lähtijän olkapäällä, ja vasta kun käsi nousi siitä, sai lähteä liikkeelle. Sillä tavoin saatiin vältettyä pienetkin varaslähdöt. Kun lähtölupa tuli, Ykä lähti hienosti eteenpäin ja päästiin samaan aikaan lähteneen edelle. Sitten ei muuta kun laputtamaan karkuun! Koska kilpailureitillä oli pitkiä suoria, tiedettiin että niissä näkyy kyllä edelle lähteneiden selkiä, mitä oli hyvä lähteä kirimään kiinni. Kun pitkä suora tuli, näinkin heti useamman juoksijan edellä. Ykä veti määrätietoisesti eteenpäin ja pyrki kaikista ohi yksi kerrallaan. Onnistuimmekin ohittamaan pisimmällä suoralla kolme koirakkoa, ja kun käännyimme sille mutaisimmalle pätkälle, saatiin vielä neljäskin kiinni. Annoin koko matkan ajan Ykän valita linjat ja myötäilin vain sen perässä ja keskityin juoksemiseen. Lopulta enää loppukiri maaliin. Maalissa olin todella tyytyväinen suoritukseen. Ykä 1 vuotta, toimi näin isoissa kisoissa kuin ajatus! Olin etukäteen jutellut Ykälle, että lupaan kyllä katsoa sormien läpi jos kisassa tapahtuu jotain pieniä hölmöilyjä, vaan ei tapahtunut :D Maalilta lähdettiin ripeästi jäähdyttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Myöhemmin kun kuulin sjoitukseni olevan 25./48, olin hieman pettynyt. Koko juoksu oli tuntunut niin hyvältä, että toivoin hiukan korkeampaa sijoitusta. Kuitenkin myöhemmin tuloslistoja katsellessa, näin keskinopeuden olleen 18,6km/h. Se on meidän tähänastinen ennätys muutenkin, joten totesin että pystyimme parhaimpaamme ja sijoitukseni oli se mikä meille kuului.




"Sä olit ihan paras!" Sanoin maalissa <3
Kuva: @cambrno

Kisan jälkeen painuimme takaisin kämpille suihkuun, syömään ja vähän pakkailemaan. Seuraavana päivänä olisi edessä jo kotimatka.

Viimeisenä kilpailupäivänä ei enää aamulla jännittänyt yhtä paljon. Lisäksi sää oli kirkkaampi eikä vettäkään satanut. Syötiin rauhassa ja pakattiin auto, kirjauduttiin hotellilta ja ajeltiin kisapaikalle. Toisen päivän startit juostiin tavalliseen tapaan väliaikalähdöillä puolen minuutin välein. Onnistuin saamaan paikat hyvin lämpimäksi ja tuntui että juoksu kulki väsyneiksi jaloiksi hyvin. Lähdimme ottamaan edelle lähtenyttä unkarilaista kiinni, mutta nyt se olisi varmasti vaikeampaa, koska lähtölista oli eilien päivän tuloslista. Suorilla näin hänet edessäni, mutta hyvää vauhtia tallasi karkuun. Kuitenkin mutaisella suoralla näin hänen saavuttaneen toisen edelle lähteneen, mutta unkarilaisen koira ei juossutkaan ohi vaan jäi seurustelemaan toisen juoksijan koiran kanssa. Silloin alettiinkin saamaan heitä molempia kiinni, kun ei kummankaan koirat enää oikeen vetäneet. Juuri kun olimme heidän kannoilla, tuli viimeinen oikea mutka. Koska Ykä näki toiset mutkan takaa, pätti juniori vähän oikaista, ja juoksikin käännöksestä kertovan kyltin toiselta puolen, ja minä kiljuen toiselta puolen :D Onneksi kyltissä oli muovinen varsi, ja se jousti ja lämähti vain minua reiteen, mutta matka jatkui ja vauhti säilyi. Pian mutkan jälkeen kuulinkin töminää selän takaa, ja hetkessä takaa juoksi minun perään lähtenyt ohi. Ykä juoksi hienosti eteenpäin ottamatta kontaktia toiseen koiraan, joten pistin menemään jarruttamatta itse vaihtua ohituksesta huolimatta. Tästä saimmekin hyvän peesin, jonka perässä juoksimme kahdesta leikkivästä koirasta ohi. unkarilaisen koira kävi vielä Ykän naamalla vähän pyytelemässä sitäkin leikkimään, ja hetken jo ajattelin, että ollaanko mekin kohta solmussa. Mutta mitä tekee Ykä, pistää silmiä vähän kiinni, kääntää päätä pois ja puskee väkisin ohi! Sitten alkoi jo jalat painamaan, mutta päästiinpä vielä hyvin maaliin. Voi miten tyytyväinen olin Ykän toimintaan! Yksi ratakyltti sinne tänne, kun koira toimi hienosti vaikeissakin tilanteissa. Lisäksi heti maalissa joukkueenjohtaja Maku tuli kertomaan, että sijoitus nousi kahdella. Jes! Paransimme omaa aikaa 14sekuntia, ja keskinopeus oli 18,9km/h.



Voi mikä lihaskimppu <3


Jäähdyttelyt, vaatteiden vaihto, evästelyt ja koirille lääkintäleimat (ekinokokkoosilääkitys joka vaaditaan Suomeen palatessa, ei siis mitään vakavaa :D ) passeihin, ja sen jälkeen suuntasimme takaisin kohti Tallinnaa. Ihmeellistä, kuinka kivuttomasti tämä sunnuntain ajo sujuikaan, eikä väsy painanut suuremmin vielä loppumatkastakaan. Pysähdyimme Puolassa Suwalkissa kesältä tutussa hotellissa muutamaksi tunniksi yöllä, otettiin pikasuihkut ja nukuttiin hetki, sen jälkeen jatkettiin matkaa. Maanantaina ehdittiin ajoissa Tallinnaan ja iltalaivalla Helsinkiin. Kuinka ihanaa olikaan päästä omaan sänkyyn nukkumaan!



Kotona ollaan palauteltu rauhassa, tai ainakin Ykä on, kun minä jatkoin puolen päivän lepäämisen jälkeen jo tiistaina töitä. Ollaan käyty rauhallisilla ja pitkillä hölkkä- ja kävelylenkeillä, ja vähän agilityleikeissäkin :) Lisäksi kasvattaja ilmoitti, että on järjestänyt Ykälle ilmaisen hieronnan palautumista auttamaan <3 Iso kiitos Niina/Canin Care!

Väsyneet ja onnelliset
Kuva: IFSS/Kauko Ruokolainen


Kiitokset myös Sonarc Ky, sekä kaikki kauden urakassa auttaneet. Joka suunnasta on tuntunut tulevan apua ja kannustusta.

Tästä(kin) reissusta puhutaan vielä pitkään, ja kokemuksena jää varmasti ikuisesti mieleen.
Nyt katseet on suunnattu jo vuoden päähän, kun Ruotsissa kilpaillaan sulanmaan EM-kilpailut. Kenties pääsemme seuraavan kerran siellä haistelemaan isojen kisojen tunnelmaa :)

lauantai 4. marraskuuta 2017

Syksyn kuulumiset - kohti MM-kisoja!

Treenikausi Ykän kanssa jatkuu. Valjakkourheilijoiden liitolta tuli varmistus, että olemme maajoukkueessa ja lähdössä reilun kahden viikon päästä Puolaan MM-kisoihin! Mahtava juttu päästä nuoren koiran kanssa hankkimaan kokemusta isoista kisakarkeloista.

Mekin saimme etelässä ihastella jo ensilumen valkeutta :)
Tulkoon talvi pysyvästi sitten kun on juoksukausi paketissa ;)


Muistin tänään tilanteen vuoden takaa, kun Ykä oli 5kk vanha, takajalka paketissa ja eläinlääkäri jutteli murtuneen varpaan amputoinnista. Silloin mietin, että on kyllä yksi erävoitto jo itsessään saada tuo kasvava ja huolettoman itsetuhoinen pentu isona kisakuntoon ja viivalle. No, nyt sitä ollaan jo maajoukkueessa! Ihan mahtavaa että kaikki kääntyi parhain päin ja kaikki tämän eteen tehty työ tuotti tulosta.

Lokakuussa oli mitä ihanimpia kelejä treenata! Koska työpäiväni on kaksiosainen ja olen päiväsaikaan vapaalla, ollaan päästy tekemään treenejä valoisaan aikaan. Kaupungissa kun asumme, lenkkipoluilla tulee vastaan jos jonkinlaista lenkkeilijää, ja olemme kyllä kääntäneet tämän "haitan" röyhkeän esimerkillisesti hyödyksemme. Ohitukset alkaa olla jo hyvällä mallilla, ei enää jarrutella enempää kuin tilanne vaatii vaikka tulisi mikä räksyttävä pikkukoira vastaan. Ja jos ohitus ei mene ihan haluamallani tavalla, olen pokkana pyytänyt ohikulkijaa odottamaan hetkosen, niin ottaisimme uuden yrityksen. Kikkari ympäri, vähän matkaa takaisinpäin, uusi lähtö ja useimmiten varsin mallikas ohitus. Kiittelen aina kernaasti näiden tilanteiden jälkeen, eikä yleensä kellään jää asiasta mitään hampaankoloon. Näin on mukava jatkaa treeniä, ja saamme ohitustilanteesta suurimman hyödyn irti.

Toinen asia, mihin olen kiinnittänyt huomiota treenikauden edetessä, että vaikka Ykä odottaa hienosti lähtölupaa, se on oppinut tavan kääntää katseensa taaksepäin kohti minua. Aloimme kitkemään tätä pois, ja lisäsin lähtökriteeriin katseen siirtämisen eteenpäin. Pikkuhiljaa fokus menosuuntaan alkaa löytyä. Tämä on ehkä tärkeämpi asia agilityn puolella, mutta onhan se koiralle johdonmukaista opettaa lähdöt samalla kaavalla molempiin lajeihin.

Näiden lisäksi suuntia ollaan treenattu muuttelemalla reittiä jokaisessa treenissä, jotta näen, osaako Ykä oikeasti suunnat vai muistaako sen vain, mistä ollaan ennenkin käännytty.

Koostin videon yhdestä treenistä kauniina lokakuisena päivänä. Matka 4,5km pätkissä vedettynä, kikkarilla vauhtia kokoajan jarrutellen. Siinä juuri lähdöissä on nähtävissä tämä katseen kääntämisasia. Nautin kyllä ihan täysillä jokaisesta oman koiran kanssa tehdystä treenistä, näitä hetkiä ei voita mikään :)


Pääasiassa olemme siis treenanneet noin 25km/h keskinoupeudella, koska juoksussa ei sen kovempaa tarvitse juosta kuin ehkä lähdössä ;) Yhden treenin teimme kuitenkin kovempaa, kun sovittiin ystävän kanssa treenitreffit uudelle reitille, joka oli kivan mutkainen. Halusin kokeilla ajaa sen lujaa ja katsoa mihin omat ajotaidot riittää. No, tuohon aikaan ei vielä ne Ykän suunnat olleet niin varmat, joten helpossa kohtaa sitten Ykä päättikin "oikaista" vasemman kautta, samalla kun minä jatkoin suoraan. Korjasi kuitenkin kilttinä poikana, vaan ei tullut ajatelleeksi ettei voi kiertää minua selän takaa :D Nurinhan siinä mentiin että mätkähti. Mutta eihän se mitään, onneksi tuli videolle! Kaatuminen näyttää vähän pahalta, mutta en saanut edes mustelmaa tällistä, ihme kyllä. Pää ei pariin päivään kääntynyt, ja GoPron kypäräpidike piti liimailla uudelleen kiinni, mutta siinäpä ne. Huomaa vielä videon lopussa Ykän suhtautuminen asiaan! Tyyppi seisoo ja odottaa että muija keräilee itsensä kasaan ja voidaan jatkaa reeniä :D Tykkään kyllä Ykän asenteesta <3



Koska treenikauden edetessä Ykälle on kertynyt kokoajan tasaisesi lisää lihasmassaa varsinkin lapojen alueelle, on meillä ollut myös säännöllisesti tapetilla sopivien valjaiden etsiminen. Heinäkuussa muistaakseni ostin sitten yhdet, syyskuussa toiset ja tällä viikolla hankin sitten jo kolmannet. Nyt varmaan ollaan jo siinä valjaskoossa, mikä sopii sitten jatkossakin. Jälleen valjaskriisiltä pelasti Sonarcin sponsoritiimi. Epätoivoisena kyselin, josko olisi varastossa sitä yhtä jäljellä olevaa mallia, jota ei oltu vielä kokeiltu, ja voi mikä tuuri, oli! Ja vielä parempi tuuri oli, että ne istuivat Ykän päälle :) Nyt enää treeneihin testiin, jotta voin olla varma valjaan sopivuudesta. Mukaan lähti siis uudet Non-Stop Combined -valjaat sopivaksi säädettynä, sekä vieläpä Puolaan mukaan otettavaksi varavyö ja uusi liina, sekä Naturis-herkkuja. Kiitokset jälleen <3

No nyt ei jää ainakaan varusteista kiinni!

Vetotreenien ja vapaajuoksulenkkien ohessa ollaan käyty vähän touhuilemassa agilityhallillakin. Itseasiassa aksahommat on jo sillä lailla kivalla mallilla, että päätettiin osallistua oman seuran järjestämiin möllikisoihin! Ajatuksena oli opetella kisatilannetta ja hioa lähtöjä, jos siinä olisi jotain ongelmaa. Mutta mitä tekee Ykä, no nollan! :D Toki vain ensimmäiseltä radalta, toisella radalla tuli sitten pari rimaa alas. Rimat olivat 35cm korkeudessa, Ykä on treenissä hypännyt viimeajat 40cm. Lähtöihin olin todella tyytyväinen, ensimmäisessä startissa vielä haukahteli ja kohelsi vähän, mutta sen jälkeen tilanne tuli tutuksi ja Ykä "keksi" mukavan keskittyneen ja rauhallisen tavan toimia. Lähdöt toimivat ihan niinkuin treeneissäkin, kun sen istumaan jätin niin siellä se pysyi kunnes lähtölupa tuli. Kisoissa havahduin siihen, että Ykä on kohta 1,5v joten ehkä se voisi alkaa hyppimään jo korkeampiakin esteitä :D Ryhdyimme sitten tuumasta toimeen ja aloitimme hyppytekniikkatreenit tällä viikolla. Alla episten radat.




Tässä vielä video jonka kuvasin itselleni mielenkiinnosta, kuinka poijaat kykenevät kääntymään itsenäisellä hypyllä. Rima molemmilla 40cm, ja oli hauska huomata, että Ykä kykeni tuolla estekorkeudella yhtä tiukkaan käännökseen kuin Eka.


Tosiaan, olenpa unohtanut mainita, että rykäisimme Ykän kanssa elo-syyskuussa näytelmähommatkin alta pois, kun käytiin muutaman kerran mätsäreissä opettelemassa kauniisti ravaamista ja seisomista, menestyttiin sillä saralla yllättävän hyvin, jopa voitettiin yksi show. Sitten käytiin syyskuussa Porvoossa ihan virallisessa näyttelyssä, saatiin EH ja olimme tyytyväisiä :D Olimme yhtä mieltä siitä, että jatketaan vaan mielummin näissä vähän vauhdikkaammissa hommissa, ja palataan näihin näytelmäasioihin ehkä sitten joskus taas.

Nyt puserretaan meidän ensimmäinen canicrosskausi kunnialla loppuun, 20 päivän päästä ollaan MM-kisaviivalla!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Canicrossin SM 2017

Ykän kanssa kausi on sujunut suhteellisen mutkattomasti. Aloittelimme syksyyn tähtäävän treenikauden vähän Tsekin leirin jälkeen, mikä tarkoitti Ykälle varsinaisia vetotreenejä ja minulle treenien tehon kasvua. Tietysti työt asettivat omat haasteensa molempien treenien ja lepojen suunnitteluun, mutta mielestäni onnistuin kyllä ihan hyvin.

23.9. Aloitimme kilpailukauden Janakkalassa. Koska kilpailu oli Ykän ensimmäinen, ilmoittauduin harrastesarjaan lyhyemmälle matkalle. Startti sujui hyvin ja Ykä veti koko matkan hienosti liina kireällä ja keskittyi vain eteenpäin menemiseen. Jes!
Matka oli siis 3km, aika 10:13 eli keskinopeus 17,6km/h Sijoituksemme oli 3.


Seuraavalla viikolla kisattiin Jämillä 30.9. Siellä kisattiin naisten sarjassa, jossa kilpailijoita oli vain kolme. Lähdimme ensimmäisinä, eli Ykä lähti juoksemaan niin sanotusti tyhjiin. Vaan eipä se näyttänyt tuottavan ongelmia, niinkuin ei saisikaan. Oma juoksu tuntui hyvältä ja saatiin vielä loppumatkan nousuun hyvät loppukirit.
Matka 4,2km, aika 13:35, keskinopeus 18,6km/h ja luokkavoitto. Taisi olla paras kisatulokseni ikinä :)



Viime viikonloppuna koitti sitten se kauan odotettu kisa, SM2017 Ohkolassa. Lauantaina henkilökohtainen matka, sunnuntaina joukkueviesti. Kisa alkoi jännittää jo edellisenä iltana, ja aamulla silmät oli auki jo ennen kun kello soi. Oli kyllä mukavaa lähteä koitokseen kotoa, kun kisat olivat poikkeuksellisesti vain vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa.

Meille oli jälleen arvottu ensimmäinen lähtöpaikka, joten taas lähdettiin juoksemaan lähinnä muita karkuun, kun kiinniotettavia ei edellä ollut. Lähtöpaikka sopi meille varsin hyvin, ja voimatkin saatiin jaettua tasaisesti koko matkalle, kun ei alussa tarvinnut rykiä kenenkään perään. Jälleen Ykä teki töitä varmasti ja päättäväisesti, ja minä sain keskittyä omaan juoksuuni. Aina jaksan olla siitä yhtä iloinen ja yllättynyt, kun herra nyt kuitenkin on vasta sen yhden vuoden vanha. Olen joka startissa ollut henkisesti valmis katsomaan vähän sormien läpi, jos se jotain siellä kisassa hölmöilisi.









Maaliin tultiin vielä ihan hyvällä vauhdilla, ja sitten vain odoteltiin muita saapuvaksi. Netissä oli hyvin toimiva online tulospalvelu, mistä pian jo näimmekin sijoittuneemme kolmansiksi! Kärkeen jäi 13 sekunnin ero.

Kuva Arto Ketola


Matka oli siis 3,7km, aika 12:21, keskinopeus 18,0km/h ja sijoitus 3.


Sunnuntain viestiin lähdimme koko joukkue antamaan kaikkemme. Viestissä juostaan 3x2,2km yhteislähdöllä, ja vaihtoalueelle tullessa koira irrotetaan vyöstä, annetaan koira avustajalle ja juostaan ilman koiraa lähtöalueelle lähettämään seuraava matkaan. Lähtölistalta pystyi vähän aavistamaan, että kolmen kärki tulee olemaan aika tiivis ensimmäisen osuuden jälkeen.

Lähtö meni meidän joukkueessa juosseelta Hannalta hyvin, hän pääsi lähdössä juoksemaan kärkeen, ja koko matkan oli mennyt kärkiporukassa. 400 metriä ennen vaihtoon tuloa kuulutettiin kolmen saapuvan joukkueen numerot, joista yksi oli meidän. Asetuimme valmiiksi lähtöalueelle, vilkaisin viereeni: Ari Rastas ja Jani Tikkanen. Päätin, että roikkuisin peesissä viimeiseen saakka. Hanna saapui vaihtoon kolmantena, ja miehet ehtivät lähteä hetkeä ennen minua. Pinkaisin äkkiä perään, ja yritin saavuttaa heitä mahdollisimman paljon ennen ensimmäistä jyrkähköä nousua. Paahdoimme Ykän kanssa perässä ja onnistuimmekin pitämään kärjen koko matkan ajan näkyvissä. Vaihtoalueelle tullessa olimme edelleen kolmantena, tässä vaiheessa 14 sekuntia kärkeä perässä. Ykää oli koppaamassa sille tuttu Tuomas, ja vaihto sujuikin ongelmitta. Lähetettyäni ankkurimme Markon matkaan, jäin itse odottelemaan Tanjaa lähtöalueelle, sillä hän lainasi viestiin Ekaa :) Hetken aikaa maaliin tulon jälkeen oksetti, mutta onneksi ei mahassa ollut mitään mitä oksentaa. Ainakin tiesin ettei matkalle jäänyt enää parannettavaa. Koppasin Ekan, ja samaan aikaan kärki juoksikin jo kohti maaliviivaa. Ensimmäisenä Matti Laaksonen UVUn joukkueesta, ja hiukan hänen perässään meidän Marko! Hopeaa! Alla on kisajärjestäjän tekemä video jossa myös meidän maaliintulot :)


Pikainen tiimikuva ennenkun Marko lähti jo seuraavaan kohteeseen :)


Kauden tavotteisiin pyrkimisessä on auttanut sponsorini Sonarc ky sekä Canin Care. Sonarcilta olen saanut tukea ja apua muun muassa valjashuolissa, he ovat pitäneet huolta myös treenistä palautumisesta HMB&Power palautusjauheen avulla. Canin Care on puolestaan auttanut Ykän ruokinnan suunnittelussa ja toteutuksessa, ja ruokinnan tueksi saimme myös Nutrolin Sport -öljyn. Suuret kiitokset avusta!




 Nyt siirretäänkin katseet kohti Puolaa ja MM-kisoja, mihin nyt jo alan uskoa lähteväni. Treenit jatkuu ja vielä ainakin yhdet kisat käydään juoksemassa ennen sitä. Toivotaan, että kausi jatkuu yhtä sujuvasti kuin tähänkin asti, ja Puolassa päästään sitten marraskuussa jälleen omaan parhaaseen tulokseemme.



torstai 17. elokuuta 2017

Ekan agilitykausi 2016-17

Lyhykäinen tiivistys kuluneesta agilitykaudesta Ekan kanssa:

Aloiteltiin Ekan kanssa kisakausi vasta joulukuussa, valjakkourheilun sulanmaankauden jälkeen. Sitä ennen hiottiin juoksu-A:ta kuntoon, ja itse keskityin canicross kilpailuihin.

Kun sitten alettiin taas kisailemaan, juostiin ensimmäisissä kisoissa neljä nollaa, ja sitä seuraavissa kisoissa tehtiin tuplanolla. Kaikki radat tuntuivat hyvältä ja Eka toimi kuten treeneissä, joskin edelleen jäi vielä paikkoja mistä saada vähän aikaa pois.

Pian näiden kisojen jälkeen saimme vielä hyppy- ja agilitysertit peräkkäisistä kisoista. Agilitysertin jälkeen otimme vielä toisen nollavoiton. Kaikki tuntui toimivan edelleen kivasti.



Näiden kisojen jälkeen Ekan vire alkoi heittelemään joka startissa erilaiseksi. Joskus se kiljui lähdössä niin, että epäilin jo välillä, pysyykö se lähdössä käskyyn saakka, vaikkei ikinä ole lähdöstä varastanutkaan. Sitten kentälle syöksyi raivopää joka otti ihmeellisiä kieltoja eikä malttanut tehdä keppejä tai kontaktejakaan aina kunnolla. Seuraavalla radalla, saattoikin tilanne olla aivan päinvastainen: Eka näytti siltä ettei edes tajunnut olevansa agilityradalla ennen radan puoltaväliä, vaan vilkuili kaikkea ympärillä tapahtuvaa, eikä taaskaan ollut yhtään oma itsensä. Usein jos oli vielä kolmas rata, se saattoi mennä taas ihan normaalin hyvässä vireessä. En vieläkään ole keksinyt, mistä nämä vireen heittelyt johtuivat. Treeneissä kuitenkin Eka kulki koko kauden ajan tasaisen varmasti, eikä siellä ollut mitään vastaavia tilanteita.



Kevään aikana pyrin käymään suhteellisen tasaisesti kisoissa, valitsin kisoja noin joka toiselle viikonlopulle, jotta Eka saisi kisoihin rutiinin, ja vireongelmat helpottaisi. Vaan eivät tuntuneet helpottavan. Kuitenkin teimme joka kisoissa yleensä vähintään yhden nollan, vaikka Eka ei toiminut täysin tutulla tavalla. Toukokuussa teimme vielä yhden voittonollankin, ja saimme toisen agilitysertin. Ja edelleen treenit kulkivat hyvin.

SM-kisoissa kesäkuussa juoksin perjantaina kansallisissa kisoissa ja lauantaina NAS:in joukkueessa lainakoiralla, espanjanvesikoira Arpalla, kun hänen ohjaajansa loukkaantui viikko ennen kilpailua. Lisäksi juoksin Ekan kanssa samassa joukkueessa, sekä sunnuntaina yksilökisan.

Joukkueemme sai hylätyn tuloksen, mutta Eka kulki ihan kivasti silloin, helteestä huolimatta.

Sunnuntaina Ekan kanssa yksilökisan karsintaradalla Eka teki älyttömän kivasti töitä, ja yhtäkkiä kulki paljon kovempaa kuin ennen, joten olin muutamassa kohdassa myöhässä ohjauksissa. Jokatapauksessa teimme nollan, ja pääsimme finaaliradalle!



Finaaliradalla kuitenkin kävi jälleen tämä koko kauden vaivannut tilanne. Eka ilmeisesti haistoi lähtökarsinassa kiimaisen nartun, eikä sitten kulkenutkaan radalla. Harmitti kyllä aika paljon. Rata olisi ollut täysin suoritettavissa. SM-kisojen jälkeen aloin pohtimaan Ekan kastroimista, kerta narttujen hajut sekoittavat noin pahasti pään. Siksi, että olisi kivempaa harrastaa, mutta myös siksi, että nuo tilanteet ovat varmasti myös Ekalle itselleen stressaavia.

Kauden viimeinen koitos oli vielä maajoukkuekarsinnat, mihin päätettiin lähteä opettelemaan tätä lähtökarsinassa odottamista ja isojen kisojen tunnelmaa. Ensimmäinen rata sujui Ekan puolesta tyydyttävästi, lähti liikkeelle hieman hitaan tuntuisesti, mutta mokattuani itse yhden välistävedon, jouduimme poistumaan kentältä. Karsinnoissa ei siis saa jäädä juoksemaan hyllytettyä rataa loppuun, kun päivät ovat muutenkin pitkiä, niin näin kilpailu pysyy paremmin aikataulussa. Jokatapauksessa jäi hyvä mieli, että lähtö toimi. Seuraavalla radalla ei sitten enää toiminutkaan. En taas tiedä mikä oli toisin, sillä jälleen Eka lähti matalassa vireessä liikkeelle, eikä kiihdyttänyt edes laukalle, jotta ehti haistella hajut matkalla. Tämän päivän jälkeen ajatus kastroimisesta vahvistui. Ajankohdasta en tiedä, ehkä joskus syksyllä. Jokatapauksessa en tiedä haluanko enää lähteä tarjoilemaan Ekalle näitä tilanteita lisää, ehkä aloitamme seuraavan kisakauden vasta kastroinnin jälkeen.

Jokatapauksessa oli hienoa päästä seuraamaan karsintoja paikanpäällä, fiinaaleissa nähtiin toinen toistaan hienompia suorituksia :) SM-kisoistakin jäi se ensimmäisen radan onnistuminen päällimmäisenä mieleen.

Kokonaisuudessaan kausi ei kuitenkaan ihan huono ollut, vaikkakin aika laskujohteinen. Onhan Eka nyt yksien sertien päässä molemmista valionarvoista :) Nollaprosentti koko kaudelta 40%.

Nyt Eka viettää kesälomaa, käy uimassa, vähän canicrossailemassa ja lepäilee, ja syksyllä jatketaan edelleen A-esteen hiomista sekä käännöstreenejä, eikä kiirehditä kisakentille ennen kun se tuntuu hyvältä idealta.

perjantai 4. elokuuta 2017

Ykä 1v - vuosi täynnä vauhtia

Kesäkuussa Ykä täytti yhden vuoden. Nyt myös Ykän saapumisesta on vuosi. Sanotaan, että ensimmäinen vuosi koiranpennun kasvatuksessa on raskain. Todella toivon, että tämä on totta. Muistellaanpas vähän kulunutta vuotta.

Pian Ykän tulon jälkeen muutimme kerrostaloon. Täälläpä sisäsiistiksi opetteleminen on ollut vähän erilaista, kuin esim Ekan pentuaikana maatalouskoulun asuntolassa eläessä. Nyt ulos vasta pitikin kiirehtiä, jotta ehdittiin oikeasti ulos saakka. Lisäksi yöpissatukset piti tehdä hiljaa naapureita häiritsemättä. Yksin jäämisen opetteluun päätin panostaa, sillä ajoitin kesälomani pennun saapumisen mukaan, ja minulla oli mahdollisuus päättää, kuinka pitkiä aikoja olin poissa kotoa. Aloitimme minuutista, ja aluksi pidensin aikaa vain minuutti kerrallaan. Päätin, että niin kauan kun se osaa käyttäytyä, jätän sen mieluummin vapaaksi asuntoon, kuin häkkiin. No, tänäpäivänä hän viettää yksinolonsa siellä häkissä.. :D



Pentuaikana pyrittiin käymään paljon erilaissa paikoissa. Treenihallilla Ekan treenien yhteydessä, työpaikallani navetassa, rautatieasemallakin käytiin ruokailemassa. Jalkapallokentän reunalla katseltiin junnujen pelejä, autoiltiin, tehtiin metsäretkiä. Tänäpäivänä voin kiittää itseäni vaivannäöstä silloin, kun nyt olisi jo todella hankalaa viedä täysikasvuista rohjaketta paikkaan, johon häntä itseään pelottaa mennä :D



Neljän kuukauden iässä Ykällä murtui varvas, mikä johti reilun kahden kuukauden lepoon ja jalan paketointiin. Tuo oli kyllä raskasta aikaa sekä koiralle että omistajalle. Onneksi kaikista kauhuskenaarioista ja amputaatiokeskusteluista huolimatta selvisimme levolla ja kolmella röntgenkäynnillä. Viimeisen lepoviikon Ykä vietti hoidossa ystäväni Katrin luona, kun itse olin Englannissa kisareissussa. Voi sitä onnen määrää kun pääsimme koko syksyn levon jälkeen ensimmäistä kertaa juoksemaan vapaana! En ehkä ikinä unohda sitä päivää. Vaiheittaisen rasituksen lisäilyn jälkeen oltiin taas takaisin lenkkipoluilla, niin kävellen kuin pyöräillenkin.




Pentuaikana opeteltiin tuhottoman paljon valmistavia taitoja niin valjakkourheilua, agilityä, kuin tokoakin varten - ja vähän turhia hassuttelujuttujakin. Kävimme myös nosework -kurssin, ja Ykä oppi taitavaksi haistelijaksi. Tietysti kaiken touhun lisäksi myös löhöillään ja lässytellään sohvanpohjalla iltaisin :)

Kuvat yllä: Pipsa Louhio


Tuttavien lasten kanssa Ykä on myös saanut touhuta, ja aika kivasti leikeissä on käyttäytynytkin. Muun muassa lääkärin tarkastukseen ja teekutsuille hän on päässyt osallistumaan :)

Ykä ja sisko Kia <3
Kuva: Kaisa Jalava


Kolttosten ja kohelluksen lisäksi Ykä on ollut kyllä hullun hauska kaveri, yhdenlainen hassutteleva riemuidiootti siinä missä omistajansakin, ja joka päivä tykkään siitä enemmän ja enemmän. Nykyään jo ihan tuntuu siltä, että elämä sen kanssa alkaa kokonaisuudessaan helpottumaan, ja nyt päästään jo nauttimaan vetotreenaamisestakin. Kaikessa mitä ollaan treenattu, Ykä on näyttänyt erinomaista toimintakykyä sekä työintoa. Jännää nähdä, mitä tapahtuu kun päästään tekemään pidempiä vetotreenejä ja selviää millainen sen vetopää todella on.


Pieni kainaloinen :)






Kuva: Katri Piirilä
 

Everyone thinks they have the best dog.
And none of them are wrong. 
- W.R. Purche


Kuva: Kaisa Jalava


Sulanmaan kausi 2020

Saavutimme tänä syksynä Ykän kanssa kaksi SM-hopeaa. Tämä on ollut tähän mennessä paras kautemme. Kirjoitan tämän tekstin paitsi lukijoita, ...

Suositut tekstit